Tänä aamuna alkoi puhelin soida yhdeksältä, puoli kymmeneen mennessä oli jo kolme soittoa tullut puhelinmyyjiltä. Viime perjantaina taisi tulla melkein kymmenen soittoa. Soitot tulevat usein samalta yritykseltä, mutta eri numerosta. Todella häiritsevää kun on pakko lasten vuoksi aina tarkistaa kuka soittaa, työn tekemisestä ei tule mitään jatkuvien keskeytysten vuoksi.
Puhelut jatkuvat jopa yhdeksään asti illalla. Uusin pommittaja on joku Librarycity jne, joka googlettaessa esiintyy joko japanin tai kiinankielisenä verkkosivuna. Minulla on puhelimessa ainakin kymmenen älä vastaa tähän-numeroa ja ne esiintyvät ahkerasti. Telecenter, Nicola ja Midas muistuttavat päivittäin olemassaolostaan. Taidan vaihtaa salaisen numeron takaisin, että saan olla rauhassa.
Puhelinmarkkinointi
mennyt mahdottomaksi
163453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
et ota puhelinmarkkinointikieltoa? Tepsii 2-3 kuukaudessa viimeistään. Sen jälkeen tulee satunnaisesti joskus joku soitto, käytännöllisesti katsoen ei yhtään. Voimassa kolme autuaallisen hiljaisaa vuotta, jonka jälkeen voi uusia. Ok, maksaa pöyristyttävästi puhelumaksun verran, mutta eikös tuolla tahdilla jo olisi sen väärtiä?
Kun ihminen hommaa sen liittymän, niin oletusarvoisesti pitäs olla kielto. Ei kukaan hanki puhelinta ollakseen puhelinmarkkinoinnin tavoitettavissa. Puhelinmarkkinoijat terrorisoivat soitoillaan, mutta paras olisi kaikkien lakata ostamasta sieltä mitään.
Tämä on se ikuisuuskysymys, johon periaatteen tyypit vetoavat. Mutta kun maailma ei useinkaan ole sellainen, mikä se meidän itsekunkin mielestä pitäisi olla, ja siksi liittymissäkin oletusarvona on, että niihin saa soittaa. Se on muuten puhelimen ideakin tavallaan, että siihen saa soittaa se, jolla asiaa on... ;-) Ja puhelinmarkkinointia harrastavilla firmoilla sitä asiaa on! Olen tehnyt puhelinmarkkinointia duunina. Toiseksi paras keino sen lopettamiseksi on, että kukaan ei neuvosi mukaan ostaisi mitään. Siitä seuraisi, hyvin pitkällä aikaviiveellä, että puhelinmarkkinointi loppuisi. Aikaa kuitenkin kuluisi, koska puhelinmarkkinointifirmojen kannattaisi aina yrittää, jos joku sittenkin ostaisi. Kaikkein paras keino on se markkinointikielto, koska se on selvä signaali, että kyseiseen liittymään ei todellakaan saa edes soittaa, olipa tarjous kuinka houkutteleva hyvänsä. Mutta periaatteet kannattaa säilyttää?
puhelinmarkkinointikielloista, jos numerosi käsiinsä jostain saavat, tai ovat saaneet ... nuo perkeleen häirikköinni alkavat aamulla ja jatkuvat iltamyöhään. Itse lyön joko luurin korvaan, tai pistän puhelimen pöydälle sulkematta sitä.
Oletkos kokeillut markkinointikieltoa? Minäpäs olen, ja kokemus on ihan sama kuin sillä joka kirjoitti "Turhaan kärsit". Mutta jos sitä ei kokeile, niin periaatteesta tietysti voi uskoa, ettei se toimikaan, ja saa hyvän syyn vaikka täällä vähän valittaa. ;-) Ei muuta kuin luuria kouraan ja soittamaan markkinointikieltoa itselle, niin ei tarvi pitää puhelinta varattuna (luuria pöydällä), kun samaan aikaan joku tärkeä puhelu voisi olla tuloillaan...
Toiset puhelimet ovat työkäyttöisiä,jonne ongelmista soitetaan.Ulkopuolinen osuu soittamaan tuntuu kuin ongelmilsta taas lauletaan ja äänetkin viittaavat,että kuuleva luulee taas tuli hätälähtö että morjens.Sairaalastakin olisi pitänyt asioida jonkun asiakkaana potilashuoneissa hilpeetä,kun kaiutin päällä keskustellaan,entä soitteleeko ne media-alan ammattilaisille toisille hyvinkin,jotta välttäminen on helpompaa.
...puree hyvin. http://www.ssml.fi/index.phtml?s=35 Kun pyysin laittamaan tuon eston, ylimenokauden jälkeen on tullut vain 2 -3 puhelua nekin ihan alkukuukausina. Heti kun joku tuntematon kysyy minua, kysyn ensimmäiseksi, onko myyntipuhelu vai onko asiaa. Jos tarjotaan jotain, en ala keskustelemaan lainkaan vaan sanon: "Markkinointiesto on otettu, kiitos, näkemiin!" Näin se menee. Jos jokin yritys soittaa jatkuvasti eikä kunnioita kieltoasi, sano, että tee rikosilmoituksen kotirauhan hirinnästä. Luultavasti auttaa.
Joskus vain lankapuhelimiin.
Pitää kai uudestaan tarkistaa Soneralta onko markkinointiesto vielä päällä. Kaikissa on on ollut 045 kännykkänumero alku.
045 alkuiset soittelee,vastatessa ei suostunut puhumaan ollenkaan,mikä lie soittaja jolla ei ole asiaa,mutta onks 045 prepaid numeroita?
alkuinen
Kotipuhelimeen ei ole tullut,mutta työpuhelin tietää ohjelmoidut numerot ongelmineen,yritykset haluaa ongelmalliseksi-mikä hätänä-ei puhu mikkiin taitaa olla lama aikaa on hälytellä ongelmaansa muille.
olen yksityishenkilö, minulla on 045 alkuinen numero, joka on aivan tavallinen GSM liittymä. Alkunumeroista EI voi päätellä onko kysymyksessä markkinointipuhelu.
kielsin puhelinoperattoria kohdistamasta minulle osoitteellista suoramerkkinointia ja/tai telemarkkinointia. kielloista huolimatta operaattorilla on ollut ymmärryksen puute. operaattori lähetti minulle osoitteellista roskapostia, txt-viestejä ja soitti minulle asiakaspuheluita.
vastavetona lähetin operaattorille jokaisesta virheestä sata (100) muistutusviestiä (postitse ilman kirjemerkkiä, e-maililla) heille ja etenkin heidän johtajille (toimitusjohtajalle, johtoportaalle, jne) ilmoittamastani kiellosta, jonka jälkeen hyvin pian roskapostien lähettäminen loppui. suosittelen kaikille. toimii, suosittelen.
rr
Oletko varma, ettei liittymääsi kuulu sellainen ehto, että sitoudut ottamaan markkinointiviestejä vastaan? Itse vaihdoin juuri liittymää halvempaan, mutta yllätyin kun sopimusta tehdessä huomasin, että halvan liittymän pakollinen lisäehto on suostua ottamaan vastaan markkinointitekstareita. Jouduin miettimään jonkun aikaa, ottaako kyseistä liittymää lainkaan, mutta ajattelin sitten, ettei minun ole pakko niitä tekstareita edes lukea. Markkinointipuheluita siinä ei sitoutunut vastaanottamaan, joten jos semmoisiakin alkaa tulla, vetoan Robinson-markkinointikieltoon, joka minulla jo on (ja joka muuten toimii).
Jos siis sinun liittymäsi sattuu olemaan tuommoinen, missä olet sitoutunut ottamaan tekstareita vastaan, niin silloin ymmärryksen puutetta ei ollut ainakaan operaattorilla. Lukaisepa uudelleen liittymäehtosi.
älä hommaa puhelinta :P
http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asiointi_ja_lomakkeet/lomakkeet/maist_vrk4_90/index.html