Kristinuskoon suhtautumista voi verrata tanssiin.
Ateistit eivät osallistu tanssiin, vaan möykkäävät lavan reunalla. He pitävät tanssia typeränä tai suorastaan vaarallisena harrastuksena. Jyrkimmät ateistit tulkitsevat tanssin olevan sairaalloista kouristelua.
Agnostikot katselevat tanssia, mutta eivät ymmärrä näkemästään mitään. He kohauttavat olkapäitään ja menevät pois.
Uskovaiset tanssivat, mutta jatkuvasti vain yhtä ja samaa tanssia. Tunnista toiseen. Kuin koneet.
Tapakristityt käyvät lavalla hieman heilumassa, eivät osaa askelia, eivät kuuntele musiikkia. Kyllästyvät pian.
Teologit tutkivat kiinnostuneina tanssin rytmejä ja askelkuvioita, mutta eivät itse halua tanssia.
Muslimit ovat sitä mieltä, että orkesteri soittaa niin paljon nuotin vierestä että tanssiminen on mahdotonta.
Mystikot menevät fiiliksen mukana. He eivät laske askelia tai pohdi rytmiä. He vain tanssivat. Juuri sillä tavalla kuin parhaalta tuntuu.
Uskonto / tanssi
WaltzSchwung
9384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Uskovaiset tanssivat ja kehuvat yhteen ääneen orkesteria; kuinka soittimet kiiltelevät ja miten hienostunut sävelkulku musiikissa onkaan. Ateisti seisoo lavan reunalla ja näkee uskovaisten tanssin, näkee kuinka toiset tanssivat rumbaa ja toiset tangoa - mutta ei näe orkesteria eikä kuule musiikkia.
>>>>Ateisteista Thronos 20.4.2009 klo 15.12 Uskovaiset tanssivat ja kehuvat yhteen ääneen orkesteria; kuinka soittimet kiiltelevät ja miten hienostunut sävelkulku musiikissa onkaan. Ateisti seisoo lavan reunalla ja näkee uskovaisten tanssin, näkee kuinka toiset tanssivat rumbaa ja toiset tangoa - mutta ei näe orkesteria eikä kuule musiikkia.
...että sellainen valikoiva näkö ja kuulo on uskovaisillakin. Miksi muuten toiset tanssisivat rumbaa ja toiset tangoa, kun orkesteri kuitenkin on sama? Vai olisiko niin että orkesteria ei ole ollenkaan ja uskovainen vain kuulee sen minkä haluaa kuulla?
Sekä ateistit että uskovaiset tekevät samat kuulohavainnot. Ero on kuullun tulkinnassa. Ateisteilla ei ole rytmitajua. He kuulevat vain merkityksettömiä ääniä. Uskovaisilla rytmitaju taas on niin heikosti kehittynyt, että he tarvitsevat yksinkertaista yllätyksetöntä musiikkia, jotta eivät sekoaisi askelissa. Jos rumba vaihtuu yhtäkkiä tangoksi, uskovainen kaatuu ja satuttaa itsensä. Mystikot voivat halutessaan tanssia yhtaikaa vaikka rumbaa, tangoa ja valssia.
>>>Eikö ole kummaa Thronos ...että sellainen valikoiva näkö ja kuulo on uskovaisillakin. Miksi muuten toiset tanssisivat rumbaa ja toiset tangoa, kun orkesteri kuitenkin on sama? Vai olisiko niin että orkesteria ei ole ollenkaan ja uskovainen vain kuulee sen minkä haluaa kuulla?
Hyvä ystävä ei se noin mene. Uskovaisilla vain yksinkertaisesti on harhoja ja he luulevat kuulevansa musiikkia.
>>>>Oikaisen ja kerron oikean vastauksen Hyvä ystävä ei se noin mene. Uskovaisilla vain yksinkertaisesti on harhoja ja he luulevat kuulevansa musiikkia.
ei ole mitään tekemistä sen kanssa uskooko johonkin jumalaan vai ei.
Harvinaisen paska vertaus. Onnittelut siitä.