Laurelin

Miksi Laurel on aina vain karmeissa vaatteissa? Vihreä tekoturkki päällä, kai kesää, talvea. Moninkertaiset muovihelmet kaulassa. Luulisi rva Kirkkoherralla olevan varaa pukeutua edes hieman pukevammin, käyhän hän itsekin töissä. Pidän suuresti Laurelista, enkä toivoisikaan hänestä mitään muotidiivaa. Jotenkin vain ulkoinen olemus voisi olla edes vähän paremmin sopiva hänen asemaansa, sekä mukavaan luonteeseensa.
7890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko ne naiset sen tyylikkäämpiä englannin kuin suomen maaseudulla?

Äänestä
  • puolestaan aina ylipukeutunut. Laurelista olen samaa mieltä. Tällä kai osoitetaan hänen humaania, itsestään suurempia piittaamatonta rooliaan. Kyllä oli kaunis siinä hääpuvussaan(taisi olla Bettyn vanha). Muistuu aina Laurelin sisääntulo Emmerdaleen. Tuli Villapakkaan kimalaiseksi pukeutuneena. Tuli vahingossa väärään paikkaan, vai oliko tilattu johonkin pippaloon. Taisi laulaa inistäkin jotain. Ensin en tajunnut koko juttua, mutta sama Laurell hän oli jo silloin. Nyt alkaa olla ruustinnassa jo ytyäkin. Pisti Nicolan järjestykseen ja häpeään!

    Äänestä

  • ikifani kirjoitti:

    puolestaan aina ylipukeutunut. Laurelista olen samaa mieltä. Tällä kai osoitetaan hänen humaania, itsestään suurempia piittaamatonta rooliaan. Kyllä oli kaunis siinä hääpuvussaan(taisi olla Bettyn vanha). Muistuu aina Laurelin sisääntulo Emmerdaleen. Tuli Villapakkaan kimalaiseksi pukeutuneena. Tuli vahingossa väärään paikkaan, vai oliko tilattu johonkin pippaloon. Taisi laulaa inistäkin jotain. Ensin en tajunnut koko juttua, mutta sama Laurell hän oli jo silloin. Nyt alkaa olla ruustinnassa jo ytyäkin. Pisti Nicolan järjestykseen ja häpeään!

    silloin, ihan ekassa ilmaantumisessaan sarjaan? Minusta vain, kun Ashley on jo melkoisen keski-ikäinen herrasmies, Laurelin teinimäisyys korostuu hänen pukeutumisessaan. Kaipaisi tyylitraineria, joka saisi hieman Laureliin tyylikkyyttä, ei liikaa. Ja, samassa kylässähän kaikki asuvat. Jopa Pearl on useinmiten tyylikäs, olkoonkin, että ikävuosia on monia kymmeniä enemmän, kuin Laurelilla. Eihän toki tyyli ole Lyylin ikävuosista kiinni.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ole parhaimmat päällä (mitä nyt Sillä siisti)? Minä olen ymmärtänyt niin, että Laurel on aina menossa johonkin siivoamaan ja siksi vähän alipukeutunut!

    Äänestä

  • siivotessa kirjoitti:

    ole parhaimmat päällä (mitä nyt Sillä siisti)? Minä olen ymmärtänyt niin, että Laurel on aina menossa johonkin siivoamaan ja siksi vähän alipukeutunut!

    kahdeksaa tuntui enempää työasussa. Eikä kyllä muovihelmet monenkaan siivoojan kaulaa korista, ainakaan Suomenmaassa.

    Äänestä

  • paitsi, että maaseudulla on tyylikkäämmin pukeutuneita naisia.

    Äänestä

Laurelin tyylissä ole mitään vikaa. Ei ihmisen tarvitse "mammautua" muka tyylikkäissä vaatteissaan teini-iän ohitettuaan. Omaperäinen pukeutuminen on mielestäni parempi, kuin olla "tyylikäs" pukeutumalla niihin samanlaisiin typeriin muotivaatteisiin, kuin kaiki muutkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pukeutuminen. kirjoitti:

Miksi Laurel on aina vain karmeissa vaatteissa? Vihreä tekoturkki päällä, kai kesää, talvea. Moninkertaiset muovihelmet kaulassa. Luulisi rva Kirkkoherralla olevan varaa pukeutua edes hieman pukevammin, käyhän hän itsekin töissä. Pidän suuresti Laurelista, enkä toivoisikaan hänestä mitään muotidiivaa. Jotenkin vain ulkoinen olemus voisi olla edes vähän paremmin sopiva hänen asemaansa, sekä mukavaan luonteeseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu