Karanteeni (Quarantine, 2008)

trentonoir

Onhan se jo moneen kertaan todettu, että remaket ovat tavallisimmillaan aivan turhia tekeleitä. Harva uusintaversio mainostuksestaan huolimatta tuo mitään uutta alkuperäiseen tarinaan ja remaken ansioiksi pääosin jääkin vain efektien päivitys nykyaikaan, kun itse tarina jää pitkälti aiemman toistoksi. Mutta jos joku The Hills Have Eyes '06 tuntui tutulta, tai Halloween '07 tuntui tutulta, niin Karanteeni se vasta tuntuukin tutulta. Karanteenihan on elokuvan [Rec] uusintaversiointi ja tämä jo vuosi alkuperäistarinan jälkeen valmistunut remake ottaa paikkansa tämän hetken turhimpana filmatisointina. Ensinnäkin on myönnettävä, ettei Karanteeni oikeastaan ole yhtään hullumpi elokuva. Sen vahvuudet ovat samoja kuin Recin. Eli Karanteenissa esiintyvä toimittajien kautta kuvattu tarina tuntuu suhteellisen realistiselta ja scoren puuttuminen lisää elokuvan lievää dokumenttimaisuutta. Toimittajanäkökulma myös perustelee hyvin keinot tehdä elokuva käsivaralta. Vastaavasti Karanteenin heikkoudet ovat samoja kuin Recin. Elokuvan tarina ei ole mitenkään uusi, vaan jo Recin kohdalla käyttämäni juonikuvaus riittää tälläkin kertaa: Karanteeni kertoo siitä kuinka joukko ihmisiä jää karanteeniin kerrostaloon, jossa nyt vain sattuu sellainen 28 Päivää-virus mellastamaan. Ja edelleen sitä kaipaisi elokuvaan muutakin kuin vanhan tarinan kertausta. Ei pelkkä erilainen kuvaustapa, tai valaistus riitä muuttamaan sitä tosiseikkaa, että Karanteeni on tehty ja nähny aiemminkin. Käsivaratekniikka kun tuntui jo Recin kohdalla yllättävän vanhentuneelta kuvausjipolta. Karanteenista tekee ultimaattisen turhan se seikka, että jos edes alkuperäinen ei tuntunut kovinkaan uniikilta teokselta, niin miten Karanteeni siinä onnistuisi. Etenkin kun Karanteeni on niin yksi yhteen Recin kanssa, että oikeastaan voisi laittaa koneeseensa Recin ja vaihtaa ääniraidaksi englannin. Siispä valitako [Rec] vai Karanteeni? Jos kielellä ei ole väliä, niin tuolloin kehottaisin valitsemaan ensimmäisen. Tosin pääkriteeriksi miksi valita [Rec] ennemmin kuin Karanteeni jää vain se, että se tuli aiemmin ja on täten se originaali. Mutta koska molemmat elokuvat ovat keskenään niin samanlaisia, eivätkä kummatkaan poikkeuksellisen hyviä, niin rehellisesti sanoen, lienee ihan sama kumman katsoo. Se kuitenkin on varmaa, että katsoi kumman tahansa, niin sen ansiosta ei toista ole enää tarpeen katsoa. Recin kohdalla totesin sen olevan kaikesta tuttuudestaan huolimatta 2000-luvun toimivimpia kauhisteluita, mutta siinä painaa paljon se tosiasia että yleinen taso tuoreessa kauhussa on sen verran alhainen, että hieman parempikin on jo hyvä. Vaikka Karanteeni on periaatteessa ihan sama elokuva, niin sitä ei uskalla edes ehdottaa 2000-luvun parhaimpien joukkoon, ihan vain siitä syystä ettei sitä katsoessa meinaa edes tajuta katsovansa eri elokuvaa. Recin kohdalla tuli tunne kuin sen olisi nähnyt aiemminkin, mutta Karanteenin kohdalla tulee tunne että ”enkös mä vasta katsonut tän?” Jos ei ole nähnyt Reciä, niin uskoisin että tuolloin saa Karanteenista enemmän irti ja täten arvosanaksi voisi antaa samaiset kolme tähteä jotka annoin Recillekin. Mutta se tieto että tämä elokuva on eräänlainen turhamaisuusprojekti ja olemassa vain koska jenkeille ei kelpaa espanjankielinen versio, sillä lukeminen sattuu päähän, niin jo siksi Karanteenia pitää rangaista yhden tähden poistolla. Recille plussaa tuli myös siitä, että sen realismia puolusti ainakin itselleni tuntemattomat näyttelijät, mutta Karanteenissa on aivan liian paljon tuttuja naamoja mukana, joka puolestaan vähentää sen aiemmin mainittua lievää dokumenttimaisuutta. Jos et ole nähnyt Reciä, niin ei Karanteeni ole oikeastaan hirveän huono valinta. Se on vain turhaan tehty elokuva. ** / *****

5

824

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oootidioootti

      Typerä arvostelu, eikä mieleesi juolahtanut, että kaikki eivät ole mitään reccejä nähneet. Imbesilli.

      • heh, heh

        Taas hyvää tekstiä
        Trentonoir, sä oot paras


    • Pepinen

      On kyllä helvetin ärsyttävä naispääosan näyttelijä. Etenkin sitten, kun koko virusepidemia oli lähtenyt kunnolla käyntiin. Ei osannut olla hetkeäkään rauhassa, kamalaa ylihysteeristä vollotusta ja hengittämistä! Onneksi naikkoselle kävi lopussa huonosti, ei tosin yllättänyt tämä käänne.

    • ret576

      Remaket eivät nykyään tuo käsikirjoitukseen mitään uutta, ne ovat vain mukaelmia alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Rahastusta ei muuta.

    • Likaarasvaa

      karanteeni on selkeesti parempi kuin rec, ihan jo pelkästään kielenkin takia, kauhuelokuvat ei yksinkertaisesti toimi muilla kielillä(joitain harvoja poikkeuksia on) ja varsinkin latinokielet tekee kauhuleffan hassuksi komediaksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe