Hirvittävin ihmisen koskaan itselleen kuvittelemista rangaistuksista on iankaikkinen elämä.
Sen täytyisi olla loputonta ja puuduttavaa samojen asioiden ja tapahtumien toistoa.
Tai, jos jokainen päivä olisi erilainen, se olisi tylsää siksi, että se ei juurikaan enää koskettaisi ihmisyyttä.
Jos iankaikkisesta elämästä voisi kuolla, niin jokainen sellaiseen joutunut tekisi itsemurhan.
Jos iankaikkisesta elämästä ei voisi kuolla, niin sellaisessa keksittäisiin uskontoja.
Noista uusista uskonnoista jokainen lupaisi tietyin kiemuroin eläville lopullisen kuoleman, sitten joskus.
Eläessämme meistä monet hurahtavat pelkäämään kuolemaa.
Mutta iankaikkisessa elämässä jokainen sävähtäisi pelkäämään elämää!
Hirvittävin ihmisen koskaan itselleen kuvittelemista rangaistuksista olisi iänkaikkinen elämä !
Sen olisi loputonta ja puuduttavaa samojen asioiden ja tapahtumien toistoa vuosituhansia, miljoonia, miljardeja,.... vuosia.
Jos jokainen päivä olisi erilainen, se olisi tylsää siksi, että se ei juurikaan enää koskettaisi ihmisyyttä.
Jos iankaikkisesta elämästä voisi kuolla, niin jokainen sellaiseen joutunut tekisi itsemurhan.
Jos iankaikkisesta elämästä ei voisi kuolla, niin sellaisessa keksittäisiin lukematon määrä erilaisia uskontoja.
Noista uusista uskonnoista jokainen lupaisi tietyin kiemuroin eläville lopullisen kuoleman, sitten joskus.
Eläessämme meistä monet hurahtavat pelkäämään kuolemaa.
Mutta iankaikkisessa elämässä jokainen sävähtäisi pelkäämään elämää!
Ikuista elämää
haluamme?
391240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ensiksikään emme ole ihmisiä sen jälkeen kun karmankierto on loppunut vaan henkiä ilman egoa jolloin ei ole mitään tarvetta kokea mitään.
Ihmettelin, miksi tää juttu oli 2x? Mutta oikeassa olet. Ikuisesti jotain on "tappavaa" se tuhoaa itse itsensä. mutta onneksi kaikkeudessa vallitsee muutos, mikä on ainoa pysyvä. (raamattuakin muutos ravistelee)
Iankaikkisessa elämässä ei tapahdu mitään koska aikaa ei ole. Kun kokee psykologisen kuoleman niin elää iankaikkista elämää jo maan päällä. Ei haikaile minnekään tai yhtään mitään koska haluja ei ole. Kaikki toivo tulevasta on loppunut ja muistot menneistä eivät ilmesty tajuntaan, se on iankaikkinen autuus.
Se on uskomatonta elämää,jossa tuska ja ahditus on päättynyt Kun elää ilman uskoa,aatteita,ja vailla minkäänlaatiusta toivoa,niin siinä on elämän ihanuus
//Hirvittävin ihmisen koskaan itselleen kuvittelemista rangaistuksista on iankaikkinen elämä. Sen täytyisi olla loputonta ja puuduttavaa samojen asioiden ja tapahtumien toistoa.// - Oivallus lähtee lentoon kun tajuaa jälleen-syntymän olevan juuri tuo tilanne. Aina uudestaan ja uudestaan takaisin uuteen "kuoreen" vanhan jo maatuessa. Niin kauan ja monta kertaa takaisin kiertoon --->oppimaan henki-tason-syiden/ideoiden seurauksista [moninaisuus] idealla:"Mitä kylvää sitä niittää"--> kunnes lopulta ottaa Armon, eli hyväksyy "olemattomuuden" alku-juurisuuden oikeellisuudeksi.
Jälleensyntymä on ikuista elämistä, mutta maisemat vaihtuu koko ajan. Ja jos vaikka me olisimme joskus olleet aviopari, nyt ollaan netti "tuttuja" ja ehkä ensikerralla mä oon sun pikkusisko ;-) niin loputonta muutosta tämä on. Ihan kuin näytelmäkerho, jossa jokainen saa välillä olla pääesiintyjä ja välillä joutuu ihan vaan sivurooliin. Itse en näe siinä mitään ikuisuuksien tylsää "olemista" vaan vaihtelevaa ja suurta seikkailua. oivalsin asian niin.- elämä on oikeasti suuri lahja. Lempilelu, jonka kanssa on mukava leikkiä ja josta olisi syytä pitää huolta. (elämä ilman leikkiä olisi totta)
Voihan sitä mielikuvituksessaan kuvitella mitä lystää. Yksi on varma asia kuolemme aikanaan kaikki ja siihen päättyy meidän kaikkinainen tietoisuutemme ja ihmisyytemme, vaelluksemme päättyy lopullisesti.
Onhan tuokin yksi totuus, että elämme vain kerran ja the end. En ole ihminen väittelemään kanssasi asiasta, koska minulle ei ole kukaan rajan takaa tullut kertomaan miten oikeasti asiat ovat. Uskon reinkarnaatioon ja mitä enemmän asiaa ajattelen ja tutkin, sen järkevämmältä se minusta tuntuu. Ja onhan minulla muistot... ja rehellisesti sanottuna, vaikka omaan ihan hyvän mielikuvituksen, rajansa kaikilla... ei minusta ihan kaikkeen ole. En ole kiinnostunut sodasta, ja myönnän nyt, etten ole koskaan katsonut edes tuntematonta sotilasta (kumpaakaan) kun sieltä täältä. Mutta silti tunnut tietävän sodasta ja pommikoneista ym. yhtä sun toista jo alle kolme vuotiaana. - aika jännää, jos oikeasti synnymme ja kuolemme, siinä kaikki ja aivoisamme on jo niin paljon tietoa, ennen kuin osaamme edes puhua. Muistan muuten heräneeni vaunuissa ja miettivän itkisikö äitiä vai olisiko hetken vaan ja päätin olla ja miettiä asioita ja muistan paikan missä vaunut oli ja millaisia kuvioita (painokuviot valkoisessa kuomussa) oli. Muistan myös paljon muutakin. (asuimme ruotsissa kun olin alle 2v.) Muistan kun konttasin ja ihailin kun siskoni leikki niin hienosti nukeilla. Ja ihmettelin, miksi valitsin äidikseni juuri hänet? (oman äitini) ym. Toki voi olla, että aivot omaavat tietoa todella nopeasti ja ihminen oppii vertailemaan asioita jo ihan ilman kokemuksia, mutta pikkasen se tuntuu käsittämättömälle. Mites teidän muistot lapsuus ajasta?
Kierrettyään riittävästi väsyy kiertue-elämään,ei jaksa enää. Inhimillinen elämä-->lapsuudet,nuoruuden kukoistukset,avioliitton satama,diförssit ja ihan toisenlainen "madventures" vaikkapa uusine ulottuvuuksineen alieneina j.n.e ;D, miten vain, kaikki kuitenkin perustuu ideana ainoastaan moninaisuudelle,materialle ja 'minä-maailmalle', joka ei ole Alku-juurisuutta/Yhtä. Kivaa siis voi hetken olla[ja on todella ollutkin],mutta kuva ei ole jotenkin täydellinen ja ehyt, arvokkuus loistaa poissa-olollaan,maailman'kaikkeus on kuin "kuollut ruumis". Hengessään "näkee ja tietoisuudessaan aistii" kaiken aikaa alati olevan alakulon ja sielullisen tyydyttämättömyyden. Koska Kaikessa täytyy olla jo Kaikki, ei Kokonaisuus tarvitse oppia, se ei voi sitä mistään saadakaan. Osaset[ei se osa-liike-bisnes]eivät ole Kokonaisuus. Kokonaisuus sen sijaan on Kaikki osaset,eli niiden summa ja kun pyrkimys on Kokonaisuuksien ymmärtämiseen[tieto kokemus],täytyy osaset käydä lävitse,kun sille tielle on kerran lähtenyt,leikkiä ei voi jättää kesken. ja...... Elämää[isolla E:llä] on syytäkin rakastaa,mutta ensin se on löydettävä,tämä heitto [oikeasti] henkilöimättä kehenkään.
Kun tämä elämisen kiertokulku loppuu, niin MITÄ SITTEN?
NDERFissä kokemukset ovat hyvin samankaltaisia, mutta pääsääntöisesti kunkin kulttuurin mytologian mukaisia. Tämä ehkä siksi,että kaikissa uskonnoissa peruskonsepti on lähes sama, ja käsitykset kuolemanjälkeisistä tiloista ovat hyvin pitkälle samankaltaisia. On mahdollista, että Korkein näyttäytyy jokaiselle ihmiselle sellaisena kuin mitä tämä olettaa Korkeimman olevan. Kaikille kuitenkin yhteistä on Korkeimman kokeminen valtavana, äärettömänä ja ehdottomana Rakkautena.Kuoleman-raja-kokemuksiin liittyy myös vahva kokemus lineaarisen ajan [kronos] käpristymisestä itseensä pistemäiseksi [kairos]---> Iättömyydessä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat jokainen kaikki läsnä. Myös tuntemus kaikenkattavasta tiedosta ja viisaudesta on tyypillistä. Siis subjektin sulautuessa objektiin Kaikki toteutuu Alkujuurisuuden täydessä merkityksessä.
Mä niinku ymmärsin ja en sun juttuas. Mutta ei se mitään. Vaikka oon yhä suu auki, niin ei meillä ole kärpäsiä. Vetäisin sua mielellään nyt parrasta!!! Ei noin viisasta minulle, onhan mut jo haukuttu tyhmäksi useasti täällä. Mä oon vaan lastenhoitaja. Konttaan työssäni :-)
Höpöhöpö ;D. Lastenhoito on tärkeinpiä töitä ja vastuullisimpia ammatteja mitä kuvitella voi! Te jos ketkä, olette kasvatuksen asiantuntijoina tulevaisuuden luojia ja sitä arvokasta joukkoa,joita itse arvostan valtavasti. Voimia mussukoiden kanssa[ja meidän isompien kakaroiden ;D]. Itse asiasta--> kyllä "sielusi" ymmärtää.
; )
Tämä näkyvä katoavainen maailma on tässä. Olemme asennoituneet katoavaisen mukaan. Siksi näemme alun ja lopun. Ikuinen elämä on hienoa koska se ei ole helvetti. Ajattele parasta tunnettasi ja rakkautta. Ja että se on ikuista.
Ehkä meidän elämän tarkoitus on vain työ. Mies hallitsee maailmaa viime kädessä, naisen vaisto on väärä. Mies vie maailmaa eteenpäin oikeille urille, kohti parempaa ja parempaa edistystä. Ehkä me synnymme uudelleen, ehkä emme. Suosittelen kaikkia teitä jotka uskotte karmaan ja tahtoisitte kuvitella olevanne olemattomia lukemaan täältä esimerkiks buddhalaisuudesta ja siitä kuinka kärsimysken täyteinen uskonto se on. http://www.islamandbuddhism.com/ Ihminen ajattelee siis on. Naiset ovat irrationaalisia, joten heidän on helppo kuvitella ettei alkua ja loppua ole, sillä he eivät ymmärrä asioita rationaalisesti ja todenmukaisesti. Olet olemassa niin kauan kunnes ajattelet ja kun lakkaat ajattelemasta, lakkaat olemasta ja ajatelkaapa se oikein juurta jaksaen. Haluaisitko sinä lakata olemasta ja ajattelemasta? Et olisi enää mitään, et voisi edes ajatella että olisit olematon, sinua ei enää olisi. Olisit poissa elämänkirjoista. Tuonpuoleinen on ilmeisesti paikka jossa aikaa ei enää ole, siellä on onni joka jatkuu ikuisesti jos sen saavuttaa. Ehkä on taivas ja helvetti, adventistit uskovat että helvetissä ihmiset eivät jää sinne kärsimään vaan he tuhotaan niin että ne lakkaavat olemasta.
Elämä sinänsä on elämän tarkoitus Kun ajatus ajattelija ovat yhtä,niin silloin eiajattelijaa enään ole Ja tuo ajattelija on se joka tekee ihmisen elämästä helvetin Kun ajattelija päättyy,on ajatus edelleenkin ihmisen käytettävissä,mutta vain siellä missä sen kuuluukin olla,eli jokapäiväisessä kanssakäymisessä,teknologiassa,ym.aikaa vaativissa tehtävissä,sillä siellä se ei ole ongelma Mutta ihmisen ns.psykologisella alueella se luo vain kaaosta,koska se sitoo sen aikaan ja syyn ja seurauksen lakiin jota ihminen fyysisellä puolella on (evoluutio). Kun ajattelija on olemassanniin ihminen on irrationaaline,myös tiedemiehet HE ovat rationaalisia vain tietyllä kapealla sektorilla,jotai tiettyä kohdetta Ihminen ei lakkaa olemasta vaikka ajattelija lakkaa,sillä se ajatukse luoma harha joka ei ole ikuinen vaikka uskonnot rukoilevat sille ikuista elämää
Kun ajatus ajattelija ovat yhtä,niin silloin ei ajattelijaa enään ole Ei tepsi. Ajattelu kattaa ajatukset, ja ajattelua ei tapahdu ilman subjektia. Ajattelija on yhtä ajattelunsa kanssa koska ajattelija ajattelee. Kun kerran ajattelija voi ajatella, hän on. Kun kerran ajattelija voi olla yhtä ajattelunsa kanssa, on edelleen jotain joka "on yhtä" jonkin kanssa joka lähtee itsestä ja jotain joka ajattelee että olisi yhtä. Todellisuudessahan ajattelija ja ajattelu ei kirjaimellisesti voi olla yhtä. Siis jos ajatus on, on ajattelua, ja jos ajattelua on, on ajattelija. Jos voit ajatella, että olet yhtä ajattelusi kanssa, on ajattelua ja sinä ajattelet. Ja niin, sinä kuolet jos et syö ja nuku. Energiaa kuluu kaiken aikaa, joka hetki siis nytkin. Aivosi tekevät "työtä" joka kuluttaa energiaa. Aivosi tekevät jotain, ja joku omista aivosi ja käyttää niitä. Se olet sinä. Niin kauan kuin ajattelet sinä olet ja se voi olla ainut varma asia maailmassa. "Ja tuo ajattelija on se joka tekee ihmisen elämästä helvetin" Ajattelija voi tehdä olonsa hyväksi, tai huonoksi. Tai ajattelijan elämä voi olla taivaallista tai helvettiä.
Et ehkä ymmärtänyt tarkoitustani Kun sanoin,että kun ajatus ja ajattelija ovat yhtä,niin ajattelijaa ei enään ole. Tarkoitin,että ajatus on ymmärtänyt ajattelijan,orjuuttajansa,niin selakkaa ruokkimasta ajattelijaa Ajattelija on olemassa,vain ajatuksen jatkuvasti pyöriessä mielessä Kun ajatus lakkaa niin tuo ajattelija ei saa ravintoaan ja kuolee Silloin ajatus ei kumpua menneisyydestä,ajattelijasta vaan nykyhetkestä joka ei ole aikaa Olit oikeassa,että ne eivät voi olla yhtä,siilä jos näin on ,niin ajattelija hajoaa ja tilalle tulee suora näkeminen ihmisen ns.psykologisella alueella jot aikaiajattelisemmin hallitsi ajattelija. Ja tuo ajattelija on se jonka takia ihminen lensi ulos paratiisista,joka oli ihmisen silloinen henkinen tila
>Ikuinen elämä on hienoa koska se ei ole helvetti. Ajattele parasta tunnettasi ja rakkautta. Ja että se on ikuista< Jos rakkauden tunne kestäisi kymmeniä vuosia, sata vuotta, tuhat vuotta, miljoona vuotta, satoja, tuhansia miljardeja vuosia jne. Rakkauden tunne muuttuisi ajan myötä hirmuiseksi kärsimykseksi ja siinä kärsimyksessä joutuisit kärvistelemään ikuisuuden. Sitäkö todella haluaisit ????
Jospa tuo olisikin filosofista pohdiskelua mutta kun ei! Tuo on pelkkää mielenvikaisuutta.
Vain ajattelija voi olla mielenvikainen,eikä hänellä ole sellaista Kiitos kuitenkin diaknoosista
Tuntee että itsestä välitetään. On rauhassa. Ikuisuus sitä mieluusti. Taivaassa ei maailman murheita ole.
Olemme jo eläneet ikuisuuden, olemme vain unohtaneet sen. Unohdus selvästikin toimii erinoimaisesti, kun show vaan pyörii ja pyörii. Show must go on. Moni vielä uskoo elävänsä ensimmäistä ja viimeistä elämäänsä. Voiskos unohdus enää toimia paremmin? Ei mun mielestäni ainakaan vois. En kyllä haluais ikuisesti olla tämä, sama nykyinen persoonani. Voiskin kokeilla jotain ihan erilaista elämän- tai olomuotoa vaihtelun vuoksi. Vois olla vaikka joku superälykäs ja kaikinpuolin super-muutenkin. Onhan mulla "muistoja tulevaisuudesta" jossa olen joku robocop tyyppinen ihmisen ja koneen yhdistelmä. Tosin se on oikeesti tosi pirullinen "muisto" jota en mielellään muistelis. Hui! ;)
Niin varmasti ollaan, toihan on oikein rationaalista ja sen takia miljardit ihmiset muistavat olleensa ikuisesti koska se on totta. Ja sen takia ei tunnu siltä että oleminen olisi alkanut siitä kun synnyimme ja tietoisuutemme heräsi. Sehän tukee hyvin oppimistakin että laitetaan oppija unohtamaan aikaisemmat oppinsa että toistaisi virheitään, jonka jälkeen laitetaan se taas unohtamaan aikainen oppimansa ettei vain oppisi. Kyllä kyllä.. karma siellä ja karma täällä. Ja sen takia väkiluku ei lisäänny koskaan, itseasiassa maailmassa oli mm. tuhansia vuosia sitten ihan yhtä paljon ihmisiä kuin nykyäänkin. Karma on itseasiassa niin fakta homma, että sen synty ja toimintamekanismi on helppo selittää. Onhan kyseessä persoonaton luonnonvoima siinä missä painovoimakin, tästä syystä mm. tieteilijät ottavat nämä uskontojen luonnonlait vuodelta 500 eKr. hyvinkin vakavasti.
Miten ihmeessä persoonaton luonnonvoima voi asettaa ja arvottaa moraalisia prinsiippejä? Että joku teko on huono, jota tarvitsee seuraavassa elämässä korvata. Ei kovin rationaalista.
vaan ihminen itse. Sielu syntyy uudestaan, koska se haluaa. Koska jotain jäi kesken. Koska meillä on loppuun saattamisen tarve. Meitä ajaa tänne omat pyyteemme ja syyllisyytemme, virheemme. Me itse ajamme itsemme tänne uudestaan ja uudestaan. Jumala, eli se kutsumasi persoonaton luonnonvoima ei meitä tosiaankaan arvota, ei meitä eikä tekojamme. Sen me teemme itse.
edellinen sanoi että "Karma on itseasiassa niin fakta homma, että sen synty ja toimintamekanismi on helppo selittää. Onhan kyseessä persoonaton luonnonvoima." Mielestäsi siis karma oletkin sinä itse.
Siinä onkin järkeä että haluaisimme syntyä tänne uudelleen kärsimään ja sitten unohtaa seuraavassa elämässä aiemman elämän ja siinä opitun että toistaisimme uudelleen virheemme ja kärsisimme. Todennäköisempää on että on eräänlaisia henkiä jotka pystyvät Ei karma asioita arvota, koska karmaa ei ole. Asioilla on arvot ja totuus on tietynlainen. Vaan se ei ole aina helppoa nähdä millainen totuus todella on, varsinkaan irrationaaliselle ihmiselle joka ei kykene johdonmukaisuuteen.
Ainakin jaksaa lukea. http://koti.mbnet.fi/jukihong/filosofia/ff4/karmanlaki.htm
Jokaisen elämämme jälkeen olemme tietenkin aina taitavampia kohtaamaan seuraavan elämämme haasteet. Tuskin muistat sitä miten opit vaikkapa aikoinasi lukemaan. Tuskin muistat ensimmäisiä lukemiasi kirjoja ja silti osaat lukea nykyään paljon paremmin kuin silloin.
uskonnoista en tiedä mutta neuvon sua ottamaan selvää kuka on Jeesus Kristus hän rakastaa sua ja haluaa että vietät sen iankaikkisen elämän hänen kansaan voit pyytää häneltä synnit anteeksi ja antaa elämäsi hänen käsiin silloin ei ole huolta eikä murhetta ja sinäkin ymmärrät mistä tässä elämässä on kyse taivaan isän suojelusta ja varjelusta elämääsi toivottavasti löydät rauhan jeesuksesta
Otappa sinä itse selvää miten ja milloin kristinusko on syntynyt samoin miten raamatusn kirjoitukset ja kuka ne on kirjoittanut. Tulet takuvarmasti hämmästymään kun asia ei ollutkaan niin kuin olet luullut. Nykyisin on tietoa aivan kaikkien ihmisten ulottuvilla. http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_ja_tiede
TIEDÄN uskonnoista paljon enemmän kuin arvaatkaan. Raamattu on kirjakokoelma, joka on luotu yli 1000 vuoden aikana. Nykyinen muoto on riidelty lukuisissa kirkolliskouksissa vuosisatojen aikana. Suuri osa psalmeista ja ns. Salomon sananlaskuista on ikivanhaa egyptiläistä viisauskirjallisuutta. Lisäksi tavattoman paljon lainoja monilta muilta kansoilta.
Sisältöä et kuitenkaan ole ymmärtänyt. Sisältö on totuus.
Kristin usko ei perustu todelliseen jeesuksen opetukseen,sillä ne on toisen käden tiedoista rakennettuja opinkappaleita joista on tehty, ihmisen henkisen tilan ikuistamisen kaava Jeesus sanoi jo eläissään,hänen opetuslapsensa eivät olleet ymmärtäneet hänen opetustaan
meidän kaikkien tulisi pyrkiä oivaltamaan 'todellinen' elämä nykytietoisuuden ns. yläpuolelta. Tämä aineellinen elämä murheineen on sikäli harhaa, ettei täällä olijat pysty käsittelemään asioita,(koko tunnemaailma) kuin aineellisuuden pohjalta.
En usko että tuo pitää paikkaansa, asioita harvemmin käsitellään aineellisuuden pohjalta ja varsinkaan vain aineelliselta pohjalta ja toisaalta aineellisuus ei ole harhaa, liika materialismi vain voi olla muutoin haitallista. Materialismihan on juuri sitä varmaa ideologiaa jossa ei uskota haahuiluihin tämän todellisuuden ulkopuolella. Mutta toki muutakin voi olla, sille vain kannattaa antaa sijaa.
ymmärrämme kaiken aineellisuuden, juuri tälle pohjalle. Todellisen elämän aistimuksen tunnemme, kun olemme jättäneet taakse kaiken maallisen. Sekin kokemus on vaihteleva, koska sielujen kehitystaso on eriävä. Asianlaita on oivallettava ja siten senmyötä keskustelusta tullee rakentava ja mielenkiintoinen.