mistä johtuu että ihmiset kokouksessa kaatuvat.
Ensin alkavat supista hiljaa joka kovenee ja saa selvän että kiitetään Herraa. Sitten alkaa vartalo tärisemään ja sitten huudetaankin jo kovalla äänellä sellaista mistä ei selvää saa.
Olen ollut siinä tilanteessa pakosta että olen joutunut vuosia seuraamaan moista ja nykyisin olen sitä mieltä että ne pitäisi jokaiselle henkilökohtaisesti kohtauksensa kuvata. Veisikö vielä sen jälkeen pienet lapset sitä seuraamaan. Jos veisi niin se olisi viranomaisten asia.
Kuka niitä lapsia suojelee. Minua ei ainakaan aikoinaan kukaan. Säästäkää lapset tältä kun kuitenkin ette hyväksy vanhempien humalassa örveltämistä. Minä en hyväksy kumpaakaan.
Kuuluuko tämä helluntailaisuuteen? Vai onko tämä vain harvojen juttuja.
kaatuminen
miksi näin
13321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suggestio Sairastahan se on lapsille näyttää, kuinka helposti ihmiset menee suggestio-tilaan tai samaa "sukua" oleviin muihin tiloihin. Haitissahan on ollut pitkään voodoo-uskonto ja se onkin siellä todella yleinen ja käytännössä sama asia ja sen juuret johtavat Afrikkaan, josta se tuli luonnonuskontoja harjoittaneiden orjien mukana. Käsittääkseni alkuperäiset helluntailaiset ei sitä edes harjoittaneen (sairaita kyllä muka paransivat). Helluntailaiset ottivat karismaattisen kaatumisen ohjelmaansa vasta 1960 ja Suomeen se saapui joskus 70-luvun alussa ja Yli-Vainio teki siitä tunnetumman 70-luvun lopulla. Yli-Vainio siis toi Suomeen tuon uuden karismaattisen uus-helluntailaisuuden, joten turha nimimerkki Mohikaaninkaani_27;n on itseään sanoa perinteiseksi helluntailaiseksi.
Ole sinä hiljaa ja anna toisten puhua. Ei ne Leksa sinua ota enään uskottavasti. Sinä olet Jeesuksen vihollinen. Käsititkö, olet Jeesuksen verivihollinen. Sinä et ole uskovainen, olet kauhistus Jumalan edessä. Leo J. Salmela on moneen kertaan sanonut Jeesusta valehtelijaksi. Hän kerää taas aineistoa, mutta nyt Helsingin käräjäoikeuteen kunnian loukkaisista vastaamaan.
oli 1970-luvun puolivälissä amerikkalainen Kathrin Kuhlman, ympäriinsä maalattu ja kultiin ripustettu, jonka kokouksissa Niilo kävi ja toi nämä kaatumiset Suomeen - Lapualle. 1978 olin raamattukoulussa, jolloin nämä kaatumiset elivt voimakkainta kukoistuskauttaan. Monet vanhemmat helluntaisaarnaajat olivat tätä vastaan, mutta eksytys oli saanut jo niin suuren vallan, etteivät voineet tätä eksytystä enää pysäyttää. Esimerkiksi Toivo Markkala, Eino Martikainen ym.t. Jumala ei ole kaatanut Suomessa ainuttakaan ihmistä eikä koskaan tule kaatamaankaan.
kerrankin rikosilmoituksen. Solvaat julisesti nimeltä mainittua ja tunnettua henkilöä ja katsotaan, miten rikosoikeus tähän suhtautuu.
vaivaamaan? * "< joten turha nimimerkki Mohikaaninkaani_27;n on itseään sanoa perinteiseksi helluntailaiseksi.>" * Alatko sinä menettämään malttisi, etkä enää hallitse kirjoittamistasi, kun tekstisi menee sekavaksi? * Vai onko vihan vimma ja kiihko niin voimakkaana, että et ehdi tarkastaa kirjotuksiasi? * Mieti vaan sitä, mitä Eroen aloikuksen ketjussa sinua kehoitin miettimään, se on Raamatun sanaa, kannattaa ottaa tosissaan!
* Vai onko vihan vimma ja kiihko niin voimakkaana, että et ehdi tarkastaa kirjotuksiasi? ---- Mutta, eihän AINA kirjoituksissa oleviin virheisiin ole syynä viha ja kiihko.Lisäksi lukihäiriö esiintyy erilailla. Niin, omissakin viesteissäkin on virheitä, jotka eivät johdu "vihasta ja kiihkosta",enkä tarkastele viestejäni, koska "kuntoutan" vaistomaista puhumista ja kirjoittamista.
Ihminenhän voidaan helposti ohjata hypnoosin avulla tuntemaan vaarattomia tuntemuksia. Saunan kuumuutta, Pakkasen kylmyyttä jne... ja naurua. Olisipa erittäin mielenkiintoinen kokouus, jossa puhuja toisi esille ihmisten syntisyyden terveellä tavalla.Eli kuulijoiden mieliä ei ohjattaisi kokoemaan mielihyvää tai mieluista asiaa/tilaa, vaan ahdistuksen kautta syntinsä tunnistamista ja synneistään vapautumista.Siis vastakohta nauramiselle. Niin, jos tuntee ihmisen syvimpiä saloja, niin nauru reaktiona on puolustusmekanismi ihmisellä.Aivan kuin vihastuminenkin. Seurailkaapa kataja puhujan sanatonta viestintää ja miten ristiriidassa se omkaan sanojen kanssa mitä hän puhuu.JOs puhuja opettaa esim. synnistä ja synnistä luopumisesta ja sen tärkeydestä terveellä tavalla, niin siinä tilanteessa mieluimmin itku reagoiminen on lähempänä kuin nauru.
aivan oikeaa asiaa.
Mitä ymmärrän Suggestiosta ja hypnoosista, niin nämä eivät mahdollistu ohjaamaan ihmistä tahdon vastaisesti.Siis paljoakaan. Esim. tekemään henkirikosta tai kokemaan syvää ahdistusta tms. Siis pikku "kylmettymniset" ja "hikoilut" ja kokemaan rutiköyhää/mielikuvat se voi ohjata. Muuten itse en usko tähän terapia muotonakaan.Ymmärrän, miten ihmisen terveys ja siihen liittyvät tekijät on niin laaja-alaisia, että niiden muuttaminen on todella kasvamista,- joka taas vaatii erittäin pitkäkestoista "puuhastelua". Hypnoosillahan pyritään vahvistamaan jotain pientä aluetta.Tavallaan rohkaisemaan sen aktivoitumisessa.Tietysti se jollakinm ihmisellä voi olla sysäys laajmpaan muuttumiseen.
mites itsellä menee?
myös lukihäiriöisiä. Eikun täyttämään testilomaketta :) http://www.pekuoy.fi/tpl_site_01.asp?lang=1&sua=1&q=e1ak&s=20
Aikoinaan ihmettelimme, miten lapsemme monasti nukkuivat kokouksissa, vaikka ihmiset huutelivat kovaan ääneen AAAAAmen tai puhuja "koroitti" ääntänsä.Tilanteessa oli tervettä meinikiä ja eloa.Tästä kai johtui miten lapset kokivat tilanteen turvalliseksi ja monasti todella nukahtivat. Mutta,- mitä olen seuraillut "kaatumiskokouksia", niin en missään muodoin suosittele niitä lapsille.Aivan järkyttävää katsella lapsen sisältä päin. Huomatkaa jo vihdoin,- miten lapset VIIHTYIVÄT JEESUKSEN SYLISSÄ/SEURASSA.Terve lapsi,kokee epävarmuutta ja jopa pelkoa kaatumiskokouksissa ihmisten käyttäytymisen/reagoimisen tähden. Hälytyskellojen tulisi AINA soida, jos jokin aikamme ilmiötä ei ole tuotu esiin Raamatun lehdiltä.
HYPNOOSI TAI TRANSSI TILA.SITÄ ESIINTYY KAIKISSA USKONNOISSA JA SE EI SINÄNSÄ OLE VAARALLISTA,MUTTA MIETI KUULUUKO SE KRISTIUSKOON JA VALLISEEKO SIELLÄ RAUHA.ITSE EN KÄY NIISSÄ HELLUNTAI SEURAKUNNISSA MISSÄ NÄEN SEKASORTOA TAI PSYYKKAAMISTA.