Fasismista jotain...

setäkertoojaselostaakuva kirjoitti:

”Setä, väitit historia palstalla, että kommunistit ja työväenliike olisi pystynyt estämään natsismin nousun. Kerrotko miten se olisi onnistunut?” Kun palstan arkistosta äskettäin etsin erästä viestiä, jota en löytänyt, törmäsin tähän minulle osoitettuun kysymykseen, jota en ole aiemmin huomannut. Mutta sen kyllä muistan, että historian palstalla jotain lainauksen suuntaista siis perustellusti väitin. Ja vaikka taas sukelletaan historian syövereihin, aiheella on myös ajankohtaista merkitystä, koska tämän päivän lamasuomessakin perussuomalaisten ja pienempien oikeistoryhmittymien ja puolueiden äärioikeistolaisen populismin, rasismin ja revanssihenkisten ryhmien, kuten ProKarelian, viljelemän russofobian myötä myös suoranainen fasismikin nostaa päätään. Ja jos kyseiset ilmiöt ja liikkeet kasvavat, ne lyödään takaisin tänäänkin vain työväenliikkeen ja demokraattisten voimien laajapohjaisen kansanrintaman aktiivisella toiminnalla. Näin, kommunistien ajamalla laajalla fasismin vastaisella kansanrintamalla, natsifasismikin oltaisiin voitu lyödä 1930-luvunkin alussa. Mutta toisin kävi, vaikka kansanrintaman rakentamiselle oli olemassa kaikki yhteiskunnalliset edellytykset. Esimerkiksi Saksan marraskuun vaaleissa 1932 sosialidemokraattien ja kommunistien yhteinen äänimäärä, runsaat 13,2 miljoonaa ääntä, oli selvästi suurempi kuin natsien saama äänimäärä, noin 11,7 miljoonaa ääntä, joka oli vielä laskenut edellisiin vaaleihin nähden noin parin miljoonan äänen verran. Kommunistien äänimäärä vaaleissa oli reilut kuusi miljoonaa. Tämän kuvion toki ymmärsi myös Saksan suurporvaristo ja pääomapiirit. Siksi pelko natsien suosion alamäen kiihtymisestä antoi heille vauhtia nostaa Hitler natseineen valtaan. Eli vaikka natsit olivat parlamentissa vähemmistönä ja kannatus alamäessä presidentti Hindenburg nimesi Hitlerin 30. tammikuuta 1933 Saksan valtakunnankansleriksi. Nämä tapahtumat osaltaan osoittavat selvästi, että Komiternin kymmenisen vuotta aiemmin tekemä analyysi fasismin luonteesta työväen- ja demokraattisenliikkeen vastaisena vastavallankumouksen muotona piti edelleen kutinsa. Kuitenkin Saksan sosialidemokraattinen puolue torjui viimeiseen saakka kommunistien toistuvat vetoomukset, jotka kohdistettiin suoraan sosialidemokraattien puoluejohdolle ja heidän ay-johtajilleen. Kommunistit esittivät demareille fasisminvastaisen kansanrintaman perustamista heinäkuussa 1932, tammikuussa 1933, jolloin Hitler siis nimitettiin valtakunnankansleriksi, sekä kolmannen kerran maaliskuussa 1933 valtiopäivätalon tuhopolton ja natsiterrorin alkamisen jälkeen. Kommunistit varoittivat, että natsien fasistinen vaino ja terrori kohdistuu kommunistien ohella koko työväenliikettä ja porvarillisen valtion demokraattisia laitoksiakin vastaan. Mutta sosialidemokraattien johtajat eivät tarttuneet kommunistien tarjoukseen, vaan he laskivat, että mielistelemällä natseja he säästyvät natsien vainoilta. Mutta niin kävi kuten kommunistit olivat varoitelleet: kesäkuun 22. päivänä 1933 Saksan sosialidemokraattinen puolue julistettiin natsien toimesta kielletyksi ja pian sen jälkeen kaikki ammatilliset järjestöt sekä lopulta kiellettiin myös porvarilliset puolueet. Eli yhtenä melko ratkaisevana tekijänä natsifasismin leviämiselle Euroopassa oli hallitsevien sosialidemokraattisten johtajien luokkapetturuuden aiheuttama työväenluokan hajanaisuus.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä