Entisajan egyptiläisillä oli laite jolla
neutraloitiin maan vetovoima.
Kivilohkareet säteilytettiin ja tehtiin siten
painottomiksi.
Tätä tieto on peräisin kirjasta: Vihkimys.
Jossakin Edgar Cayce:n kirjassa
mainitaan myös sama asia.
Pyramidit osa II
Tietoa on.
27934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mihin sitten tarvittiin niitä valtavia ramppeja ja vinssisysteemeitä sekä nostureita, joiden jäännöksiä tavataan etenkin kesken jätettyjen pyramidien jäänteiden ympäristöstä? Kyllä se maan painovoima neutraloitiin ihan lihasvoimalla ja järjellä, jota ei hirveästi enää ufosalkkarisukupolville ole piisannut. ;)
Kahta en usko. Tuota seitsemänpäiväätason antipainovoimajuttua ja noita vinssien ja ramppien jäännöksiä, joita ei muuten ole. Olen lukenut aihetta vähän ketusti ja käynyt paikan päälläkin. Jotain roskaa varmaan löytyy kun kertymisaika on useamman tuhatta vuotta. Mutta ei tuota mitä väität. Pyramidien valmistustapa on edelleen auki. Vaikka historianväärentäjät puolelta tai toiselta sanoisivat mitä.
Ei niissä mitään yliluonnollista ole. Itseasiassa kun käy paikan päällä tajuaa, että ne pyramidien kivet, jopa ne kantakivet, ovat yllättävän pieniä rakenteen kokonaistilavuuteen nähden. Sellaisia kivimöhkäleitä ei ole mitenkään vaikea liikutella, varsinkin jos sen homman osaa. Se on totta ettei kukaan voi sanoa eksaktia tekniikkaa mitä käytettiin, mutta kyllä se on oli sitä mitä hepuilla oli tarjolla. Kannattaa muuten muistaa, että egyptiläiset tunsivat pyörän mekanismin erittäin hyvin (sotavaunut yms) joten vinssit ja pylpyrät eivät nekään olleet mitään ihmeitä. Syy miksei kivia hilattu pyörien päällä, oli hiekka. Kivireki kulkee paremmin kuin kapeiden pyörien päälle nostettu stemu. Sakkarassa se rakennustekniikka tulee vielä paremmin esille kuin Gizassa. Varhaisimmat pyrmidithan rakennettiin niin, että aluks suoraa seinää ja sitten se tuttu pyramidi sinne päälle. Kun rakennelmat kasvoivat, paino lisääntyi ja tekniikkaa muutettiin. Tehtiin peruslaatta eli pohja, josta lähdettiin kasaamaan systeemiä. Siis ihan normaalia puuhaa. Nämä ufoheebot voisivat käydä jututtamassa jotakin kuvanveistäjää tai kivimiestä, niin pikkuisen tulisi töppöset maan pinnalle.
noista vehkeistä? Tiesitkö että vain ne todella vanhat ovat pystyssä ja uudemmat hajosivat, miksi?
esim. Sphinxin oikean iän? Vain vanhat pystyssä ja tuossa on sateen tekemiä eroosiojälkiä eli ajalta jolloin Sahara oli vehreä.
Lisäksi oli mm. laserleikkurit kivien muotoilua varten. Isossa kirjassa Hesekiel kertoo epäuskoisille aika selkeästi mistä tekniikka tuli. Eikä ole suinkaan sattumaa että etelä-Amerikassa on avaruusalusten laskeutumisalueet vieläkin selvästi nähtävillä.
Däniken todettiin satusedäksi jo 70-luvulla.
En muistaakseni ole maininnut Dänikeniä. Sillä terve järki sanoo ettei pyramidien rakentamisessa voitu esim. käyttää mitään ramppeja: niiden nousukulma olisi voinut olla korkeintaan 1:20 jos sitäkään. Rampit olisivat olleet siis monenkertaisesti työläämmät tehdä kuin pyramidit, olisi siis kannattanut haudata farao ramppiin, olisihan se ollut ainakin kymmenen kertaa näyttävämpi rakennelma kuin itse pyramidi. Ehei, käytössä on ollut nykyihmisellekin saavuttamaton huipputekniikka.
Tuntuu olevan niin, että jotkut eivät kertakaikkiaan tajua miten helppoa noiden kivien liikuttelu on ollut. Yhtä kiveä ei suinkaan nostettu suoraan sinne huippulle jollain "nykyihmiselle saavuttamattomalla huipputekniikalla", vaan kivi nostettiin kerros kerrokselta. Ymmärrätkö? Suurin kiven nostokorkeus oli kerrallaan noin 4 metriä. Ei siis mikään avaruusmitta, vai kuinka? Gizan pyramidien kivet eivät suinkaan ole mitään Titanicin kokoisia, vaan muutama metri kanttiinsa. Käy katsomassa. Jos, kuten nyt arvellaan, paikalla oli noin 20 000 ammattimiestä plus jeesaajat, ja rakennusaika oli 15-35 vuotta, niin ei se mikään yliluonnollinen urakka ollut. Tuntuu vain siltä, että tietsikan ääressä elämänsä ja lapsuutensa viettäneille perusduuni on niin ufojuttu, ettei se ihmisiltä suju. Esimerkki: jos sinulle annetaan lapio ja sanotaan, että saat kaivaa ojaa kymmenen vuotta. Jos kaivaisit päivässä metrin (onnistuu varmaan kädettömältäkin) kaivat vuodessa 358 metriä. Kymmenessä vuodessa olet kaivanut yli kolme kilometriä. Siis sinä yksin. Jos teitä olisi kaivamassa 20 000 miestä ja samaa vauhtia, olisitte kaivaneet ojaa 60 000 kilometriä. Maapallon ympärysmitta on hieman pienempi. Selkisikö?
todellakin, rampit on insinöörien vastine egyptologien iän määritykselle eli pseudotiedettä selityksen vuoksi eli vastaus ja leima ja asia on selvä..
Perussa ja ei niitä kiviä millään rampeilla nostella...ikä on myös täysin auki kuin myös kulttuurin tuojien identiteetti...caucasian ja valkea parta jne
Miten kivien nostelu sadan metrin korkeuteen on sen helpompaa nostetaan ne kerralla tai pätkissä? Sinne ne on hilattava kuitenkin. Millä tellingeillä muka? Ei ainakaan pystysuoraan, vaan ramppia. Sen pitää olla pirun pitkä, leveä ja korkea. Ja hiekastako se sinne kasattiin? Ehei, kyseessä on tuntematon huipputekniikka.
No niin, otetaanpa asia taas avaruuksista maan päälle: jos meillä kivi joka painaa sanotaan vaikka 2 000 kiloa tai vaikkapa 20 000 kiloa, ja se pitää nostaa ilmaan, niin jos meillä on nostajia kymmenen ekassa esimerkissä kunkin nostettavaksi tulisi 200 kiloa. Mutta jos nostajia on sata, kukin nostaa 20 kiloa. Se ei ole taakka eikä mikään. Kysy asiaa vaikkapa muuttomiehiltä. Kantavat raskaan pianon kahteen pekkaan kuudenteen kerrokseen tuossa tuokiossa. Eivätkä ole avaruuden ihmemiehiä, vaan ammattilaisia. Jos meillä on siis 20 000 kiloa painava kivi, ja nostajia sata, kunkin taakka olisi se 200 kiloa. Jos nostajia onkin tuhat, taakka on taas se 20 kiloa. Mikä ihme teillä on, kun ette tajua sitä että entisajan ammattimiehet olivat vaan niin taitavia, että osasivat työnsä, toisin kun nykyisin? Ihan sama oliko niillä partaa tai ei, ja mitä etnistä sakkia olivat, pointti on siinä että osasivat hommansa. Voit muuten kokeilla tuota "miten niin on helpompaa" juttua käytännössä näin: ota käsiisi kahdenkymmenen kilon puntit ja kanna niitä yhtä matkaa sata metriä, jos pystyt. Toista sitten koe niin, että kannat puntteja neljä metriä kerrallaan, lepäät, ja kannat taas neljä metriä. Totta, tämä on hitaampaa, mutta huomaat äkkiä kuinka paljon helpompaa se on. Samalla huomaat kuinka helppoa isojenkin painojen liikuttaminen on. Jos teitä olisi tuhat miestä kantamassa kahtakymmentä kiloa neljän metrin pätkissä, siirtäisitte helposti päivässä 20 000 kiloa sadan metrin matkan. Eikö ole ihmeellistä?
Jos nostivat vaikka 4 metriä kerrallaan pystysuuntaa, niillä pitää olla aivan pirun pitkä ramppi jota pitkin pikkuhiljaa kyörätään, että välillä voi jättää huilaamaan. Tuskin niitä narujen päähän jätettiin killumaan. Missä ne nostajat olisivat siinä tapauksessa muuten edes seisseet hiivaamassa niitä kiviä? Kyllä minäkin kerto- ja jakolaskuista selviän (ainakin simppeleistä) mutta kun nämä käytännön järjestelut vaatisivat vaikkapa 100 metriä korkean pyramidin rakentamiseksi 2 kilsaa pitkän rampin (nykyrakennusten pyörätuoliramppien mitoitus on muuten minimissään 1:10). Tuskin semmoisia on siihen aikaan hiekasta kasailtu. Ei, poijat, kyllä noihin nipinnapin edes nykytekniikka piisaisi, saati 5000 vuoden takainen. Tekniikka siis tuli jostain muualta, aivan selvä asia.
jotakin pyramidin rakennuksesta Egyptissä: http://www.touregypt.net/construction/ http://www.archaeology.org/0705/etc/pyramid.html Mistä olet saanut ne kaukaisalaiset valkopartaiset rakentajat Peruun? Oppaalta, joka hurahti Dänikeniin? Mikään näistä kulttuureista ei ole "kaukasialainen", paitsi espanjalaisten jälkeinen. http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_periods_of_Peru Titicaca-järven seutujen arkeologisesta historiasta löytyy monia hyviä linkkejä seuraamalla näitä polkuja: http://archaeology.about.com/od/tterms/qt/tiwanaku.htm (Jos olet jotenkin sotkenut Perun ja Dänikenin tarinat Quetzalcoatlista, haukut väärää jaguaaria.)
Sinulla on hyvät tiedot historiasta, todella. (olen sanonut tämän ennenkin). Mutkun mutku DD:), muistaakseni henkinen maailma on sinulle vähemmän tuttu:-) Se on kuitenkin olemassa ja siellä saattaa asustaa tämä Quetzalcoatl. Däniken näki lähes kaiken maan ulkopuolelta tulleena. Ei tiennyt/huomioinut vanhaa henkisistä maailmoista peräisin olevaa viisautta joka on kadonnut hiljalleen:-) http://www.netikka.net/mpeltonen/egypti2.htm
Koitas tätä: rakenna itsellesi pienoismalli mittakaavassa ja kokeile erilaisia vaihtoehtoja, niin huomaat, että ufomiesten levitaatiotekniikka on sittenkin se kaikkein epätodennäköisin vaihtoehto. Ihmettelet missä ne vinssejä käyttävät miehet olisivat seisseet. Siellä missä tilaa on. Köysihän ei liikaa tilaa vie, toisin kuin tuo ramppisi, ja niitä voidaan vedellä pylpyröiden ja tellinkein avulla minne halutaan ja tarvitaan, aivan kuten esim. purjelaivoissa, joissa köysiä voi olla kilometritolkulla vaikka itse alus on vain muutaman metrin levyinen ja parikymmentä metriä pitkä. Purjelaivoilla varsinkin purjelaivakauden loppupuolella, muutama ukko liikutteli tonnien painoisia purjesysteemejä rutiinilla. Lihasvoimalla. Mikä tässä on nyt niin vaikea ymmärtää? Sekö, että olet lukenut jonkun ufohihhulin tai Atlantis rules miehen kirjasen, etkä pääse takaisin maan pinnalle? Pyramidin rakentaminen onnistuisi sekin nykytekniikalla ihan vaivatta, ongelmana on hinta. Kipaisepa katsomaan nykyaikaisen nosturin nostotehoa. Kyllä silläkin jonkinlaisia kivenmurikoita nosteltaisiin aika korkealle. Ja jos olet koskaan nähnyt pilvenpiirtäjän rakennustyömaata (itse olen New Yorkissa ja läheltä) niin niissäkin käytetään usein sinne ylös kasattuja nostureita. Kun rakennus on lakikorkeudessa, nosturi puretaan pois siellä ylhäällä ja tuodaan alas paloina. Tässäkään ei siis tarvita ufoukkoja tai atlantealaisia apuun. Eikä tarvittu Egyptissäkään.
taljaa eli väkipyörästöä ei ollut vielä keksitty 2500 eaa. Taisi vasta Archimedes 2000v myöhemmin hiffata asian. Ei se hirveästi vakuuta että jo 4000 vuotta myöhemmin purjelaivoissa nostettiin rättejä taljalla tai 4500v myöhemmin tehtiin pilvenpiirtäjä. Toinen juttu että tottakai köysiä voidaan vedellä mihin huvittaa mutta kun tarvitaan myös tanakka kiintopiste minkä suhteen kiskotaan, ellei suoraan vedetä. Ja ne 1000 orjaa vie aivan peijoonasti jo seisomapaikkojakin. On mahtanut olla tukevat rakennustelineet työmaalla? Ei ei,poijat. Kyllä homman takana on valkopartaiset kalpeanaamat, enkä nyt puhu joulupukista ja tontuista.
oli hyvinkin henkinen otus, mutta ei taatusti sinun mielikuviesi mukainen, valitan. Sulkakäärme, musta jaguaari, taivasjumala, aamutähti, Tetzcatlipocan, Laavalasipeilin, veli ja vastakohta. Elintärkeä osa Keski-Amerikan mytologiassa, mutta ei mitään niin latteaa kuin idästä tulleet valkoiset miehet tai jotakin vastaavaa. Tämän tarun, että valkoiset miehet olisivat intiaanien mielestä Quetzalcoatl, loi fransiskaaniveli Bernardino de Shagun. Hän puolusti intiaanien kovaa osaa espanjalaisvalloituksen jälkeen ja pyrki yhdistämään intiaanien uskomuksia kristillisyyteen saadakseen espanjalaiset myötämielisemmiksi orjuuttamiaan ihmisiä kohtaan. Tämä ei ole kattava linkki, pikemminkin sanakirjan luontoinen. Aiheesta on kirjoitettu kirjoja, joista yksi on Inga Glendinnenin "Aztecs" ja muita ovat kirjoittaneet mm. Simon Martin ja Charles Phillips. http://www.azteccalendar.com/god/Quetzalcoatl.html
Jaa, sunko mielestä suomalaiset tai jotkut muut valkoiset miehet siellä taas näytti taatelin tallaajille miten hommat hoidetaan? Voi nenä. Mihin perustuu nuo Arkimedes-juttusi? Egyptiläiset tunsivat pyörän. Luuletko, että ihmiset jotka osasivat rakentaa pyramidin eivät osanneet keksiä mitään köydestä ja pyörästä? Pylpyrä on siitä metka laite, että sen avulla paino voidaan puolittaa, muutamalla jo puolittaa siitäkin. Näin yksi mies kiskoo monta kertaa voimiensa verran. Tätähän hyödynnettiin myöhemmin purjelaivoissakin. Otin ne New Yorkin pilvenpiirtäjät esille että tajuaisit miten suoraan voidaan nostaa paljon romua ilman suurta tilaa, mutta ilmeisesti olet niin suuri idiootti, että uskot mielummin menninkäisiin, ufoukkoihin ja atlantealaisiin kuin ihmisiin, jotka asuivat ja elivät alueella. Säälittävää kaiken kaikkiaan. Mihin tarvittiin tuhat orjaa? Jos kivi painaa 2 tonnia, siihen tarvitaan viiskyt riskiä miestä. Ei sen enempää. Ja Gizassa sekä Sakkarassa käyneenä tiedän, että ne kivikasat ovat ihan ihmisen voimien rajoissa. Veikkaan että kymmenen tuhatta kaltaistasi närttiä rakentaisi pyramidin koska tahansa käsipelillä, jos aikaa olisi käytössä 15-35 vuotta.
Kun ei ne epyktiläiset tainneet rakentaa muuta kuin savimajoja. Väkipyörästö keksittiin monta tuhatta vuotta myöhemmin. Mistä muuten luulet pyramidien kivien ylimalkaan raksalle tulleen? Ei ole aavikolla louhoksia. Ne valkoparta-vanha-ukki -jutut oli tietenkin vitsi, rakennustekniikka tuotiin tietenkin maapallon ulkopuolelta.
Egyptiläiset rakens savimajoja? Nehän rakensi ne sun pyramidis dorka! Väkipyörästö?? Purjelaivojen tellingit ja systeemit olivat käytössä jo foinikialaisilla. Filon oli oppinut atomin rakenteen Tyroslaiselta foinikialaistiedemieheltä. Kukkuu? Lue nyt hyvä mies historiaa ennen kuin yrität ratkaista menneisyyden arvoituksia! Käy paikan päällä kattomassa, mieti siellä ja havainnoi. Käy juttelemassa jonkin timpurin ja rakentajan kanssa, parin kivimiehen ja kuvanveistäjän juttusilla. Yritä ottaa selvää todellisuudesta, niin ufoukkelit alkaa kadota jutuista.
Saisikohan sanoa myös, että AIKAKAUSI totesi ison D:n satusedäksi, ei SAANUT olla sitä mieltä, liian rohkeat olivat herran ajatukset, vaan eivät ole kaikilta osin enää, tätä nykyä jopa hyvinkin loogisia, ja järkeviä päätelmiä, olkoonkin että jotkin teoriat taisivat innostuspäissään olla aikamoisia ohilyöntejä.. http://www.daniken.com/e/index.html http://www.legendarytimes.com/index.php?op=news&start=1&end=10 http://www.evdaniken.com/ http://www.legendarytimes.com/giorgio/
Tuijottamalla enemmän TV:n asiadokumentteja ja vähemmän ufo-juttuja on selvinnyt, että rampit on aivan riittävän hyvä ratkaisu pyramidien pystyttämiseen. 1. Ramppia rakennetaan koko ajan, kunnes pydamidi on loppusilausta vailla kasassa. 2. Rampin rakentamisaines käytetään pydamidiin, mitää erillistä massiivista ramppirakennelmaa ei synny. 3. Ramppi kiertää kussakin pystytysvaiheessa siihen asti rakennetun pydamidin ulkosivua sen pinnalla. 4. kulmissa ramppi menee pydamidin nurkkiin jätettyihin tunneleihin. (Jälkiä tällaisista tunneleista on väitetty havaitun.) Näin saadaan riittävät työskentelytilat muutamalle kymmenelle kiven vetäjälle. 5. Loppuhomma voidaankin jättää osaavien egyptilaisten rakentajien suunnittelemaksi ja tekemäksi.
Ensinnäkin: Mistä tämmöiset rampit olisi sitten tehty? Hiekasta? Ei varmaan, vaan kivestä. Miksei niitä sitten samantien tehty osaksi pyramiidia, sitä kiertäviksi reunuksiksi? Jotta pyramiidi olisi vähän kuin ruuvikierre. Ja kun ei niitä voi purkaa sitä myöden kuin pyramiidi kohoaa: Jos purat yläpäästä, et yllä enää huipulle, jos purat alapäästä, romahtaa rakennelma. Ehei, rampit on suuren hölmön yleisön sumutukseksi keksitty huokea selitys.
Miksihän nykyään ei kalliiksi tulevaa rakennustelineiden pystytystä käytetä esim. helpottamaan tulevia ikkunan pesuja? Sanotaan vielä sen verran, että minä en ihmettele tätä.
Entisajan egyptiläisillä tarkoitetaan tässä tapauksessa vihittyjä. Heidän käytössä oli ko laitteet.