Ihmisen

Kone tippui Suomenlahteen: 30 ruotsalaista menehtyi, yksi suomalainen selvisi - siinä oli jumalan varjellusta. Kunnia Jumalalle! Lapsi menehtyi yllättäen - oliko Jumalalla asian kanssa tekemistä? Mistä ihmiset kuvittelevat tietävänsä, milloin on kyse jumalan tahdosta? Vai eikö aina olekkaan?
5233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jumalaa ei ole olemassa, joten voit vatipää lopettaa tuollaisten typeryyksien mietiskelyn.

Äänestä
  • Missä kohtaa otin kantaa jumalan olemassaoloon? Odottelen puusimmmulta omaperäisen älykästä avausta. Kriitikon taitosit jo osoititkin...

    Äänestä

vanhasta ongelmasta joka sai alkunsa kun suomalaista Juho Kyrölää (1576) syytettiin ruotsalaisen talonpojan viljasäkin varastamisesta, josta ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut kyse, vaan siitä että Juho Kyrölä joutui viattomana mestauksen uhriksi rikoksesta jota hän ei ollut tehnyt. Asia vain sattui olemaan niin että Kyrölä oli noitamies, ja vaikka ei pystynyt millään noitakeinolla todistamaan syyttömyyttään ja sitä että todelliset varkaat olivat olleet ruotsalaisen omat sukulaispojat, joita oli yhteensä 29. Näin ollen, muutama hetki ennenkuin Juho Kyrölän pää vieri pyövelin tuohikoriin, hän vannoi totuuden tulevan ilmi ja oikeuden tapahtuvan. Kyrölä vannoi muinaisen humalan jumalan nimeen. Niin sitten kävi, että vaikka joskus aika näyttää kuluvan, eikä mitään tapahdu, jotakin käsittämätöntä tapahtuu ja kukaan ei enää muista mistä on ollut kysymys alunperin. Niinpä voin kertoa teille, että se yksi selviytynyt suomalainen oli viattomasti kärsinyt Kyrölä ja 30 menehtynyttä ruotsalaista olivat itse jauhosäkin omistaja, sekä hänen 29 sukulaispoikaansa. Oliko syy Jumalan, Juho Kyrölän vai jauhovarkaiden? Sitä voimme vain jäädä ihmettelemään.

Äänestä

Onnettomuuteen joutunut kokee olevansa siunattu, kun ei henki mennyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Logiikkaa osa 1125 kirjoitti:

Kone tippui Suomenlahteen: 30 ruotsalaista menehtyi, yksi suomalainen selvisi - siinä oli jumalan varjellusta. Kunnia Jumalalle! Lapsi menehtyi yllättäen - oliko Jumalalla asian kanssa tekemistä? Mistä ihmiset kuvittelevat tietävänsä, milloin on kyse jumalan tahdosta? Vai eikö aina olekkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu