Hassua

..miten jotkut vielä uskovat äänestämisen vaikuttavan pienen ihmisen toimeentuloon. Äänestä vassia niin köyhyys loppuu - oma vika jos olet köyhä, kun äänestit väärin. En vastusta äänestämistä. Onhan se ainoa tapa yrittää vaikuttaa. Paino sanalla yrittää. Hyvä että meillä on edes se. Aika vähän olen kyllä huomannut taloudellisen elämäni muuttuneen sen mukaan ketä eduskunnassa istuu. Ja ennen kuin kukaan ehtii älähtää - olen äänestänyt aina ja yli puoluerajojen. En usko yhteenkään puolueeseen sellaisenaan joten etsin tyypin joka on uskottava minun mittapuullani ja hän saa minun ääneni. Enemmän vaikutusta on omilla ratkaisuillani ja tekemisilläni. Ja mikä on tulotasoni? Pätkätyöläinen ja satunnaisia kirjoitustuloja saan, en saa työttömyyskorvausta (oma valinta, josta kannan myös vastuun!) eli nettona 600-1200 euroa kuussa. Ihan hyvin korkeimmillaan, aika paljon joutuu säätämään minimiaikoina. Silloin kun on enemmän tuloja, pistän sivuun vähän niukempien kuukausien varalle. Tiedän että moneen palstalaiseen nähden asiani ovat hyvin. Minulla on terveyteni ja perheeni. Yksinelävänä ja sairastelevana asiat voisivat olla paljon kehnommin - mutta en silloinkaan uskoisi että Arkadianmäellä niitä kukaan pystyisi muuttamaan. Sillä jota äänestän voi olla tahtoa, mutta yksi edustaja ei paljoa mahda ja vain sitä yhtä minä voin äänestää. Siksi en yliarvosta omaa äänioikeuttani. Joukossa olisi voimaa mutta me köyhät olemme aika hajanainen porukka. Ja eripurainenkin, näköjään. Silti, parempia aikoja toivon kaikille. Ja hyvää kevättä.
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valtiosäännön mukaan, vain puolueeseen kuuluva voi tulla valituksi. Valtaa käyttää valitut edustajat. Valta puolueet eivät enää välitä kansasta jota kuitenkin on 25,8 % kansasta. Tuo 25,8 osuus on 1 146 400 henkeä. Tämä osuus elää tuloilla alle 10 000€/ vuosi. Rikkaampi osuus on: 13,4 % kansasta joka hallitsee ja käyttää valtaa esim. 78 721 € /2007 vuosi tulolla Soini Timo. yli 40 000 €/vuosi tuloina saa 13,4 % 591 000 henkeä. Tässä ryhmässä ovat kaikkien puolueiden johtajat ja yritys johtajat. Kansa tappelee keskenään juuri niin kuin halutaan, ihan puolueiden rajoista ja sisällöstä. Mikä on kuin keskustelisi siitä, onko euron materiaali tärkeämpi, kuin markan ostovoima. Tämä keskustelun aihe on niin ajankohtaisia ja tärkeitä yhteiskunnan kannalta. ;) Miettikää tarkkaan edustajaanne? Ympäristö tuhoutuu, rahan ahneuden hyödyntäessä kaiken ja kerätessä voitot omistajine ja heidän palkka renkiensä taskuihin esim. Mikael Lilius. Vallan vaihto edes pakottaisi puolueita ajattelemaan. Nostetaan VIHREÄT valtaan, muuta ei ole, (puoluetta ei saada aikaan 5000 nimeä) ja vallan vaihto hetkauttaisin hyvin herroja ja narreja. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001889&posting=22000000043445066 ajatuksiani ja tilaston osoite ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mun elämä kirjoitti:

..miten jotkut vielä uskovat äänestämisen vaikuttavan pienen ihmisen toimeentuloon. Äänestä vassia niin köyhyys loppuu - oma vika jos olet köyhä, kun äänestit väärin. En vastusta äänestämistä. Onhan se ainoa tapa yrittää vaikuttaa. Paino sanalla yrittää. Hyvä että meillä on edes se. Aika vähän olen kyllä huomannut taloudellisen elämäni muuttuneen sen mukaan ketä eduskunnassa istuu. Ja ennen kuin kukaan ehtii älähtää - olen äänestänyt aina ja yli puoluerajojen. En usko yhteenkään puolueeseen sellaisenaan joten etsin tyypin joka on uskottava minun mittapuullani ja hän saa minun ääneni. Enemmän vaikutusta on omilla ratkaisuillani ja tekemisilläni. Ja mikä on tulotasoni? Pätkätyöläinen ja satunnaisia kirjoitustuloja saan, en saa työttömyyskorvausta (oma valinta, josta kannan myös vastuun!) eli nettona 600-1200 euroa kuussa. Ihan hyvin korkeimmillaan, aika paljon joutuu säätämään minimiaikoina. Silloin kun on enemmän tuloja, pistän sivuun vähän niukempien kuukausien varalle. Tiedän että moneen palstalaiseen nähden asiani ovat hyvin. Minulla on terveyteni ja perheeni. Yksinelävänä ja sairastelevana asiat voisivat olla paljon kehnommin - mutta en silloinkaan uskoisi että Arkadianmäellä niitä kukaan pystyisi muuttamaan. Sillä jota äänestän voi olla tahtoa, mutta yksi edustaja ei paljoa mahda ja vain sitä yhtä minä voin äänestää. Siksi en yliarvosta omaa äänioikeuttani. Joukossa olisi voimaa mutta me köyhät olemme aika hajanainen porukka. Ja eripurainenkin, näköjään. Silti, parempia aikoja toivon kaikille. Ja hyvää kevättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu