Puolison varat

Onko oikein että puolisoni haluaa kaikki antamansa lainat mahdollisimman pian takaisin mm. maksanut vuokraosuuteni ja osan ruoasta vaikka en itse voi työttömyydelleni mitään ja valtion tuet rajoittuvat hänen tienaamansa palkan takia. Helppoahan se olis jos yksin asuisi mutta hän ei osaa ajatella asiaa siltä kantilta että pääasia et kämppä on alla ja vielä on kuitenkin toisemme. Olen sanonut hänelle monesti että tekisin itse täysin saman jos hän olisi lirissä maksujen kanssa ja minulla olisi varaa hoitaa myös hänen asioitaan. Ymmärrän jos ajanmittaa maksan hänelle takaisin hieman mutta hän haluaa jokaikisen sentin vaikka hänen takiaan kuitenkin kärsin osaksi rahapulasta....
15905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Missä muussa maassa kuin Suomessa puolisoilla on erilliset varat? Missä muussa maassa kuin Suomessa tasa-arvohömpötys on mennyt niin pitkälle, että puolisot laskevat paljonko toinen on maksanut perheen menoista? Aivan, ei missään. Ei, ei ole oikein. Sinuna harkitsisin avioeroa, sillä moinen puoliso on täysin kelvoton. Vaikka tienaan viisinkertaisesti vaimooni verrattuna, ei minulle tulisi mieleenikään vaatia häntä maksamaan puolia kaikesta.

Äänestä
  • laskisin kuinka paljon tienaan miehelleni esim. hoitamalla kotia ,lapsia, säästämällä kauppalaskussa yms. maksattaisin miehellä itselleni palkan. niin meillä tehtiin kun lapset oli pieniä ja minä työttömänä hoidin 4 lastani kotona.mieshän koitti tingata minulta puolia asumiskustannuksistakin.asuin kuulemma enemmän ku en ollu päivällä töissäkään. "kulutimme" lasten kanssa hänen kaikki tulonsa, aikansa tätä kesti (23 vuotta) sitten erosin ja omaisuus(se talo) pantiin tasan puoliksi.

    Äänestä

  • arvottaisin itseni kirjoitti:

    laskisin kuinka paljon tienaan miehelleni esim. hoitamalla kotia ,lapsia, säästämällä kauppalaskussa yms. maksattaisin miehellä itselleni palkan. niin meillä tehtiin kun lapset oli pieniä ja minä työttömänä hoidin 4 lastani kotona.mieshän koitti tingata minulta puolia asumiskustannuksistakin.asuin kuulemma enemmän ku en ollu päivällä töissäkään. "kulutimme" lasten kanssa hänen kaikki tulonsa, aikansa tätä kesti (23 vuotta) sitten erosin ja omaisuus(se talo) pantiin tasan puoliksi.

    Miksi ihmeessä sinun pitäisi arvottaa itsesi? Käsittääkseni avioliitossa ollaan yhdessä hamaan loppuun saakka ja kaikki on yhteistä? Tai näin sen ainakin pitäisi olla? Kuten jo kerroin, tienaan noin viisinkertaisesti sen minkä vaimoni, mutta meille ei ole kertaakaan näinä 10 vuotena tullut riitaa rahasta. Ja miksi olisikaan, sillä vaimoni ja tyttäreni vuoksihan minä töitä teen, sillä hehän ovat tärkeimmät ihmiset elämässäni. Raha on vain luku pankkitiliotteessa.

    Äänestä

et kyllä ole ainut jolla moinen mies.tiedän tapauksen että mies omistaa metsää 100hehtaaria eikä anna vaimolleen rahaa vaan vaatii kaikki hänekin rahat itselleen. Ja toisen tapauksen että puolisot ostavat lasten vaatteet puoliksi jo kassalla!!!Tyyliin sinä maksat tämän kengän ja minä tämän. Onneksi itselläni mies joka on sitä mieltä että rahat on yhteisiä...mutta enpä minä tuhlaa vaan yritetään mennä niillä rahoilla mitä saamme... uskon että tilanteesi on todella ilkeä...

Äänestä
  • "et kyllä ole ainut jolla moinen mies." Mistäs tiedät, että aloittajan puoliso on mies? Mitä jos hän onkin nainen? Vai oletitko automaattisesti, että pahis on mies?

    Äänestä

Jaksamista sinulle. En oikein tiedä miten neuvoa, siltikään, vaikka olen itse ollut vastaavassa tilanteessa. Oletteko naimisissa vai avoliitossa? Jos naimisissa niin silloin on laissa pykälä koskien puolison elatusvelvollisuutta. Ei se ero ehkä aina ole ratkaisu vaikka sitä täälläkin ehdoteltiin mutta voisit käydä oman alueesi sosiaalineuvojalla edes yksin jos puoliso ei suostu keskustelemaan tilanteesta. Ihan vain kysymässä onko tuo kohtuullista. Mutta hyvän ja vaikean aiheen otit esiin - perheen sisäisen taloudellisen epätasa-arvon. Oikein tuo ei ole. Lain mukaista voi olla, sitä en tiedä suoralta kädeltä, mutta eivät ne laki ja oikeus aina kohtaa muutenkaan. Rohkea nainen olet, tämä on yleensä puheenaihe jota hävetään enemmän kuin perheväkivaltaa. Puhua siitä pitäisi ja kirjoittaakin jos jollain taitoa olisi.

Äänestä
  • "Rohkea nainen olet" Tarkalleen ottaen missä kohtaa aloittajan viestissä mainitaan, että kirjoittaja on nainen? Suomalaisessa ylitasa-arvohössötysyhteiskunnassa hän voi aivan hyvin olla myös nainen. Vai sekö se on sitä suomalaista tasa-arvoa, että miehet on automaattisesti pahoja ja naiset hyviä?

    Äänestä

  • Tähän mennessä minä olen tuonut perheen tuloista noin 80%. Vaimo on käyttänyt niistä noin 80%. Nykyään tulonmuodostus on noin 60/40.

    Äänestä

  • Lentäjän Poika kirjoitti:

    "Rohkea nainen olet" Tarkalleen ottaen missä kohtaa aloittajan viestissä mainitaan, että kirjoittaja on nainen? Suomalaisessa ylitasa-arvohössötysyhteiskunnassa hän voi aivan hyvin olla myös nainen. Vai sekö se on sitä suomalaista tasa-arvoa, että miehet on automaattisesti pahoja ja naiset hyviä?

    Joo, siis puolisostahan tuossa puhuttiin, ei miehestä. Ja miksi oletetaan automaattisesti että pahis on mies? Myönnän menneeni ekassa kirjoituksessani tuohon halpaan. Tilastot vain puhuvat miehiä vastaan näissä. Sori. Ei pitäisi yleistää, siinä olet oikeassa. Näissä kahden kerroksen väkeä - perheissä on kyllä yhdeksän kymmenestä niitä joilla nimenomaan mies on se isompituloinen joka vaatii menojen yks-yhteen-puolitusta. Eli yleistys on inhimillistä joskaan ei hyväksyttävää. Korjaan lausumaani - "rohkea keskustelija olet" Jospa sitten olisi poliittisesti korrektimpaa :)

    Äänestä

  • Suhde 80/20 kirjoitti:

    Tähän mennessä minä olen tuonut perheen tuloista noin 80%. Vaimo on käyttänyt niistä noin 80%. Nykyään tulonmuodostus on noin 60/40.

    ...vaimosi on käyttänyt ne 80 % tuloistasi? Omaan itseensä, omiin menoihinsa? vai perheen yhteisiin menoihin?

    Äänestä

  • BTDT kirjoitti:

    ...vaimosi on käyttänyt ne 80 % tuloistasi? Omaan itseensä, omiin menoihinsa? vai perheen yhteisiin menoihin?

    En minä tiedä. Eikä kiinnostakaan. Vaimo hoiti ennen kotiin jäämistäni kaiken maksuliikenteen. Omaksi osuudekseni kulutuksesta lasken nautintoaineet, vaimo on absolutisti eikä myöskään polta. Jos tuosta 20%:sta jotain jää niin lasketaan se sitten autokuluihin minun osuuteni.

    Äänestä

Ei maksa sille idiootti-miehellesi enempää kuin korkeintaan 70%. Naisen euro kun on vain osa miehen. Siihen ei ole mitään sanomista miehillä.

Äänestä

on ne perheen raha asiat. Yksi yleisimmistä syistä riitoihin.En kyllä ymmärrä että perheen yhteisiin menoihin pitää lainata toisilleen rahaa. Vaimoni kanssa ollaan oltu yhdessä 14 vuotta. 7 ensimmäistä vuotta minä olin ainoa tulonlähde meillä. Vaimon ainoat tulot vähän päälle 100 euroa opintotukea ja sen 7. vuoden aikana hän hoiti lastamme.Jos vaimoni olisi noina vuosina joutunut asumaan,syömään ja viettämään vapaa aikaa velaksi niin olisi velkamäärä ollut melkoinen.

Äänestä

jos ootte pariskunta niin miten joku voi olla toiselle velkaa,jos jaatte yhteisen kodin niin eihän tossa oo järkeä. meillä ollut jo yli 15v yhteinen talous ja se on oikein varsinkin jos on lapsia eli ollaan perhe ja eletään koko perhe tulojen mukaan. elikkä ei muut nää nälkää ja isä käy lounaalla:) ihan oikeesti jos miehesi tykkää susta niin eise voi olla noin onko teillä kaksi jääkaappia missä on miehesi eväät ja toisessa sun ei oo järkeä.

Äänestä

Jos minä delaan ensin nousee vaimoni eläke yli kaksinkertaiseksi! Päinvastaisessa tapauksessa taloutemme tulot pienenevät hänen eläkkeensä verran. Onneksi se on pieni! Kaikessa on kaksi puolta. Myös vaimon pienipalkkaisuus on etu. Ollessani työttömänä työnhakijana 3kk:n jaksoja Espanjassa otti vaimoni osa-aikaisesta markettityöstään palkatonta vapaata eikä edes ilmoittautunut siellä työttömäksi. Mikäkö etu? Hänen kohdallaan tuli hyvin vähän ansion menetystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko oikein? kirjoitti:

Onko oikein että puolisoni haluaa kaikki antamansa lainat mahdollisimman pian takaisin mm. maksanut vuokraosuuteni ja osan ruoasta vaikka en itse voi työttömyydelleni mitään ja valtion tuet rajoittuvat hänen tienaamansa palkan takia. Helppoahan se olis jos yksin asuisi mutta hän ei osaa ajatella asiaa siltä kantilta että pääasia et kämppä on alla ja vielä on kuitenkin toisemme. Olen sanonut hänelle monesti että tekisin itse täysin saman jos hän olisi lirissä maksujen kanssa ja minulla olisi varaa hoitaa myös hänen asioitaan. Ymmärrän jos ajanmittaa maksan hänelle takaisin hieman mutta hän haluaa jokaikisen sentin vaikka hänen takiaan kuitenkin kärsin osaksi rahapulasta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu