tullaan tutkimaan. Näin kertoi Petroskoin yliopiston tutkija Einar Laidinen. Venäjällä projektia vetää Petroskoin yliopiston historian tiedekunnan dekaani Sergei Verigin ja Suomessa professori Ohto Manninen. Tarkoitus on tutkia monipuolisesti Karjalan rintaman partisaanien toimintaa 1941-44 ja verrata kahden maan tutkijoiden näkökantoja ja tietoja asiasta sekä päästä yhteiseen näkemykseen. Rahoitusta pitäisi saada molemmista maista. Ilman ennustajan lahjojakin voi arvata, että näkökannat tulevat ainakin aluksi olemaan kaukana toisistaan.
Vastaukset 13
- meillä on Halonen
presidenttinä, joka varmasti käyttää koko arvovaltansa muuttaakseen suomalaisten fasistisia käsityksiä. Lopputulemana lienee on, että ne olivat suomalaiset, jotka kaikki rikokset tekivät, kun taas ihanat neuvostosotilaat yrittivät vain auttaa hyväntahtoisesti Suomea. Halonen hehkutti Venäjän presidentin tapaamisen jälkeen olleensa tyytyväinen "antiin" ja että henkilökemiat toimivat hyvin. Mietinkin pitkään, että mihin niitä henkilökemioita oikein tarvitaan. Emmehän enää elä mitään kalseaa neuvostoaikaa. No syykin selvisi, ja ilmeisesti matelunaika on taas alkanut..
Olipa presidenttinä Halonen tai joku muu, niin omien suorittamat julmuudet aina hyväksytään. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Pekka Vesaisen tekemät julmuudet Venäjällä on suomalaisen sankarimyytin aihe. Tämä nyt vain esimerkkinä. Eivät suomalaiset ole Jumalan valitsemaa kansaa erityisine hyveineen. Tällä en mitenkään halua puolustella neuvostoliittolaisten "partisaanien" Pohjois-Suomessa tekemiä julmuuksia. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole mitenkään erityinen sodankäynnin piirre.
- muutkin rikolliset
Erasmus kirjoitti:

aina hyväksytään joka maassa. Ja luonnollisesti niitä myös jokaisessa maassa myös on. Kyse on kuitenkin siitä, onko kyseessä yksittäinen tapaus, vaiko ylhäältä suoranaisesti kannustettu toimi. Suomessa kuitenkin tämäkin asia on käännetty juuri päälaelleen. Täällä ollaan ryvetty, ja ryvetään edelleenkin omissa synneissämme. 70-luvulla sotaveteraanit olivat yhteiskunnan pahinta roskasakkia. Silloin lienee myös yhteiskunnallinen mädännäisyys ja vasemmistolaisuus ollut huipussaan. Tähän seikkaan tulisi minusta kiinnittää huomiota. Kokonaisuudessakin olemme minusta täysin väärillä uomilla. Ja se johtuu juuri vanhankantaisesta ja pysähtyneestä poliittisesta johdostamme. Halonen edustaa juuri niitä arvoja, jotka eivät ole vuosikymmeniin olleet yhdenkään suomalaisen etujen mukaisia. Tietenkään Halonen ei ole ainoa tuossa poppoossa, joka laulelee samoja fraaseja niitä pahemmin kyseenalaistamatta. Näyttää pahasti siltä, että jopa Kokoomuslaiset ovat edelleenkin uponneet tuohon samaan, vaikka sukupolvenvaihdos siinä puolueessa onkin tapahtunut. Stubbikin ylisti Lavroria oikein maasta taivaisiin. Kuulemma hänen kanssaan voi keskustella mistä tahansa. Mitä sitten? Sekö on edelleenkin tässä maassa suuri saavutus, jos vastapuoli vaivautuu edes sanomaan oman kantansa ns. kiperään kysymykseen? Tietenkin tämäkin "kiperyys" on vastapuolen taholta tarkasti määritelty. Ei muuten Georgian kriisin aikana Stubb puhellut yhtään mitään mistään avoimesta keskustelusta. Ja suoraan sanottuna ei siitä ole merkkiäkään Suomen vierailustakaan. Näyttää siis pahasti siltä, että edelleenkin ulos annettavat tiedot ovat lähinnä poliittisia latteuksia eikä suinkaan totuuksia.
- olleet sotilaita.
Partisaanit olivat suoraan puoluekoneiston alaisia. Petroskoin Yliopiston tutkijoilla ei ole mitään syytä puolustaa puolueen tekemiä rikoksia. On todella ala-arvoista sinulta mollata jo ennakkoon asiasta Suomen presidenttiä. Teet sen aivan spontaanisti, sanomallasi ei ole mitään todellisuusperää, vain mielikuvituksesi.
- henkilösuhteissa?
muutkin rikolliset kirjoitti:

"Stubbikin ylisti Lavroria oikein maasta taivaisiin. Kuulemma hänen kanssaan voi keskustella mistä tahansa. Mitä sitten? Sekö on edelleenkin tässä maassa suuri saavutus, jos vastapuoli vaivautuu edes sanomaan oman kantansa ns. kiperään kysymykseen?" Eikö yhteisymmärrys keskusteluissa ole minkään arvoista? Vai onko kritiikin syynä se, että ministeri Stubb ei olisi saanut sanoa näin nimenomaan venäläisestä kolleegastaan?
- muusta hän
henkilösuhteissa? kirjoitti:

noin sanonut? Toki yhteisymmärräys on hyvä asia mutta ei ainoa. Suomessa jotenkin aina vain tähdennetään sitä ja vain sitä. Nyt täytyy muistaa, että nämä samat säätäjät hyökkäsivät Georgian kimppuun laittomasti. Kannattaako tuollaisten ihmisten kanssa olla ylipäätään missään tekemisissä?
- ne olivat muutkin
olleet sotilaita. kirjoitti:
Partisaanit olivat suoraan puoluekoneiston alaisia. Petroskoin Yliopiston tutkijoilla ei ole mitään syytä puolustaa puolueen tekemiä rikoksia. On todella ala-arvoista sinulta mollata jo ennakkoon asiasta Suomen presidenttiä. Teet sen aivan spontaanisti, sanomallasi ei ole mitään todellisuusperää, vain mielikuvituksesi.
puna-armeijalaiset. Kertoo ehkä venäläisestä kansanluonteesta jotakin? Joka tapauksessa noille rikoksille löytyy puolustelijoita jopa suomalaisesta yliopistomaailmastakin. Voin vaan kuvitella mitä se on sitten Venäjän puolella. Lisäksi Putinilla tuntuu olevan kovakin tarve vähätellä kommunistien tekemiä rikoksia, ja koska Venäjä on ylhäältä ohjattu militarismi, niin se siitä puolueettomuudesta. Miten niin ennakkoon. Johan tuota hortoilua on nähty vuosikausia. Kaipa se on Halosellekin ollut ikävää kun ei ole ollut ketään isäntää käskemässä. Ehkäpä hän Medjevista saa sellaisen?
- Kolme vuotta on pitkä
olleet sotilaita. kirjoitti:
Partisaanit olivat suoraan puoluekoneiston alaisia. Petroskoin Yliopiston tutkijoilla ei ole mitään syytä puolustaa puolueen tekemiä rikoksia. On todella ala-arvoista sinulta mollata jo ennakkoon asiasta Suomen presidenttiä. Teet sen aivan spontaanisti, sanomallasi ei ole mitään todellisuusperää, vain mielikuvituksesi.
Haluan tavata golfseuran puheenjohtajan, joka ei pelaa golfia; seuraavaksi haluan tavata SETAN puheenjohtajan, joka ei ole lesbo tai homo. Jotakin hämärää tässä Halosessa on. Minulle Halosen valinta on Suomen kansan syvä HÄPEÄ. Odotan vapauden päivää, jolla tarkoitan päivää jolloin häpeä poistuu. Kolme vuotta on pitkä aika...
- ulkoministeriäkin
Kolme vuotta on pitkä kirjoitti:

liian hyvistä suhteista seksuaalivähemmistöihin? PS. Halonen ei ole SETA:n puheenjohtaja.
- 19801981 oli Tarja Halonen
ulkoministeriäkin kirjoitti:
liian hyvistä suhteista seksuaalivähemmistöihin? PS. Halonen ei ole SETA:n puheenjohtaja.
Setan puheenjohtaja 19801981 oli Tarja Halonen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Seta
- lasku noille
Kolme vuotta on pitkä kirjoitti:
Haluan tavata golfseuran puheenjohtajan, joka ei pelaa golfia; seuraavaksi haluan tavata SETAN puheenjohtajan, joka ei ole lesbo tai homo. Jotakin hämärää tässä Halosessa on. Minulle Halosen valinta on Suomen kansan syvä HÄPEÄ. Odotan vapauden päivää, jolla tarkoitan päivää jolloin häpeä poistuu. Kolme vuotta on pitkä aika...
haudoille on minusta lyhytnäköistä hommaa. Voi olla, että tulevaisuudessa Halonen löytää itsensä laskemassa seppeleitä Stalinin ja Leninin haudoille -Kuusista tietenkään unohtamatta.
- partisaaneja
olleet sotilaita. kirjoitti:
Partisaanit olivat suoraan puoluekoneiston alaisia. Petroskoin Yliopiston tutkijoilla ei ole mitään syytä puolustaa puolueen tekemiä rikoksia. On todella ala-arvoista sinulta mollata jo ennakkoon asiasta Suomen presidenttiä. Teet sen aivan spontaanisti, sanomallasi ei ole mitään todellisuusperää, vain mielikuvituksesi.
Nuo neuvostosiat ei ansaitse partisaani-nimitystä. Terroristi-nimitys sopisi paremmin mokomille paskoille.
- neuvostopartisaanien tekoja
http://partisaanit.blogs.fi/ Tutkitaanko muka nämäkin rikokset suomalaislapsia ja naisia kohtaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591551- 261184
- 851048
- 42867
- 65826
- 92794
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15759Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115686
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146621Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t74557- 19556
- 44538
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487