Uskonnot poikkeavat oleelisesti toisistaan, sillä toisissa sanotaan Jeesuksen olevan Jumala ja toisissa Jeesuksen sanotaan olleen profeetta ja jotkut taitavat sanoa Jeesuksen olevan enkeli.
Mikä Jeesus on sinulle?
Onko
Jeesus Jumala?
18208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jeesus on Jumala (nyt). Mutta täällä eläessään Jeesus oli se mikä hänessä näkyikin, ihminen muiden joukossa. Ristille naulittiin ihminen. 2.Korinttolaiskirje: 5:16 Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
tuolla sanonalla, että "jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihanmukaan, niin emme kuitenkaan nyt enää tunne," sitä, että Jeesus oli vain ihminen, jonka Paavali tunsi. Ei Paavali koskaan tavannut Jeesusta silloin, kun Jeesus oli lihassa, joten tuolla sanonnalla Paavali tahtoo sanoa, että hän ei enää tunne lihansa mukaan ketään, vaan tuntee hengen mukaan, koska hän on uusi luomus.
"Luuletko" en
Itse olen varma että jeesus on Jumalan tahdon toteuttaja niin maan päällä kuin Jumalan valtakunnassakin. Siis kun katson Kristukseen näen Jumalan tahdon hänessä ja kun Jumala katsoo minuun Kristuksessa Hän armahtaa minut .. synneistäni huolimatta.. Kristuksen tähden.. Pääasia on että Jumalan tahto on yksi ja sama - niin Jumalassa kuin Jeesuksessa.. ja kerran täydellisenä minussakin.. Kuten Paavali kirjoitti.. 1. Kor. 13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Täydellisyyttä ei ole montaa sorttia - vain yhtä.. ja se on Jumalan siinä on kaikki iankaikkinen elämä.. muualla ei ole iankaikkista elämää..
tietenkin Jumala. Jeesus on minulle Jumala.
alkusanoman, niin Jeesuksen alkuperä ei jää kenellekään epäselväksi. Jeesus on Jumalan Sana, Jumala, jonka kautta kaikki luotiin. Jumalan Sana, Jeesus tuli lihaan tähtemme. Johannes 1 1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 2 Hän oli alussa Jumalan tykönä. 3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. 5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. 6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. 7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. 8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. 9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. 11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. 12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, 13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. 14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. 15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä." 16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. 17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. 18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. 19 Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?" 20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus". 21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En". 22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?" 23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut." 24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia; 25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?" 26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne. 27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään." 28 Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa. 29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! 30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'. 31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan." 32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. 33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'. 34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." 35 Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa. 36 Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!" 37 Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta. 38 Niin Jeesus kääntyi ja nähdessään heidän seuraavan sanoi heille: "Mitä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Rabbi" -se on käännettynä: opettaja-"missä sinä majailet?" 39 Hän sanoi heille: "Tulkaa ja katsokaa". Niin he menivät ja näkivät, missä hän majaili, ja viipyivät hänen tykönään sen päivän. Silloin oli noin kymmenes hetki. 40 Andreas, Simon Pietarin veli, oli toinen niistä kahdesta, jotka olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta. 41 Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus. 42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari. 43 Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". 44 Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja Pietarin kaupungista. 45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista". 46 Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso". 47 Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!" 48 Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut". 49 Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas". 50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat." 51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."
Minulle Jeesus on sitä, kun Hänen Evankeliuminsa Sana elää yhdessä minun sisimpäni kanssa. Jeesus on nyt Sanaa, Elämän Leipää ja Pyhä Henki toimii tarjoilijana.
Siinäpä mainio näyte uudestisyntymättömän suusta. Uskon kuitenkin että tosikristitty kysymyksen esitti, tahallisesti niin, että joudumme kukin ajattelemaan ihan ite asiaa. Joka tapauksessa - Raamattu tekee turhaksi kysymyksen. Joudumme nimittäin tyytymään asian ratkaisuun Raamatun esittämän erikoisen jakeen kautta. Jumala tahtoo, että näemme asian näin: Jesaja 9:6 (9:5) Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. [Jer. 32:19; Sak. 9:10; Luuk. 2:11]
OLen käyttänyt raamatun tutkisteluun muutaman viimevuoden aikana tuhansia tunteja. En ansaitakseni siitä pelastusta, vaan koska olen ymmärtänyt Jeesuksen sovitustyön olevan minun pelastukseni. On ilo löytää raamatusta aina uutta ja ennen kaikkea sellaista joka kirkastaa/koroittaa Jeesusta. Tämä jae oli yksi niistä! Punakynä kävi jakeen ympäri minun raamatussa. Jeesus on yli kaiken Jumala... Siunausta sinulle veljeni Herrassa!
Syntyikö Jeesus jo Jesajan aikana? "ON SYNTYNYT" "ON ANNETTU"
Jeesus on Jumalan esikoinen ja ainoa Poika, jossa asuu jumaluus kuten meissäkin Pyhän Hengen saaneissa. Jeesus on Herra ja välimies muttei itse Jumala, koska Hän uhrasi itsensa Jumalalle meidän syntiemme sovitukseksi. Hepr.9: 13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, 14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa! 15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön. Ihmistulkintoihin uskovat väittävät Jeesuksen olevan jumalan, eli vastoin mitä Hän itse opetti.
OLIKO JEESUS IHMINEN VAI JUMALA? JEESUKSEN JUMALUUS? Kristus pukeutui ihmisluontoon tavoittaakseen ihmiskunnan paremmin. Maailman pelastaminen tarvitsi jumaluutta, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Jumalan Poika tuli ihmiseksi toimiakseen välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Jeesus oli olemassa jo ennen aikojen alkua. Johannes sanoo (Joh 1:1-14) "Alussa oli sana. Sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala. (Kol 1: 17, Miik 5: 1) Jumala nimitti Jeesuksesta pojakseen (Matt 3: 17) sekä Jumalaksi. (Hepr 1 :4-8) Poika on perillinen ja Pojan välityksellä Hän on luonut maailmat. (Jae 2-3, Joh 1 :2-3, Kol 1: 16) Profeetta Jesaja ennusti tulevasta lapsesta: "Hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes 9:5) - Enkelit kumartavat Jeesusta (Hepr 1 :4-6) - Enkeleillekään ei saanut osoittaa jumalallista kunnioitusta, mutta Jeesus hyväksyi tällaisen kunnioituksen itseään kohtaan. (Matt 28: 17-18), Ilm 19:10) - Jeesuksen yksi nimistä "Immanuel" merkitsee "Jumala on kanssamme." (Matt 1 :23) - UT:ssä Häntä kutsutaan kuten Jumalaa "Herraksi." (Matt 3:3) - Tuomas joka epäili, tunnusti "Minun Herrani ja Jumalani." (Joh 20:28) - Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18) - Kaikki ihmiset ovat Hänen vallassaan ja Hän voi antaa ikuisen elämän (Joh 17:2) - Häneltä kaikki viisaus (Kol 2:3) - Jeesus Kristus on ikuinen (Hepr 13:8) - Jeesus on Jumalan Pyhä ( Mark 1 :24, Luuk 1 :35) - Hänen on valta ja rauha loputon valtakunnassaan. (Jes 9:6) - Jeesus pitää kaiken koossa (Kol 1: 17) - Jeesuksella on oikeus antaa synnit anteeksi. (Matt 9:6, Mark 2:5-7) - Hän joka herättää kuolleista on Jeesus Kristus. (Joh 5:28-29, I1m 1:17-18) Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta Sananlaskujen 8:22-36 luomistöiden esikoisena Jumalan "luotuna." Onko Jeesus siten luotu? Emme voi täsmällisesti tietää miten Jeesus syntyi Isästä, mutta on huomattava että Snl (8:22) ei käytetä samaa sanaa luomisesta kuin mitä käytetään luomiskertomuksen yhteydessä. Raamatun käännöksissä onkin puhuttu usein "asettamisesta" ja "omistamisesta" luomisen sijaan. Hebrean "baaraa" tarkoittaa luomista, mutta sitä Snl 8:22 ei käytä. Tämä kuvaus Jeesuksesta on siten kuvainnollinen esitys, eikä Häntä mainita tässä nimeltä. Siksi onkin perustettava muille selvemmille Raamatun kohdille mm. mitä edellä on esitetty. Jos kissa synnyttää pennun, on se kissa. Samoin käy koiranpennun kanssa. Jos ihminen synnyttää lapsen, tulee siitäkin ihminen. Samoin luonnollisesti voimme ajatella että Jumalan Poika on tietysti Jumala. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tunnustaa "Jeesus Kristus on Herra." Kaikkien on polvistuttava. Jeesukselle Kristukselle kuuluu jumalallinen kunnioitus. (Fil 2:9-11, 2 Tim 4:18, Hepr 13:21) Ylistetty olkoon Isä Kaikkivaltias ja Jeesus Kristus, Herra. Lisää aiheen läheltä: http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli - Onko kolminaisuusopille Raamatulliset perusteet? Osasto 1. - Pyhä Henki Os. 1 - Onko Pyhä Henki persoonaton voima? Os.1 - Pyhän Hengen lahjat ja toiminta. Henkikaste Os. 1. - Mitä on Pyhän Hengen pilkka? Os. 1. - Jeesus, totta vai tarua? Os 1. - Jumalan nimi Raamatussa Os.1. - Hyvät ja pahat enkelit Os 1. - Vapahtajamme Jeesus. Puolustajamme tuomiolla Os. 3. - Jeesuksen tulo, Herran päivä, toinen adventti Os. 9. - Ylipappimme Jeesus Kristus. Johdanto aikaprofetian 2300 vuotta ymmärtämisen. Os. 10 - Hyvien ja pahojen voimien taistelu Os. 10. Siunausta jari laurila
ihmiskäsityksiä.
Jeesus on se luomisen Sana jolla kaikki ovat luodut. Kun Jumala päätti luoda, Hän sanoi Sanansa ja se tapahtui. Samaa Sanaa ovat kaikki ne Sanat, jotka ovat Jumalalta lähtöisin. Jumala ei puhu mitään (turhaa)niin että se ei tekisi jotain työtä.
tyhentymään omista päätelmistään niin tyhjäksi, että kykenisivät uskomaan, että Sana, joka on Jumala, tuli ihmisruumiiseen ja siinä ruumiissa antoi puolestamme uhrin. Siis, Jumala oli uhrin antaja, ei ihminen ja sitä ei voi käsittää muuta, kuin Jumalan Hengessä. Onhan se tietenkin käsittämätöntä, että näkymättömällä Sanalla on niin suuri voima, että sen kautta on kaikki saanut alkunsa. Mielummin ihmiset käsittäisivät sen, että Jumala teki käsillään kaiken, mutta niin ei ole, vaan SANAN kautta kaikki luotiin ja SANAN kautta ihminen, eli luomistyö pelastetaan lankeemuksesta, jonka ensimmäiset ihmiset saivat aikaiseksi. Siis, Sana on Jumala ja, kun Jumalan Sana asuu meissä, niin meissä asuu Jumala, mutta vain Pyhän Hengen todistuksella. Ilman Pyhää Henkeä sana jää vain kirjaimeksi, eikä muutu eläväksi.
on.... Ps. 33:6 Herran SANALLA ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä. Hepr. 11:3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan SANALLA, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Ymmärrettävä juttu - oikeasti!
ja varmasti silloin käsität Johannes yhdessä kerrotun tärkeän asian, eli sen, että Jumalan Sana tuli lihaan. Juuri tuo Sana, jonka kautta kaikki luotiin. Vai käsitätkö ja uskotko sitä?
Minä ainakin perustan näkemykseni tästä asiasta siihen, mitä Jeesus itse sanoo itsestään ja Jumalastaan. Joh.17 3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Jeesuksen mukaan siis yksin Isä, josta hän tässä puhuu (niinkuin selviää jakeesta 1), on tosi Jumala eikä kukaan muu. On siis varsin ilmeistä, että Jeesus ei itse ainakaan uskonut olevansa toinen Jumala Isän rinnalla tai Isä itse. Luulisi tämän olevan päivänselvää. Joh.20 17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö". Jeesus siis sanoo Jumalasta, jota hän sanoo Isäkseen ja Jumalakseen, että tuo Jumala on myös samalla tavalla opetuslasten Isä ja Jumala kuin hänen. Minulle Jeesus on ihminen (Johannes kirjeessään sanoo kaikkien Jeesuksen ihmisyyden kieltäjien olevan antikristuksia), messias (eli kristus eli vapahtaja), opettaja, mestari, kuningas ja tuhat muuta asiaa... mutta ei Jahve.