uskovat löytäneensä joukkohaudan

Saksassa tutkijat uskovat löytäneensä joukkohaudan, joka saattaa olla yksi maan suurimmista keskitysleirivankien haudoista. Noin 100 kilometriä Berliinistä kaakkoon sijaitsevassa haudassa arvellaan olevan yli 750 juutalaisen jäänteet. Uhrit on ilmeisesti surmattu helmikuussa 1945. Tutkijat uskovat, että surmatut juutalaiset olivat alun perin keskitysleirillä, jonka Saksa halusi kuitenkin tyhjentää nopeasti aluetta lähestyvien venäläisjoukkojen vuoksi. SS-joukot teloittivat ne juutalaiset, jotka olivat liian sairaita tai vanhoja liikkumaan. Surmattujen arvellaan olevan Puolan ja Unkarin kansalaisia. Lähistöltä on jo aiemmin löydetty juutalaisvankien jäänteitä, mutta aluetta päästään tutkimaan kunnolla vasta nyt maanomistajan myytyä lääniään.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Saksassa tutkijat kirjoitti:

Saksassa tutkijat uskovat löytäneensä joukkohaudan, joka saattaa olla yksi maan suurimmista keskitysleirivankien haudoista. Noin 100 kilometriä Berliinistä kaakkoon sijaitsevassa haudassa arvellaan olevan yli 750 juutalaisen jäänteet. Uhrit on ilmeisesti surmattu helmikuussa 1945. Tutkijat uskovat, että surmatut juutalaiset olivat alun perin keskitysleirillä, jonka Saksa halusi kuitenkin tyhjentää nopeasti aluetta lähestyvien venäläisjoukkojen vuoksi. SS-joukot teloittivat ne juutalaiset, jotka olivat liian sairaita tai vanhoja liikkumaan. Surmattujen arvellaan olevan Puolan ja Unkarin kansalaisia. Lähistöltä on jo aiemmin löydetty juutalaisvankien jäänteitä, mutta aluetta päästään tutkimaan kunnolla vasta nyt maanomistajan myytyä lääniään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu