Mitä tapahtuu

tapan itseni? Onko itsemurha synti, ja joutuuko siitä helvettiin? Olisiko oikein jos joutuisin sinne, kun elämäni on täyttä helvettiä jo muutenkin? En ole kovin hyvä ihminen, syntinen niinkuin kaikki muutkin. Antaako Jumala anteeksi jos teen itsemurhan? Ja mitä tapahtuu jos teen sen? Olen umpikujassa, minulla ei ole enää minkäänlaista tulevaisuutta edessä, edessä on vain lisää tuskaa. Olen kärsinyt jo vuosia, en halua kärsiä enää vaan saada tämä tuska loppumaan. En halua olla olemassa, minusta on vain harmia. En halua enää olla taakkana toisille ja en halua enää sietää kiusaamista. Mitä minä teen, kun ei ole enää syitä jatkaa tätä elämää?
6339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pohdintoja eli nämä ovat vain minun mielipiteeni itsemurhasta. Joitakin vuosia sitten olin samanmoisessa umpikujassa elämäni suhteen kuin mitä sinä tässä viestissäsi kirjoitat. Koin olevani täydellisen epäonnistunut kaikessa; suhteessa itseeni, toisiin ihmisiin, Jumalaan, työhöni. En paljon lopulta jaksanut enää pohtia, teenkö syntiä päättäessäni päiväni ennenaikojaan, lähinnä ongelmaksi muodostui itsemurhan tekotavan valitseminen. Lisäksi askarrutti, kaikesta huolimatta, jälkeeni jäävien selviytyminen aiheuttamastani tilanteesta (perhe). Päätin vielä kerran yrittää ja menin työpaikkalääkärin juttusille. Olin toki saanut masennusdiagnoosin jo aikaisemminkin useiltakin psykiatreilta, mutta vasta tämä lääkäri oivalsi mistä ongelmani johtuivat. Kun pahalle ololleni löydettiin syy, voitiin käydä käsiksi myös sen aiheuttajaan. En ala tässä enempää kertomaan syistä ja sen seurauksista, mutta omalta kohdaltani tie parempaan elämään avautui ymmärtävän lääkärin kautta. En siis kokenut mitään ihmeparantumista eikä minua enää yritetty pitää elävien kirjoissa masennuslääkkeiden voimalla. Kun syy jaksamattomuuteen ja toivottomuuteen poistettiin, minulla alkoi aivan toisenlainen elämä. Vaikka en ole ortodoksi, satuin löytämään heidän sivustoltaan mielestäni hyvän suhtautumistavan itsemurhaan (linkki: http://www.ortodoksi.net/index.php/Itsemurha_ja_ortodoksinen_kirkko). Raamatussa ei suoranaisesti löydy viittausta itsemurhaan, joten henkilökohtaisesti koen sen olevan Jumalan ja itsemurhan tehneen välinen asia. Luulisin kuitenkin, että pelastusratkaisun tehnyt itsemurhaan päätynyt on syyllistynyt anteeksiannettavaan syntiin, kun taas pelastumattoman itsemurhantekijän käy samalla tavalla kuin kenen muun tahansa pelastumattoman syntisen. Jumala on rakkaus ja Hän ei koskaan eikä missään tilanteessa halua kenenkään vahingoittavan itseään tai lähimmäisiään, joten tältä pohjalta ajateltuna uskon Hänen auttavan jokaista apua tarvitsevaa omalla tavallaan ja Hänen parhaaksi katsomana ajankohtana.

Äänestä

1. Väärinymmärrettynä, hyljättynä. Voi tuntua siltä, ettei kukaan välitä, että kaikki ymmärtävät väärin, että ei ole enää mitään järkeä missään. Silloin voi vaikka pysähtyä miettimään Jeesuksen elämää. Hän tuli tänne meitä varten. Miltä Hänestä tuntui? Miltä tuntui ihmisten ylenkatsonta, väärinymmärrettynä oleminen, epäkiitollisuus ja se kaikki iva ja pilkka, ruoskinta ja lopuksi ristiinnaulitseminen, jonka suorittivat karskeat roomalaissotilaat. 2. Apu rukouksesta. Mekin haluaisimme, että "tuli taivaasta lankeasi", tai että "legioona enkeleitä" tulisi meidät pelastamaan, kun meillä on vaikeaa. Mutta, miten paljon voikaan yksi pieni rukous, kun se lähtee vilpittömästä nöyrästä sydämestä. "Herra, ole minulle syntiselle armollinen!" "Tulen eteesi tällaisena kurjana, auta minua." 3. Päiviemme luvusta päättää Jumala. Jumala on määrännyt meidän päivämme jo silloin, kun olimme äitimme kohdussa, Hän näki meidät jo idussamme. Meillä ei ole oikeutta elämän riistämiseen, ei oman eikä toisen. Mutta meillä on oikeus rukoilla itsemme ja toisen puolesta, ja se, jos mikä, avaa kaikki "tukokset" sisällämme, ja voimme taas vapaasti hengittää. 4. Anteeksianto parantaa. Olemme voineet käsittää jotain väärin.Saatamme ehkä paisutella ongelmiamme ja tuohon aikaan yöstä kaikki tuntuu synkältä. Anteeksianto on tervehdyttävää, meidän on sydämestämme annettava anteeksi ensin itsellemme ja sitten toisille, ja sen jälkeen on helpompi olla. 5. Uusi mahdollisuus. Jos elämä on jossain vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisi, on ehkä syytä hakeutua jonnekin muualle. Ja jos Jumala sulkee oven, Hän avaa ikkunan. http://www.youtube.com/watch?v=GwNj43BAx1w&feature=PlayList&p=89994E10E1B9EFAF&playnext=1&playnext_from=PL&index=1

Äänestä
  • että voisin antaa itselleni anteeksi sen, että on vaikea antaa sydämestään anteeksi toisille. Olen vain ihminen, anna Henkesi, että tajuaisin edes aavistuksen siitä, mikä Sinun rakkautesi korkeus, pituus, leveys ja syvyys on meitä syntisiä kohtaan. Aamen.

    Äänestä

oikeudenmukainen tuomari, eikä ihmisillä. Jos psyykkisesti sairas ihminen tekee itsemurhan, eihän Jumala silloin voi tuomita. Jos pyytää apua Jumalalta, Hän voi estää tuon teon, Hän jos joku voi auttaa. Jeesus on itse ollut kiusattu, Hän voi kiusattuja auttaa. Eräs mies kuoli joskus aikoja sitten alkoholimyrkytykseen. Kun miehen äiti suri poikaansa, oli eräs toinen sanonut hänelle, että 'tietäähän sen, mihin tuollaiset joutuu'. Tällaista kovaa tuomiota ei KOSKAAN saa sanoa ääneen, vaikka niin ajattelisikin. Minä tiedän tuon tapauksen, mitä oli tapahtunut ja miksi mies kuoli. Enkä kyllä menisi sanomaan noita sanoja, jotka tuo 'tuomari' sanoi. Ihmiset tuomitsevat 'näön mukaan', koska me näemme vain pinnan, Jumala näkee sisimpämme. Hän tietää vaikuttimemme, Hän tietää syyt ja seuraukset. Jeesus kertoi vuorisaarnassaan siitä, miten rakkauden käskyjen rikkominen alkaa jo ajatuksesta. Eli toisinsanoen me kaikki olemme niin läpikotaisin syntisiä, että ei ole varaa mennä ketään osoittelemaan. Ainoa pelastuksemme on Jeesuksen uhrikuolema puolestamme. Sen kautta pelastumme. Onneksi Jumala on tuomari ja Hän sanoo viimeisen sanan. Jos ajatus itsemurhasta alkaa jatkuvasti hiertää ajatuksissa, se on merkki siitä, että kannattaa lähteä hakemaan ammattiauttajan apua.Ja jos vain jaksaa rukoilla ja pyytää taivaallista apua, silloin lähtevät taivaan lähetit liikkeelle sinun puolestasi.

Äänestä

Sinulla on varmaankin jokin syy, miksi mietit itsemurhaa? Ehkä auttaisi, jos puhuisit asiasta jollekin? Minä kuuntelisin mielelläni, mutten tiedä, haluatko kertoa täällä "julkisesti". Mielelläni auttasin sinua jos vain jotenkin voisin. Olen itse yrittänyt itsemurhaa jo lapsena, mutta nyt monia vuosia myöhemmin olen onnellinen ettei se onnistunut. On ollut niin paljon koettavaa (sekä vaikeita että kauniita asioita). Toivon että sinäkin jaksaisit jatkaa, katsoa mitä tulevaisuus voi vielä tarjota. Rukoilen sinun puolestasi ja toivon, todella toivon että löytäisit paremman voinnin! Rukoilethan itsekin?

Äänestä

Minä vastaan kysymykseesi:Jos tapat itsesi niin poistut meidän keskuudestamme jotka vielä katsovat lempeätä Aurinkoa,odottavat lämmintä kesää ja murehtivat aivan turhaan huomisesta.Mihin joudut:Joudut sinne mistä harvoin on paluuta,mutta syntinen et ole,sillä synti on vain maailmasta ja se on maailman ruhtinaan luoma taakka viattomille ihmiselle. Olet umpikujassa kirjoitat.Sinäkin.Mutta annan sinulle neuvon.Ole kärsivällinen,nöyrä,odota ja anna itsellesi anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos minä kirjoitti:

tapan itseni? Onko itsemurha synti, ja joutuuko siitä helvettiin? Olisiko oikein jos joutuisin sinne, kun elämäni on täyttä helvettiä jo muutenkin? En ole kovin hyvä ihminen, syntinen niinkuin kaikki muutkin. Antaako Jumala anteeksi jos teen itsemurhan? Ja mitä tapahtuu jos teen sen? Olen umpikujassa, minulla ei ole enää minkäänlaista tulevaisuutta edessä, edessä on vain lisää tuskaa. Olen kärsinyt jo vuosia, en halua kärsiä enää vaan saada tämä tuska loppumaan. En halua olla olemassa, minusta on vain harmia. En halua enää olla taakkana toisille ja en halua enää sietää kiusaamista. Mitä minä teen, kun ei ole enää syitä jatkaa tätä elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu