Keikaroiva Aleksa Stubb (kok) taisi torpata

Suomen mahdollisuudet toimia Euroopan Turvallisuuskokouksen liikkeella panevana voimana. Hänen myönteinen julistuksensa Pohjois-Atlannin Puolustusliitto NATOn sotaharjoituksiin käytännössä tarkoitti asennoitumista tasapuolisuuden ulkopuolelle. Aleksa sanoo ymmärtävänsä, että NATO menee Venäjän iholle tekemään sotilaallisia operaatioitaan. Georgia ei ole NATOmaa. Asiaa ei lievennä lainkaan se, että sotaharjoituksia pidetään pienimuotoisena ja terrorismin vastaisena operaationa. Yhdysvaltojen haukat soluttautuvat vähitelleen yhä enemmän sotilaalliseen toimintaan kaikkialla maailmassa. Ulkoministeri Aleksan olisi pitänyt pitää suunsa kiinni tai sitten kertoa ettei Suomi ETYjin kuuluvana maana hyväksy sotilaallisia operaatioita ja varsinkaan maissa, joilla on sotiaallisia erimielisyyksiä naapurinsa kanssa. Ulkoministeri Aleksa on keikari joka yrittää saada pisteitä sieltä ja täältä ja erityisesti sotahaukoilta.
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

....hyvin kiteytetty...."Aleksan olisi pitänyt pitää suunsa kiinni.....". Suun kiinni pito, oikeassa paikassa on parhainta pienen maan diplomatiaa, jota ilmeisesti Aleksalle ei ole suotu. Diplomatia on niin hieno laji ettei sitä saisi antaa osaamattomien käsiin.

Äänestä
  • ulkoministerinä. Hänen pitää edustaa Suomen virallista politiikkaa ulkoministerin ominaisuudessa, johon hän ei näytä pystyvän joko röyhkeyttään tai tyhmyyttään=hölösuusuittaan. On vaikea sanoa kummalle on raurettu enemmän; Kanervalle vai Stubbille, mutta Kanervalla oli taitoa varsinaisen ulkoministerin tehtävän hoidossa, kun taas Stubbilla se on taitamattomuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Suomen mahdollisuudet toimia Euroopan Turvallisuuskokouksen liikkeella panevana voimana. Hänen myönteinen julistuksensa Pohjois-Atlannin Puolustusliitto NATOn sotaharjoituksiin käytännössä tarkoitti asennoitumista tasapuolisuuden ulkopuolelle. Aleksa sanoo ymmärtävänsä, että NATO menee Venäjän iholle tekemään sotilaallisia operaatioitaan. Georgia ei ole NATOmaa. Asiaa ei lievennä lainkaan se, että sotaharjoituksia pidetään pienimuotoisena ja terrorismin vastaisena operaationa. Yhdysvaltojen haukat soluttautuvat vähitelleen yhä enemmän sotilaalliseen toimintaan kaikkialla maailmassa. Ulkoministeri Aleksan olisi pitänyt pitää suunsa kiinni tai sitten kertoa ettei Suomi ETYjin kuuluvana maana hyväksy sotilaallisia operaatioita ja varsinkaan maissa, joilla on sotiaallisia erimielisyyksiä naapurinsa kanssa. Ulkoministeri Aleksa on keikari joka yrittää saada pisteitä sieltä ja täältä ja erityisesti sotahaukoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu