Mietelmä aamukahvin äärestä

Jos kaikki maailman ihmiset haluaisivat tunnustaa ihmisoikeudet länsimaisessa mielessä ja jos mikään kansakunta ei tuntisi vierautta toiseuden ja toisrotuisuuden edessä, ei maailmassa olisi kuin yksi ainoa kulttuuri. Missä olisivat silloin kulttuurien kirjo ja kultturien toisilleen suoma rikastuttava vaikutus?
11487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyvä pointti. Mover kyllä selittää, kunhan saa toimeentulohakemuksen kirjoitettua, miten tämä asia oikeasti on. Odota kärsivällisesti.

Äänestä

että joku maailman ihminen vastustasisi ihmisoikeuksia - omalla kohdallaan?! Kerro, jos sinulla on tiedossa ihmistä tai ihmisryhmää, joka haluaa tieten luopua yksilöllisistä valinnanmahdollisuuksistaan? Minun käsittääkseni sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan. Ongelma on nähdäkseni siis ainoastaan siinä, että ihmiset haluavat rajoittaa toisten ihmisten elämää - ihmisoikeudet mukaanluettuina. "Missä olisivat silloin kulttuurien kirjo ja kultturien toisilleen suoma rikastuttava vaikutus?" En voi oikein uskoa, että olet tosiaan sitä mieltä, että kulttuurien rikkaus käsittää ainoastaan niiden ihmisoikeuksien ulkopuolella olevat osat?

Äänestä
  • "Kerro, jos sinulla on tiedossa ihmistä tai ihmisryhmää, joka haluaa tieten luopua yksilöllisistä valinnanmahdollisuuksistaan?" Muslimit. Luopuvat paitsi omista valinnanmahdollisuuksistaan uskontonsa vuoksi, niin vaativat lukuisilla alueilla maapallolla myös muita ihmisiä luopumaan vapauksistaan.

    Äänestä

  • Kuulun Suomen kirkkoon. Olen siksi muslimien mielestä vääräuskoinen. Ainakin omia ihmisoikeuksiani muslimit vastustavat. Oikeastaan he vastustavat koko olemassaoloani ottamalla henkikultani. Koska en muslimiksi rupea, minut tapetaan.

    Äänestä

  • heti mieleen: kirjoitti:

    "Kerro, jos sinulla on tiedossa ihmistä tai ihmisryhmää, joka haluaa tieten luopua yksilöllisistä valinnanmahdollisuuksistaan?" Muslimit. Luopuvat paitsi omista valinnanmahdollisuuksistaan uskontonsa vuoksi, niin vaativat lukuisilla alueilla maapallolla myös muita ihmisiä luopumaan vapauksistaan.

    vapaaehtoisesti "pakanoiden" elämästä? Ja sikäli, kun he luopuvat siitä vastentahtoisesti, niin sehän merkitsee sitä, että he vastustavat vapautensa rajoittamista?

    Äänestä

  • Kirkon jäsen kirjoitti:

    Kuulun Suomen kirkkoon. Olen siksi muslimien mielestä vääräuskoinen. Ainakin omia ihmisoikeuksiani muslimit vastustavat. Oikeastaan he vastustavat koko olemassaoloani ottamalla henkikultani. Koska en muslimiksi rupea, minut tapetaan.

    itse asiassa kaikille ihmisille "in" - niin eikö lähdetä siitä, että pidetään niistä kiinni. Näin ollen meidän kaikkien tulee olla valmiita suojelemaan tarvittaessa myös toistemme ihmisoikeuksia. Tämä edellyttää tietysti sinulta myös sitä, että lopetat nuo perättömät yleistyksesi siitä, että "muslimit vastustavat ihmisoikeuksiasi". Jos nimittäin huutelet ihan mitä sattuu - jopa loukkaamalla muiden ihmisoikeuksia, se tekee omien ihmisoikeuksiesi puolustamisesta monella tavalla hankalampaa puuhaa...

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "itse asiassa kaikille ihmisille "in" - niin eikö lähdetä siitä, että pidetään niistä kiinni. " Monissa muslimimaissa kristittyjen oikeudet eivät ole riittävät. Lopeta jatkuva valehtelusi. Muslimimaille kaikkien oikeudet eivät ole "in" ja nyt samaa sakkia päästetään tänne lähes diplomaattien oikeuksilla. Sairasta touhua.

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    ollenkaan? Purkaudutaan nyt tässä yhteydessä, opettajan elkein, valitettavasti, että jos haluaa keskustella, niin se on aivan pakko kuunnella (tai lukea), mitä toinen sanoo - ihan riippumatta siitä hyväksyikö sen vain ei. Muuten on kysymys kahdesta yksinpuhelusta. Kysymys, Anti-Demari ei siis ole valehtelusta, vaan siitä, että jokainen toivoo itselleen ihmisoikeuksia - ja koska ne on sen verran arvostettuja ja trendikkäitä - siis ainakin omaa napaa tarkkailtaessa - niin meidän on hyvä lähteä siitä, että lähdetään vaatimaan niiden toteuttamista myös oman navan läheisyyttä kaumepanakin. Olet ihan liian nössö, kun katsot mitä jotkut muslimimaat tekee ja tekemättä jättää. Sinun homma on vaatia omien arvojesi mukaisia uudistuksia - myös sinne - sen sijaan, että annat äärimuslimien toteuttaa arvojaan, mutta itse omistasi suostut kyllä luopumaan.

    "Purkaudutaan nyt tässä yhteydessä, opettajan elkein, valitettavasti, että jos haluaa keskustella, niin se on aivan pakko kuunnella (tai lukea), mitä toinen sanoo - ihan riippumatta siitä hyväksyikö sen vain ei" Koita kirjoittaa sujuvampia lauseita. Melkoista pilkunkäyttöä yllä. "Kysymys, Anti-Demari ei siis ole valehtelusta, vaan siitä, että jokainen toivoo itselleen ihmisoikeuksia - ja koska ne on sen verran arvostettuja ja trendikkäitä - siis ainakin omaa napaa tarkkailtaessa - niin meidän on hyvä lähteä siitä, että lähdetään vaatimaan niiden toteuttamista myös oman navan läheisyyttä kaumepanakin." Mielihyvin suomalaiset voivat vaatia naisille tasa-arvoa ja koulunkäyntioikeutta kaikkiin niihin muslimimaihin, joissa ne eivät toteudu. ongelmana on, ettei siellä kuunnella asiaa tippaakaan. Lähdemmekö vaatimaan niitä armeijan voimin? :) "Olet ihan liian nössö, kun katsot mitä jotkut muslimimaat tekee ja tekemättä jättää" Sinulla on mielenkiintoinen tulkinta nössöydestä. :) "Sinun homma on vaatia omien arvojesi mukaisia uudistuksia - myös sinne - sen sijaan, että annat äärimuslimien toteuttaa arvojaan, mutta itse omistasi suostut kyllä luopumaan" En kuule anna niiden toteuttaa niitä Suomessa. Tarvitsisin siihen tosin kunnon valtuudet. Nykyinen kantaväestöä syrjivä ja vihamielinen lainsäädäntö sitoo valitettavasti käsiäni vähän samoin kuin Italiassa poliisin taistelussa Mafiaa vastaan. Varoitus: Otteesi on lipsahtamassa. Tekstisi oli poikkeuksellisen epäjohdonmukaista normaaliin tasoosi nähden.

    "Koita kirjoittaa sujuvampia lauseita. Melkoista pilkunkäyttöä yllä." Mielestäni tuollainen on ainakin lähinnä pilkun n-sta. Mutta jos harrastat kielenhuoltoa, niin sanotaan nyt kerran, että "pilkun käyttö" tulee erikseen. "Mielihyvin suomalaiset voivat vaatia naisille tasa-arvoa ja koulunkäyntioikeutta kaikkiin niihin muslimimaihin, joissa ne eivät toteudu. ongelmana on, ettei siellä kuunnella asiaa tippaakaan. Lähdemmekö vaatimaan niitä armeijan voimin? :)" Emme lähde. Onko sinulla muita aiheeseen liittyviä mielekkäitä kysymyksiä? "Sinulla on mielenkiintoinen tulkinta nössöydestä. :)" Sinulla on mielenkiintoinen tulkinta lauseen asiayhteydestä irrottamisen hyväksyttävyydestä. Ilmeisesti Halla-ahon tekstin suhteen se ei käy, mutta minun tapauksessani kyllä? [Sinun homma on vaatia omien arvojesi mukaisia uudistuksia - myös sinne - sen sijaan, että annat äärimuslimien toteuttaa arvojaan, mutta itse omistasi suostut kyllä luopumaan] "En kuule anna niiden toteuttaa niitä Suomessa. Tarvitsisin siihen tosin kunnon valtuudet. Nykyinen kantaväestöä syrjivä ja vihamielinen lainsäädäntö sitoo valitettavasti käsiäni vähän samoin kuin Italiassa poliisin taistelussa Mafiaa vastaan." Miksi jätit kommentoimatta loppuosan hakasulkusitaatistani? Taaskin sinulta jäi se biiffi noteeraamatta! "Varoitus: Otteesi on lipsahtamassa. Tekstisi oli poikkeuksellisen epäjohdonmukaista normaaliin tasoosi nähden." Hepsankeikkaa! Onko minulla ollut ote???!!!

    Äänestä

Kaikki eivät ole vieläkään tottuneet täällä kauan vuosisatoja olleisiin mustalaisiimme. He antavat kulttuurikirjoa tarpeeksi. Kuka kaipaa tänne suvaitsemattomia kansallisuuksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Axel-Cardan kirjoitti:

Jos kaikki maailman ihmiset haluaisivat tunnustaa ihmisoikeudet länsimaisessa mielessä ja jos mikään kansakunta ei tuntisi vierautta toiseuden ja toisrotuisuuden edessä, ei maailmassa olisi kuin yksi ainoa kulttuuri. Missä olisivat silloin kulttuurien kirjo ja kultturien toisilleen suoma rikastuttava vaikutus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu