psyykkisiä ongelmia? Lapsetkin joutuvat syömään masennuslääkkeitä. Minun mielestäni yksi suuri syy on kyllä se, että lapset viedään jo vauvoina vieraalle hoitoon. Työnnetään vauvan vaunut perhepäivähoitajalle, jolla on jo 5 muuta lasta, tai vielä pahempi vaihtoehto, viedään päiväkotiin, isoon lapsiporukkaan laitoshoitoon.
Ihmiselle tärkein aika on ensimmäinen elinvuosi, seuraavaksi tärkein on 3 ensimmäistä ja sitten ne 6 ensimmäistä. Siinä muovautuu ihmisen perusturvallisuus. Silloin lapsi tarvitsee äidin, joka rakastaa, niinkuin vain oma äiti rakastaa. Ja mitä pienempi lapsi on, sitä tärkeämpi äiti on.
Mutta ei. Nykyään pitää olla niin hienot talot, kalliit autot ja huvilat, että eihän äiti voi jäädä kotiin hoitamaan lasta, sitä kaikkein tärkeintä. Töihin vaan. Sitä paitsi, nykyään ei kukaan edes viitsisi enää hoitaa lastaan itse. Se on kovaa työtä. Töissä on kyllä helpompi olla siinä vaiheessa. Tiedän kokemuksesta, koska olen hoitanut lapseni itse; ei päässyt vessaan rauhassa, ei saanut syödä rauhassa, ei. Lapsi oli joka paikassa minun kanssani. Kun menin suihkuun, nostin syöttötuolin ja vauvan suihkuhuoneeseen viereen. Kun menin vessaan lapsi tuli tietenkin mukaan. Ainut hetki, jolloin sain hengähtää oli se, kun lapsi oli päiväunilla - ja silloin piti laittaa perheelle päivällistä.
Mutta nyt olen kiitollinen siitä ajasta, vaikkakin uhrasin työpaikkani, niin lapseni sai hyvän pohjan elämälleen. En tarkoita, että olisin jokin esimerkkiäiti - kaukana siitä. Äiti on kuitenkin äiti, s.o. se ainut, joka rakastaa lastaan aidosti. Siihen ei pysty kukaan muu.
Itse olin aika pieni, kun oma äitini joutui hetkeksi pois kotoa, ja huomaan kyllä, minkä vaikutuksen se on tehnyt. Mutta tottakai, myöhempi vaikutus, se kun äiti palasi, korjasi tilannetta. Sanotaan, että jos pikkuvauva jää ilman rakkautta, hän kuolee.
Ei kotiin jääminen ja oman lapsen hoitaminen ja se takkuaminen lapsen kanssa kotona helppoa ole, sen tietää kaikki. Mutta jos lasta ajattelee ja hänen tulevaa elämää, kannattaa mieluummin panostaa häneen kuin miljoona-asuntoon. Minulla ei olisi ollut sydäntä jättää aamuisin lastani, sitäpaitsi kukaan vieras ei olisi minun lastani osannut minun mielikseni hoitaa, olen sen verran kranttu.
Lapsestani on tullut itsenäinen, itsepäinen (jota hän oli jo pienenä), vastuuta ottava, ajatteleva nuori, toiminut jo esimiehenäkin. Me emme ole suinkaan mikään mallitapaus, mutta ajattelemisen aihetta ajattelin tähän laittaa.
Miksi lapsilla ja nuorilla on niin
paljon nykyään
21885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Nämä nykyiset lasten ongelmat johtuvat mm. vanhempien juopottelusta ja avioeroista. Lapset tarvitsevat kummankin sekä äidin, että isän kasvaakseen terveeksi. Myös vanhempien homostelu vahingoittaa lapsia. Lisäksi se vahingoittaa lapsia, kun vanhemmat ostavat näille väkivalta- ja pornoviihdettä. Kaikkein pahinta on se ettei lapsille enää opeteta kristinuskoa, vaan heidät aivopestään ateismilla ja evoluutiolla. Lisäksi heidät väkisin pakotetaan hyväksyvään esim. islam, satanismi ja kaikki pakanoitten ihmisuhraaminen ja eläinrääkkäys.
Juuri sinunlaisia kasvattajia, vailla ennakkoluuloja muita ihmisryhmiä kohtaan, maailma tarvitsee.
eläisivät Jeesus Kristuksen opetusten mukaisesti, niin maailmassa ei olisi mitään ongelmia. Nämä nykyisten lapsien ja nuorten ongelmat johtuvat ateismista, islamista, saatanan ja mammonan palvonnasta. Kristillinen kasvatus on paras lapselle.
Lasten huostaanotot lisääntyvät,samoin avioerot ihmisten itsekkyyden vuoksi.Kun molempien vanhem- pien oletetaan käyvän töissä,ei energiaa riitä enää lasten ja kodinhoitoon vaan loppuun väsyneet vanhemmat riitautuvat herkästi.Kristillinen oppi on avuksi,vaatiessaan meiltä anteeksiantoa toisil lemme,uskollisuutta ja välittämistä.Perheen eheys rakastava ja turvallinen koti on lapselle parhain
...yksi erittäin merkittävä kehitysvaihe, ehkä merkittävin, psyykkisen terveyden kannalta on teini-ikä. Teini-iässä lapset ovat koulussa, eivät kotona tai päivähoidossa. Ja kaikista niistä nollatoleranssi-liturgioista ja yhteisöllisyyden perään itkemisistä huolimatta koulukiusaaminen jatkuu ja jatkuu nuorison parissa. Usein se tapahtuu opettajien täyden tietämyksen vallitessa, joskus heidän saamattomuutensa, puuttumishaluttomuutensa tai puuttumiskyvyttömyytensä tähden. Nykyisinhän opettajilla ei ole oikeastaan mitään auktoriteettia oppilaisiin, mikä heijastuu koko ajan painajaismaisemmaksi menevään kouluelämään. Kun tämä on se kriittinen aika jolloin nuoren minuus ja itsearvostus pitäisi muodostua, arvaatte varmaan miten heikoille ja hiljaisille helposti käy. Jotkut sortuvat perfektionismiin, kun eivät mitään positiivista palautetta muilla tavoin saa, toiset vain käpertyvät itseensä. Kun oireilu alkaa, on yleensä vahinko päässyt jo niin pitkälle, että edessä on vuosien hoitokierre.
Näin lasten hoitoa päivähoidon näkökulmasta ja se järkytti minua niin paljon, etten hakeutunut töihin päiväkotiin, sillä se oli vihoviimeinen paikka lapselle. Lapsi tuli hoitoon 7.30 tai aiemmin ja haettiin 16.30 eli lapsen "työpäivä" oli pidempi kuin aikuisen!! Haloo! Minne vanhempien terve järki on kadonnut? Rahan hankkimisen ahneuteen! Eivätkö vanhemmat tajua, ettei rahan hankkiminen ole tärkeintä, vaan heidän lapsensa? Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että lasten psyykkiset ongelmat johtuvat siitä, että lapsi heitetään päiväkotiin. Vanhempien pitäisi hoitaa lapset itse: joko vuorotellen tai toisen. Ei liene vaikeaa! Mutta itsekkyyden alttarille uhrataan lasten onni ja tulevaisuus, kun pitää olla autoja, talo, kesämökki, moottorivene yms. krääsää, jolla ei tee herttisen hevonpersettä siinä tilanteessa, kun lapsi ampuu toisen lapsen koulussaan tms. Herätkää vanhemmat vastuuseen!! Teidän elämänne tehtävä on kantaa lapsistanne vastuuta. Jos te ette kanna vastuuta, niin eivät teidänkään kakaranne sitä opi. Haluatteko lapsistanne vastuuttomia idiootteja?? Näköjään haluatte, koska ennemmin hankitte kaikenlaista mammonaa ettekä anna aikaanne lapsillenne. Valinta on teidän!
jos ei käy töissä ja ole rahaa maksaa elämisestä? Aika typerää muuten, että omaan aloitukseesi vastaat eri nimimerkillä.
Syytöksesi on väärä, sillä en aloittanut tätä keskustelua. Olen sattumoisin samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että ihmiset juoksevat rahan perässä ja jättävät lapsensa tuntemattomien hoidettaviksi. Kannattaisiko sinunkin tarkistaa tarvitsetko todella sitä kaikkea mitä haalit rahoilla? Tarvitsetko todella sen asunnon (niin suuren kaikilla hienouksilla)? Tarvitsetko todella kaikki ne hienot kodin elektroniset laitteet (tauluTV, tietokone, MP3-soitin, stereot, mikroaaltouuni jne.)? Tarvitsetko todella kaikki ne lehdet, joita olet tilannut (sanoma- ja aikakausilehdet)? Kannattaisiko sinunkin vähän miettiä elintasoasi ja pudottaa vaatimustasoasi? Luuletko sinä olevasi turvassa, kun haalit kaikkea "roinaa" ymärillesi? Luulenpa, että uskot siihen, jos sulla on sitä ylimääräistä tavaraa ympärillä. Olet ehkä sen sukupolven lapsia, joiden vanhemmat jättivät lapsensa turvattomiksi poissaolevuuden takia. Kenties vanhempasi olivat töissä tai psyykkisesti poissaolevia, eivät kyenneet olemaan läsnä. Ja siitä johtuu useiden turvattomuus, jota yritetään paikata materialismilla. Kuulutko sinä heihin, jotka yrittävät paikata turvatonta oloaan materialismilla? Kerronpahan, ettet ole ainoa. Siitä voi parantua, kun ensin myöntää olevansa turvaton ja myöntää senkin, että antaa lahjaksi omille lapsilleen sitä samaa turvattomuutta. Tavaroilla sitä ei korjata. Opettele olemaan läsnä lapsillesi. Sitä he tarvitsevat eniten, eivät hoitopaikkaa eivätkä tavaroita, vaan sinun läsnäoloasi. Mutta... jos et osaa olla läsnä omille tunteillesi ja tarpeillesi, niin ethän sinä osaa olla sitä lapsillesikaan. Opettele siis tuntemaan itsesi ja tarpeesi. Äläkä huijaa itseäsi! Opitpahan olemaan läsnä ensin itsellesi ja myös lapsillesi. Enkä puhu nyt samassa huoneessa olemisesta. Ota selvää asiasta, niin olet parempi vanhempi. Kohta sulla ei ole sit tarvettakaan viedä lapsia hoitoon ;)
Viestisi tulvii syytöstä. Sinulla on oletuksesi kirjoittajasta ja tuomitset sen oletuksen.
Ensinnäkin, lapset jotka ovat hoidossa, ovat tutuilla ihmisillä. Ensimmäiset päivät ne hoitajat ovat vieraita, mutta niin ovat isovanhemmat, tädit ja sedätkin. Kaikki ovat, kunnes tutustuu. Lapsia ei siis heitetä aamusta toiseen ventovieraille.
Miten oikeasti edes kehtaat? Leimasit kirjoittajan käytännössä ahneeksi rahasta riippuvaiseksi materialistiksi, joka ei osaa kuunnella lapsiaan vaan läsnäolo on samassa huoneessa olemista. Syyllistätpä jopa hänen vanhempansakin. Käytöksesti kertoo paljon, sinusta. Ei hyvää, mutta kuitenkin.
Ihmisiä kannattaa kuunnella. Jos keskittyy syyttämään heitä oletustensa pohjalta, ei koskaan kuule mitään muuta kuin oman äänensä.
Nykyään? Miten niin nykyään? Minäpä kerron jotakin. Olen syntynyt 60-luvun lopulla. Tuolloin äitiysloma oli peräti 2kk. Hienoja autoja ja taloja ei meidän perheellä ollut koskaan. Olen köyhästä työläisperheestä, jossa alkoholikaan ei ollut outo asia. Olin hoidossa siellä täällä vauvasta lähtien äidin tehdessä pitkää työpäivää ja pitkien työmatkojen vuoksi kasvoin siis vauva-aikani käytännössä ilman äitiä. Isänikään ei vauvan hoitoon osallistunut, hänellä oli muut intressit. Työpäivän jälkeen hänelle oli mielekkäämpää jäädä poikien kanssa kaljalle, kuin osallistua perhe-elämään. Vartuin siis ilman vanhempiani. Kumpaankaan en ole erityisen kiintynyt, kumpaakaan en ole koskaan, edes lapsena ikävöinyt. Jostain syystä minusta on kasvanut täyspäinen, tunteva ja rakastava, koulutettu ja hyvässä asemassa oleva aikuinen. Murrosikäni oli vaikea, minuus todella pirstaloitui siinä rytinässä mutta sain kun sainkin minuuteni rakennettua ehjäksi. Vanhempani erosivat ollessani 8-vuotias ja omalla kohdallani se oli helpotus ja ehkä myös pelastus. Pääsin pelosta. Elämä oli ollut arvaamattoman, humalaisen isän tarkkailua ja varomista. Vasta vanhempieni eron jälkeen äitinikin alkoi pikkuhiljaa elää ja jaksoi olla äiti. Kirjoitin tämän muistutukseksi, ettei asiat ole aina niin yksioikoisia ja halki poikki ja pinoon ja vain yhdestä tekijästä kiinni. Hoitopaikkojen vaihtuvuus ja ilman äitiä kasvaminen ei vahingoittanut minua. Mutta minä sain jotain ensiarvoisen tärkeää koko lapsuusajan; sain rakkautta. Valtavasti rakkautta, vanhemmiltani, tädeiltä, isovanhemmilta. Ihmisiä oli kuitenkin ympärilläni kaikesta huolimatta. En tiedä, miten isäni alkoholismi on vaikuttanut kasvuuni ja kehitykseeni, ehkä se on vaikuttanut itsetuntooni. Tyttärellehän isän arvostus merkitsee niin paljon. Kun isä on poissaoleva, ei tytär saa kaipaamaansa ihailua ja arvostusta isältään. Näin itsetunto voi jäädä heikommaksi. Vanhempieni ero ja äitini yksinhuoltajuus ei vahingoittanut lainkaan. En ainakaan usko. Itselläni on nyt kolme lasta. Rakastan heitä yli kaiken ja osaan ja kykenen sen näyttämään. Olen työelämässä, kotona olin siten, että jokainen on saanut olla kotona vähintään kaksivuotiaaksi. Eivät ole traumatisoituneet päivähoidosta. Koulumaailman isommat lapset ovat sensijaan kokeneet ahdistavana ja osittain jopa traumaattisena. (kaksi vanhempaa lastani ovat jo päättäneet peruskoulunsa). Koulussa he oppivat tietämään, mitä on väkivalta. He oppivat tietämään, mitä huumeet ovat ja kokeilivat niitä myös yläasteaikoinaan. Älkää hyvät ihmiset syyttäkö päivähoitoa, se on ihan laadukasta monissa paikoissa, tottakai on huonojakin ja suorastaan kammottavia päiväkoteja, mutta suurin osa on hyviä, joissa ammattitaitoinen henkilökunta ja lämmin ilmapiiri. Älkää syyttäkö vanhempien eroja, yksinhuoltajuutta. Ei yksin sekään lasta pilaa. Lapsen rikkoo välinpitämättömyys ja rakkaudettomuus. Päihteet ovat erittäin suuri ongelma tänä päivänä. Paljon ihmistä repivämpi, kuin mikään päivähoito. Ja surullista on, että niin monen nuoren kohdalla kaikki alkaa vain viattomasta uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta. Koululuokat pitäisi olla puolet nykyistä pienempiä. Samoin koulut itsessään. Liikaa luokkia, liikaa oppilaita yhdessä rakennuksessa. siihen tulisi satsata. Sekä välittämiseen. Väsyneet opettajat kurssille, missä opetetaan välittämään ja rakastamaan uuvuttamatta itseään. Sekin on nimittäin mahdollista. Se on vain kiireessä unohtunut. Toista tuomitsemalla ei maailmaa tehdä pätkääkään paremmaksi. Miksi lisätä meidän työssäkäyvien äitien syyllisyyttä? Ketä se auttaa? Lasta? Ei auta. Meidänkin perheellä on tilanne, jossa toisen palkka yksin ei vaan riitä. Kaikki on niin kallista. Asuminen, ruoka, kaikki maksaa luvattoman paljon. Eikä ole hienoja autoja ja huviloita meilläkään. Kysyisinkin nyt niinpäin, minkälaisen mallin me annamme lapsillemme? Annammeko esimerkin suvaitsevaisuudesta ja ymmärryksestä, että ihmisiä elää erilaisissa elämäntilanteissa eikä toinen saa tuomita toista, vai annammeko mallin siitä, että vain ja ainoastaan meidän tapamme on oikea tapa elää ja ne, jotka elävät toisin, elävät väärin?
Eilen tuli dokkari ensimmäisestä shakin naispuolisesta suurmestarista, isä opetti ja lapset muuttuivat neroiksi (3 lasta ja 3 suurmestaria). Ääripään esimerkki mutta kyllä siellä jotain tapahtuu lapsuudessa. Avovaimo on ainoa lapsi ja saanut aina kaiken, sama jatkuu edelleen jne. Itse olen suuresta perheestä ja tunnen että ne pienet asiat nuoruudesta ohjaa käyttäytymistäni. Kyllä 1800-1900 luvun kouluista ja perheoloista tuli neroja ja suurihmisiä. Tuntuu että nykyiset lapset kasvatetaan kuluttamaan. Aika paljon elämä pyörii kumminkin lasten ympärillä, alle 18 vuotiaat kulutaa rahaa kun ilmaa vaikka sitä ei vielä kenelläkään ole. Mutta nämä asiat ja kaikki muut kuuluvat yhteen siihen isoon informaatio palloon josta pitäsi joku järki löytää. Asiat menee sillon huonosti kun ihmisille tuputetaa/määrätään asioita. Toiset osaa elää omilla aivoilla toiset tarvitsevat auktoriteetin kertomaan miten elää.
On totta, että kyllä lapsuudessa tapahtuu ja paljon. Mutta yritin tuoda esiin sen, että koskaan ei voi mitään yhtä tai kahta asiaa syyttää jostain tietystä seurauksesta. Esimerkiksi, aloittaja syytti päivähoitoa lasten pahoinvoinnista. Kyse on enemmän siitä, mitä lapsen sisäisessä elämässä tapahtuu, ei niinkään ulkoisista tekijöistä. Ja koska yksilöitä olemme, se asia, mikä toista vahvistaa, toista taas vaurioittaa. Omassa lapsuudessani niitä ristiriitoja oli juuri minulle sen verran sopivasti, että kasvoin vahvaksi. En vaurioitunut. Joku muu olisi saattanut mennä rikki. Olet oikeassa kulutuksesta. Itsekkyyden ilmapiiri, egon loppumaton ruokkiminen aloitetaan jo lapsena. Liika holhous vie oma-aloitteisuuden ja tunteen, että hallitsee omaa elämäänsä. Köyhyys ahdistaa nykyihmistä enemmän kuin entisajan ihmistä, sillä tämän päivän köyhyys mielletään kyvyttömyyteen elämänhallinnassa. Kyvyttömyyteen kouluttautua ja hakeutua ammatteihin, joiden turvin voi elää pikkusievää keskiluokkaista elämää, kuten "kuuluu". Mutta ihminen oppii. Tämä on nyt tämmöinen vaihe maailman historiassa. Tulee toisenlainen vaihe. Välittämisen vaihe. Informaatiotulvasta olisi hyvä päästä eroon. Sulkea netti ja telkkari ja olla hiljaa aina silloin tällöin. Puuhastella kotosalla kaikenlaista mukavaa ja hyödyllistäkin ja olla läsnä. Olla läsnä hetkessä itselleen, lapsilleen, puolisolleen... Pahaa oloa on vähiten niissä yhteisöissä, joissa välittämistä on eniten. Annetaan hyvän kiertää ja hoidetaan se asia jokainen omalta osaltamme. Itse yritän sitä toteuttaa omassa elämässäni. Tuoda valoa tänne. Päivittäin.
Ei se niin yksiselitteistä olekaan. Omalla kohdallasi olit ilmeisesti onnekas kun sait riittävästi läheisten rakkautta ja läsnäoloa kaikesta huolimatta, riittävästi. "Ennen vanhaan" vaikka äitiys-lomat olivatkin aivan liian lyhyitä ja tekivät elämän hankalaksi sekä äidille että lapselle toteutui päivähoito alle kolmevuotiaan kohdalla useinmiten tavalla tai toisella niin että lapsella oli läheinen turvallinen suhde hoivaavaan aikuiseen johon myös äidillä oli kiinteä suhde. Subjektiivisen päivähoito oikeuden myötä taaperon mahdollisuudet saada ikä-tasoa vastaavaa tukea päivähoidon jatkuvasti kasvavissa ryhmissä ja vaihtuvissa hoitaja-suhteissa ei useinkaan ole riittävän hyvä.Mikä myös huolestuttavaa on äidin ja lapsen suhteen häiriöt. Äitien on vaikeata ymmärtää ja seurata lapsensa arkea ja kehitystä riittävän tiiviisti.Äidin on tällöin vaikeata taaperoaan ymmärtää ja tätä riittävän hyvin auttaa. Huolestuttavinta aikaisessa, pitkässä päivittäisessä päiväkotihoidossa tänä päivänä on että lapsi jää liian usein vaille kannattelevaa läheistä ihmissuhdetta.Taaperon taidot ovat vielä olemattomat,hän ei vielä pärjää omillaan.
Olet oikeassa. Taapero ei pärjää omillaan. Juuri siksi pienten lasten (alle kolme-vuotiaiden)ryhmät ovatkin puolet pienempiä kuin isompien ryhmät, henkilökuntamäärän ollen kuitenkin sama. Itselläni on omien lasteni kohdalla hyviä kokemuksia päiväkodista. Syliä ja turvaa on riittänyt sekä paljon virikkeitä ja tekemistä, joita kaikkia en itse olisi edes keksinyt/osannut. Päiväkodeissahan työskentelee ammattikasvattajia. Väsyneelle, kouluttamattomalle perhepäivähoitajalle en haluaisi lastani antaa, niin hurjia juttuja olen siltä saralta kuullut. Päiväkodit eivät ole autuaaksi tekeviä, mutta mainettaan parempia kuitenkin. Tai ehkä meillä on vain ollut hyvä tuuri. Koen myös, että omalla kohdallani aikaa on jäänyt lapsen kehityksen seuraamiselle ja suhde lapsiin on ollut terveellä pohjalla. Vaikka oma suhteeni vanhempiini olikin, mitä oli. On myös hyvä muistaa, että joskus lapsen kotiolot ovat niin surkeat, että päiväkoti voi olla jopa pelastus, sillä on jo lastensuojelullinen merkitys. Edelleen toivoisin, että keskustelua käytäisiin (muuallakin kuin keskustelupalstoilla) enemmän koulumaailman ongelmista. Ne todelliset pommit löytyvät sieltä. Ja eihän se kouluikäinenkään vielä ihan omillaan pärjää. Koulussa moni lapsi jää kuitenkin totaalisen yksin. Ihanne olisi, jos kaikki ryhmäkoot, niin päiväkodeissa kuin kouluissakin, olisivat pienempiä ja aikaa lapsen oikealle kohtaamiselle ja läsnäololle, vierellä kulkemiselle olisi enemmän.
Eipä pidä paikkaansa.Alle kolmevuotiaiden ryhmät ovat tänä päivänä yleisesti ottaen paisuneet jopa yhtä suuriksi kuin 3-5 vuotiaiden. Sama koskee ns.sisarrusryhmiä jossa lapsia on alle yksivuotiaasta 5-vuotiaaksi.Henkilökunnan määrä määräytyy kyllä iän mukaan suhdeluvut 1:4 alle kolmevuotiaiden kohdalla sekä 1:7 3-5v kohdalla.Päivähoidon lakia muutettiin siten että aikuisia ei tarvitse olla läsnä suhde-luvun mukaisesti koko päivää vaan kunhan talossa on töissä suhde-lukua vastaava määrä kasvattajia.Käytännössä tämä merkitsee että "turvalliset" aikuiset ovat paikalla vaan osan päivää.Iltapäivisin on pikemmin poikkeus kun sääntö että aikuisia on riittävästi paikalla.Mikä vielä huolestuttavampaa (etenkin juuri pienten kohdalla)on että henkilökuntaa on jatkuvasti eri syistä poissa ja vieraat aikuiset ilman etukäteis varoitustakaan hoitavat lapsia. Eli jatkuvuus turvallisissa ihmissuhteissa puuttuu liian usein päiväkotihoidossa.Koulutuksesta ei ole mitään hyötyä jos suhdetta lapseen ei ole.Silloin juuri taapero jää tyhjän päälle.Pieni lapsi tarvitsee hoitajan jonka hän tuntee ja josta välittää ja joka myös lapsesta tykkää ja joka ymmärtää mitä on olla pieni ja avuton ja joka myös äidin tuntee. Koulu-iässä ilmenevät lisääntyvät vaikeudet ovat toisin kun yleisesti uskotaan peräisin juuri taapero-iästä. Tämä on ikä-vaihe jolloin luodaan persoonallisuuden perusta.Kyky välittää toisista, hallita tunteita,motivaatio oppimiseen,kielellisten valmiuksien perusta m.m ovat taitoja joiden juuret ovat taapero-iässä ja juuri näillä alueilla vaikeudet ovat jatkuvasti kasvaneet.Huomattavasti tehokkaampaa kuin vahingon korjaaminen jälkikäteen on ongelmien ennalta ehkäisy.Parhaiten tämä onnistuu jos pyrimme taapero-ikäiselle tarjoamaan kasvuympäristön joka riittävän hyvin vastaa kehitysvaihekohtaisiin tarpeisiin.
Jeesus ajoi riivaajia ja demoneja Sanalla sekä Jumalan sormella ulos ihmisistä. "....kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos?" Mitä se voisi tarkoittaa? Mitä Sanaa? Miten se tapahtuu sormella? Jumala - Yahweh - kirjoitti sormellaan Sanansa kiveen. Ne Kymmenen Sanaa, jotka tunnemme Kymmenenä Käskynä. Jeesus siis ajoi riivaajat ulos Kymmenellä Käskyllä. Niiden pitämisestä on siten olemassa palkka = VAPAUS. Lopun ajan seurakunta Ilmestyskirjan mukaan on riivaajien pesä. Se on seurakunta, joka ei pidä Sapattia lauantaina eikä muutoinkaan noudata Jumalan sormellaan kirjoittamia Sanoja. Riivaajien ja demonien kasvualustana on Käskyjen pitämättömyys. Ja siihen ne pyrkivätkin ihmistä johdattamaan. Tässä sitä taas ollaan törmäyskurssilla 'kirkkojen' kanssa.
Älä viitsi yleistää omaa tapaustasi ja elämäntilannettasi kaikkiin perheisiin. Jokaisella perheellä on oma tilanne, joka on käypä heille. Et voi sanoa, että yksin sinun ratkaisusi soveltuu kaikille ja sinun mallillasi tulee paras tulos lapsiperheiden hoidon suhteen.
Väkivaltaiset kotiolot oli mulla aikamoinen resepti katastrofin alkuun, muttat kovimmat kolaukset sain teini-iässä, kun kilpailuhenki oli kova ja populaarimedia oli tehnyt kouluväestä suvaitsemattomia mässäilijöitä. Siinä hissukkana ihmetellessä annettiin ymmärtää, että viina ja huumeet olisivat tie mieluisaan ja rempseään elämään, mutta vituiks meni. Kotona olisi tärkeää opettaa lapselle hyvä omatunto ja suvaitsevaisuutta. Hössötykset mistään päivähoidosta on aivan turhaa, kun on merkittävämpiäkin seikkoja. Nuoret sortavat toisiaan pop-maailman rappiollisista ihanteista kumpuavilla malleilla. Sensuurissa ei olisi mitään vikaa.
Aihe herätti paljon ajatuksia ja mielipiteistä kiitos kaikille kirjoittajille! Tiesin, että tämä on kipeä aihe monelle. Olen ollut itse päiväkodissa töissä, tiedän, että siellä ammatti-ihmiset tekevät työtään. Ihmisiä on niin monenlaisia, kuten laulussakin sanotaan, toiset antavat itsestään kaiken työhönsä, jotkut vielä enemmän. Vieras lapsi ei kuitenkaan ole oma, siitä ei pääse mihinkään, ja kun heitä on iso ryhmä, niin ymmärtää hyvin, mikä työmäärä siellä on. Alle 3-vuotiaat lapset ovat vauvoja, he tarvitsevat syliä. Yksinhuoltajan on pakko mennä töihin, asia on aivan päivänselvä. Jos koti on rikkinäinen, on alkoholismia ja huumeita ym., on lapsen tietenkin parempi olla turvallisessa paikassa, vaikka se paikka olisi sitten vaikka vaan säilytyspaikka. Jos lapsella on turvatonta kotona, on kyllä aiheellista ajatella lapsen elämää jo muutenkin kokonaisuudessaan. Enkeleillä on töitä pienten lasten varjelussa totta totisesti, huokaan Jumalan puoleen! Mistä sitten tulevat ongelmaiset teini-ikäiset? Kyllä siellä on pohjana turvaton varhaislapsuus, ehdottomasti. Lopuksi tekisi mieli sanoa, että - lapsi ei ole pyytänyt syntyä tänne maailmaan - yksi turvallinen aikuinen riittää lapselle - opettakaa lasta ihan pienestä pitäen luottamaan Jumalaan ja rukoilemaan. Älkää estäkö lapsia tulemasta Jumalan luo, vaikka ette itse uskoisikaan, että he saisivat perusturvallisuuden myös rukouksesta. - lapsi ei pyydä materiaa, hän pyytää vain äidin syliin - on yksi asia, jossa me naiset olemme korvaamattomia: olemme korvaamattomia omalle pienelle lapsellemme, sillä: ÄITI ON PIENEN LAPSEN IDOLI!
...on se, että puuttuu rajat. Olen sitä mieltä, että vapaus valintoihin on yhteiskunnan ja yksilön kannalta hyvä, mutta on unohtunut yksi tärkeä, perustavaa laatua oleva seikka so. vastuu. Mitä enemmän vapauksia, tulee vastapainona saman verran velvoitteita. Tämä on pahasti hukassa aikuisilta, joten, jos aikuiset eivät kykene kantamaan vastuutaan, miten sitä voi edellyttää/ odottaa lapsilta? ***Siinä muovautuu ihmisen perusturvallisuus. Silloin lapsi tarvitsee äidin, joka rakastaa, niinkuin vain oma äiti rakastaa. Ja mitä pienempi lapsi on, sitä tärkeämpi äiti on.*** Olen samaa mieltä, mutta myös isän rooli on tärkeä, koska isän tehtävä on asettaa rajat. Myötätunto opitaan lapsena, omilta vanhemmilta. Lapsi oppii rakastamisen taidon heiltä ja jos vanhempienrakkaus puuttuu, lapsesta kasvaa psykopaatti. ***Nykyään pitää olla niin hienot talot, kalliit autot ja huvilat, että eihän äiti voi jäädä kotiin hoitamaan lasta*** Niin, rahalla saa kyllä hienon ja korean sängyn, mutta ei unta. Mielummin risumaja täynnä naurua, kuin kivilinna täynnä itkua. ***Äiti on kuitenkin äiti, s.o. se ainut, joka rakastaa lastaan aidosti. Siihen ei pysty kukaan muu.*** Äidinrakkaus on äidinrakkautta, kyllä, mutta itse isänä rakastan lastani myös pyyteettömästi. ***Lapsestani on tullut itsenäinen, itsepäinen (jota hän oli jo pienenä), vastuuta ottava, ajatteleva nuori*** Onneksi olkoon, olette siis onnistuneet maailman vaikeimmassa ja tärkeimmässä tehtävässä. Vanhemmat ovat myös opettajia ja hyvä opettaja tekee itsestään tarpeettoman mahdollisimman nopeasti.
joten isän tärkeydestä lapselle saisi uuden kirjoitusaiheen, mutta kirjoitin nyt äidin tärkeydestä. Isää tarvitaan yhtä paljon, ja lapsi tarvitsee siis nimenomaan kahta aikuista ihmistä vanhemmiksi itselleen, jotka yhdessä toinen toistaan auttaen osallistuisivat ja jakaisivat työn ja vastuun. Se olisi ihanne.