EK:n Lasse Laatunen: 45 vuotta töitä,

Lähtökohta voisi olla 45 vuotta, joka tulee, kun on töissä 18:sta 63:een, sen jälkeen on oikeutettu eläkkeeseen. "STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen muistuttaa työmarkkinajärjestöjen juuri yhdessä todenneen, että pakko ja keppi eivät pidennä työuria. Johtaja Markku Lemmetty Akavasta moittii, ettei ehdotus ainakaan kannusta opiskelemaan. SAK:kin pitää näin pitkää työuraa mahdottomana. Lisäksi pätkä- ja vuokratyöläiset eivät pääsisi koskaan eläkkeelle tällä mallilla, apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoo". http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/04/21453 Pitkäaikaistyötön jää ilman eläkettä ja jos opiskelee kovin pitkään saa tuon 45 vuotta kokoon 80 vuotiaana.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pykälän tuohon opiskeluun, eli eliitin muksujen opiskelu lasketaan "työksi".

Äänestä

jotka eivät todellisesta rahvaan elämästä mitään tiedä voisivat pitää ihan omana tietonaan nämä "valo kävi vintillä" välähdyksensä. Voisivat ihan ensiksi laskeutua sieltä korkeuksista maan pinnalle ja puhua vasta sitten, eikö tämä lasselaatunen tiedä että työnantajat jakavat nytkin lopputilejä ihan kilpaa, koska ko. herrat eivät saa tarpeeksi rahaa plakkariinsa kun palkatkin pitäisi työntekijälle maksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sit eläkkeelle kirjoitti:

Lähtökohta voisi olla 45 vuotta, joka tulee, kun on töissä 18:sta 63:een, sen jälkeen on oikeutettu eläkkeeseen. "STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen muistuttaa työmarkkinajärjestöjen juuri yhdessä todenneen, että pakko ja keppi eivät pidennä työuria. Johtaja Markku Lemmetty Akavasta moittii, ettei ehdotus ainakaan kannusta opiskelemaan. SAK:kin pitää näin pitkää työuraa mahdottomana. Lisäksi pätkä- ja vuokratyöläiset eivät pääsisi koskaan eläkkeelle tällä mallilla, apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoo". http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/04/21453 Pitkäaikaistyötön jää ilman eläkettä ja jos opiskelee kovin pitkään saa tuon 45 vuotta kokoon 80 vuotiaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu