Ettehän suutum vaikka lopetan kirjoittelun nimimerkillä "uteljas"?
Joku toinen on kähveltänyt nimerkkini huomautuksistani piittaamatta, enkä halua aiheuttaa sekannusta siten, että samaa nimimerkkiä käyttäisi kaksi erimielistä persoonaa.
Kirjoittanut alkuperäinen nimimerkki UTELJAS.
Ps.
Putkahdan kyllä jollain uudella nimerkillä teitä jokaista ilahduttamaan, kunhan löydän jonkin itseäni kuvaavan ehdokkaan.
Malttakaa osdottaa, että siitä hyvää tulisi!
Ettehän suutu?
uteljas
6161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tapaista ja siksi hän haluaa poistaa lain, että ei häntä varkaus tai mikään koskisi. En tiedä minkälaista hänen lähimmäisen rakkaus sitten on? Ainakin täysin outoa minulle ja vierasta?
Ehdottomasti noudatettava 10 käskyä !!! Kirjoittanut: AnttiVKantola 23.4.2009 klo 06.53 Ei saa tehdä 10 käskyn vastaisia tekoja. Tarkoitan tässä kivitaulujen 2 käskyä (3. ja 4.) ja kieltolakia elikkä käskyjä 1-2 ja 5-10. Dementikkokaan ei niitä vastaan riko, kun katsoo Jeesukseen. Mutta joka katsoo muualle, rikkoo välittömästi jo ensimmäisen. 1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. 2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. 3. Pyhitä lepopäivä. 4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 5. Älä tapa. 6. Älä tee aviorikosta. 7. Älä varasta. 8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. 9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. 10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Käskyjen säädökset selvennettynä: http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/10kaskya.html Neljännen käskyn luulisi motivoivan kaikkia, sillä sen pitäminen lupaa menestystä ja pitkää ikää: Efesol. 6:1-4 1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. 2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus- 3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". 4 Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa. MISSÄ ON SE LÄHIMMÄISENRAKKAUS ? Hämmästyttääkö sinua se, ettei 10 käskyä kehota rakastamaan edes omiaan saati sitten vihamiestä? Kahdeksan kiellon lisäksi kehotetaan vain pitämään lepopäivä ja kunnioittamaan isää ja äitiä! Toki on tärkeää suoda lepo palkkalaisilleen ja varsinkin perheen emännälle sekä opettaa lapset kunnioittamaan. Mutta me uudessa liitossa olemme tottuneet edellyttämään uskovaiselta myös sitä lähimmäisenrakkautta. Ei tarvi alati kieltää, kun on rakkaus ja vastarakkaus. Vaikkei 10 käskyssä, niin Israelin laissa sentään, oli säädös oman kansan jäsenen rakastamisesta: 3. Moos. 19:17 Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. 3. Moos. 19:18 Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra. Mutta me tiedämme, että Jumala meitä pakanoita rakasti jo, kun vielä olimme Hänen vihamiehensä. Ja että rakkaus on juuri siinä. Siinä että Hän ENSIN rakasti, meitä. Siksi on anteeksiantmatonta, jos emme ota äärimmäisen vakavasti Jeesuksen säätämää uutta rakkauden lain tulkintaa: rakasta vihamiestäsi. Matt 5:43- 43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, 45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. 46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? 47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä AINOASTAAN veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? 48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Elintärkeä laki - elämän laki - siis on tämä: Matt 5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, Luuk. 5:36 Ja hän sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Joh. 13:34 Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut-että tekin niin rakastatte toisianne. Hera siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä! Antti
Eihän asia kiinnosta lukijoita eikä kirjoittajia näköjänsä. Olemmekohan me kaikki juutalaisen uskonnon orjia? http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043476510
vapaaksi laista, joka varastelee benkun toista nimimerkkiä, idenebiä, ja pitää sitä hallussaan vääryyden siteillä?
Nimimerkkisi virallisesti: Tämä sinun indeneb nimesi voi mahdollisesti olla Lesbo mies puolisena. Minä vaan epäilen kun hän on ihastunut Pentti nimeen. Näet onhan näitä oikea oppisia Lesboja palsta kallellaan. Näet epäilys ei ole mikään rikos? Kuulemma miesten homoilu on synti. Naisten Lespoilua ei kuulema lasketa synniksi Lutterinn kirkossa. Ellei tämä epäilty ole Lesbo. miespuolinen, niin nhän luopuu pian Ideneb nimimerkistä. Ellei hän luovu ovat epäilykset oikeita?
Kummastuttaa, että täällä joku käyttää päivittäin nimimerkkiäni "uteljas" ihan pokkana. Eikö hänellä ole minkäänlaista häpeän tunnetta? Ei silti, että minä olisin nimerkkini saattanut häpelliseksi ;?) Ps. Otin käyttöön nimimerkkini siksi tuossa (uteljas) muodossa, koska jollain muulla oli "utelias" jo varattuna itselleen.