Moraalin tila

Hyvä lukija, haluaisin kirjoittaa sinulle siitä, mitä mieltä minä olen moraalista. Minusta nimittäin tuntuu että minussa on sisällä moralisti. Enhän tietenkään ole Sokrates tai muu sellainen, mutta minulla on tunne että minulla on kyllä melko erehtymätön moraalintaju. Olen usein närkästynyt ja tuohtunut siitä kuinka muut käyttäytyvät minua kohtaan, tunnen moraalista tuntoani loukatun melkein päivittäin, korjaan, useita kertoja päivässä. Minun tarvitsee vain avata televisio, kun jo joku siellä rikkoo moraaliaistiani vastaan. Päivittäin vieraanani on myös miete "mihin tämä maailma on menossa". Eihän tuo tietenkään vedä vertoja Ciceron sanonnalle "oi aikoja, oi tapoja", mutta minulle se kertoo minusta sen seikan, että olen valpas moraalinen tarkkailija ja aikani tulkki. Summa summarium maretarium: osaan mielestäni paremmin kuin muut närkästyä ja loukkaantua aikamme moraalisista rikkeistä ja näen tämän selvänä merkkinä arvostani aikamme arvottajana. Ps. Seuraavalla kerralla kirjoitan tuohtumuksestani luokkayhteiskunnan olemassaolon johdosta sekä niistä seurauksista, joita tuohtumuksellani oli lähikuppilani kantapeikkojen keskuudessa.
6312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tosiasiassa me ihmiset ei olla muuta kuin kiimaisia kaksijalkaisia ja isopäisiä apinoita. Ei kannata mistään moraalista huolehtia, vaan eletään vaan huoleti ja mennään lauman mukana.

Äänestä
  • tekemään vääryyksiä ja kas, kuolema karsii meidät joukosta. Ja vääryydenvastaiset ihmiset jatkavat olemassaoloaan kuoleman jälkeen. Todisteet tähän löytyy lukemalla evankeliumeja, oikeastaan kolmea ensimmäistä. Johanneksen evankeliumi keskittyy liikaa palvomiseen ja Paavali kirjoittaa sekavasti tai Paavalin kirjoitukset on käännetty alkukielestä huonosti.

    Äänestä

  • lauman mukana kirjoitti:

    tekemään vääryyksiä ja kas, kuolema karsii meidät joukosta. Ja vääryydenvastaiset ihmiset jatkavat olemassaoloaan kuoleman jälkeen. Todisteet tähän löytyy lukemalla evankeliumeja, oikeastaan kolmea ensimmäistä. Johanneksen evankeliumi keskittyy liikaa palvomiseen ja Paavali kirjoittaa sekavasti tai Paavalin kirjoitukset on käännetty alkukielestä huonosti.

    Ja me kaikki pidämme omista moraaleistamme huolen. Älä turhaan vaivaa muiden moraalista huolta, pääasiasi on oma moraalisi.

    Äänestä

Mitä tämä Teron moraali pitää sisällään? Käsitteenä moraali on liian kulttuurisidonnainen, jotta sitä näillä palstoilla kannattaisi alkaa pohtia! Omasta kaksinaismoraalistaan jokaisella lienee sananen sanottavana, vai kuinka se on Tero?

Äänestä

Sinun moraalintajusi on erilainen kuin monella muulla. Moraalintaju on kaikilla mutta ei ne ole kaikki samanlaisia.

Äänestä
  • Enhän tiennyt itsekään, mikä moraalini sisukset täytti, ennen kuin tänään unohdin moraalini hetkeksi ikkunalaudalle. Kävi niin, että aurinko pääsi läheisiin tekemisiin moraalini kanssa useiden tuntien ajaksi ja moraalini alkoi, jos suoraan sanotaan, haiskahtaa. Kun yritin varovasti hellin käsin siirtää moraalini jääkaapin ylähyllylle, se hyväkäs läpsähti auki paljastaen todellisen olemuksensa: moraalini oli sisimmältään jonkinlaista kuraa, jossa ajelehti vielä runebergintortun muotoisia mykyjä. En kehdannut tuota viedä edes niille kuppilan kantapeikoille, vaikka heille se kyllä olisi maistunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tero Oja kirjoitti:

Hyvä lukija, haluaisin kirjoittaa sinulle siitä, mitä mieltä minä olen moraalista. Minusta nimittäin tuntuu että minussa on sisällä moralisti. Enhän tietenkään ole Sokrates tai muu sellainen, mutta minulla on tunne että minulla on kyllä melko erehtymätön moraalintaju. Olen usein närkästynyt ja tuohtunut siitä kuinka muut käyttäytyvät minua kohtaan, tunnen moraalista tuntoani loukatun melkein päivittäin, korjaan, useita kertoja päivässä. Minun tarvitsee vain avata televisio, kun jo joku siellä rikkoo moraaliaistiani vastaan. Päivittäin vieraanani on myös miete "mihin tämä maailma on menossa". Eihän tuo tietenkään vedä vertoja Ciceron sanonnalle "oi aikoja, oi tapoja", mutta minulle se kertoo minusta sen seikan, että olen valpas moraalinen tarkkailija ja aikani tulkki. Summa summarium maretarium: osaan mielestäni paremmin kuin muut närkästyä ja loukkaantua aikamme moraalisista rikkeistä ja näen tämän selvänä merkkinä arvostani aikamme arvottajana. Ps. Seuraavalla kerralla kirjoitan tuohtumuksestani luokkayhteiskunnan olemassaolon johdosta sekä niistä seurauksista, joita tuohtumuksellani oli lähikuppilani kantapeikkojen keskuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu