Hinku ja halu

Miksi adventistit haluavat olla juutalaisia?
7123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eihän juutalaiset vihaa kristitttyjä niin paljon kuin adventistit.

Äänestä
  • Jos adventistit vihaisivat juutalaisia enemmän kuin kristityt, niin se johtuisi siitä, että he vain toisivat kristinuskon opillisena ytimenä toimivan juutalaisvihan selkeämmin ja rehellisemmin esille kuin kristityt, jotka teeskentelevät haluavansa pelastaa myös juutalaiset vaikka samalla opettavat korvausteologiallaan Jumalan hylänneen juutalaiset ja antaneen viinitarhansa yksinomaan ja pelkästään kristittyjen hoidettavaksi.

    Äänestä

Pelastukseemme nähden olemme apostoli Paavalin kanssa samaa mieltä. Kaikki olemme samalla lähtöviivalla. Kaikki olemme syntisiä ja lain tuomion alaisia. Vain Kristus voi vapauttaa meidät. Näin siirrymme yhden orjuuttajan alaisuudesta Kristuksen alaisuuteen. Mitään neutraalia välimaastoa ei ole. Tämä koskee juutalaisia ja kaikkia muitakin kansakuntia. Me suomalaiset emme ole missään etuoikeutetussa asemassa muihin kansakuntiin nähden. Eikä pelastettujenkaan keskuudessa ole kahdenkerroksen väkeä. Pelastuaksemme tarvitsemme Kristuksen ja Jumalan Hengen avuksemme. Tässä mielessä kaikki olemme todellakin tasaveroisia. Älkäämme rakkaat ystävät suostuko pilkaamaan toisiamme. Näin ajattelee eräs vanha veli adventtiseurakunnassa, joka mielellään lukee apostoli Paavalin tekstejä. Viime aikoina olen pyrkinyt ymmärtämään Roomalaiskirjettä. Katsokaapa miten Paavali kirjoittaa Room.7:24 epätoivoisella mielellä, mutta ääni muuttuu kellossa, kun hän jatkaa Room. 8:1 edelleen. Antoisia lukuhetkiä teille rakkaat sisaret ja veljet.

Äänestä

Jos adventistit haluavat olla juutalaisia, mutta kristityt eivät (siis olettaen nyt vastoin kaikkia faktoja, että adventistit eivät olisi kristittyjä), niin miksi... Adventistit siunaavat lapsen, kun taas juutalaiset ympärileikkaavat ja kristityt kastavat. Kristityt opettavat, että lapsi ei pelastu ilman tuota kastetta ja juutalaiset sanovat, että tulevaan maailmaan ei päästä ilman ympärileikkausta. Kummat tässä on samankaltaisempia? Kristittyjen messut ja muut rituaalit muutenkin tuovat mieleen Jerusalemin edesmenneen temppelin ja kaikki sen menot. Miksi kristityt pistävät rahansa hienoihin kirkkoihin ja pappiskaapuihin? Onko se Jumalan tahto? Haluaako Jumala teidän muistavan kuolleita muistomerkein? Haluaako Jumala teidän palvovan pyhimyksiä niille omistetuin kirkoin? Jeesus moitti juutalaisia juuri tästä samasta käytännöstä ja muistutti heitä siitä, miten juuri heidän esi-isänsä tappoivat nuo profeetat, joille he hienoja hautoja ja muistomerkkejä tekivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä pointtina? kirjoitti:

Miksi adventistit haluavat olla juutalaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu