Onko nämä Yleisradion herrat ja muut menettäneet kokonaan visionääriset kykynsä, kun esittävät mediamaksua.
Onko mitään järkeä siirtyä ojasta allikkoon siirtymällä pakkoperintään lupamaksun sijaan.
Eikö kukaan pysty näkemään tulevaisuuteen ja ymmärrä kuinka paljon tällaisesta maksusta tulee vaikeuksia. Maksuhäiriöt lisääntyvät ja ulosottomiehiä tarvitaan laumoittain perimään maksamatta jääneitä mediamaksuja. Lupatarkastajat tuskin riittävät siihen tarpeeseen. Sitäpaitsi meillä on paljon myös sellaisia talouksia, joilla ei ole tietokoneita eikä televisiota. Sanomalehden joutuu maksamaan erikseen, jos sen tilaa.
Nuoret ja muut maksuvaikeuksissa oleva taloudet jättävät tällaiset maksut ensimmäisenä maksamatta ja ulosottokierre on valmis.
Muistan aikoinaan, kun kirkollisvero vielä perittiin erillisenä. Silloin kulki kirkollisveron perijöitä köyhissä talouksissa vaivaksi asti. Tästä mediamaksusta on tulossa vastaavankaltainen riesa.
Jos ette parempaa keksi, niin siirtäkää koko homma budjettiin. Silloin se koskee tasapuolisesti kansalaisia tulojen mukaan.
Mitä, mediamaksu
Annapa kestää
082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.