antoi elämänsä Jeesukselle, eikä luottanut "kasteen armoon". Hänhän tunnusti poliisille rikoksensa ja joutuu nyt uskoontultuaan vankilaan. Täällä jotkut opettavat, että tuollainen ratkaisun teko on omavanhurskautta?
Oliko Lauri Johansson
10
309
Vastaukset
- ottaen
hän oli jo vankilassa suorittamassa elinkautista. Nyt tunnustetut murhat eivät kakkua oleellisesti lisää.
- ollut yhtä tehokas
vaikutus?
- jo ollut vankilassa,
Jeesukseen uskovana vankinakin jo kohta 1 1/2 vuotta.Käy mm. pitämissäni r-piireissä ja sunnuntai Jumalanpalvelus tilaisuuksissa.
Ihan näin siovullisena toivoisin, että hän ymmärryksessä kasvaisi ja juurtuisi syvälle Kristukseen.Monasti tämä asian näivettää ihmisessä seurakunnissa ilmenevät "todistus rumbat",- joka pitkässä juoksussa turhauttaa/vääristää koko uskonelämän johtaen luopumukseen.
- harhaan, kun on tehnyt
oman uskonratkaisun, eikä ole luottanut kasteen armoon? Täällähän jotkut vaahtoavat, että ihminen ei voi tehdä ratkaisua Jumalan puoleen!
harhaan, kun on tehnyt kirjoitti:
oman uskonratkaisun, eikä ole luottanut kasteen armoon? Täällähän jotkut vaahtoavat, että ihminen ei voi tehdä ratkaisua Jumalan puoleen!
Todella hedelmät kertovat aivan muusta kuin lapsikasteen armosta.Tässä armossa hän/kin teki rikoksia, mutta uudestisyntyneenä on voimaa tunnustaa niitä. "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää hän saa armon". Ei hullukaan lihallisena ihmisenä tunnusta oma-aloitteisesti poliisille rikoksia,- joista ei ole jäänyt kiinni. Suomessa tulisi säätää laki, joka huomioi ihmisen uudestisyntymisen ja sen vaikutuksen mielikuviin.Siis ihmisellä itsellään ei ole oikeutta vaatia muutosta, mutta hedelmien/mielikuvien muutumisen kautta tämä huomioitaisiin "istumisessa".
- ml213.
ml213 kirjoitti:
Ihan näin siovullisena toivoisin, että hän ymmärryksessä kasvaisi ja juurtuisi syvälle Kristukseen.Monasti tämä asian näivettää ihmisessä seurakunnissa ilmenevät "todistus rumbat",- joka pitkässä juoksussa turhauttaa/vääristää koko uskonelämän johtaen luopumukseen.
Ihan näin sivullisena toivoisin, että hän ymmärryksessä kasvaisi ja juurtuisi syvälle Kristukseen.Monasti tämä asian näivettää ihmisessä seurakunnissa ilmenevät "todistus rumbat" ------ Siis. Monasti tämän asian näivettää...........
- Keljukookojot
Jo tuo , että tunnustaa vanhat pahat tekonsa ( 3 murhaa ) kertoo , että kyllä mies on antanut elämänsä Jumalan käsiin ja haltuun. Kaikkea hyvää Latelle .
- Latex2
Miten olisi pieni rahallinen korvaus murhattujen omaisille. Antaisi vähän lisä pontta tälle parannuksen teille.
- Siunausta-Lauralle
Tietysti kasteen armoon uskovat ahneudessaan noin puhuvat, mutta Johansson on tuomion saanut ja se riittää. Kaiken lisäksi Jumalan Armo on alkanut Lauria kasvattamaan, että hän myös näyttää mallia muillekin ihmisille kuinka Kaste asiassa tulee toimia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289