Pelastus tarjolla 10 eurolla

Olen pannut merkille, että radio Deissä tarjotaan sekä maksutonta että makssullista rukouspalvelua. Niinpä niin. Jotkut uskovat vain maksavaan pelastukseen; ansaitseminen on miellyttävämpää kuin ilmaistarjoukset. Ei ilmaisieen luoteta. "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa". No, eihän sellaista vastaan ole laki, mutta ... Minä aion pitäytyä perinteiseen kristinuskoon, lahjavanhurskauteen. Jes. 55:1 Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Voin itsekin laittaa Jeesuksen sielun vikauhriksi. Maksamatta siitä ihmisille. Jes 53:10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Jes. 53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, Matt. 8:17 että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme".

20

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Diana-ad-rem

      Kertoo kansasta, Israelin kansasta/juutalaisista, Herran Kärsivästä palvelijasta. Me pidimme heitä rangaistuina, Jumalan lyöminä ja vaivaamina, mutta he ovat kärsineet meidän pahain tekojemme tähden. Heille on Jumalan lupaus voimassa, pitkä ikä ja paljon jälkeläisiä. Jeesuksella ei ollut jälkeläisiä, eikä hän elänytkään pitkään. Älä sotke VT:n kirjoituksia UT:n sekaan, niillä ei ole toistensa kanssa tekemistä.

      • IDENEB

        Adventistienkin mielestä Jesaja on vain kuvakieltä, ns. ikuisia satuja. Ja kaikki V.T.-profeetat.


      • ole ja höpöhöpö-
        IDENEB kirjoitti:

        Adventistienkin mielestä Jesaja on vain kuvakieltä, ns. ikuisia satuja. Ja kaikki V.T.-profeetat.

        väitteesi advareista on taas täysin perusteeton. Eivät ole advarit täällä väittäneet Jes 53 kuvakieleksi.


      • Puhuu parempaa kuin Diana-a...

        NBimim. Yks-tämmönen Jeesus-palstalla uskoo Jeesuksen olevan MERKKI. Amen! Moni meistä Kirjoittanut: Yks-tämmönen 16.4.2009 klo 13.22    etsii merkkejä siitä, että onko Jumala minun kanssani, etsii kokemuksia siitä että Jumala on minun kanssani. Meille on annettu merkki siitä, että Jumala on meidän kanssamme. Jeesus on se merkki, katso yksin Häneen. Kyllä Herra antaa sinun kokea iloa, mutta kokemusten hakeminen ei ole itsetarkoitus. Kun olet ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanasi, niin Pyhä Henki todistaa sinun henkesi kanssa, että Jumala on sinun kanssasi. Jeesuksessa meillä on kaikki mitä me tarvitsemme. Jeesus on suurempi kuin meidän vaikeutemme tai ahdistuksemme tai sairautemme tai mikään murheemme. Jeesuksen sylissä voimme levätä, eikä kukaan voi ryöstää eikä erottaa meitä Hänen rakkaudestaan. Room. 8 33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. 34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. 35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? ...


      • Advarille kuvakieltä
        ole ja höpöhöpö- kirjoitti:

        väitteesi advareista on taas täysin perusteeton. Eivät ole advarit täällä väittäneet Jes 53 kuvakieleksi.

        Kuinka sitten seassa yx luku olisikin täyttä totta?


      • Tuusal
        IDENEB kirjoitti:

        Adventistienkin mielestä Jesaja on vain kuvakieltä, ns. ikuisia satuja. Ja kaikki V.T.-profeetat.

        Et tiedä paljoakaan adventisteistä, koska väitteesi ei pidä paikkaansa lainkaan.


      • Tuusal kirjoitti:

        Et tiedä paljoakaan adventisteistä, koska väitteesi ei pidä paikkaansa lainkaan.

        Myös minä uskon, että adventistit uskovat profeettaan ja sisäistävät profetian hengen ja niinollen konkretisoivat itselleen Jes. 53. luvun profetian.

        Aivan eri asia ovat sitten endtime.net väki, jotka usein samaistetaan adventisteihin, mutta joille on
        konkreettista itse piirtämänsä pedonmerkki, jonka sitten ovat ihan nettisivulleenkin KUVANNEET ...
        ( endtime.net sivun loppupuolella: http://www.endtime.net/finsk/KbK.htm )


    • tee Eliat.

      Olepa hiljaa 40 päivää ja 40 yötä, äläkä kirjoita mitään, etsi kuolemaasi. Sinähän olet tappanut prohveetat, mene erämäähan, etsi kinsteripensas, olethan tunnustanut, että et ole isiäsi parempi. Käy maate ja odota Herran enkelin kosketusta, joska kaltiaisia löytyisi vesiastian kanssa. Voi olla, että pääset mielestäsi pitkälle matkalle, ei tarvii kirjoittaa, saa uskoa. He ovat hyljänneet sinun liittosi ... .... .... Odottele tuleeko myrskytuuli, maajäristys, tulta, vai tuulen hyminä. Jos asiasi on Herrasta, olet voitolla, jos ei, olet voitolla, ja porukkakin tyytyväinen, yksi ei ole aina äänessä, toistamassa itseään. Yritä ees.

      • Yritä ees, pidäpä tauko Kirjoittanut: tee Eliat. 24.4.2009 klo 17.49    Olepa hiljaa 40 päivää ja 40 yötä, äläkä kirjoita mitään, etsi kuolemaasi. Sinähän olet tappanut prohveetat, mene erämäähan, etsi kinsteripensas, olethan tunnustanut, että et ole isiäsi parempi. TE OLETTE TAPPANEET PROFEETAT JA NSOTANEET ELLENIN TILALLE. HÄN YLVÄSTELI ENNUSTANEENSA ENEMMÄN KUIN VANHAT YHTEENSÄ, JOPA 2300 ASIAA. EI JEESUSKAAN OLLUT ISÄÄNI PAREMPI JOTEN EI IHME, JOS MINÄKÄÄN EN OLE ENKÄ KOETAKAAN OLLA. ITSELLENI PYRIN KUOLEMAAN NIINKUIN JEESUSKIN. Matt 23:29-33 29 "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te rakennatte profeettojen haudoille muistomerkkejä, te koristelette vanhurskaiden hautakiviä 30 ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isiemme aikana, emme olisi heidän kanssaan tahranneet käsiämme profeettojen vereen.' [Matt. 5:12 ] 31 Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat. [Ap. t. 7:52] 32 Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi! 33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? [Matt. 3:7 ] MUUTAMA LUKU ETEENPÄIN HE TOSIAAN TAPPOIVAT MYÖS JEESUKSEN VAIKKA EIVÄT KIISTÄNEET HÄNEN OLEAN PROFEETTA. Käy maate ja odota Herran enkelin kosketusta, joska kaltiaisia löytyisi vesiastian kanssa. Voi olla, että pääset mielestäsi pitkälle matkalle, ei tarvii kirjoittaa, saa uskoa. He ovat hyljänneet sinun liittosi ... .... .... Odottele tuleeko myrskytuuli, maajäristys, tulta, vai tuulen hyminä. Jos asiasi on Herrasta, olet voitolla, jos ei, olet voitolla, ja porukkakin tyytyväinen, yksi ei ole aina äänessä, toistamassa itseään. Yritä ees. KIVET HUUTAA JA MINUSTA TULEE SEISOVA LÄTÄKKÖ, JOS VAIKENEN! MINUN TULEEKIN HÄVITÄ JA JEESUKSEN TULEE VOITTAA KAIKKI. Luuk. 19:40 Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." [Hab. 2:11] Hepr. 10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen". NIINKUIN VANHASSA LIITOSSA TUTKITTIIN LAIN KIRJAA YÖTÄ PÄIVÄÄ ... Joosua 1:8 Älköön tämä lain kirja sinun suustasi poistuko, vaan tutkiskele sitä päivät ja yöt, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut teilläsi ja silloin sinä menestyt. ... NIIN TULEE MEIDÄN UUDESSA LIITOSSA TUTUSTUA ELÄVÄÄN SANAAN, JEESUKSEEN - YÖTÄ PÄIVÄÄ !!! Kannattaa katsoa TV7:sta Peter Youngrenin ohjelmia. Se mies ei osaa muuta korottaa ja korostaa luin vain Jeesusta. http://evankeliumi.kotisivukone.com/


      • kohdallasi.
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Yritä ees, pidäpä tauko Kirjoittanut: tee Eliat. 24.4.2009 klo 17.49    Olepa hiljaa 40 päivää ja 40 yötä, äläkä kirjoita mitään, etsi kuolemaasi. Sinähän olet tappanut prohveetat, mene erämäähan, etsi kinsteripensas, olethan tunnustanut, että et ole isiäsi parempi. TE OLETTE TAPPANEET PROFEETAT JA NSOTANEET ELLENIN TILALLE. HÄN YLVÄSTELI ENNUSTANEENSA ENEMMÄN KUIN VANHAT YHTEENSÄ, JOPA 2300 ASIAA. EI JEESUSKAAN OLLUT ISÄÄNI PAREMPI JOTEN EI IHME, JOS MINÄKÄÄN EN OLE ENKÄ KOETAKAAN OLLA. ITSELLENI PYRIN KUOLEMAAN NIINKUIN JEESUSKIN. Matt 23:29-33 29 "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te rakennatte profeettojen haudoille muistomerkkejä, te koristelette vanhurskaiden hautakiviä 30 ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isiemme aikana, emme olisi heidän kanssaan tahranneet käsiämme profeettojen vereen.' [Matt. 5:12 ] 31 Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat. [Ap. t. 7:52] 32 Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi! 33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? [Matt. 3:7 ] MUUTAMA LUKU ETEENPÄIN HE TOSIAAN TAPPOIVAT MYÖS JEESUKSEN VAIKKA EIVÄT KIISTÄNEET HÄNEN OLEAN PROFEETTA. Käy maate ja odota Herran enkelin kosketusta, joska kaltiaisia löytyisi vesiastian kanssa. Voi olla, että pääset mielestäsi pitkälle matkalle, ei tarvii kirjoittaa, saa uskoa. He ovat hyljänneet sinun liittosi ... .... .... Odottele tuleeko myrskytuuli, maajäristys, tulta, vai tuulen hyminä. Jos asiasi on Herrasta, olet voitolla, jos ei, olet voitolla, ja porukkakin tyytyväinen, yksi ei ole aina äänessä, toistamassa itseään. Yritä ees. KIVET HUUTAA JA MINUSTA TULEE SEISOVA LÄTÄKKÖ, JOS VAIKENEN! MINUN TULEEKIN HÄVITÄ JA JEESUKSEN TULEE VOITTAA KAIKKI. Luuk. 19:40 Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." [Hab. 2:11] Hepr. 10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen". NIINKUIN VANHASSA LIITOSSA TUTKITTIIN LAIN KIRJAA YÖTÄ PÄIVÄÄ ... Joosua 1:8 Älköön tämä lain kirja sinun suustasi poistuko, vaan tutkiskele sitä päivät ja yöt, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut teilläsi ja silloin sinä menestyt. ... NIIN TULEE MEIDÄN UUDESSA LIITOSSA TUTUSTUA ELÄVÄÄN SANAAN, JEESUKSEEN - YÖTÄ PÄIVÄÄ !!! Kannattaa katsoa TV7:sta Peter Youngrenin ohjelmia. Se mies ei osaa muuta korottaa ja korostaa luin vain Jeesusta. http://evankeliumi.kotisivukone.com/

        Tätä juuri tarkoin, pyörit napasi ympärillä, varsinkin _Ellenisi, tarvitset lepoa ja rauhottumista.


      • Huomioinut
        kohdallasi. kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoin, pyörit napasi ympärillä, varsinkin _Ellenisi, tarvitset lepoa ja rauhottumista.

        "pyörit napasi ympärillä," Me kristityt havaitsimme Kristusken haudan tyhjäksi ja löydämme Hänet sisimmästämme. Jeesus on meille jatkuva totuuden lähde ja katkeamaton todistusten ketju. Te ellenistit pyöritte Ellenin haudan ympärillä. Ja olette Elelnin perinnesäätiö. Ellen kuulemma on teille jatkuva totuuden lähde. Se viittaa spiritismiin.


      • itselläs
        Huomioinut kirjoitti:

        "pyörit napasi ympärillä," Me kristityt havaitsimme Kristusken haudan tyhjäksi ja löydämme Hänet sisimmästämme. Jeesus on meille jatkuva totuuden lähde ja katkeamaton todistusten ketju. Te ellenistit pyöritte Ellenin haudan ympärillä. Ja olette Elelnin perinnesäätiö. Ellen kuulemma on teille jatkuva totuuden lähde. Se viittaa spiritismiin.

        Sinunkin silmiesi edessä ilmeisesti 3-enk. on heiluttanut taskukelloa, kun sukkeroidut kaikessa näkemmään Ellen, Ellen, Ellen. Eli pyörit kans napasi ympärillä. Tulee käkikello mieleen. Kaikki helvettikidutusoppipaljastukset, niin alkaa kukkuminen, 12 kertaa, Ellen... Ellen, vaikka lähteetkin on muualla kuin Ellen. Ei täällä teidänlaiset Anttiellenit pääse eteenpäin ollenkaan. Siinäon paha tunnustaa helvettiharhansa, helpompi kukkua..


    • Kun uuden liiton opetus ei kelpaa meille edes keskustelun alle, on johtopäätökseni, että tahdomme ostaa itsellemme terveen sielun ja ruumiin ja hengen. Kymmenellä käskyllä tai kymmenellä eurolla. Mikään halpa saati sitten ilmainen ei voi olla hyvää tai luotettavaa? Niin me varmaankin ajattelemme. Mutta nytpä onkin niin, että kaikinpuolisesta parantumisestamme on maksettu - jo - äärettömän suuri hinta. Kaikkensa taivas antoi ja Sana sanoo, että antaisi vielä enemmän, jos olisi tarvis! Kiitos ei uuden liiton opetukselle - uusille käskyille. Ei edes uteliaisuutta ne herätä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043476510 Mark. 5:26 ja paljon kärsinyt monen lääkärin käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua, pikemminkin käyden huonommaksi. Luuk. 8:43 Ja siellä oli nainen, joka kaksitoista vuotta oli sairastanut verenjuoksua ja lääkäreille kuluttanut kaiken omaisuutensa, eikä kukaan ollut voinut häntä parantaa. Tuo nainen oli oikein ymmärtänyt vuorisaarnan, koskapa heti saarnan jälkeen hän luki roskaksi kaiken ostettavan ja pani kaiken toivonsa Jeesukseen ... Matt 5:27-34 27 Tämä oli kuullut Jeesuksesta ja tuli kansanjoukossa takaapäin ja koski hänen vaippaansa; 28 sillä hän sanoi: "Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi". 29 Ja heti hänen verensä lähde kuivui, ja hän tunsi ruumiissansa, että oli parantunut vaivastaan. 30 Ja heti kun Jeesus itsessään tunsi, että voimaa oli hänestä lähtenyt, kääntyi hän väkijoukossa ja sanoi: "Kuka koski minun vaatteisiini?" 31 Niin hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle: "Sinä näet kansanjoukon tungeskelevan ympärilläsi ja sanot: 'Kuka minuun koski?'" 32 Mutta hän katseli ympärilleen nähdäksensä, kuka sen oli tehnyt. 33 Niin nainen pelkäsi ja vapisi, koska hän tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut, ja tuli ja lankesi maahan hänen eteensä ja sanoi hänelle koko totuuden. 34 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi. Mene rauhaan ja ole terve vaivastasi. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa! Antti

      • Diana-ad-rem

        sitä ovat apostolit jaksaneet toistaa kautta historian ja niin on ihmisten rahat viety.


      • pakanan mielipiteet
        Diana-ad-rem kirjoitti:

        sitä ovat apostolit jaksaneet toistaa kautta historian ja niin on ihmisten rahat viety.

        kiinnosta.


      • Diana-ad-rem kirjoitti:

        sitä ovat apostolit jaksaneet toistaa kautta historian ja niin on ihmisten rahat viety.


      • uteljas

    • Ilmeisesti raamatunkieltäellenistit kokevat minut vaarallisena paljastajana. Koskapa Raamattu-palstalta on kutsuttu hätiin kovin raamatunkieltäjä. Tässä tuon luulosairaan kieltäjän tuorein hyökkäys Raamattu-palstalla: ### Mielenkiintoista : ) Kirjoittanut: Diana-ad-rem 22.4.2009 klo 13.14 Aloitukseni on poistettu, teillä ilmeisesti on nyt hiukan keveät palikat kestää totuuttaa. No, minä ymmärrän kyllä, on vaikeaa tulla huijatuksi, ja niinkin pitkään kuin kaksituhatta vuotta. Kaikki selviää aikanaan, mutta Jeesusta ei tule takaisin, Jeesus on ainoastaa ns. pikkutarinan pikkujumala, jumalkopio, vääräkuningas ja kompastuskivi, jolla Jumala koettelee ihmisten ja lähinnä valittujen uskollisuutta. ###

    • Vain kymmenen Euroa: Onko Liike toimesi antanut sinulle jo suurtakin voittoa?

      • Jes. 55:1
        Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen.
        Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää;
        tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.

        Niinpä en käsitä tätä uunomaista irvailua laisinkaan: "Onko Liike toimesi antanut sinulle jo suurtakin voittoa?"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      91
      1487
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      384
      877
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      859
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe