Venäläinen autonvalmistaja GAZ ja venäläispankki Sberbank ovat kiinnostuneita saksalaisen automerkki Opelin ostamisesta. GAZ ja Sberbank saattavat ryhtyä hieromaan Opelista kauppoja yhdessä kanadalais-itävaltalaisen autonvaraosavalmistaja Magnan kanssa, saksalaislähteet paljastavat.
Asiasta uutisoi keskiviikkona viikolla saksalainen verkkolehti rp-online.de. Lehden saamien tietojen mukaan asiasta on jo käyty alustavia keskusteluja Saksan hallituksen sisällä.
Asiantuntijoiden mukaan Saksan päättäjät olisivat myönteisempiä Opelin myymisestä venäläis-kanadalais-itävaltalaiselle konsortiolle, kuin esimerkiksi kiinalaiselle, intialaiselle tai arabiostajalle. Opelista ovat olleet kiinnostuneita myös Fiat sekä amerikkalainen investointiyhtiö Ceberus.
Opelin ajautuessa viime kuukausien aikana taloudellisesti tukalaan tilanteeseen, myös venäläinen GAZ on joutunut kokeman karvaasti taantuman seuraukset. Yhtiön velat ovat arviolta miljardi dollaria ja Venäjän valtio ei ole ainakaan tähän mennessä suostunut avaaman kukkaronnyörejään GAZ:n tuskaisan tilanteen helpottamiseksi. Yhtiö joutuikin jokin aika sitten luopumaan velkojiensa tyydyttelemiseksi 20 prosentin osakepaketistaan Magna-yhtiössä.
GAZ valmistaa muun muassa Volga-henkilöautoja.
Volgaa voisi ottaa Suomeen myyntiin. Uusi Volga on muuten hyvännäköinen.
Venäläiset kiinnostuivat Opelin ostamisesta
OPEL=GAZ
2106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin se historia joskus tekee kummia käänteitä. Neuvostomaan autontuotantohan alkoi Opelin kopioilla. Saksaa vallattuaan veivät piirustukset Opelista ja olikohan se nyt Moskvits, joka näin sai alkunsa...
Eivät vieneet pelkästään piirustuksia, vaan varastivat koko tuotantolinjat heti sodan päätyttyä. Junakaupalla kuljetettiin tuolloin tekniikkaa Saksasta Venäjälle. Nyt vaan sattuu olemaan niin, että Venäjältä alkaa rahat olla lopussa, joten paha on mennä ostelemaan autetehtaita. Tällä kertaa tuotantolinjojen siirtoon eivät riitä panssarit, vaan tarvitaan rahaa.