Mitä Halonen oikein tekee? 2kulisseissa sähisevä"

kansalainen2 kirjoitti:

Mihin tarvitaan presidenttiä? Presidentin valtaa ollaan taas vähentämässä. Jos niin tehtäisiin, mitä tekemistä presidentille enää jäisi? "Presidentti Tarja Halonen heräsi puoli kahdelta yöllä. Silmät selällään, yhtäkkiä täysin valveilla, hän makasi sängyssään Mäntyniemessä. Hermostutti. Hän nousi, käveli keittiöön, keitti teetä ja jäi istumaan, juomaan teetään ja miettimään. Oli huhtikuu vuonna 2004. Oli käynyt, kuten presidentti Halonen myöhemmin kuvaili: "Valta ei tule yhtäkkiä rysäyksellä jostakin pyytämättä ja ennakoimatta, vaan se tulee käsiin ja pöydälle ja tekemisiin huomaamatta, vähitellen." Ja sitten huomaa istuvansa puoli kahdelta yöllä hiljaisen Mäntyniemen keittiössä juomassa teetä ja miettimässä, kenet uskaltaa nimittää Suomen Pankin pääjohtajaksi. Presidentti siis nimittää Suomen Pankin pääjohtajan. Mitäs muuta? Nimittää joukon muita korkeita virkamiehiä. Armahtaa vankeja. Edustaa Suomea valtiovierailuilla. Tapaa tahoja, suojelee urheilukilpailuja, soittaa tärkeitä puheluita, jotka nauhoitetaan, ja öö. . . lähettää onnittelusähkeitä? Presidentin toimenkuva on laaja ja presidentin todelliset tehtävät meille kansalaisille hämärät. Siksi tuntuu erikoiselta, että kilpailevat poliitikot haluavat kilvan riisua presidentiltä tehtäviä ja valtaa. Asiaa valmisteli oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) työryhmä, jonka mielestä ulkopolitiikan johtaminen kuuluisi pääministerille. Nyt työtä jatkaa uusi ryhmä Christoffer Taxellin johdolla. Sen on määrä tehdä ehdotus perustuslain muuttamisesta. Kaikki tämä on steppausta saman asian ympärillä: presidentiltä halutaan ottaa pois valtaa. Tässä kohtaa on kai siis perusteltua kysyä, mitä presidentti ihan oikeasti tekee. Onko se kiusallinen kysymys? Kansa tarvitsee presidenttiä saadakseen valita presidentin". "Haluaisin korostaa: tämä tarpeen olemassaolo on erittäin tärkeä asia. Meillä on luonnollinen johtajan tarve, halu nostaa yksi henkilö esiin." Perustelu on niin nokkela, että se murtaa jopa kansanedustaja Heidi Hautalan (vihr) puolustuksen. Hän on jo pitkään halunnut riisua presidentiltä valtaa. "Se on vastaansanomaton argumentti", Hautala myöntää. "Ihmiset selvästi arvostavat presidentinvaaleja. Ne sähköistävät Suomessa poliittisen keskustelun." Miksi Hautala sitten haluaisi vähentää presidentin valtaa? Koska presidentti ei ole vastuussa tekemisistään kenellekään. Hautalan mielestä olisi nykyaikaisempaa, että ulkopolitiikkaa johtaisi hallitus, joka on vastuussa teoistaan eduskunnalle. Presidentin valtaoikeudet ovat kuin Nato: poliittisen eliitin keskuudessa niistä vaahdotaan – ensimmäisestä kielteisesti, toisesta myönteisesti – mutta vastakkainen kansalaismielipide tekee saman keskustelun käymisestä julkisesti kiusallista. Kuka poliitikko haluaisi olla eri mieltä kansan kanssa? Ja mitä kansa sitten ajattelee? Suomi24-nettifoorumista löytyy oma keskustelualue nimeltään "presidentti". Aloitan keskustelun piikikkäällä otsikolla "Mihin tarvitaan" (nimimerkki Kansalainen on jo varattu, olen siis Kansalainen1): "Mikä on presidentin tehtävä?" Saan viisi omituista vastausta. "Mihin Presidenttiä tarvitaan? Vastauksia on paljon, mutta yksi voisi olla se, pääset purkamaan pahaa oloasi tänne palstalle. Näin olet pois mummoja potkimasta kaduilta." Kokeillaan sitten kadulla – sitä kansalaiskeskustelua. Anteeksi, sopiiko häiritä? Mikä on mielestänne presidentin tärkein tehtävä? Sörnäisten metroasema: "Kyllä ulkopolitiikka nykypäivänä. Että olisi hyvät suhteet kaikkiin maihin, Amerikka nyt ensimmäisenä." "Olla jonkin näköisenä esikuvana ja edustaa." Hakaniementori: "Edustaa maata tärkeissä neuvotteluissa. Ei tommoista pojankollia kuin Vanhanen voi semmoisiin lähettää." "Toimia Suomen keulakuvana. Edustaa maata mahdollisimman hyvin." Kansalle tuntuu olevan tärkeää, että presidentti edustaa. Siksi me kansalaiset vahdimme presidenttiemme otsalaastareita ja käsilaukkuja ja mittaamme, kuinka lähelle he pääsevät Barack Obamaa huippukokouksen ryhmäkuvassa. Poliitikot taas eivät mielellään sano, että huippupoliitikon tärkein tehtävä olisi edustaminen. He esittävät, että presidentin pitäisi olla vallasta riisuttu arvojohtaja. Tai unilukkari. Tai sivistysjohtaja. Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) on näitä miehiä. Hän on esittänyt, että suoralla kansanvaalilla valittuun presidenttiin liittyy riski: mitä jos presidentiksi nousee mediapersoona, joka alkaa johtaa ulkopolitiikkaakin populistisin perustein? Siksi ulkopolitiikan johto pitäisi Lipposen mielestä keskittää pääministerille. Ilmeisesti pääministeri on Lipposen mielestä varmemmin tasainen luonne. Hyvä on, olkoon presidentti vallaton arvojohtaja. Mitä sellainen sitten tekee? Pitää puheita yhtä aikaa kaikilla Ylen kanavilla? "No, se olisi ehkä vähän vanhanaikainen ajatus", Heidi Hautala huokaisee, mutta jatkaa silti: "Presidentti voisi olla kansakunnan johtava keskustelija. Hän tekisi viisaita aloitteita, julkisia kannanottoja. Halonen on kummastuksekseni luopunut tästä roolista." Niin, mitä se Halonen oikein tekee? Samaan aikaan kun Halonen aloitti presidenttinä, Suomessa otettiin käyttöön uusi perustuslaki, jossa presidentin valtaa oli vähennetty. Uusi perustuslaki on ollut Halosella koeajossa, ja renkaiden potkijoita on riittänyt. Halonen on osallistunut keskusteluun kiivaasti. Mikä kiire on rukata presidentin valtaa vain muutaman vuoden jälkeen, hän on kysynyt. Koska uusi perustuslaki on epäselvä, hänelle on vastattu. "Presidentin ja hallituksen välillä on ristiriitoja, vaikka nämä konfliktit eivät juuri välity julkisuuteen." Uuden perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tästä seuraa niin sanottu kahden lautasen ongelma: Suomea ovat huippukokouksissa edustaneet sekä presidentti että pääministeri. Kompromissi on toistaiseksi aiheuttanut vain harmitonta kinastelua. Mutta mitä jos pääministerin ja presidentin välille puhkeaisi oikea, muheva linjariita? Kumpi voittaisi? Sitä ei tiedä kukaan. "Entä jos tulevaisuudessa valittavat presidentit tai pääministerit eivät ole yhtä sitoutuneita yhteisjohtajuuteen?" . Perustuslaissa on siis reikä. Mutta annetaan senkin nyt hetki olla. Yritetään edes seuraavat rivit olla pakenematta tätä yksinkertaista kysymystä: Mitä Halonen oikein tekee? Koulukirjavastaus kuuluu näin: tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, nimittää korkeat virkamiehet, armahtaa vankeja ja on puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidentin viikko-ohjelma on julkinen. Siihen voi kuka vain tutustua presidentin kanslian nettisivuilla. Ohjelma taitaa kuitenkin olla aika viitteellinen, kuten esimerkkiviikko 14 osoittaa: Maanantai – ei mitään, tiistai – Euroopan neuvoston Suomen-valtuuskunta vierailee Presidentinlinnassa, keskiviikko – Finnsheep ry:n edustajat luovuttavat lampaanviulun Mäntyniemessä. Tähänkö presidenttiä tarvitaan? Vastaanottamaan lahjalampaita? Presidentin varsinainen työ taitaa olla aika salaista. Mutta sitä on paljon: Viime vuonna Tarja Halonen teki neljä valtiovierailua, neljä maakuntamatkaa ja 33 muuta kotimaanmatkaa. Hän piti 97 puhetta, antoi 42 haastattelua sekä vastaanotti 7 563 sähköpostiviestiä ja 6 921 kirjettä. Varsinaisia työaikoja presidentillä ei ole. Periaatteessa hän on töissä koko ajan. Martti Ahtisaari kertoi työskennelleensä presidenttinä keskimäärin 12 tuntia päivässä. Tai on presidentillä yksi työaika: perjantaisin kello 11 on presidentin esittely. Silloin hän tapaa maan hallituksen. Kun Ahtisaari kiinnostui presidenttikautensa lopulla 1999 Kosovon kriisin sovittelusta, hän tuli ajatelleeksi, sopiiko moinen kansainvälinen tehtävä Suomen presidentin toimenkuvaan. Ahtisaari tarkisti asian oikeuskanslerilta, joka on ylin poliitikkojen toimien laillisuutta valvova virkamies Suomessa. "Kunhan olet vain hyvä ystävä joka perjantai presidentin istunnossa Suomessa, niin loppuajan voit tehdä mitä itse haluat", Ahtisaari muistaa silloisen oikeuskanslerin Paavo Nikulan vastanneen kysymykseen. Nykyisin eläkkeellä oleva Nikula vahvistaa muiston: "Kyllä se noin meni joo. Kyllä hänellä on päätäntävalta omasta toiminnastaan." Presidentti saa siis itse päättää, mitä tekee, kunhan on Presidentinlinnassa perjantaisin kello 11. Presidentti Halonen käyttää suurimman osan ajastaan ulkopolitiikan johtamiseen. ? ? Mitä se sitten tarkoittaa? Hän tapaa valtionpäämiehiä, ministereitä ja suurlähettiläitä. Soittaa puheluita. Kun hän haluaa perehtyä johonkin asiaan, hän tilaa aiheesta muistion ulkoministeriön virkamiehiltä. Presidentti saa halutessaan nähtäväkseen myös muiden tilaamat muistiot. Niissä riittää lukemista. Osan viikosta presidentti työskentelee Mäntyniemessä, osan Presidentinlinnassa. Lähimmät työtoverit sinuttelevat presidenttiä, kun ulkopuolisia ei ole paikalla. Ja jos Ahtisaarella oli Kosovo, Halosella on globalisaatio. Hän toimi YK:n työjärjestön ILO:n Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission puheenjohtajana 2002–2004. Kyseessä oli luottamustoimi, johon valittiin nimenomaan Tarja Halonen Suomesta, ei Suomen tasavallan presidenttiä. Kotimaassa Halonen on puhunut Itämeren puolesta ja lähisuhdeväkivaltaa vastaan. Valtaansa Halonen on käyttänyt näyttävästi nimitysriidoissa. Hän kieltäytyi nimittämästä Suomen Pankkiin ensin Ilkka Kanervaa ja sitten Esko Ahoa. "Toisaalta on sanottu, ettei presidentillä ole mitään merkitystä, ja sitten toisaalta, että voi kauheaa, se onkin päättänyt jotakin", Halonen tilitti vaalikirjassa Yksi meistä (Otava, 2005). "Joka kohdassa on kysytty, onko oikein, että presidentti tekee jotakin. Ja kun minä vastaan, että se kuuluu perustuslain mukaan presidentin tehtäviin ja valtaoikeuksiin, niin siitä huolimatta kysytään: onko oikein, että Te käytätte tätä valtaa?" Muistelmat ovat kurkistusluukku presidentin näkymättömään työhön, vallan kulisseihin. Siellä tapahtuu esimerkiksi tällaista: Kun kiistelty tekijänoikeuslaki Lex Nokia tuli presidentin hyväksyttäväksi tänä keväänä, Halonen kutsui sisä- ja pääministerin puheilleen. Hän esitti sisäministeri Anne Holmlundille ja Matti Vanhaselle huolensa lain ympärillä käydystä keskustelusta ja sanoi seuraavansa lain etenemistä. Ehkä tämä on sitä arvojohtamista? Halonen ei pysäyttänyt parlamentaarista prosessia – siis ollut allekirjoittamatta eduskunnan hyväksymää lakia – vaan puhutti asiasta vastaavia ministereitä. kulisseissa sähise Kuvitellaanpa hetki, millaista olisi olla Anne Holmlund. Kumman kovistelun ottaisimme vakavammin: eduskunnassa rähjäävän opposition vai vän presidentin? Mutta se kiusallinen kysymys: jos suurin osa presidentin ajasta kuluu nyt ulkopolitiikkaan, mitä hän tekee kaikki päivät, jos se otetaanhäneltä pois? Samaa kuin Ruotsin kuningas, mutta ilman kruunua? Heidi Hautalalla on toinenkin idea: "Tällaisia tehtäviä, joita Martti Ahtisaari on presidenttikautensa jälkeen hoitanut." Moni sanookin, että Ahtisaari on nyttemmin luonut modernin presidentin mallin, vaikkei omalla kaudellaan nauttinut suurta arvostusta. Ja Paavo Haavikkohan sen tietysti komeasti sanoo: "Presidentille kuuluu kaikki se, mikä viittaa pitkälle tulevaisuuteen. Hän on suomalaisen yhteiskunnan takaaja, valtioedun tulkitsija ja toteuttaja." Siis päivänpoliitikkoja suurempi hahmo, auktoriteetti puoluepolitiikan ulottumattomissa. Se on ihan kaunis ajatus. Mutta miksi presidentit sitten valitaan poliittisten puolueiden ehdokkaista? Koska parempaakaan systeemiä ei ole, vastaa poliittisen historian tutkijatohtori ja demarien eurovaaliehdokas Pilvi Torsti. Lännessä meillä on esimerkki verenperintönä siirtyvästä kuningashuoneesta. Idässä presidentin ja pääministerin valtasuhteet tuntuvat muuttuvan sitä mukaa, kummalla pallilla Vladimir Putin sattuu istumaan. "No olisihan tietysti Bosnian malli, kolmehenkinen presidenttineuvosto", Torsti muistuttaa. Miltä kuulostaisi? Sauli Niinistö, Erkki Tuomioja ja Sirkka-Liisa Anttila johtamassa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa? Ketterää. Ehkä koko keskustelu presidentin valtaoikeuksista ja tarpeesta kertoo siitä, että elämme aika hyviä aikoja. "Kun tulee kriisitilanne. . .". "Silloin tarvitaan suurempaa kansallista yhtenäisyyttä. Pääministeri on vain yhden puolueen puheenjohtaja, se ei riitä." Keväisessä Helsingissä Herran vuonna 2009 meillä on varaa jauhaa tällaisista seikoista, tässäkin jutussa 12 879 merkin verran. Kun tee oli juotu, Tarja Halonen käveli takaisin makuuhuoneeseensa. "Lopetan asian vatkaamisen ja teen nimityksen", hän päätti, painoi päänsä tyynyyn ja nukahti.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä