Riitaa

Jeesus sanoo: Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle - ja kuinka toivonkaan, että se olisi jo syttynyt! Mutta minut on kasteella kastettava - ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennenkuin olen sen läpi käynyt! Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa. Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan. Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa. Ei Jeesus ole kuitenkaan se riita, eikä hänessä ole riidan henki, vaan hänen sanansa saa aikaan pahennusta niin tänä päivänä kuin silloinkin, pahan vallassa olevassa maailmassa, sen toisen herran henki ei siedä Jeesuksen sanomaa, siitä se riita tulee: Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
3129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on. Jeesuksen omat tai Hänen Hengensä omat EIVÄT RIITELE. Ei Jumala itseään vastaan ole, näin ei Jumalan Hengen omat TODELLAKAAN toisiansa vastaan ole. Vaan todella niin on valheen herra EI VOI SIETÄÄ Totuuden sanaa ja siksi se raivoaa. Siis täälläkin ne jotka raivoaa Jeesuksen sanomaa vastaan OVAT TÄMÄN RIIDAN HAASTAJAN PUOLELLA. Siis Totuus on aivan TOINEN mitä täällä lukuisa joukko väittää.

Äänestä

eikö jo sen pitäisi laittaa hälytyskellojen soimaan, kun täällä saadaan "liirum laarumia" tuoda yllin kyllin AIVAN RAUHASSA, mutta kun onkin KYSYMYS JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOMASTA se nostaa raivon, riidan???

Äänestä
  • Saisikin aikaan niin siinä taitaa käydä niin, että se rakkauden kohde, valhe ja sen herra, vie heti voiton, onhan se makeampaa, paremmin ihmisen luonnollista mieltä ravitsevaa, niitä palvella. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hssu kirjoitti:

Jeesus sanoo: Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle - ja kuinka toivonkaan, että se olisi jo syttynyt! Mutta minut on kasteella kastettava - ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennenkuin olen sen läpi käynyt! Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa. Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan. Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa. Ei Jeesus ole kuitenkaan se riita, eikä hänessä ole riidan henki, vaan hänen sanansa saa aikaan pahennusta niin tänä päivänä kuin silloinkin, pahan vallassa olevassa maailmassa, sen toisen herran henki ei siedä Jeesuksen sanomaa, siitä se riita tulee: Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu