Heitettiin kuulemma Tsekin maalta niskaperseotteella helkuttiin, joten onko tilattu jo tänne esiintymään? Omien sanojensa mukaan ei ole mikään rasisti, joten täällä luulisi saavan yhtä hellävaraisen käsittelyn kuin kaikki muutkin tummaihoiskriitikot.
David Duke
Suomeen?
5178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joten mies tuskin ilmantuu tänne puhumaan ihan matkakorvaus Koffin 6-pack periaatteella.
Miksi juutalaisia vastustavalla herralla on juutalaisten kuninkaan Daavidin etunimi. Eikö olisi uskottavampaa, jos hän olisi aikojen saatossa vaihtanut etunimensä vaikkapa Adolfiksi? Tässä jälleen esimerkki, kuinka ristiriitainnen aate kansallissosialismi on?
...kansallissosialisti ja Klaanistakin hän erosi jo 70-luvulla vaikka media jaksaakin häntä siitä aina muisuttaa joka jutussa. Hänhän on kristitty roturealisti. Miksei esimerkisi Satu Hassia kertovia juttuja aloiteta koskaan niin, että "Hän toimi 70-luvulla taistolaisessa liikkeessä"? Yksi laki heille, toinen meille....
Duke ei ole mikään "kristitty roturealisti" vaan vanha koijari joka on jo vuosikymmeniä elänyt vähä-älyisten uusnatsien kustannuksella ja vieläpä varsin leveästi. Nyttemmin äijä on löytänyt itselleen elättäjiä myös lähi-idästä jossa kömpelölle juutalaisvastaisuudelle on tunnetusti markkinoita.
Ei kai Duken esitys vaan ole mennyt maisteriin täydestä?
Mistä lähtien "tummaihoiskriitikot" on Suomessa saaneet "hellävaraista käsittelyä"?