Minulla on vielä kolme tai neljä kurssia, ennen kuin olen saanut kasaan tukiin oikeuttavat pisteet. Kurssit menevät pahasti päällekäin. pystynkö suorittamaan kaiken tämän vai pimeneekö minulla vintti. Olen huolissani, pystynkö säilyttämään mielenterveyteni seuraavan viiden viikon ajan. Se on jo alkanut murentua paljastuen aggressiivisuutena ja tiusimisena ihmisille. Toivon, että vintti ei pimene, koska silloinhan päiviräsäset ja muut idiootit saisivat taas uuden syyn väittää ateismin olevan kaiken pahan lähde. niinhän se raamatussakin seisoo, että ateisteista ei synny mitään hyvää.
lisäksi minulla on kiikarissa meidänluokkalainen tsubu, mutta on myös kiikarissa joku vieras tsubu, joka istui tänäkin lauantai-iltana koulun tietokonesalissa. ihmetyttää, mitä hyvännäköinen tsubu tekee lauantaina lukusalissa.
oli mulla muitakin ongelmia, mutta en jaksa kirjoittaa.
sain tänään palautettua itse rikkomani 40 euron arvoisen alennushiusleikkurin ja vaihdettua uuteen. tästä olen iloinen.
valitus
dsfsdf
195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että tukia varten haalitaan pisteitä? Korkeakoulussa ei ollut ongelma tentata 3 kurssia per 5 viikkoa. Luennoillahan korkeakoulussa ei tarvitse pääasiassa käydä.