Lukeekaappa Helsingin sanomista Stura Enson toiminnat Kiinassa,näin saadaan yli suuret eläkkeet.Ilmankos Vanhanen ei ottanut ihmis oikeus asioita esille,kun omat aiheuttavat,kun kiinan valtio laittaa paikallisia viljeliöita hakkaamaan jos he eivät luovu viljelmistään,jopa paikallinen Juristi on hakattu,kun hän puolustaa omia kansalaisiaan vääryyttä vastaan. Hallituksen pitää ottaa kantaa ,voiko yritys olla Kiinassa enää.
Meneekö Stura Enso Kiinassa liijan pitkälle
Räntää tulee
2141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tora Enso olla Suomessa eää. Kiina ei ole ihmisoikeusvaltio. Siellä pienellä rahalla saa viranomaiset tekemään, mitä suuryhtiö haluaa. Nämä suuryritykset menevät keitysmaihin kuin konkvistorit ja siirtomaaisännät ennen muinoin. Paikallinen väestö raivataan tieltä keinolla millä hyvänsä ja heidän elinkeinonsa tuhotaan. Tämä maailmanvalloitus ei ole suomalaistenkaan etu. Se mikä muualle perustetaan on täältä pois. Kiinassa tuotettu tavara ei maksa mitään. Sitä aletaan verrata suomalaiseen ja vaatia samoja hintoja täällä. Jokainen tietää, mikä on seuraava askel. Nyt esimerkiksi Kemijärviliikkeellä olisi mahdollisuus auttaa paikallisten lakimiehiä keräämällä heille rahaa, jotta he voivat puolustaa paikallisten viljelijöiden oikeuksia.
Kemijärvimassaliike vastustaa työllisyyttä, Anaikaa, massaliikettä, liikemassaa, työtä, uusia yrittäjiä, vanhoja yrittäjiä. Kaikkea me vastustamme viimeiseen tippaan!