Jakomielitautinen kepu

KapiKorhonen

Voiko mikään puolue tai mikään muukaan yhteenliittymä olla skitsofreenisempi eli jakomielisempi kuin on Suomen Keskusta, tuttavallisemmin kepu? Ei voi. Väittämäni tiedetään todeksi jo hyvin pitkästä historiasta, aina Urho Kekkosen ajoista alkaen - tarvitaanko esimerkkejä? - ja sille on viime päivinäkin tullut vahvistusta mediastakin oikein tuutin täydeltä. Edellisessä avauksessani käsittelin asiaa mm. kepun vaalikampanjan kahdella toisiaan melkein korville lyövillä teemoilla: kumpujen yöstä nostetulla Urkin haamulla ratsastamisella ja pekkarointi- ja siltarumpupolitiikka-käsitteiden kierolla kääntämisellä tarkoitustensa vastakohdiksi jopa englanninkielisesti opastaen! Ja vaikka kepu kuten kepulaiset täälläkin yhä hehkuttavat Vanhasesta, niin heti Vanhasen takana oleva tähtikaarti (Antti Kaikkonen, Timo Kaunisto, Jari Leppä, Mika Lintilä, Juha Rehula ja Kimmo Tiilikainen) kaipailevat Suomen Kuvalehteen yhdessä kirjoittamassaan artikkelissa kepulle uusia kasvoja painottaen sanomaansa korostaen, että ”puolueen pitää olla valmis nopeisiinkin ratkaisuihin”. Siis ilmeisesti ylimääräiseen puoluekokoukseen, jossa saataisiin uudet kasvot kepun johtoon. Asettuukohan myös Vanhasen sivuun haluava Jarmo Korhonen noiden mainittujen taakse, vai onkohan ehkä hänellä itsellään pyrkyä kalifiksi kalifin paikalle. Vai olisiko Korhosen mielessä jokin "kolmas tie"? Vanhasen tarkoittama "kolmas tie" on kyllä jotain muuta, epäselvempää. Tänäisessä Hesarissa raportoidaan kepun Tukholmassa pitämästä puoluevaltuuskunnan kokouksesta, jossa Vanhanen esittelee kepun tavoitteita näin: Ensiksi on pidennettävä työuria. Toiseksi on nostettava hallitusti veroastetta. Vasta kolmanneksi on turvauduttava leikkauksiin. Miten uutta ja omaperäistä!! Jos kiinalaiset eivät olisi keksineet ruutia jo yli tuhat vuotta sitten, sen kyllä tuo Vanhanen keksisi! No, mitähän hallituskumppani lienee mieltä noista veronkorotusaikeista? Ja millähän konsteilla Vanhanen aikoo niitä työuria pidentää, kun hänen Rukalla saamansa idea ammuttiin alas ennen kuin se oli kunnolla päässyt siivilleenkään. Ja miten pitkälle hän aikoo selvitä ilman leikkauksia, ja mihin ne sitten suuntautuvat, kun niitä joka tapauksessa joudutaan tekemään – sitähän oikeastaan Vanhanenkin jo ennakoi, muttei täsmennä mitä ja miten täytyy tehdä. Vanhanen puhuu jälleen siitä "kolmannesta tiestä" todeten mm., että ”se on vaihtoehto sosialidemokraattiselle menneisyydestä ammentavalle yhteiskuntapolitiikalle ja se torjuu samalla oikeistokonservatiivien vanhoja pyrkimyksiä”. Uskooko Vanhanen kepun yksin pystyvän tuota kolmatta tietä toteuttamaan, kun se samalla haluaa torjua näkemykset sekä vasemmalta että oikealta? Vai onko tuossa jo viestiä tulevalle vaalivoittajalle ja hallituskumppaninsa valitsijalle, olkoon se valitsija joko kokoomus tai sdp? Vahvaa valtiotahan Vanhanen myös näkyy toivovan. Siihen hän saanee tukea vasemmalta, jossa myös arvostetaan vahvaa valtiota, tosin eri perusteilla kuin kepussa. Vasemmalla vahva valtio nähdään varmimpana takeena hyville julkisille palveluille ja sosiaaliturvalle, kepussa vahvimpana takeena tuhdeille maataloustukiaisille. Tuolla puoluevaltuuston kokouksessa vaadittiin, että "Suomeen on saatava erityisolomme huomioon ottava pysyvä maatalouden tuki". Kova vaatimus. Miten kepu aikoo saada sen toteutumaan? Kepu kuuluu EU:ssa liberaaliryhmään, joka kaikkein vahvimmin uskoo vapaaseen kilpailuun ja haluaa kaikki tuet pois. Miten kepu voi toimia tuollaisessa ryhmässä? Huonosti se saa siellä näkemyksiään läpi, sen myöntävät lehtiartikkelissa myös pääministerin ykkösavustaja Juha Ihanus ja talouspoliittinen avustaja Mika Rossi. Mutta miksi kepu sitten on sitten siinä ryhmässä, eikö sille sopivampi ryhmä olisi Unioni kansakuntien Euroopan puolesta (UEN) tai Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä (GUE)? Tuo ristiriitaisuus on vain jälleen osoitus kepun jakomielisyydestä. Sama sairaushan on vallalla myös kepun kannattajakunnassa täällä, joten kohta taas minäkin saan kuulla olevani punikki.

27

1557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KapiKorhonen

      Totesin tämän >> Vanhanen puhuu jälleen siitä "kolmannesta tiestä" todeten mm., että ”se on vaihtoehto sosialidemokraattiselle menneisyydestä ammentavalle yhteiskuntapolitiikalle ja se torjuu samalla oikeistokonservatiivien vanhoja pyrkimyksiä”. Uskooko Vanhanen kepun yksin pystyvän tuota kolmatta tietä toteuttamaan, kun se samalla haluaa torjua näkemykset sekä vasemmalta että oikealta? Vai onko tuossa jo viestiä tulevalle vaalivoittajalle ja hallituskumppaninsa valitsijalle, olkoon se valitsija joko kokoomus tai sdp?

    • haamuja"....

      kestää kyllä esitellä, mutta miten on SDP,n ja toisalta äärioikeiston haamujen laita?

    • laillista

      hallitusta vastaan Siinä tosi skitsofreenistä toimintaa kuten kapin toiminta nytten.

    • Vanha demari

      Eläköön interstellaarinen kommunismi! Toveri KapiKorhonen ottaa avauksessaan hienosti Kepun jälkeenjääneisyydeen. Kepulaisia ei kiinnosta mitkään oikeasti tärkeät asiat, kuten avaruustutkimus. Tämän päivän Hesarissa on kirjoitus, joka saattaa meidät vallankumouksen uljaat soturit kateuden valtaan. Ultrademokratia Pohjois-Korea aloittaa plutoniumin rikastuksen. Kontrasti kepulaisten hallinnoimaan Suomeen on melkoinen, täällä ei rikasteta neptuniumia, uraniumia, saturniumia eikä edes jupiteriumia. Proletariaatin diktatuurin ansiosta rikkailla pohjoiskorealaisilla on varaa rikastaa plutoniumia vaikka Pluto on niin kaukana, että sen löytää vain parhaimmilla kaukoputkilla! Ja tällaista kohdetta pohjoiskorealaisilla on vara rikastaa!! Plutoniumin rikastaminen on siis todella jalomielistä touhua. Kepulaisilla ei ole kuin Väyrysen Pohjantähti-opisto. Nimi on kai valittu sen tähden, että tyhmät kepulaiset osaisivat aina paikalle, koska Pohjantähti on aina samalla kohdalla taivasta ja muut tähdet ikään kuin kiertävät sitä. Itämaan tietäjille riitti väliaikainen kirkas tähti, mutta kepulaiset laittavat koko taivaan tähdet kiertämään Pohjantähteään - mistähän tuokin kertoo. Vallankumouksen jälkeen me vallankumouksen uljaat soturit pidämme huolta siitä, että Suomessakin ryhdytään rikastamaan sellaisia taivaankappaleita, joita ei paljaalla silmällä näe, ainakin plutoniumia, miksei myös mikkihiiriumia ja hessuhopoumia. Lopuksi haluan kiittää toveri KapiKorhosta erinomaisesta avauksesta, joka herätti hienoja ajatuksia, joihin toveri KapiKorhonen varmasti voi yhtyä.

      • Älä sentään tapa

        kaikkia nauruun, hän ei saa muuten keltään ohjeistusta "suuren elämänpolkunsa" loppukilometreillä. Voit joutua tällä menolla yksin selaamaan sen tonnin, ja kirjoittamaan viisikymmentä "ylistyskirjoitusta". Olet sinä kyllä mainio pakkaus!

    • kun noin terveelle

      miehelle on sattunut elämässä moinen vastus. Suomen Keskusta on Kapi raukankin ainoa elämän sisältö, mikäli on vähänkin uskominen sitä avausten ja kirjoitusten määrää minkä tämä kepulireppana suoltaa saitille tästä lempiaiheestaan. Kyllä Suomen Keskusta on Kapille rakas asia. Se tässä on viimeistään taas tullut selväksi tänäkin viikonloppuna :)))

    • ei enää ole

      Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että keskustelu politiikan linjoista, vasemmistolaisuudesta, oikeistolaisuudesta ja keskustan kolmannesta tiestäkin on aivan turhaa. Näin siksi, että politiikka on muuttunut, kun kansainvälinen toimintaympäristömme on muuttunut ja olemme itse menneet demokraattisilla enemmistöpäätöksillä mukaan vapaille markkinoille kilpaileman vapaasti muiden kanssa. Globaalissa maailmassa meillä on vain yksi politiikka: hyvinvoinnin maksimoinnin politiikka. Siinä ei juurikaan voi olla eroja eri puoluiden välillä, koska silloin puolueet eivät tavoittelisi enää maksimaalista hyvinvointia kansalaisille. Tämän politiikan muutoksen voi ehkä helpoimmin havainnollistaa vanhalla ja moititulla kliseellä: ensin on leivottava kakku, että voisi riidella, millaisen siivun siitä kukin saa. Jos puolueita tarkastellaan tätä esimerkkiä vasten, niin ainoastaan kokoomus näyttää ymmärtäneen, että politiikka on kakun kasvattamistehtävä ensin ja vasta sitten sen jakotehtävä. Kepu ja sdp näyttävvät edelleen olevan jakamassa kakusta viipaleita ennen kuin sitä on edes leivottu. -Jäbä

      • C.C.C.P.

        Jäbä kirjoittaa: " ...ainoastaan kokoomus näyttää ymmärtäneen, että politiikka on kakun kasvattamistehtävä ensin ja vasta sitten sen jakotehtävä." Minusta on kyllä näyttänyt siltä, että kokoomus on kannattanut politiikkaa, jossa kakku on tarjottu ensin suursijoittajille syötäväksi, jonka jälkeen jako-ongelma onkin poistunut.

      • mielikuvista
        C.C.C.P. kirjoitti:

        Vanhasen 2. hallitus on parantanut sosiaaliturvaa ja pienituloisten asiaa suuremmilla rahasummilla kuin ainutkaan sellainen hallitus, jossa vasemmistopuolueita on ollut mukana. Tämä jakopolitiikasta, eli kyllä kokoomus senkin osaa ja toteuttaa myös silloin, kun jaettavaa on, niin kuin oli Vanhasen 1. hallituksen aikana vaikuttaneen kansainvälisen noususuhdanteen johdosta, jolloin voitiin luopua veronalennuksista ja julkisesta rakentamisestakin, kun talous kasvoi ilman niitäkin. Jaettavaa kokoomus on nytkin kasvattamassa, kun sen politiikka - yhdessä keskustan kanssa - lähtee siitä, että työttömyyttä ei pidä päästää kasvuun, koska silloin olisi lisättävä velanottoa, jotta jaettavaa saataisi kasaan edes se, mikä on lakisääteisesti pakollista. -Jäbä

      • kaiken aikaa

        enemmän kuin tienaa. Tässä valossa kommenttisi on kovin merkillinen.

      • KapiKorhonen

        ...varsinkin siitä, että vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus ovat kyllä hämärtyneet käsitteinäkin meidän politiikassamme, kun ne eivät käytännössä ole enää aikoihin näkyneet sillä tavalla kuin joskus ennen. Ja keskustan kolmas tie on käsitteenä vielä hämärämpi, ja sellaiseksi kai - hämäykseksi - se lienee vain tarkoitettukin; eihän sille olisi mitään käytännön edellytyksiäkään, kun sekä demarit että kokoomus kulkevat teitä, jokta monissa kohdin ovat niin lähellä toisiaan, ettei niiden väliin enää mitään tietä mahtuisi, eikä kai kepu halunne kulkea kokoomuksen oikealla puolella enempää kuin demarien vasemmalla puolella. Olen tietenkin samaa mieltä myös siitä, että ensin on leivottava kakku, jota voidaan jakaa, mutta vaikka kokoomusta olen viime aikoina taas äänestellyt, niin perus-epäpoliittinen kun kuitenkin olen, en sittenkään pitäisi kokoomusta sen kakun ainoana leipojana. Kyllä siihen tarvitaan muitakin leipojia. Ja vaikka sen kapun leipominen on perusedellytys, tärkeää on myös se, miten se kakku sitten jaetaan. Ja siinä en ole varauksetta samalla kannalla kuin kokoomuksessa enimmäkseen ollaan, enkä ainakaan sillä kannalla, millä kepu pyrkii olemana, sillä kyllä siitä kakusta on saatava osansa muidenkin kuin vain maajussien.

      • merkillisttä kyllä
        kaiken aikaa kirjoitti:

        enemmän kuin tienaa. Tässä valossa kommenttisi on kovin merkillinen.

        Silloin, kun syömistä ei voi lopettaa, koska henki menisi, niin täytyy lainata sen verran, että pärjää taas siihen saakka kun tienaa enemmän kuin syö. -Jäbä

      • ja kakku
        KapiKorhonen kirjoitti:

        ...varsinkin siitä, että vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus ovat kyllä hämärtyneet käsitteinäkin meidän politiikassamme, kun ne eivät käytännössä ole enää aikoihin näkyneet sillä tavalla kuin joskus ennen. Ja keskustan kolmas tie on käsitteenä vielä hämärämpi, ja sellaiseksi kai - hämäykseksi - se lienee vain tarkoitettukin; eihän sille olisi mitään käytännön edellytyksiäkään, kun sekä demarit että kokoomus kulkevat teitä, jokta monissa kohdin ovat niin lähellä toisiaan, ettei niiden väliin enää mitään tietä mahtuisi, eikä kai kepu halunne kulkea kokoomuksen oikealla puolella enempää kuin demarien vasemmalla puolella. Olen tietenkin samaa mieltä myös siitä, että ensin on leivottava kakku, jota voidaan jakaa, mutta vaikka kokoomusta olen viime aikoina taas äänestellyt, niin perus-epäpoliittinen kun kuitenkin olen, en sittenkään pitäisi kokoomusta sen kakun ainoana leipojana. Kyllä siihen tarvitaan muitakin leipojia. Ja vaikka sen kapun leipominen on perusedellytys, tärkeää on myös se, miten se kakku sitten jaetaan. Ja siinä en ole varauksetta samalla kannalla kuin kokoomuksessa enimmäkseen ollaan, enkä ainakaan sillä kannalla, millä kepu pyrkii olemana, sillä kyllä siitä kakusta on saatava osansa muidenkin kuin vain maajussien.

        Vasemmisto ja oikeisto ivät ole sen kummempia kuin havainnollisia ilmaisuja, joilla puolueita on pyritty erottelemaan toisistaan, näiden termien kohdallahan on kyse siitä, missä puolueet istuvat suuressa salissa, kun katsotaan puhejohtajan pöydän takaa. Jos mittareiksi otetaan kokoomuksen ja sdp:n politiikka, niin siihen väliin ei ketään mahdu, kun laidat ovat jo ennestään päällekkäin. Siinä mielessä Vanhasen kolmas linja on pelkkää puhetta ilman katetta. Kakun kasvattaminen on tietenkin koko kansan tehtävä; mehän olemme kaikki samaa suomalaista työväkeä, vaikka osa meistä on jo työnsä tehnyt ja elää myöhennetyllä palkallaan, eli eläkkeellään. Kun siis puhuin siitä, mitä kokoomus on parhaiten oivaltanut, en tietenkään tarkoittanut, että vain kokoomus kakkua kasvattaisi, vaan sitä, että nämä kaksi muuta eivät politikoinnitaan ole vielä tajunneet, että jettavaa ja politikoitavaakin olisi enemmän, jos ensin yhdessä kasvatettaisi sitä kakkua ja vasta sen jälkeen tapeltaisi palasista. Maatalouden tukemisessa olen sitä mieltä, että sitä tarvitaan ruoan omavarisuusasteen jonkinlaiseksi takaamisekksi, lähituotantona maaseudun pitämiseksi elävänä ja muutenkin tasamassa sitä riskiä, jossa maataloustuottaja usein ottaa melkoisen paineen niskaansa, kun ei tiedä sateista eikä paisteista eikä markkinahintojen kehityksestä mitään, kun markkinahinta on kova silloin, kun sato on huono ja alhaalla silloin, kun sato on hyvä. -Jäbä

      • ylihiihtäjä

        ”Globaalissa maailmassa meillä on vain yksi politiikka: hyvinvoinnin maksimoinnin politiikka.” Kenen hyvinvointia tarkoitat; vuori-/kauppaneuvosten, yritysjohtajien, maanviljelijäin, tehdastyöläisten, toimihenkilöiden vai syystä tai toisesta oravanpyörästä pudonneiden tai sinne edes nousemaan kykenemättömien? Eikä kannata hurskastella Kataisen tapaan sillä, että parempiosaisten runsaat tulot poikisivat hyvinvointia heikompiosaisille. Käytäntö on zig kertaa osoittanut tuonkaltaiset väitteet paskanjauhannaksi. Finanssikriisi on paljastanut rikkaiden veroparatiiseihin ym. kätköihin piilotettujen voittovarojen omistajien ja rahankätkijöiden epämoraalisuuden. Niin vaan kävi, että lähinnä USA ja Saksa saivat painostettua myös Sveitsin ainakin raottamaan pankkisalaisuuttaan uhkaamalla Sveitsin pankkien muutoin joutuvan mustalle listalle. HS:n tai Suomen kuvalehden haastattelussa yritysjohtaja ei koskaan sano sitä, minkä hän paljastaa mielipiteekseen pienessä lähipiirissä: ”Yrityksen tehtävä on vain hoitaa bisnes niin, että se tuottaa voittoa. Yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta työläisistä – kansalaisina.” Tämänkaltaisilla sanoilla eräskin johtaja puolusteli irtisanomisia niitä arvostelleelle työntekijälle. Karl Marx – vai oliko joku jo ennen häntä – määritteli tuotannon tekijät; luonto, työ, pääoma ja organisaatio. Tässä ketjussa pääoma on kaapannut vallan hallita tuotannon lisäarvoa. Asian ei tarvitse suinkaan ikuisesti olla näin. Parhaillaan muutos ns. muhii.

    • KapiKorhonen

      Jos olette jäseniä HS:n digilehden maksullisessa palvelussa, voitte lukea HS:n politiikan toimituksen esimiehen Marko Junkkarin jutun tästä: http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=Keskusta rähmällään Niille, jotka eivät ole jäseniä, laitan siitä kopion, sillä juttu on hyvä ja täydentää mukavasti sitä, mitä olen tuonut esille kahdessa viimeisessä avauksessani: - - - Keskusta rähmällään Eurooppaan Keskusta on profiloitunut omintakeisilla vaalikampanjoilla (”äänestä kotiasi”, ”kuin itseään äänestäisi” ja ”vihreä tuuli”). EU-vastaisten perussuomalaisten paineen takia keskustan eurovaalikampansa on tavallista oudompi. Viikonlopun vaaliristeilyllä Ruotsin.laiva oli koristeltu Urho kekkosen kuvilla. Puolueen vaalilause on ”Urhoutta Eurooppaan”, joka on – hmm – aika urpo. Keskusta yrittää kampanjassaan kääntää negatiivisia mielleyhtymiä positiivisiksi. Vaalimainoksessa ”pekkarointi” on on kannattajien etujen puolustamista, ei häikäilemätöntä kotiinpäin vetoa kokonaisuuden kustannuksella. Lauantaina julkaistussa vaalimainoksessa väännellään ”rähmällään oloa” myönteiseksi toimintatavaksi. ”Jos rähmällään olo tarkoittaa kaikissa oloissa Suomen etujen ja itsenäisyyden vahtimista, meidän ehdokkaamme lupaavat toteuttaa Kekkostaktiikkaa myös Euroopan unionissa”, mainoksessa linjataan. Yleisempi tulkinta Kekkosen ajan rähmällään olosta ei ole näin ylevä. Kekkosen aikaan Neuvostoliiton annettiin suoraan vaikuttaa Suomen sisäpolitiikkaan. Rähmällään olo tarkoitti itsesensuuria, neuvostovastaisiksi pelättyjen kirjojen julkaisukieltoa ja silmien sulkemista Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkauksilta. Koska Kekkonen oli YYA-suhteiden takuumies, rähmällään ollut Suomi unohti demokratian valitsemalla Kekkosen poikkeuslailla jatkokaudelle. Rähmällään olo tarkoitti liiallista Neuvostoliiton pokkurointia. Se oli myös sisäpoliittinen peliväline: poliitikot ramppasivat Tehtaankadulla kantelemassa kilpailijoistaan. Rähmällään olo oli opportunismia pahimmillaan. Mainoksen mukaan Suomen EU-politiikkaa johtava pääministeripuolue lähtee siis eurovaaleihin rummuttamaan kansallista itsekkyyttä keinoja kaihtamatta – aikana, jolloin protektionismi on muutenkin nousussa. - - - Noin siis Marko Junkkari. Kiva, että myös Hesarin poliittinen toimitus on tullut samanlaisiin ajatuksiin kuin minä heitä ennen! ;)

      • kirjoittaa punapakinassaan. Helsingin Pravdassa. He, he.

      • Vanha demari

        Eläköön sosialismi! Olen toveri KapiKorhosen kanssa samaa mieltä siitä, että kepun harjoittama kansallisten etujen politiikka on iljettävää. EU:ssa on pyrittävä kaikkien sääntöjen yhdenmukaistamiseen kaikkialla Euroopassa, eikä reuna-alueiden kepulaisten typerä kansallinen politiikka helpota tätä urakkaa. Kun kaikkialla Eu:ssa ollaan päästy direktiivein samanlaisiin oloihin aika on kypsä vallankumoukselle. Hienoa siinä on se, että pääsemme kerralla isoon Eu:n kattavaan sosialistiseen valtioon, jolloin keskusjohto ja kaikki lainsäädäntövalta saadaan kätevästi pois Suomesta protektionististen kepulaisten ulottumattomiin. Pääkaupunki on tietenkin siirrettävä pois Brysselistä Saksan Trieriin, Karl Marxin syntymäkaupunkiin. Silloin alkaa vähintään tuhatvuotinen onnen kausi, jolloin ihmiset ovat äärettömän onnellisia ja rikkaita. Paitsi tietenkin Suomen kepulaiset, jotka eivät osaa paratiisista nauttia tyhmyyttään. Olen siis samaa mieltä tovereiden Marko Junkkari ja Jorma Korhonen kansallisten etujen ajamisen turmiollisuudesta matkallamme kohti vallankumousta. Jos tavoitteena on telluraalinen kommunismi, niin Suomen kaltaisten pikkuvaltioiden tuhoaminen on todella jaloa ja kunniakasta, jos se edesauttaa meitä missiossamme!

    • haet tällä

      avauksellasi? Minua aivan oikeasti kiinnostaa. Ajatteletko, että keskustalaiset tai keskusta puolueeseen positiivisesti suhtautuvat ihmiset tulisivat keskustelemaan aiheesta kanssasi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Uskallan väittää, ettei näin tapahdu. Mitä siis tavoittelet avauksellasi?

      • KapiKorhonen

        Kuten aina, tavoittelen nytkin sitä, että ne, joilla on edellytyksiä – tiedollisia, taidollisia, ymmärryksellisiä, halullisia – keskusteluun, saavat avauksistani herätteitä sanoa oman mielipiteensä, ja sitten voimme keskustella. Niin aina tapahtuukin, on kerran jo tapahtunut tässäkin. Että niin tapahtuu enää vain harvoin keskustaan myönteisesti suhtautuvien kanssa selittyy joko sillä, että selliseen keskusteluun edellytyksiltään pystyvillä keskustalaisilla ei enää ole tarpeeksi uskoa puolueeseensa, tai sitten sillä että että sellaiseen keskusteluun pystyvät keskustalaiset ovat karkoittuneet täältä pois, mihin suurimmat syylliset varmaan ovat nuo, jotka taas tällekin avaukselleni ovat ulostaneet. Kukapa kunnon keskustalainen haluaisi, että hänet samastettaisiin tuollaisiin, ja sellainen vaarahan on olemassa täällä, jossa ihmisiä luokitellaan stereotypioina puoluekannatuksensa mukaan. Ja kun tämä on mennyt tällaiseksi, niin tavoittelen toki sitäkin, että nuo tarkoittamani sontalingot työntäisivät avauksilleni aina mahdollisimman paljon sitä ainoaansa ja antaisivat siten kuvaa kepulaisuudesta ja sitä kautta myös kepusta, sillä sellainen puolue, millaiset kannattajat – kannattajistaanhan puolue koostuu. Enkö onnistukin hyvin myös tässä tavoitteessani! Ps. On tietenkin oletettava, että jos sinulla olisi ollut edellytyksiä vastata esille ottamaani asiaan keskustaa puolustaen, tietysti olisit tehnyt niin, etkä olisi yhtynyt noihin sontalinkoihin rupeamalla puhumaan vain minusta, tosin hieman sivistyneemmällä tavalla kuin esim. tuo, joka on jo sinua evästänyt – mistä tietysti olet iloinen ja ylpeä ;)

      • varmasti perillä

        edellytyksistäni: "että jos sinulla olisi ollut edellytyksiä vastata esille ottamaani asiaan keskustaa puolustaen, tietysti olisit tehnyt niin, etkä olisi yhtynyt noihin sontalinkoihin rupeamalla puhumaan vain minusta" No, väliäkö hällä, osoitat vain olettamani oikeaksi. Tärkeintä tässäkin on sinulle päästä sanomaan, että olen kykenemätön käymään keskustelua "sinun tasollasi". Olkoon sitten niin.

    • KapiKorhonen

      Siis se sama, joka on jatkunut avauksillani jo kauan, kauan, kauan... Tulee mieleeni eräs saamani viesti jo vuosien takaa, jonka silloin talletin, ja kun se on viime päivinäkin osoittautunut niin hyvin paikkansa pitäväksi, niin tässä se on paikallaan esittää: - - - Sinä Korhonen olet Kirjoittanut: mainio pillipiipari! 29.8.2006 klo 16.27 Keskiajalla oli Saksan Hameln-nimisessä kaupungissa kuulu rotanpyydystäjä, joka huilunsoitollaan houkutteli rotat koloistaan ja johdatti ne viereiseen Weser-jokeen, jonne rotat hukkuivat. Sinä olet kuin se Hamelnin pillipiipari. Saat rotat ulos koloistaan. Ylläpito voisi olla se Weser-joki, joka hukuttaisi ne rotat, vaan kun ei siinä näy olevan tarpeeksi virtaamaa, niin rotat aina uivat takaisin. Mutta sinulla työtä riittää. Joten annahan huilun soida! - - - Ylläpito ei ainakaan näin viikonlopun aikana ole se rotat hukuttava Weser-joki, ei edes tuo kotini läheltä alkava ja mm. Pirkkolan uurnhautausmaan sivuitse kulkeva Metsäpuro, mutta hyvä niin: säilyypähän näytteet kepulaisuudesta noin saitilla pidempään! Olen viime tunnit katsellut jääkiekkoa ja jatkan samaa puuhaa taas, kun tuo avukselleni tullut ei anna aihetta kommentointiini. Tuolla ylempänä on tehty avaus Islannin vaalien tuloksesta, ja siihen halusin minäkin mielipiteeni sanoa: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000043552949 Ja kun tuolla jäbän avauksessa kehaisin Anneliakin, niin laitetaanpa linkki siihenkin hyvän yön toivotuksena: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000043550875

      • C.C.C.P.

        Aika säälittävää, että kahden ja puolen vuoden takaa piti hakea vastine, joka oli positiivinen KapiKorhoselle, ottaen huomioon, että joka päivä olisi kymmenittäin toisenlaisia vastineita. Ehkäpä vasemmistolainen totuuskäsitys on erilainen kuin oikeassa tieteessä käytetty. Satu pillipiiparista on kyllä ihan hauska sinänsä. Mutta satu, kuten myös kaikki muukin KapiKorhosen ainoana oikeana totuutena täällä esittämä. Vai uskooko KapiKorhonen oikeasti, että pilliä soittamalla saisi rotat ulos koloistaan? No ihan varmasti luulen mä.

        …minusta ja kirjoittelustani sanottu positiivinen mielipide; kyllä niitä tuli paljon enemmän kuin negatiivisia vielä silloin, kun tätä saittia eivät olleet saastuttaneet tuotteliaat kepulaiset sontalingot; silloin, kun eräs Keriksen entinen kaveri nimitti häntä myöhemmin saitin viheliäisimmäksi sontavankkuriksi. Nykyisiin sontalinkoihin verrattuna – joihin sinäkin taidat kuulua, en tiedä, kun kuulut mm. ”vanhan demarin” ohella niihin, joiden viestejä en ole enää aikoihin viitsinyt vilkaistakaan - enemmän asioista kuin muista keskustelijoista puhuva Keris on tietomies ja vaikuttaa usein jopa hauskalta älyköltä. Siis teihin verrattuna. On minulla kyllä tallella lähemmäs sata minusta täällä sanottua mieltäni lämmittänyttä tai hauskuttanutta mielipidettä, mutta pistänpä tähän nyt vain muutaman hyvin sopivan, juuri tuolat yli kolmen vuoden takaiselta ajalta, enkä enää tänä iltana jatka tässä tai muuallakaan: = = = = = = = = = = Kapin kuvio on nerokkaan yksinkertainen Kirjoittanut: pirullisuudessaan: 17.9.2005 klo 14.19 Kun Kapi kertoo itsestään hyviä asioita, niin heti keput alkavat kilvan esittää itsestään huonoimpia puoliaan! = = = = = = = = = = korhonen on äijä. Kirjoittanut: mies pystyy 30.7.2005 klo 02.17 yksinään saattamaan vatsahaavan palstalliselle keskustalaisia. tuskinpa korhonen kirjoittelee elämänkertojaan itseään viihdyttääkseen. hän tietää saavansa jollain perähikiällä suorittamastaan seiväsmatkasta enemmän hiiltyneitä kepuleita lukijoikseen kuin lipposen kummatkaan hallitukset saivat aikaiseksi. olette te kepulaisporvarit ihme vekkuleita. yksi vanha mies on syrjäyttänyt keskustan politiikasta keskustelun keskusteluun vanhan miehen elämästä. paljon häviitte kun ei korhonen ole puolellanne. = = = = = = = = = = Ihmetystä ja hämmästystä Kirjoittanut: neutraalitarkkailija 25.9.2005 klo 10.16 Olen asiaa hieman pohtinut ja ihmetellyt sitä, että mikä sinun jutuissasi saa nämä kepulaiset sellaisen tunnekuohun valtaan. On annettava täysi tunnustus siitä, että kuljetat näitä ns. "saittipoliitikkoja" liekanarussa melko suvereenisti. Toinen asia on tietenkin se, että kuinka monta eri ihmistä tosiasiallisesti vastaa noihin viesteihin eri nikeillä Kerimäen lisäksi. Luulen, ettei kovin montakaan. Puskasta ampujien joukossa on varmasti myös poliittisia aktivisteja. Sen takiahan he puskasta ampuvatkin. Kukaan vakavasti otettava keskustalainen ei liene halua identifioida itseään osaksi sitä keskustalaisuuden kuvaa, joka tällä palstalla puolueesta muodostuu.

        Neljän vuoden takaa olivat nuo (itse)kehut;-)))

      • Vanha demari fani

        Vanhan demarin jutut kyllä kannattaa lukea punikinkin, on ne sen verran hauskoja. Naurattavat kuoliaaksi. Tosin ei taida huumorintaju kuulua punikkien perusolemukseen.

    • KapiKorhonen

      …vuoteeseen lähtiessäni vielä vilkaisin avaustani, enkä nähnyt mitään aihetta enempiin kommentteihin, mutta poistin sen viestini, jolla hälvensin kepulaisten huolta rakkauselämästäni, ja tietenkin poistuivat samalla myös siihen jatkoksi tulleet viestit, pitkälti toistakymmentä niitä kai oli, törkyilyä enimmäkseen. Miksi poistin, voi joku ihmetellä, sillä viestinihän oli asiallinen, jossa vain reagoitiin eräiden hyvin rumiin törkyilyihin osoittaen, että aiheesta voidaan puhua myös sivistyneesti ja kauniisti. Siksi poistin, kun objektina oli näihin keskusteluihin osallistumaton ja näistä tietämätönkin ihminen, aivan liian hieno ihminen tänne, niin en halua asian jäävän noiden törkyturpien räävittäväksi. Saatte nyt törkyturvat olla vain oman likaisen mielikuvituksenne varassa tuossakin asiassa, ja panna siinä parastanne, se ei tuon sivullisen hienon ihmisen tietoon koskaan tule, ja minä sellaiseen jo täällä – en missään muulla – tottuneena annan sille pitkät ajatellen vain, että ”olettehan sentään kepulaisia”. Hyvää yötä!

    • öhvelö

      SDP ylittää kirkkaasti kaikki mainitsemasi mittarit.

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe