Revitystä Laitisen tapaan

Teotwawki

"Tämän päivän tiedeyhteisö voisi nauraa Palestiinan paimentolaisten Jumalalle, jonka maa oli littana. Edes tyttökoulun laskennon opettaja ei olisi päästänyt Jumalaa luokalta, sillä siksi kehno on hänen laskutaitonsa. Miten ihmeessä Salomon pystyi yksin ja lepäämättä teurastamaan 22 000 härkää ja 120 000 lammasta viikossa? Kun kuningas Aahas kuoli 36-vuotiaana, valtaan nousi hänen 25-vuotias poikansa Hiskia. Tuliko Aahas todella 10-vuotiaana isäksi? On täysin mahdoton ajatus, että Nooa olisi poikiensa kanssa pystynyt rakentamaan 150-metrisen arkkinsa niin nopeasti ja sijoittamaan jalkapallokentän kokoiselle kansialueelle parin kaikkia eläimiä, ottamaan mukaan niille ravinnon ja järjestämään huollon. Kun juutalaiset pakenivat Egyptistä, Jumalan vitsaukset olivat juuri tappaneet kaiken karjan ja hevoset. Kuitenkin Egyptin ratsuväki lähti ajamaan juutalaisorjia takaa. Asekelpoisia miehiä oli pakenevilla juutalaisilla noin 600 000, mistä voi päätellä, että pakolaisia oli kaikkiaan noin kaksi miljoonaa. Arkeologien mukaan koko Egyptissä ei tuolloin asunut kuin 1,5 miljoonaa ihmistä." Jos haluat lukea koko kolumnin se löytyy osoitteesta: http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200904109387225_k6.shtml :-D))))))))))))))))))))

14

510

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • orjat?

      Tuo juutalaisten Egyptin keikka on todennäköisesti mennyt toisella tavalla kuin se uskovaisten satukirjassa kerrotaan.Nimittäin juutalaisethan menivät ymmärtääkseni vapaaehtoisesti Egyptiin.Heillä oli mukanaan kotieläimensäkin mikä ei liene orjalle tavanomaista.Näistä elukoista huolehtiminen rehunhankintoineen ja muine askareineen ei jätä aikaa orjan hommille.Kun sitten egyptiläisten kanssa tuli jatkuvasti kärhämää,kyllästyi faarao ja passitti juutalaiset maasta pois ja varmisti sotajoukkoineen että juutalaiset todella karistivat Egyptin tomut jalkapohjistaan.Hän siis ei pyrkinyt palauttamaan heitä vaan päinvastoin varmistamaan heidän poistumisensa.Tämän jälkeen juutalaiset vielä norkoilivat 40 vuotta erämaassa odottaen suotuisaa tilaisuutta livahtaa takaisin rikkaaseen Egyptiin ennen kuin menettivät toivonsa.Kun myöhemmin iltanuotioilla kerrottiin Egyptin reissusta he inhimilliseen tapaan muokkasivat tarinasta sankarillisemman ja dramaattisemman.

      • tulisi näitä satukirjoja yleensäkin lukea, sillä historiankirjat ovat kautta aikain kirjoitettu kirjoittajan näkökulmasta. Voittajat kirjoittavat oman versionsa ja voitetut omansa. Eikös ne Suomenkin historiankirjat anna mm. Mannerheimista aika lailla koristellun version tämän todellisiin edesottamuksiin nähden.


      • Helsingin Vapaa-ajattelijoiden kautta. En muistanut, että tuo kritiikki on sieltä. Olen sen joskus kyllä lukenut.


    • "Tämän päivän tiedeyhteisö voisi nauraa Palestiinan paimentolaisten Jumalalle, jonka maa oli littana." raamatun maailma-käsitys ei ole koskaa ollut littana "pannukakku" ateistien käsitys ko. asiasta perustuu virheellisiin tulkintoihin kuvakielestä ja keskiajan uskonnollisiin käsityksiin, jotka sitten projisoidaan kristinuskoon (Job.26:7, Jeesus itse kertoi omasta tulemuksestaan, että silloin on ihmisiä,jotka nukkuvat, jauhavat jauhoja, ovat pellolla, eli maapallolla on toisilla yö ja toisilla päivä Luuk.17:34-35,Matt.24:40-41)

    • "Miten ihmeessä Salomon pystyi yksin ja lepäämättä teurastamaan 22 000 härkää ja 120 000 lammasta viikossa?" rakensiko vai rakennuttiko Armas Puolimatka ? :) Salomo oli kuningas ja kuninkaana hänestä voitiin aivan hyvin sanoa, että "hän uhrasi", vaikka hän uhrautti raamatun teksteissä on käytetty kuvaannollisia ja vertauskuvallisia tekstejä ja hyperbolaa (=tahallista liioittelua), niinkuin nykyäänkin käytetään viestinnässä varmaan tulisi ongelmia myös jos tämä Laitisen omaa tuotantoa alettaisiin tulkitsemaan aivan ehdottoman kirjaimellisesti, mitenhän silloin laitisen suu menisi ?

      • Kuk regus susej

        eli, raamatussa valehdellaan, sitähän minäkin.



      • linkkisi..

      • Kuk regus susej
        keke-65 kirjoitti:

        http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/pragmatiikka/tehostam.html

        vahvistaa valehtelun, jos ei puhu totta, valehtelee. "Hyperbola on >retorinen kuvio, jolle on tyypillistä ylenmääräinen paisuttelu, tehoa tavoitteleva liioittelu." Jos väittää että on teurastettu 22 000 härkää ja 120 000 lammasta viikossa, vaikka oikeasti olisi teurastettu 220 härkää ja 120 lammasta, silloin valehdellaan, sitä asiaa eivät sivistys-sanat muuta mihinkään.


      • Kuk regus susej kirjoitti:

        vahvistaa valehtelun, jos ei puhu totta, valehtelee. "Hyperbola on >retorinen kuvio, jolle on tyypillistä ylenmääräinen paisuttelu, tehoa tavoitteleva liioittelu." Jos väittää että on teurastettu 22 000 härkää ja 120 000 lammasta viikossa, vaikka oikeasti olisi teurastettu 220 härkää ja 120 lammasta, silloin valehdellaan, sitä asiaa eivät sivistys-sanat muuta mihinkään.

        "Jos väittää että on teurastettu 22 000 härkää ja 120 000 lammasta viikossa, vaikka oikeasti olisi teurastettu 220 härkää ja 120 lammasta, silloin valehdellaan, sitä asiaa eivät sivistys-sanat muuta mihinkään." tuossa kohdassa ei varmaankaan ole käytetty hyperbolaa, jo siinä on epäselvyyksiä, niin ne pitäisi tarkistaa alkukielestä, itse epäilen, että Salomo uhrautti, eikä itse fyysisesti suorittanut niitä uhrauksia


      • Kuk regus susej
        keke-65 kirjoitti:

        "Jos väittää että on teurastettu 22 000 härkää ja 120 000 lammasta viikossa, vaikka oikeasti olisi teurastettu 220 härkää ja 120 lammasta, silloin valehdellaan, sitä asiaa eivät sivistys-sanat muuta mihinkään." tuossa kohdassa ei varmaankaan ole käytetty hyperbolaa, jo siinä on epäselvyyksiä, niin ne pitäisi tarkistaa alkukielestä, itse epäilen, että Salomo uhrautti, eikä itse fyysisesti suorittanut niitä uhrauksia

        mikä tahansa, liioittelu todistaa kuitenkin että raamatun todenmukaisuus on vähän niin ja näin. En minäkään oikein usko että kuningas viitsisi henkilökohtaisesti, ainakaan sellaisia määriä, suorittaa uhrauksia.


    • "Kun juutalaiset pakenivat Egyptistä, Jumalan vitsaukset olivat juuri tappaneet kaiken karjan ja hevoset. Kuitenkin Egyptin ratsuväki lähti ajamaan juutalaisorjia takaa." raamattu kertoo, että vitsaus koski karjaa, JOKA OLI KEDOLLA (2.Moos.9:3), faraon armeijan ratsut olivat todennäköisesti talleissaan tai vastaavissa suojissa ja toinen mahdollisuus oli, että egypti yksinkertaisesti osti uutta karjaa ja uusia hevosia esim. israelilaisilta tai naapurivaltakunnista vitsauksen jälkeen

      • noin naiivi et voi olla:-D))))))))))))))))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe