Nokia Mission

Olen kuullut että Nokia Missiossa profetoidaan ahkerasti. Voisitteko kertoa joitakin toteutuneita profetioita. Kirjoitellaan vain toteutuneista profetioista, eikä tuoda tähän keskusteluun vikoilun ja arvostelun henkeä. Kirjoitetaan sitten positiivisesti ja myönteisellä tavalla.
101059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kävi hakemassa "voitelun" itseltään B.Hinniltä, joka oli nauraen kaatanut luterilaisen papin maahan selälleen kaksi kertaa. Liekkö sitten oikeata öljyä vai sitä synteettistä öljyä ollut tuo voitelu?

Äänestä

kyseisen poppoon profetoinneista, mutta jos onnistuvat yhtä hyvin kuin se surullisen kuuluisa pikkupojan henkiinherättämisyritys, niin eipä niistä taideta juuri melua pitääkään. Mihin ihmeeseen te hihhulit tarvitsette noita höpöhöpölahkoja?

Äänestä
  • Nokia Mission sunnuntai-illan tilaisuus klo 17.oo. Siellä kuulet ja näet joitakin jo toteutuneita profetioita ihan omin silmin. www.nokiamissio.fi

    Äänestä

  • ensi sunnuntaina netistä kirjoitti:

    Nokia Mission sunnuntai-illan tilaisuus klo 17.oo. Siellä kuulet ja näet joitakin jo toteutuneita profetioita ihan omin silmin. www.nokiamissio.fi

    Tänäänkin siellä kerrottiin profetiasta missä oli sanottu jotenkin näin että 'tulette saamaan uuden rakennuksen ja siellä on sellasia tilaisuuksia jotka poikkeavat totutusta ja sinne tulee paljon nuoria.' Ainakin nämä profetiat on jo täyttyneet ja paljon muutakin. Tule ja katso niin näet itsekin.

    Äänestä

  • edelliseen. kirjoitti:

    olla humoristi.

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    olla humoristi.

    tosikko ku vesikko. Tiedätkös että se tilaisuus voisi sopia sinunlaiselle tosiuskikselle. "Erikoinen rakennus" ja siellä ei sitten olla "tutulla"tavalla! Mielenkiintoinen tilaisuus kaikenkaikkiaan. Siellä voitais leikkiä piirileikkiä ja maassa kierimistemppuja. Pääasiassa heittäydyttäisiin transsiin, jotta saatais hyvät fiilarit ja ilman alkoholia. Tietysti täytyy kunnioittaa NM:n harrasta osuutta ja tilaisuutta kaiken kaikkiaan. Mutta täytyy muistaa, että ollaan nauruherätyksen menoissa. Siellä ihminen vapautuisi menneisyyden kahleista. Itse ehdottaisin että pidettäisiin hauskaa erikseen ja pyhänpäivän hartaudet erikseen. Koska ihminen tarvitsee molempia, mutta sekotettuna niistä voi olla ongelmaa hartaalle hengellisyydelle ja hauskalle persoonallisuudelle. Sillä Pyhyyden tavoittelemisessa täytyy olla (huvin?), hyvin tarkkana, siis mitä se itseasiassa on??

    Äänestä

  • Tuom. kirjoitti:

    teissä äärihurahtaneissa on se hassunhauska ominaisuus, että onnistutte kuulostamaan erittäin humalaisilta, vaikka ilmeisesti kirjoitattekin selvin päin.

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    teissä äärihurahtaneissa on se hassunhauska ominaisuus, että onnistutte kuulostamaan erittäin humalaisilta, vaikka ilmeisesti kirjoitattekin selvin päin.

    "teissä"? Ei kait Tuom. Nokia Missiolaiselta vaikuta?

    Äänestä

  • oikea Jumalakin olemassa! Jeesus on tie totuus ja elämä!

    Äänestä

  • yks eritavoin "hihhuli... kirjoitti:

    "teissä"? Ei kait Tuom. Nokia Missiolaiselta vaikuta?

    sellaisiin höpötyksiin häntä ette saa! Olen samaa mieltä kuin tuom. eli menkööt vaikka hiekkalaatikolle joka päivä ja temppuradoille mutta ei pidä väittää että sillä olisi mitään tekemistä hengellisen kasvun kanssa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

profetiat kirjoitti:

Olen kuullut että Nokia Missiossa profetoidaan ahkerasti. Voisitteko kertoa joitakin toteutuneita profetioita. Kirjoitellaan vain toteutuneista profetioista, eikä tuoda tähän keskusteluun vikoilun ja arvostelun henkeä. Kirjoitetaan sitten positiivisesti ja myönteisellä tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu