Ovelta

Olisikohan tosiaan mitenkään mahdollista saada ihan vain niiden ihmisten mitkä on joskus käyneet tai mitkä vielä nytkin käyvät ihmisten ovilla kokemuksia ja/tai muita syvällisiä tuntemuksia asiasta. Siis mitä mieltä he ihan todella ovat ko. touhusta. Toivoisinkin, ettei heti tyrmättäisi erillaisilla heitoilla niitä jotka rehellisesti haluaisi puolustaa sitä asiaa miksi käy ovilla. Esim. Jonkun koo koon lapselliset läpät saisi jäädä pois.
17638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

" Esim. Jonkun koo koon lapselliset läpät saisi jäädä pois." HOOHO. Mukava, että kalikka on kalahtanut uskonnolla tyhmistettyyn päähän. Mitäs jos ne "lapselliset läpät" onkin totta?

Äänestä

Ihan ensiksi haluan sanoa, että se ei suinkaan aina ole helppoa. Ensiksikin sitä on kaikenlaista tekemistä, on väsynyt, joskus masentaa kun kertoo hyvää uutista ja ei ehkä löydä yhtään kuulevaa korvaa. Mutta kun on tullut ovilta, tuntee suurta iloa että on vienyt arvokasta sanomaa ihmisille, koska heidän elämästään tässä on kuitenkin kyse. Toisaalta on totellut sitä Jeesuksen käskyä jonka hän käski Matt 28:19,20 ja Matt.24:14 Siis rakkaudesta Jumalaan ja ihmisiin, käyn yhä ovilla ja olen sitä tehnyt jo monien kymmenien vuosien ajan. Olen täysin tietoinen että, kaikki eivät suhtaudu myönteisesti asiaan, mutta silloin lohduttaa se, että ei otettu Jeesustakaan vastaan, ei edes hänen oman kansansa keskuudessa, miksi sitten meidät otettaisiin, sillä ei ole palvelija Herraansa suurempi. Kun joku vihainen Jehovan todistajia kohtaan avaa oven ja alkaa "sättimään" ennenkuin on kuullutkaan mitä asiani koskee, sekään ei lannista, sillä ajattelen aina silloin että todellisuudessa he eivät minua "säti", vaan asiaani. Olen aina silloin voitolla, kun pystyy itsensä hillitsemään ja toivottamaan "hyvät jatkot" ja poistumaan. (tälläistä olen tavannut vain käydessäni suomessa, ikävä kyllä ) On kuitenkin mahtavia keskusteluja ihmisten kanssa, vaikka ei sitä samaa "naurua" vedettäisikään. Monet haluavat säännöllisesti lehtemme ja muut uudet julkaisumme. Toiset haluavat tutkia kanssamme ja katsoa mitä opetamme Raamatusta. Nämä tulee nyt tässä mieleeni. Ja yhteenvedoksi voisin sanoa tästä "touhusta" että päivääkään en vaihtaisi pois. Minulle on suuri kunnia olla edustamassa kaikkeuden suurinta suvereenia Jehova Jumalaa.

Äänestä
  • Lainkaan sellaista Jumalaa jota palvelet ja jonka nimi on "Jehova". Jos pystyt osoittamaan minulle VT:n tai UT:n väärentämättömistä käsikirjoituksista kohdan jossa nimi mainitaa, saat minulta 10 000 euroa riihikuivaa rahaa välittömästi pankkitilillesi tuollaisen kohdan Raamatusta ilmoittaessasi. Ps. UM väärennös, joka poikkeaa oleellisesti "aidoista" Raamatun teksteistä ei kelpaa.

    Äänestä

  •     >> Toiset haluavat tutkia kanssamme ja katsoa mitä opetamme Raamatusta. Minkä arvoisena pidät vääristelyyn, harahautukseen sekä valehteluun perustuvaa opetusta, "totuutta"? Millaiselta sellaisen levittäminen tuntuu nyt, kun olet kaikesta tuosta tietoinen? >> Minulle on suuri kunnia olla edustamassa kaikkeuden suurinta suvereenia Jehova Jumalaa.          Tahdotteko puolustaa Jumalaa väärällä puheella    ja puhua vilppiä Hänen puolestaan;    tahdotteko olla puolueellisia Hänen hyväksensä    tahi ajaa Jumalan asiaa?    Koituuko siitä silloin hyvää, kun Hän käy teitä tutkimaan;    tahi voitteko pettää Hänet, niinkuin ihminen petetään?

    Äänestä

  • Se ei ole helppoa ilman Pyhää Henkeä.Kun Kristityt Jeesuksen omat vievät ilosanomaa niin Pyhä Henki heitä johdattaaaja tekee eläväksi evankeljumin. Siinä yksi tärkeä asia mikä erottaa Jt ja Kristityt toisistaan.

    Äänestä

  • >ovelta ovelle minä vaan 26.4.2009 klo 21.36 < >Kun joku vihainen Jehovan todistajia kohtaan avaa oven ja alkaa "sättimään" ennenkuin on kuullutkaan mitä asiani koskee,< Ketkä "muutkin" syyllistyvät sättimään/sulkemaan korvansa ennenkuin ovat kuulletkaan sanojan asiaa? Pitäisi oppia omista kokemuksistaan!

    Äänestä

Yleensä sovitaan jonkun julistajan kanssa päivästä ja ajasta,joka on tyypillisesti lauantai ja kenttäpalvelus sitten klo 11. Otetaan uusia lehtiä ja ehkä pari kirjaa mukaan ja mietitään, mitä sanoa, jotta herättäisi kuulijan mielenkiinnon - aiheita on valtakunnan palvelus lehtisessä ja sitten on kesto-aiheita kuten : Miksi jumala sallii pahuutta yms? Itse koetin olla vetoava ja tuttavallinen ja hymyilin ja porisin kuin papupata, jotta kuulija tuntisi itsensä kanssani tutuksi (puhdasta taktiikkaa). Koetin olla tahdikas ja auttavaisen oloinen luotettavalta vaikuttava paras kaveri niin ja hyväkäytöksinen...näitähän suositellaan... Sitten koitin vaivihkaa, jos pääsin sisään juetlla mukavia ja ottaa kirjan esille ja näyttää, mistä aiheesta sisällysluettelosta joku vois kiinostua ja vaivihkaa yritin lukea kappaleen tai antaa kuulijan lukea jja esitin itse muotoiltuna alla olevan kysymyksen kappaleesta.... Joskus juttu onnistui ja merkkasin raporttiin "10000000 pistettä" siis yhden kirjantutkistelun...olin siinä ehkä seurakuntani paras. Mielistelyä ja maanittelua maailman epäkohdista vain, jotta saisin poloisen joskus kokoukseen...ja joitakin sainkin. Velipoikaa nauratti, kun kerroin haukottelevasta tutkistelikaverista, joka kertoikin rehellisesti kirjan naiiveista tekohymyillä ja eläimillä arustetuista kuvista... Yleensä suurta osaa ei kiinosta ja tunsin olevani VAROITTAJA tulevasta tuhosta. Hävettäähän se vähän näin jäljestäpäin, mutta oppia ikä kaikki.

Äänestä
  • paha asenne ongelma ollu,koska huomaa et tavan vuoksi puhuit ihmisille.ei raamatun tai JT:n vika. Nauti ny olostas ku "tarvi" käydä kentällä.Mut älä pilkkaa niitä jotka ja suurin osa sitä työtä tekkee sydämestään

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    paha asenne ongelma ollu,koska huomaa et tavan vuoksi puhuit ihmisille.ei raamatun tai JT:n vika. Nauti ny olostas ku "tarvi" käydä kentällä.Mut älä pilkkaa niitä jotka ja suurin osa sitä työtä tekkee sydämestään

    omaa tyhjää paskaansa. Se siitä.

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    paha asenne ongelma ollu,koska huomaa et tavan vuoksi puhuit ihmisille.ei raamatun tai JT:n vika. Nauti ny olostas ku "tarvi" käydä kentällä.Mut älä pilkkaa niitä jotka ja suurin osa sitä työtä tekkee sydämestään

    Millainen asenne tulisi olla? Minä olen saanut ainakin 30 vuotta jt opetusta kennttätyöstä. Ne jokka tekee kenttätyötä sydämmestään on manipuloituja aivopestyjä alati huonolla omallatunnolla kulkevia vanhoja sisaria tai pätemisen tarpeessa olevia tätejä, joita on joka uskonnossa. Tulee mieleen jalkojaan polkevat lestadiolaismummot mieleen... Mikä se sinun asenne on kun olet erotettu?

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    paha asenne ongelma ollu,koska huomaa et tavan vuoksi puhuit ihmisille.ei raamatun tai JT:n vika. Nauti ny olostas ku "tarvi" käydä kentällä.Mut älä pilkkaa niitä jotka ja suurin osa sitä työtä tekkee sydämestään

    Neitoni,kirjoita enemmän,kun tiedät niin paljon.

    Äänestä

  • Jt.tiedoista kirjoitti:

    Neitoni,kirjoita enemmän,kun tiedät niin paljon.

    ???

    Äänestä

  • Havainnoija kirjoitti:

    Millainen asenne tulisi olla? Minä olen saanut ainakin 30 vuotta jt opetusta kennttätyöstä. Ne jokka tekee kenttätyötä sydämmestään on manipuloituja aivopestyjä alati huonolla omallatunnolla kulkevia vanhoja sisaria tai pätemisen tarpeessa olevia tätejä, joita on joka uskonnossa. Tulee mieleen jalkojaan polkevat lestadiolaismummot mieleen... Mikä se sinun asenne on kun olet erotettu?

    tein väärin ja sen kerroin. Se oli rehellistä,mut nämä nöösi poojat täl sivustolla peittelee omia tekojaan ja lataa pirunmoisia valheita,no nii joka toki luopiolle passaa ja vitsaillaan ettei koskaan tuu aikuismaista tekstiä,se siitä. Minä mokasin enkä tehny oikein kuin ois pitäny,mut en naurettavasti syytä JT:a tai raamattua

    Äänestä

>>Olisikohan tosiaan mitenkään mahdollista saada ihan vain niiden ihmisten mitkä on joskus käyneet Kun silloin joskus kävin ihmisten ovilla, niin minut oli opetettu ajattelemaan, että se on pakollista, jotta säilyn hengissä maailmanlopussa. Kyseessä oli ja on edelleen sama vapaaehtoinen pakko. >>Siis mitä mieltä he ihan todella ovat ko. touhusta. Touhuhan oli ja on edelleen paljolti samojen valheellisten väittämien levittämistä. Tuollainen onnistuu edelleen siksi, että mitään kritiikkiä kulloinkin oikeaksi katsottujen näkemysten suhteen ei jehovantodistajien keskuudessa sallita.

Äänestä
  • minä ainakin jos sattuu ovi olemaan auki ja jehova astuu sisääni ovesta niin heti sanon että takas meille ei tollaista tulla puhumaan se on valhetta ja jumalan pilkkaa. Miksi jehovat työntyy pakosta sisään ja tulevat monesti vuodessa eikö ne usko olen monesti sanonut että meille ei saa tulla. Teen poliisille rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta

    Äänestä

  • ei mene perille kirjoitti:

    minä ainakin jos sattuu ovi olemaan auki ja jehova astuu sisääni ovesta niin heti sanon että takas meille ei tollaista tulla puhumaan se on valhetta ja jumalan pilkkaa. Miksi jehovat työntyy pakosta sisään ja tulevat monesti vuodessa eikö ne usko olen monesti sanonut että meille ei saa tulla. Teen poliisille rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta

    >>Miksi jehovat työntyy pakosta sisään Sun kannattaa kysyä sisääntyöntyjiltä, minä en ole jehovantodistajana työntynyt kenenkään kotiin, ohje kun on juuri päinvastainen. >>ja tulevat monesti vuodessa eikö ne usko olen monesti sanonut että meille ei saa tulla. Kirjoita paikalliselle seurakunnalle ja jos se on lähelläkään osoitettani, niin kehota osoitteesi asemesta vierailemaan täällä: Puroniityntie 205-13 00890 HELSINKI Minä otan mielihyvin vastaan myös käännytysasioilla olevia jehovantodistajia. >>Teen poliisille rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta Tee ihmeessä jos katsot etusi sitä vaativan.

    Äänestä

  • ei mene perille kirjoitti:

    minä ainakin jos sattuu ovi olemaan auki ja jehova astuu sisääni ovesta niin heti sanon että takas meille ei tollaista tulla puhumaan se on valhetta ja jumalan pilkkaa. Miksi jehovat työntyy pakosta sisään ja tulevat monesti vuodessa eikö ne usko olen monesti sanonut että meille ei saa tulla. Teen poliisille rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta

    Ja sisään tullessaan tunustavat sydämessään että: Jeesus Kristus on YHWH eli Adonai (Herra).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ovelle... kirjoitti:

Olisikohan tosiaan mitenkään mahdollista saada ihan vain niiden ihmisten mitkä on joskus käyneet tai mitkä vielä nytkin käyvät ihmisten ovilla kokemuksia ja/tai muita syvällisiä tuntemuksia asiasta. Siis mitä mieltä he ihan todella ovat ko. touhusta. Toivoisinkin, ettei heti tyrmättäisi erillaisilla heitoilla niitä jotka rehellisesti haluaisi puolustaa sitä asiaa miksi käy ovilla. Esim. Jonkun koo koon lapselliset läpät saisi jäädä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu