EU:n tulevaisuus

Kansalaisten vetäytyminen omiin oloihinsa ja harrastuksinsa on yleiseurooppalainen ilmiö. Juuri tämä on tarjonnut menestymisen mahdollisuuden "Suurteollisuudenharjoittajien pyöreän pöydän" -järjestön, ERT:n suunnitelmalle ja pitkälle toteuttamalle harvainvallalle Euroopan unionissa. Niin yllättävältä kuin se tuntuukin, EU:n merkityksen ja vaikutuksen oivaltaminen on suurelle osalle sen jäsenmaiden asukkaista vielä varsin selkiytymätön ja jäsentymätön asia. Tähän on vaikuttanut osittain EU:n harjoittama propaganda, osittain yleiseurooppalaisen yhtenäisen EU:n vastaisen opposition puuttuminen. Unioni esiintyy propagandassaan demokraattisten maiden yhteisönä antaen tietoisesti väärän kuvan oman hallintonsa luonteesta. Lukuisilla EU:n jäsenmaiden kansalaisilla on mm. se virheellinen käsitys, että unionin parlametti on sen ylin päättävä elin ja että unionin hallinto perustuu kansanvaltaan ja parlamentarismiin.

Totuuden esiinmarssi on jo kuitenkin alkanut ja Euroopan perustuslakiin perustuva unionin syventäminen nähdään yhä selvemmin kulkuna kohti Euroopan kansoja orjuuttavaa uutta, kapitalismin ja sosialismin liitolle rakentuvaa totalitarismia. Puheet EU:n demokraattisuudesta alkavat entistä enemmän muistuttaa totuudenvastaisuudessaan Neuvostoliiton ja kansandemokratioiden entistä, todellisuuden kanssa jyrkässä ristiriidassa ollutta menettelyä, jolla ne tosiasiat päälaelleen kääntäen julistivat itsensä demokratian esitaistelijoiksi.
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Kansalaisten vetäytyminen omiin oloihinsa ja harrastuksinsa on yleiseurooppalainen ilmiö. Juuri tämä on tarjonnut menestymisen mahdollisuuden "Suurteollisuudenharjoittajien pyöreän pöydän" -järjestön, ERT:n suunnitelmalle ja pitkälle toteuttamalle harvainvallalle Euroopan unionissa. Niin yllättävältä kuin se tuntuukin, EU:n merkityksen ja vaikutuksen oivaltaminen on suurelle osalle sen jäsenmaiden asukkaista vielä varsin selkiytymätön ja jäsentymätön asia. Tähän on vaikuttanut osittain EU:n harjoittama propaganda, osittain yleiseurooppalaisen yhtenäisen EU:n vastaisen opposition puuttuminen. Unioni esiintyy propagandassaan demokraattisten maiden yhteisönä antaen tietoisesti väärän kuvan oman hallintonsa luonteesta. Lukuisilla EU:n jäsenmaiden kansalaisilla on mm. se virheellinen käsitys, että unionin parlametti on sen ylin päättävä elin ja että unionin hallinto perustuu kansanvaltaan ja parlamentarismiin.

Totuuden esiinmarssi on jo kuitenkin alkanut ja Euroopan perustuslakiin perustuva unionin syventäminen nähdään yhä selvemmin kulkuna kohti Euroopan kansoja orjuuttavaa uutta, kapitalismin ja sosialismin liitolle rakentuvaa totalitarismia. Puheet EU:n demokraattisuudesta alkavat entistä enemmän muistuttaa totuudenvastaisuudessaan Neuvostoliiton ja kansandemokratioiden entistä, todellisuuden kanssa jyrkässä ristiriidassa ollutta menettelyä, jolla ne tosiasiat päälaelleen kääntäen julistivat itsensä demokratian esitaistelijoiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu