Suomalaisasiantuntijoiden mukaan EU:n yhteisestä puolustuksesta on turha puhua ilman Natoa. Useat EU-maat supistavat armeijoitaan siinä määrin, että mahdollisen kriisin sattuessa joukkoja ei riitä muualle lähetettäväksi.
Useat maat Euroopassa supistavat armeijoidensa miesmääriä tai siirtyvät kokonaan ammatti-armeijoihin. Näin mahdollisen kriisin hetkellä ei enää joukkoja riitä muualle lähetettäväksi, oli tahtoa tai ei. Tätä mieltä ovat sekä suomalainen Nato-asiantuntija että sotilaspolitiikan asiantuntija.
Tutkijoiden mukaan EU:n turvatakuilla ei käytännössä ole kovin suurta merkitystä. Tähän on useita syitä.
Euroopan keskiosissa on menossa suuntaus, jossa puolustusvoimien miesmääriä supistetaan tai ollaan siirtymässä kokonaan ammatti-armeijoiden suuntaan:
- Koko EU:ssa valtiot ovat menossa sellaisiin 35 000 miehen ammattiarmeijoihin. Slovakia, Tshekinmaa, Itävalta esimerkiksi, eikä edes Ruotsillakaan enää ole sillä tavalla yleistä asevelvollisuutta kuin meillä. Baltian maille taas on annettu tehtäväksi perustaa kolme ilmakuljetuskelpoista pataljoonaa eli niiden taisteluvahvuus olisi noin 3 000 miestä, eversti Erkki Nordberg pääesikunnasta kertoo.
- Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liittoutumattomilla mailla ei olemitään todellisia turvatakuita eikä tule; EU:n puolustus ei tarkoita, että luodaan jotain korviketurvatakuita, vaan se liittyy puhtaasti humanitääriseen ja kriisinhallintaan liittyvään valmisteluun, valtiotieteen tohtori Markku Salomaa Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiön hallituksesta painottaa.
Sekä Nordberg että Salomaa ovat sitä mieltä, että ainoastaan Nato kykenee Euroopassa antamaan todelliset turvatakuut. Käytännössä on syntymässä kolmannen kerroksen kova ydin, joka ei salli ulos jäävien sanella ehtoja.
- Tässä ei ole kyse mistään politiikasta, vaan puhtaasta matematiikasta, kun voidaan laskea tarkkoja joukkojen määriä. Tässä ainut on Yhdysvallat, jolla on noin 1, 5 miljoonan miehen ja naisen armeija, Salomaa perustelee.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Nato tai EU eivät ole minkäänlaisia turvatakuita aseistariisunnan vuoksi. Taktiset ydinaseet ja strategisten ydinaseiden haltijat, mm. Venäjä ja Yhdysvallat ovat käytännön turvatakuut.
Uskottava puolustus edellyttää ydinaseita!
Uuden tutkimuksen mukaan EU ei voi antaa mitään turvatakuita, vaan ainoastaan NATO voi sen tehdä.
Yhdysvallathan kuuluu NATO:on ja sillä on ylivoimaisin aseistus maailmassa.
Mitä pirua te jauhatte niistä usa:n ja naton turvatakuista,natohan on lähes täysin usa:n komennossa ja Suomi ja maailma tarvitsee juuri usa:ta vastaan turvatakuita!jotenka Suomen on kehitettävä omaa puolustustaan!Niin aineellista kuin henkistäkin!
Kun kerran hyökkäys- ja puolutustakuu on Yhdysvallat niin mihin Nato-jäsenyyttä tarvitaan? Uskooko joku, että Espanja tai Italia hankkii puolustuskyvyn talvisotaa varten?
Jos Suomella on 500 000 miehen armeija, pystyy Suomi antamaan turvatakuun koko EUlle.
Älä höpötä! Suuri osa EU-maista on JO NATO:ssa. Eihän Suomea edes hyväksyttäisi turvatakuuksi.
Moniko EUn asevelvollisuutensa lakkauttaneista Nato-maista kykenee antamaan Suomelle edes viidentoista minuutin Venäjä-turvatakuun?
NATO on jokatapauksessa AINOA, joka pystyy sotilaallista turvatakua ja apua antamaan. NATO:n puolustusjärjestelmä tulee yhä enenevässä perustumaan NATO-maiden palkka-armeijoihin. Kun kerran Suomi on EU:n puolustusytimessä, ja EUlssa on yhä useampi NATO-maa, silloin Suomen on välttämätöntä olla NATO:ssa tai ainakin erittäin tiiviissä puolustusyhteistyössä. Tämä on ihan selvä asia.
NATO ei kaipaa Suomea, eikä Suomi NATO:a. Tällä hetkellä NATO on lähinnä asekauppaorganisaatio, joka edistää Yhdysvaltain asevientiä. Johan NATO-maa Tsekki sai Yhdysvalloilta pyyhkeitä, kun meni ostamaan ruotsalaisia hävittäjäkoneita amerikkalaisten sijaan. Uhattiin jopa maiden suhteiden huononemisella, kun eivät valinneet jenkkiaseteollisuuden tuotetta. Mitenkähän jos Suomi käyttäytyisi samalla tavalla: diplomaattisuhteet poikki sellaisiin maihin, jotka eivät osta meilta paperikoneita!
Nato ja Nato... jos/kun Suomi on mukana turvatakuusysteemissä, niin myös meidän on silloin taattava toisten EU-maiden turvallisuutta, jos ei käytännössä, niin ainakin periaatteessa.
Ja sitten mieliharmimme Venäjä! Jos kova linja itänaapurissa vahvistuu ja sikäläiset sotilaspiirit saavat päähänsä, että Baltiahan kuuluu heille, niin siinähän sitten puolustetaan Viroa yhdessä portugalilaisten ynnä muiden kanssa!
Kekkoslaisessa ulkopolitiikassa pyrittiin hankkimaan ystävät läheltä ja viholliset mahdollisimman kaukaa. Se periaate tässä turvatakuu- ja natotouhussa vaarantuu. Vihamielinen suurvalta tuhatkilometrisen maarajan takana, pelottavan lähellä - turvallista?
Puolustivathan virolaiset maatamme meidän rinnalla Talvisodassa! Ei sitä voi pelkkiä rusinoita pullasta ottaa!. Meitä autetaan, mutta me emme auta ketään? Sitä paitsi NATO:n pykälät sanovat, että joukkoje lähettäminen toisen NATO-maan avuksi on valtion itse päätettävissä.
Jos olemme irti NATO:sta, KUKA meitä auttaa, jos Venäjä saa päähänsä laajeta länteenpäin? Ei kukaan.
Suomessa on vallalla oppi, minkä mukaan ulkopolitiikkaa pitää hoitaa kuin Japanissa, Taiwanilla, Israelissa tai Kuubassa.
Talvisodan vapaaehtoisia lukuunottamatta ei meitä ole kukaan auttanut eikä auta.
Yhdysvallat pyrkii miehittämään Suomen ennen kuin Venäjä ehtii EUn arvokkaammille alueille. Tätä miehitystä varten ilmavoimien standardi on US Navy.
Mitään valmistavia toimia ei tarvita, koska Yhdysvallat miehittää Suomen kuitenkin ennen kuin Venäjä ehtii vapauttamaan sen sosialidemokraateista ja keskitetystä tulopolitiikasta.
Onko USA uhannut koskaan Suomea! Onko USA koskaan hyökännyt Suomeen? EI.
Onko Venäjä uhannut koskaan Suomea? Onko Venäjä koskaan hyökännyt Suomeen? Vastaus on kyllä molempiin ja monta kertaa historiassa.
Suomi ei olisi selvinnyt yksin viime sodistamme itsenäisenä valtiona. Se ei tule selviämään tänäänkään, jos sota syttyy. Kuka auttaa Suomea? EU ei auta, koska sillä ei ole minkäänlaisia turvatakuita tarjottavana (uusi suomalainen tutkimus). Vaihtoehdoksi jää: NATO.
Eikös Risto Ryti tehnyt sen "henkilökohtaisen sopimuksen" Saksan kanssa, jotta Suomi saisi edes jonkinlaista apua Saksasta.
Ja Suomi saikin apua Saksasta, yli 300 000 sotilasta ja aseita - joita kipeästi tarvittiin.
Olisiko Neuvostoliiton sotilaita pysäytetty ilman Saksan apua ?
Talvisodan loppumista auttoi se, että länsimaat (Englanti, Ranska,...) olivat kertoneet auttavansa Suomea, apua oli tulossa. Eli Neuvostiliitto (Stalin) pelkäsi, että länsivallat liittyvät sotaan Suomen rinnalle, joten tämä omalta osaltaan vaikutti sodan loppumiseen. Apu ei Suomeen ehtinyt, mutta pelkkä tieto vaikutti.
Niitä sopimuksia olisi helpompi tehdä, kun on vielä hyvät ajat, sitten pakon edessä, kiireellä, niitä on vaikeampi tehdä.
Rytin henkilökohtaisesti kirjottama kirje Herra A. Hitlerille ei tuonut kesällä -44 suomeen 300 000 saksalaista kuten väitit. Sopimuksen parasta antia olivat aseet (mm. panssarinyrkit), Osasto Kuhlmey (syöksypommittjat) sekä elintarvike-apu.
Lapissa ollut 250 000 miehen vahvuinen saksalaisarmeija oli ollut maassa jo kesä-heinäkuusta -41 lähtien. Ja jos ei olisi ollut niin tilalle olisi ollut pyrkimässä vastaavankokoinen Neukkujoukko.
Tästä asiasta on turha edes keskustella. Kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ainoastaan Nato pystyy antamaan Suomelle turvatakuun.
Valitettavasti tällä tosiasialla ja näillä asiantuntijalausunnoilla ei ole mitään merkitystä, sillä vastuuntuntoisilla asiantuntijoilla ei ole valtaa päättää asiasta.
Tarja Halonen on diktatoorisesti oman ideologiansa pohjalta ilmoittanut, että hän päättää asiasta ja Natoon ei mennä.
Moskovassa aivopestyjä ei voi parhainkaan psykiatri auttaa ja Suomen kansa voi vain syyttää itseään johtajavalinnastaan. Sääli vain lapsiamme kun Venäjän kaaos pahenee ja Suomi miehitetään.
NATO:a on jo vuosikaudet kehitetty antamaan turvatakuut vain ja ainoastaan USA:lle ja sen hyväksymälle politiikalle muissa maissa!Eikö tämä ole silmille roiskuva totuus!Haluammeko mekin pikku usa:ksi muiden pikku usalaisten rinnalle puhumaan usakieltä usaymmärryksellä USA:n edun mukaisesti?
Eihän siellä ole nykyään muuta kuin mahdottoman pitkät soppajonot.