Kohtalon Kirja - The Booke of Fate

The Expert

Nyt tuli nähtyä hyvinkin erikoislaatuinen dvd-julkaisu, nimittäin suomalainen sellainen välillä.

Kyseessä on actioniä täynnä oleva länkkäri/scifi/kauhu/toiminta-leffa, johon on ainakin suurella sydämmellä yritetty tehdä näyttävät efektit ja eeppinen juoni, monien kuuluisien näyttelijöiden esittämänä.

Nyt arvostelun voisi siis tehdä kahdelta kantilta; ensimmäinen on ajatella elokuvaa globaalisti eli verrata sitä mihin tahansa kotimaiseen ja erityisesti ulkomaalaiseen tuotantoon, tai toiseksi ajatella elokuvaa puhtaasti vain suomalaisena elokuvana.

Jos ajatellaan suomalaisessa mittakaavassa, leffa oli kieltämättä valtavirrasta poikkeava hanke tehdä erittäin visuaalisesti näyttävä elokuva. Tässä mielessä elokuva oli onnistunut.

Mutta jos mietitään leffaa verrattuna mihin tahansa edes keskivertoon ulkomaalaistuontantoon, tämä oli uskomattoman köyhä ja surkea viritelmä. Erityinen miinus tulee elokuvan äänen käytölle.

Leffaa ei kyllä pelasta efektit, ei käsikirjoitus (todellakaan) eikä laaja ja nimekäs näyttelijäskaala. DVD-julkaisu sinänsä oli asiallinen, sisältäen paljon dokumetteja elokuvan tekemisestä yms. yms..

Kaksi tähteä, tosin vain siksi että leffa oli suomalainen ja siinä oli kiva talvisota-henkinen kohtaus.

** / *****

1

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rosewater

      Leffasta en osaa sanoa mitään, kun on näkemättä. Itse olen lähtenyt siitä, että en anna elokuville ns suomipisteitä eli suomalaiset elokuvat ovat silmissäni samalla lähtöviivalla ulkomaisten kanssa.

      Suomalaisessa elokuvassa on muutamia seikkoja, jotka ovat parempia kuin ulkomaisissa elokuvissa, mutta joissakin asioissa tullaan auttamatta jälkijunassa. Yksi tekijä on näyttelijät, jotka ansaitsevat pääsääntöisesti elantonsa teattereissa ja sieltä usein tarttuu fraseeraus, joka usein häiritsee dialogin uskottavuutta. Poikkeuksiakin on ja joskus roolihahmot onnistutaan sisäistämään niin hyvin, että näyttelijä saa muokattua roolistaan uskottavan tyypin. Kotimaisista elokuvista esimerkiksi Raid on piristävä poikkeus, vaikka roolihahmot ovat melkein karikatyyrejä, silti uskottavia ja hauskoja. Tämä onnistui kai siksi, että näyttelijöillä oli jo TV-sarja tehtynä ennen elokuvaa, joten roolihahmo oli jo tuttu.

      Suomalaisia elokuvia katsoessa ei useinkaan huomaa sitä, että niitä tekee todella ammattitaitoinen ryhmä alansa ammattilaisia. Ohjaajat eivät useinkaan ohjaa joka vuosi, mutta tekninen ryhmä, kuvaajat, äänittäjät, lavastajat ja muut työskentelevät useissa produktioissa ja usein todella pienellä budjetilla. Tästä aiheutuu se, että olosuhteista huolimatta Suomessa riittää ammattitaitoa saada otokset purkkiin. Kun ei markat riitä, niin on käytettävä älliä ja tehtävä luovia ratkaisuja. Sorry, kun poikkesin vähän aiheesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      59
      3166
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2964
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2862
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2668
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2548
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2530
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2301
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2188
    9. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2082
    10. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2078
    Aihe