Libyan aseet-USA:n juoni?

Aikaisemmin uskoin, että joillakin muslimimailla saattaisi olla rakenteilla joukkotuhoaseita.

Nyt, kun melkein koko maailma ja täälläkin USA:n vastaiset kirjoittajat ovat erityisesti pahoittaneet mielensä siitä, että USA on epäillyt Irakilla olleen ko.aseita, en enää tiedä, kumpi teoria on oikea.

Mitä, jos Libyan itsensäkin tunnustamat joukkotuhoaseet ovatkin vain USA:n ja ehkä Englannin katala juoni saada meidät epäilemään muslimien rauhantahtoisuutta?

Kuka edes voi todistaa, että Gaddafilla olisi väitettyjä aseita?
Eihän Saddamiltakaan niitä ole löytynyt?

Valehteleeko Libya? Miksi se haluaa tunnustaa kielletyt aseensa, kun maailma ei vielä- USA:n ja Israelin päinvastaisista väitteistä huolimatta- ole edes saanut mitään todisteita niiden olemassaolosta?

Olisiko tämä jälleen niitä Bushin ja Sharonin ilkeämielisiä väitteitä, joilla vain yritetään herättää meissä maltillisissa suomalaisissa epäluuloja tällä kertaa Libyaa vastaan?

Sitäpaitsi: Libya on avomielisesti tähän asti kieltänyt edes rakentavansa joukkotuhoaseita!
Kemiallisten aseiden syytösten kohdalla Libya on rehellisen tuntuisesti kertonut, että se on tehnyt kemiallisilla hankinnoillaan vain lääketieteellisiä kokeita.

Miksi jotkut maat ovat niin epäluuloisia, että siitä syystä eräitten valtioitten pitäisi kieltäytyä jatkamasta sellaisten aseiden rakentamista, joita niillä ei edes ole?

Kuka voisi kertoa, mikä on totuus tässä asiassa?
6315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käytä omia aivojasi äläkä mene massan mukana, vaikka kaikki ympärilläsi ovatkin idiootteja.

Äänestä
  • ...Tuomiojakin sanovat, ettei Irakin kielletyistä aseista ole mitään todisteita.

    Eivät kai he sentään ole idiootteja?

    Uskovatko edes he, että Libyalla olisi sitten ollut niitä, kun sekin on kiistänyt omistavansa sellaisia?

    Äänestä

  • Epävarma kirjoitti:

    ...Tuomiojakin sanovat, ettei Irakin kielletyistä aseista ole mitään todisteita.

    Eivät kai he sentään ole idiootteja?

    Uskovatko edes he, että Libyalla olisi sitten ollut niitä, kun sekin on kiistänyt omistavansa sellaisia?

    Tarkoitin: Miksi enää kyselet moisia asioita, käyttäisit aivojasi ja huomaisit, että tämän palstan "massa" tietää jo kuinka asiat on.

    Äänestä

voidaan kysyä uskotko että silloisen Neukkulan vakuuttelut "rauhan ohjuksista" olivat avomielisiä ja tosia?
Ja uskotko että silloisen Neukkulan vakuuttelut Mainilan ( Suomi siis aloitti Talvisodan?)laukauksista olivat tosia?

Neukkula myös kielsi haluavansa Baltian miehitystä, balteiltahan voisi kysyä kuinka onnelisia olivat...tietekin täällä joku "ei-massan mukana kulkija" tietää kertoa heidän puolestaan että kovasti tykkäsivät?

Ja uskotko että kaikki maat, ympäri maailman, jotka ovat aloittaneet sodan ja varustautuneet samaal kieltäen oman osuutensa, ovat puhuneet avomielisesti totta?

Missään muualla kuin arabimaissa ei ole valta vaihtunut niin useasti väkivallan ja juonittelujen kautta, sekö kertoo rehellisyydestä ja avoimmuudesta ynnä rauhantahdosta?

Esimerkkejä löytyy kosolti.

Tällaisia ja monia muita asiota tiedostaa myös "massa", vain taivaanrantaa maalailevat teoriitikot yrittävät selvittää muuta pönkittääkseen egoaan ja yrittäessään erottautua "massasta" edes jotenkin....

Äänestä
  • Sinähän kuulut juuri tuohon mitättömään massaan. Miksi siis ikäänkuin haukut itseäsi? Oletko masokisti?

    Äänestä

  • Pete kirjoitti:

    Sinähän kuulut juuri tuohon mitättömään massaan. Miksi siis ikäänkuin haukut itseäsi? Oletko masokisti?

    siinäkö oli kaikki mitä aiheesta irti sait?
    Vahvistaa varsin hyvin "massan" käsitystä kaltaisistasi jotka aliarvioivat "massaa" mutta minkäänlaista järkevää juttua ei sitten kuitekaan aikaiseksi saada, teorioita teorioitten perään ja vielä sellaisia jotka ovat rekan mentäviä aukkoja täynnä....aukkoja sitten paikkaillaan samanlaisilla harsoilla.
    Ei pätkän vertaa järkeä eikä tosiasioden tuntemista ja tunnustamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epävarma kirjoitti:

Aikaisemmin uskoin, että joillakin muslimimailla saattaisi olla rakenteilla joukkotuhoaseita.

Nyt, kun melkein koko maailma ja täälläkin USA:n vastaiset kirjoittajat ovat erityisesti pahoittaneet mielensä siitä, että USA on epäillyt Irakilla olleen ko.aseita, en enää tiedä, kumpi teoria on oikea.

Mitä, jos Libyan itsensäkin tunnustamat joukkotuhoaseet ovatkin vain USA:n ja ehkä Englannin katala juoni saada meidät epäilemään muslimien rauhantahtoisuutta?

Kuka edes voi todistaa, että Gaddafilla olisi väitettyjä aseita?
Eihän Saddamiltakaan niitä ole löytynyt?

Valehteleeko Libya? Miksi se haluaa tunnustaa kielletyt aseensa, kun maailma ei vielä- USA:n ja Israelin päinvastaisista väitteistä huolimatta- ole edes saanut mitään todisteita niiden olemassaolosta?

Olisiko tämä jälleen niitä Bushin ja Sharonin ilkeämielisiä väitteitä, joilla vain yritetään herättää meissä maltillisissa suomalaisissa epäluuloja tällä kertaa Libyaa vastaan?

Sitäpaitsi: Libya on avomielisesti tähän asti kieltänyt edes rakentavansa joukkotuhoaseita!
Kemiallisten aseiden syytösten kohdalla Libya on rehellisen tuntuisesti kertonut, että se on tehnyt kemiallisilla hankinnoillaan vain lääketieteellisiä kokeita.

Miksi jotkut maat ovat niin epäluuloisia, että siitä syystä eräitten valtioitten pitäisi kieltäytyä jatkamasta sellaisten aseiden rakentamista, joita niillä ei edes ole?

Kuka voisi kertoa, mikä on totuus tässä asiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu