vaikuttaa yleisö äänestyksissä eniten toivostavasti ei enää sit ku tuomarit alkaa perkkaamaan näistä sitä idolia oishan se sääli et suomeen valittais sellainen idoli joka ei osaa laulaa.Jos kuuluisi vaan ääni niin Cristian,Victoria ja Jani kyllä peittoaisi Hannan ja Antin,samalla sattuivat tulemman vahingossa paremmuus järjestykseen minun mielestäni.No aika näytää et hajetaanko tässä mannekiinia vai laulajaa.
ulkonäkö
näköjään
4404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
haetaan idolia eli kokonaisuus ratkaisee! Ei pelkkä laulutaito eikä pelkkä ulkonäkö mutta tietty idolin täytyy olla jonkin näköinenkin jotta se menestyy.
joku jonka mielipiteeseen voin täysin yhtyä.
No mitä sitten odotit? Aika naivia jos tosissaan kuvittelit, että popidoliksi pääsee pelkästään hyvällä lauluäänellä. Tässä tilanteessa kun kaikki finalistit ovat hyviä laulamaan alkaa jo pikkuhiljaa vaikuttamaan muutkin tekijät. Esimerkiksi karisma, ulkonäkö, biisivalinnat ja niin edelleen. Ei olla enää missään tenavatähti laulukisassa jossa äänen puhtaus ja hyvä lauluääni ratkaisee. Odotetaanhan idolilta muutakin.
Sanon nyt suoraan, että Victoria oli minu nmielestäni liian ylipainoinen, ei tarvitse olla mikään anorektinen tikkukaan, mutta edes normaalimittainen. Toki en minä häntä sen vuoksi olisi pudottanut, mutta kun kävi niin, että Vicki valitsi vähän oudon ja itselleen sopimattoman biisin, joka ei säväyttänyt yhtään. Niin siinä se minun mielestäni oli syy...
Vaikka ymmärrän, että ollaan katkeria kun se oma suosikki putoaa, niin on silti naurettavaa alkaa vääristelemään asioita "Suomeen valitaan nyt sellainen idoli joka ei osaa laulaa kun kerta Vicki putosi. Hän on ainoa suomesta joka osaa lauluu" -tyyliin.
Ja sitten vielä, että Janilla on aika paha ässävika, sen kuulee lauluissakin ja se on todella ärsyttävää. Minä en henk. kohtaisesti pidä Janin tavasta laulaa enkä hänen äänestään, koska edelleenkin minulle tulee mieleen Suomijuntit 80-luvulta (Eput, yöt kolmas nainen tms...) Joita en kertakaikkiaan voi sietää. Minusta Jani tulkitsee näitä junttejakin huonommin niitä elähtäneitä ja kuluneita biisejä. Kyllä jani laulaa osaa, en kiellä mutta nuorten popidoliksi hänestä ei ole, sitähän idolsissa haetaan.
Ja kyllä Hannan ääni ja karisma todellakin voittaa Janin, Christianin ja vasinkin Antin, sillä voisin kuvitella hyvin Hannan menestyvän myös ulkomailla, kun taas samaan ei ole mahdollisuuksia Janilla tai Antilla. Suomessa onkin juuri aina ollut se ongelma, että meidän laulajamme, jotka menestyvät täällä ei menesty ulkomailla. Nyt vatsa on alkanut menemään jotain Himiä ja rasmusta mutta eipä juurikaan ennen ole menekkiä ollut. Syy tähän on se, että meidän kansa odottaa juuri jotain Jani:n tapaisia virsien veisaajia (Katsokaa vaikka euroviisutuloksia ja vertailkaa ulkolaisiin... Huomattava ero) Heidän kaltaisensa eivät pärjää muualla kuin kotimaassa ja täälläkin vain oman aikansa- Mutta Hanna todella on hieno laulaja, hänellä on persoonallinen ja kansainvälinen ääni ja hänestä tehdään idoli.. Ja ihan syystä! Toinen lemppari olisi ollut Victoria, hänellä oli myös mahtava ääni, mutta kun idolia etsittäessä kiinnitetään huomiota myös muuhun kuten karismaan ja ulkonäköön, niin valitettavasti Vickistä ei tälläkertaa ollut
siihen.
joku jonka mielipiteeseen voin täysin yhtyä.