EU:n julistama vapaan kilpailun oppi ei ole mikään 1900-luvun lopun uutuus, vaan jo 1800-luvulla Euroopassa vallalla ollut talousoppi. Se perustuu vuosina 1723-1790 eläneen kansantaloustieteen isänä pidetyn skotlantilaisen taloustieteilijän Adam Smithin liberalistiseen talousteoriaan.
Hänen mielestään vapaa kilpailu on talouselämän luonnollisin olotila, jossa yleiset ja yksityiset edut toteutuvat ikään kuin "näkymättömän käden" ohjauksessa parhaalla mahdollisella tavalla.
Karu todellisuus osoitti pian käytännössä, että Smithin opit, jotka olivat vahvasti sidoksissa hänen oman aikansa yhteiskuntaan, synnyttivät vuosisata myöhemmin 1800-luvun Euroopassa monia yhteiskunnallisia ongelmia.
Sosialismin opit sekä Suoemen oloissa myös Alkion desentralistinen yhteiskuntateoria syntyivät vapaan kilpailun aikaansaamien epäkohtien poistamiseksi. Niin kuin Alkio yhteiskuntarilosofisesti terävässä kritiikissään osoitti, vapaan kilpailun oppi tekee täysimääräisesti toteutettuna vapaan kilpailun lopulta mahdottomaksi. Tämä johtuu siitä, että vapaassa kilpailussa suurempi ja voimakkaampi ennen pitkää kukistaa ylivoimallaan pienemmän ja heikomman, mikä jälkeen lopulta on vain yksi monopoliasemassa oleva suuryritys.
Käsitys vapaakaupan edullisuudesta perustuu puolestaan vuosina 1772-1823 eläneen englantilaisen taloustieteilijän David Ricardon esittämään väittämään vapaaseen ulkomaankauppaan sisältyvästä suhteellisen edun periaatteesta.
Ricardon mukaan maan A, joka pystyy valmistamaan kaikkia tuotteitaan edullisemmin kuin maan B, kannattaa silti keskittyä viemään vain edullisimmin valmistamiaan ja maan B puolestaan kaikkein vähiten epäedullisella tavalla valmistamiaan tuotteita.
EU:n taustavoimana olevat suuryritykset ovat perustaneet EU:n talousideologian Smithin vapaan kilpailun ja Ricardon vapaakaupan oppeihin, vaikka merkittävimpänä 1900-luvun taloustieteilijänä pidetty, vuosina 1883-1946 elänyt englantilainen Cambbridgen ylipoiston professori John Maynard Keynes osoitti ne vanhentuneiksi.
Keynes, joka ensimmäisenä loi systemaattisen, koko talouselämää kuvaavan ns. makrotaloudellise perusmallin, vastusti voimakkaasti käsitystä, että täysin vapaaseen markkinatalouteen perustuva talousjärjestelmä olisi kansalaisten kannalta edullinen ja tuloksellinen. Hän korosti valtiovallan aktiivisen taha- ja talouspolitiikan tärkeää merkitystä etenkin täystyöllisyyden ylläpitämiseen pyrittäessä ja katsoi, että kansantalouden ja kansalaisten edun mukaista oli tehdä omassa maassa kaikki ne tuotteet, jotka voitiin itse valmistaa. Hänen mielestään olisi paras, jos tavarat ja pääomat olisivat mahdollisimman suuressä määrin oman kansan tuottamia.
EU:n historia on jälleen yksi lisätodistus Keynesin aikoinaan esittämien näkemysten paikkansapitävyydestä. Hänen mukaansa vapaiden markkinavoimien toimintaan perustuva yksityiskapitalistinen raha- ja markkinatalous ei kykene ylläpitämään täystyöllisyyttä.
Hänen mielestään vapaa kilpailu on talouselämän luonnollisin olotila, jossa yleiset ja yksityiset edut toteutuvat ikään kuin "näkymättömän käden" ohjauksessa parhaalla mahdollisella tavalla.
Karu todellisuus osoitti pian käytännössä, että Smithin opit, jotka olivat vahvasti sidoksissa hänen oman aikansa yhteiskuntaan, synnyttivät vuosisata myöhemmin 1800-luvun Euroopassa monia yhteiskunnallisia ongelmia.
Sosialismin opit sekä Suoemen oloissa myös Alkion desentralistinen yhteiskuntateoria syntyivät vapaan kilpailun aikaansaamien epäkohtien poistamiseksi. Niin kuin Alkio yhteiskuntarilosofisesti terävässä kritiikissään osoitti, vapaan kilpailun oppi tekee täysimääräisesti toteutettuna vapaan kilpailun lopulta mahdottomaksi. Tämä johtuu siitä, että vapaassa kilpailussa suurempi ja voimakkaampi ennen pitkää kukistaa ylivoimallaan pienemmän ja heikomman, mikä jälkeen lopulta on vain yksi monopoliasemassa oleva suuryritys.
Käsitys vapaakaupan edullisuudesta perustuu puolestaan vuosina 1772-1823 eläneen englantilaisen taloustieteilijän David Ricardon esittämään väittämään vapaaseen ulkomaankauppaan sisältyvästä suhteellisen edun periaatteesta.
Ricardon mukaan maan A, joka pystyy valmistamaan kaikkia tuotteitaan edullisemmin kuin maan B, kannattaa silti keskittyä viemään vain edullisimmin valmistamiaan ja maan B puolestaan kaikkein vähiten epäedullisella tavalla valmistamiaan tuotteita.
EU:n taustavoimana olevat suuryritykset ovat perustaneet EU:n talousideologian Smithin vapaan kilpailun ja Ricardon vapaakaupan oppeihin, vaikka merkittävimpänä 1900-luvun taloustieteilijänä pidetty, vuosina 1883-1946 elänyt englantilainen Cambbridgen ylipoiston professori John Maynard Keynes osoitti ne vanhentuneiksi.
Keynes, joka ensimmäisenä loi systemaattisen, koko talouselämää kuvaavan ns. makrotaloudellise perusmallin, vastusti voimakkaasti käsitystä, että täysin vapaaseen markkinatalouteen perustuva talousjärjestelmä olisi kansalaisten kannalta edullinen ja tuloksellinen. Hän korosti valtiovallan aktiivisen taha- ja talouspolitiikan tärkeää merkitystä etenkin täystyöllisyyden ylläpitämiseen pyrittäessä ja katsoi, että kansantalouden ja kansalaisten edun mukaista oli tehdä omassa maassa kaikki ne tuotteet, jotka voitiin itse valmistaa. Hänen mielestään olisi paras, jos tavarat ja pääomat olisivat mahdollisimman suuressä määrin oman kansan tuottamia.
EU:n historia on jälleen yksi lisätodistus Keynesin aikoinaan esittämien näkemysten paikkansapitävyydestä. Hänen mukaansa vapaiden markkinavoimien toimintaan perustuva yksityiskapitalistinen raha- ja markkinatalous ei kykene ylläpitämään täystyöllisyyttä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikein tulee jouluinen tunnelma, kun saa lukea noin arvokasta tietoa. Vapaan kilpailun oppi ajaa itsensä seinään. Kohti vuotta 1929...
Eu jäsenyys on vallanpitäjistä lähtenyt erehdys. Hyvä että kaikki eivät torku horroksessa.
Eurooppatiedotus kertoo aika paljon tottakin. Sääli etteivät EU:n kannattajat asioihin perehdy. Höh no ilmankos ne sitä kannattavatkin, kun eivät edes tiedä asiasta mitään!
Hyvää joulua ja EU-kriittistä uutta vuotta !
t. Esa
Helsinki: Ei Brysseli !