The Jewish Week
Saturday, December 20, 2003
(12/19/2003)
Mormons Still Baptizing Dead Jews
Church has not removed Jews’ names from database.
Stewart Ain - Staff Writer
Despite a 1995 promise to stop baptizing deceased Jews, the Mormon church has not removed the names of thousands of Jews within its database who were earlier baptized, and a church official admitted that more Jews may continue to be baptized posthumously.
Ernest Michel, a former executive vice president of UJA-Federation of New York who helped broker the 1995 agreement, said his attempt to convince the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints to remove Jewish names from its database of 400 million names has been rebuffed by the church. Just a year ago, the church rededicated itself to ending the practice of baptizing dead Jews and to removing the names of those already recorded.
“In accordance with our interpretation of the agreement, they have violated it,” said Michel. “We have reached the point where we are now going public. There is no point in meeting with them again. My hope is that the church will understand we are serious about this and will not just sit by while the church posthumously baptizes Jews — not just Holocaust victims but all Jews, including prominent Israelis.”
He said that among the Jews the Mormons posthumously baptized were David Ben-Gurion, Israel’s first prime minister, and Theodor Herzl, the founder of the Zionist movement. Anne Frank, Moshe Dayan and Albert Einstein have also been baptized, critics claim.
According to Mormon theology, those who did not convert during their lifetime should be baptized even after death and given a choice of religion. The Church encourages its followers to record their ancestors’ names and baptize them in a sacred ceremony.
Part of the dispute is that Michel wants the church to go through its database and remove the names of all Jews.
“They put them in, let them take them out,” he said.
But a church elder, Todd Christofferson, said that is not feasible. He said the church would, however, investigate and remove any Jewish names it is informed of on an individual basis.
Countered Michel: “The onus should not be on us.”
Christofferson insisted it would be virtually impossible for the church on its own to remove the Jewish names.
“The cost of trying to do that is astronomical,” he said. “You would have to do research on each line. You can’t just say this name sounds Jewish.”
But Michel said there are obvious Jewish names that should be removed, such as persons named Yankel and Chaim.
Rabbi Abraham Cooper, associate dean of the Simon Wiesenthal Center in Los Angeles, said the church should endeavor to put this issue to rest by hiring a Jewish genealogist to provide a list of obviously Jewish first and last names.
In addition, he said the church must better educate its members of its policy not to baptize a dead person without the explicit permission of a relative.
Rabbi Cooper pointed out that there have recently been complaints from Armenians and those in the Russian Orthodox Church that their relatives have also been posthumously baptized by the Mormon church.
“The dramatic growth of the Mormon church worldwide and the advent of the Internet age means that what may have been done quietly yesterday is going to be front-page news today,” Rabbi Cooper said. “They may be surprised by the sustained interest and concern from the Jewish community, and are probably surprised to hear from other communities who also don’t like the idea of posthumous conversions. …
“As far as Judaism is concerned, [baptism of the dead] is theologically irrelevant, but emotionally it is quite distressful because it is viewed by many of us as a sign of disrespect.”
Michel, a Holocaust survivor, said he became involved in this issue when he learned that the church posthumously baptized his parents and about 10 other family members, all of whom were killed in the Holocaust.
Christofferson said the church at this time does not have any means of requiring those planning to add a deceased’s name to the database to list the name of the relative who approved the baptism.
“But technology is getting to the point where that would be doable in two or three years,” he said.
Rabbi Cooper said that is not good enough.
“They have to shorten the time period in putting up effective firewalls,” he said. “They are experts. And they have to do a better job in communicating to their fold” the 1995 directive.
He pointed out that the “only reason we are in possession [of the names of Jews who continue to be baptized] is because there are people in the church who see that there is something wrong.”
“The Jewish community is not interested in fighting with them,” Rabbi Cooper added. “We don’t need another enemy. But we need to develop trust.”
Earlier this year, a group of Mormon volunteers organized a cleanup of a Jewish cemetery in Bayside, Queens. While many in the Jewish community welcomed the help, some were skeptical of the participants’ motivation, suggesting the purpose was to collect names for posthumous baptism, a charge denied by leaders of the group.
Saturday, December 20, 2003
(12/19/2003)
Mormons Still Baptizing Dead Jews
Church has not removed Jews’ names from database.
Stewart Ain - Staff Writer
Despite a 1995 promise to stop baptizing deceased Jews, the Mormon church has not removed the names of thousands of Jews within its database who were earlier baptized, and a church official admitted that more Jews may continue to be baptized posthumously.
Ernest Michel, a former executive vice president of UJA-Federation of New York who helped broker the 1995 agreement, said his attempt to convince the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints to remove Jewish names from its database of 400 million names has been rebuffed by the church. Just a year ago, the church rededicated itself to ending the practice of baptizing dead Jews and to removing the names of those already recorded.
“In accordance with our interpretation of the agreement, they have violated it,” said Michel. “We have reached the point where we are now going public. There is no point in meeting with them again. My hope is that the church will understand we are serious about this and will not just sit by while the church posthumously baptizes Jews — not just Holocaust victims but all Jews, including prominent Israelis.”
He said that among the Jews the Mormons posthumously baptized were David Ben-Gurion, Israel’s first prime minister, and Theodor Herzl, the founder of the Zionist movement. Anne Frank, Moshe Dayan and Albert Einstein have also been baptized, critics claim.
According to Mormon theology, those who did not convert during their lifetime should be baptized even after death and given a choice of religion. The Church encourages its followers to record their ancestors’ names and baptize them in a sacred ceremony.
Part of the dispute is that Michel wants the church to go through its database and remove the names of all Jews.
“They put them in, let them take them out,” he said.
But a church elder, Todd Christofferson, said that is not feasible. He said the church would, however, investigate and remove any Jewish names it is informed of on an individual basis.
Countered Michel: “The onus should not be on us.”
Christofferson insisted it would be virtually impossible for the church on its own to remove the Jewish names.
“The cost of trying to do that is astronomical,” he said. “You would have to do research on each line. You can’t just say this name sounds Jewish.”
But Michel said there are obvious Jewish names that should be removed, such as persons named Yankel and Chaim.
Rabbi Abraham Cooper, associate dean of the Simon Wiesenthal Center in Los Angeles, said the church should endeavor to put this issue to rest by hiring a Jewish genealogist to provide a list of obviously Jewish first and last names.
In addition, he said the church must better educate its members of its policy not to baptize a dead person without the explicit permission of a relative.
Rabbi Cooper pointed out that there have recently been complaints from Armenians and those in the Russian Orthodox Church that their relatives have also been posthumously baptized by the Mormon church.
“The dramatic growth of the Mormon church worldwide and the advent of the Internet age means that what may have been done quietly yesterday is going to be front-page news today,” Rabbi Cooper said. “They may be surprised by the sustained interest and concern from the Jewish community, and are probably surprised to hear from other communities who also don’t like the idea of posthumous conversions. …
“As far as Judaism is concerned, [baptism of the dead] is theologically irrelevant, but emotionally it is quite distressful because it is viewed by many of us as a sign of disrespect.”
Michel, a Holocaust survivor, said he became involved in this issue when he learned that the church posthumously baptized his parents and about 10 other family members, all of whom were killed in the Holocaust.
Christofferson said the church at this time does not have any means of requiring those planning to add a deceased’s name to the database to list the name of the relative who approved the baptism.
“But technology is getting to the point where that would be doable in two or three years,” he said.
Rabbi Cooper said that is not good enough.
“They have to shorten the time period in putting up effective firewalls,” he said. “They are experts. And they have to do a better job in communicating to their fold” the 1995 directive.
He pointed out that the “only reason we are in possession [of the names of Jews who continue to be baptized] is because there are people in the church who see that there is something wrong.”
“The Jewish community is not interested in fighting with them,” Rabbi Cooper added. “We don’t need another enemy. But we need to develop trust.”
Earlier this year, a group of Mormon volunteers organized a cleanup of a Jewish cemetery in Bayside, Queens. While many in the Jewish community welcomed the help, some were skeptical of the participants’ motivation, suggesting the purpose was to collect names for posthumous baptism, a charge denied by leaders of the group.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomalainen Joseph Smith. Hänen kävi vaan lähes yhtä ohrasesti kun Ameriikan roffessorinkin.
UNISSASAARNAAJA MARIA ÅKERBLOM
Kohta kansalaissodan jälkeen tavattiin Suomessa merkillinen ilmiö. Eri puolilla maata esiintyi unissasaarnaajia, jotka enimmäkseen olivat naisia. Heidän haltioituneet saarnansa saivat kuulijakunnan usein ekstaasinomaiseen tilaan, samalla kun heidän unenomaiset profetiansa herättivät pelkoa. Kuuluisimmaksi unissasaarnaajaksi nousi Kokkolan seudulla Maria Åkerblom.
NUORI SAARNAAJA
Ensimmäisestä saarnastaan Maria Åkerblom kertoo seuraavasti:
"Olin niin sairas, että äitini luuli minun kuolevan ja kutsui naapureitakin katsomaan. Näin ihmisiä ympärilläni, mutta en jaksanut puhua mitään. Sitten vaivuin horroksiin ja aloin saarnata. Se oli ensimmäinen unisaarnani, ja tämä tapahtui helmikuun 22. päivänä 1917. Olin silloin 18-vuotias."
Tästä alkoi Maria Åkerblomin unissasaarnajan ura, ensin kotona Snappertunassa ja myöhemmin Helsingissä. Jo seuraavana kesänä Maria oli niin kuuluisa, että hänet kutsuttiin kirkkoihin puhumaan ja kansaa kokoontui pitkienkin matkojen takaa häntä kuulemaan.
Saarnatilaisuuksissa kirkon alttarin lähellä oli sänky, jossa Maria makasi valkoisessa nilkkoihin asti ulottuvassa puvussa, pitkät hiukset vapaina riippuen. Unisaarnan alkaessa puhujan ääni soi kauniina, ja kädet tekivät koko ajan aaltomaisia liikeitä. Useat häntä kuulleet kertoivat, että he eivät ole kuulleet kenenkään lausuvan Herran siunausta niin kauniisti kuin Maria sen teki.
MUUTTO KOKKOLAAN
Johonkin tämäntapaiseen tilaisuuteen tuli kuulijaksi myös metsänhoitaja Eino Wartiovaara. Aluksi hän suhtautui varsin kielteisesti koko ilmiöön, mutta vähitellen mieli muuttui ja pian saarnatilaisuuksia järjestettiin Wartiovaarojen kodissa. Metsänhoitaja oli joutunut unissasaarnaajan lumoihin. Pian Maria kertoi saaneensa ylhäältä ilmoituksen, että Wartiovaarojen piti ottaa hänet kasvattilapsekseen. Vaikka Wartiovaaroilla oli omia pieniä lapsia, he eivät uskaltaneet vastustaa 20-vuotiaan profeetan tahtoa. Asia herätti Helsingissä tavatonta kohua, mikä osaltaan selittää Wartiovaarojen äkillisen muuton Kokkolaan. Maria oli jo aikaisemmin oleskellut useita kuukausia Kokkolan seudulla, joten hän tunsi alueen.
Muuttajien asuntopulma ratkaistiin nopeasti rakennuttamalla Hakalahteen kaksikerroksinen, 19-huoneinen talo, jota kokkolalaiset alkoivat kutsua Marian palatsiksi. Siellä Maria sai ylhäältä ilmoituksen, että kasvatti-isän oli ostettava hänelle ratsuhevonen. Pian hurjaa vauhtia ratsastava Maria oli tuttu näky kaupungissa.
Marian saarnat Hakalahden rukoushuoneella saivat jatkuvasti lisää kuulijoita. Sänky oli vähitellen jäänyt pois. Saarnaaja seisoi yleisönsä edessä, mutta vaipuessaan horrokseen hän saattoi kaatua taaksepäin, minkä takia kaksi vahvaa miestä tarvittiin avustajiksi.
Vähitellen Marian toiminta alkoi saada kielteistäkin huomiota. Talvella 1919 tuli julkisuuteen tieto 14-vuotiaan tallipojan pahoinpitelystä. Tästä alkoi lähes kymmenen vuotta kestäneiden oikeudenkäyntien sarja Maria Åkerblomia ja hänen lähimpiä kannattajiaan vastaan. Samana vuonna maamme luterilaisen kirkon ylin johto tarkastusmatkallaan Kaarlelan seurakunnassa kiinnitti huomiota Marian lahkon toimintaan. Maria kuunteli arkkipiispan nuhteet kirkon etupenkissä istuen. Jälkeenpäin saarnaajalla ja arkkipiispa Johanssonilla oli pitkä kahdenkeskinen keskustelu.
Vaikeudet jatkuivat. Wartiovaarojen perhe-elämä oli kasvattitytön myötä muuttunut sekasortoiseksi. Lopulta rouva Wartiovaara lapsineen pakeni palatsista ja yritti sukulaistensa avulla saada miehensä holhouksenalaiseksi sillä perusteella, että hän tuhlasi Mariaan perheen varat esimerkiksi ostamalla tälle 100 000 silloista markkaa maksaneen ratsuhevosen. Rouva Wartiovaara epäonnistui hankkeessaan ja joutui palamaan kotiinsa, jossa vietti seitsemän vuotta ankarasti vartioituna. Vasta vuonna 1927 rouvan onnistui useiden yritysten jälkeen paeta Marian palatsista, mutta silloin hän oli kärsinyt jo liian paljon.
SALAJUONIA JA PAKOMATKOJA
Seuraava ikävä tapaus Marian uralla sattui Korpilahden tiellä syysmyöhällä 1922. Maria Åkerblom oli juuri ajanut hevosellaan läheisestä talosta Korpilahden tielle kaksi suurta koiraa mukanaan, kun perunapellolta tuleva maanviljelijä Frans Honga otti muutamia kiviä hätistääkseen Marian koirat pois pelokkaan hevosensa luota. Ajaessaan paikalta Honga heitti koiria kohti kiviä, jolloin raivostunut Maria lähti takaa-ajoon ja ampui samalla pistoolillaan pakenevaa Hongaa kohti. Asiasta kehkeytyi oikeusjuttu, jonka aikana Marian hankkimat 20 todistajaa vannoivat Hongan ampuneen Mariaa.
Oikeudenkäynnissä ilmeni kuitenkin, että Marian todistajat itseasiassa olivat olleet kymmenien kilometrien päässä tapahtumapaikalta, eikä "marjoja poimimassa" Korpilahden alueella kuten olivat väittäneet. Ampumisjuttu muuttui tämän jälkeen oikeudenkäynniksi väärästä valasta. Painostaessaan hankkimiaan todistajia ja palvelusväkeään Maria pahoinpiteli Anna-nimisen palvelustyttönsä pahanpäiväisesti.
Kun väärän valan jutun käsittelyä jatkettiin oikeudessa maaliskuussa 1923, häipyivät Marian todistajat vähin äänin kaupungista ilmoittamatta lähdöstään edes oikeuden puheenjohtajalle. Maa oli alkanut polttaa jalkojen alla. Oikeuden päätöksellä väärään valaan syyllistyneitä tuomittiin vankeuteen, mutta itse päähenkilöt olivat kadonneet paikkakunnalta. Johtajien mukana pakomatkalle lähti kaikkiaan 220 henkilöä. Lähtijät muuttivat Kokkolan alueella rahaksi kymmeniä maatiloja, sillä lahko tarvitsi rahaa. Näillä rahoilla ostettiin muun muassa Helsingissä Seurasaarentien varrella oleva suuri Toivolan huvila yhteisön käyttöön. Marian vaikeudet jatkuivat: Helsingissä hänet vangittiin myymälävarkauksista syytettynä, mutta toimitettiin pian "raivohulluna" Kammion mielisairaalaan. Hän pakeni sieltä ja onnistui piileskelemään puoli vuotta Toivolassa.
Tapahtuma seurasi toistaan: heinäkuun 25. päivänä ammuttiin väärän valan jutussa syyttäjänä ollutta nimismies Weneliusta ja hänen isäänsä ja sisartaan heidän palatessaan Sannanrannalta moottoriveneellä kaupunkiin Suntia pitkin. Naamioitunut ampuja osui neljästi nimismies Weneliukseen. Hän loukkaantui hengenvaarallisesti.
Alkoi vimmattu takaa-ajo, johon osallistui sekä poliisi että suojeluskunnat. Lopulta ampujat vangittiin Jyväskylässä ja kuljetettiin Kokkolaan, jossa heidät tunnistettiin åkerblomilaisiksi. Maria olikin Kammion sairaalasta saanut lähettyä käskyn metsänhoitaja Wartiovaaralle Weneliuksen raivaamisesta pois päiviltä. Murhaa oli yritetty aiemmin myrkyttämällä, sitten nimismiehen veneeseen asennetun helvetinkoneen avulla ja näiden epäonnistuttua siis ampumalla. Murhatutkimuksissa kävi ilmi, että Marian lahko oli organosoitu salaseurojen tapaan sisäkkäisiin piireihin eli skaaroihin. Sisin piiri oli lupautunut kuoleman uhalla tottelemaan sokeasti Mariaa.
TUOMIO
Vuoden 1927 alussa oltiin niin pitkällä, että metsänhoitaja Wartiovaara pidätettiin ja tuotiin vangittuna Kokkolaan. Oikeuteen piti tuotaman myös pääsyytettynä oleva Maria Åkerblom. Häntä kuljettaneen junan lähestyessä aamuhämärässä Kokkolaa onnistui Marian junan WC:n ikkunan kautta hypätä täyttä vauhtia kiitäneestä pikajunasta lumiseen metsään, ilman päällysvaatteita, ohuissa sukissa, tammikuun pakkasessa. Vasta iltapimeällä eräs metsätyönjohtaja löysi kuuseen piiloutuneen vankikarkurin.
Oikeudenkäynnin pitkittyessä Maria vielä kerran karkasi raatihuoneen kellarissa sijainneesta sellistään pienen ikkunan kautta. Hän pakeni Toivolan huvilaan, josta poliisipartio hänet sittemmin yllätti. Lopulta heinäkuussa 1927 Maria Åkerblom ja Eino Wartiovaara tuomittiin oikeuden edessä yllytyksestä murhaan ja väärään valaan 15 vuodeksi kuritushuoneeseen. Tosin Vaasan hovioikeus alensi Marian tuomion 13 vuodeksi ja Wartiovaaran 12 vuodeksi kuritushuonetta. Tuomion kärsittyään Maria kannattajineen asettui Toivolan huvilaan. Hän harrasti koirankasvatusta ja hankki elantonsa parkettiliikkeestään.
tuota surkeaa lupauksen rikkomista. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta.