Hei,
Olen seurannut tata palstaa jonkin verran ja minua on alkanut kiinnostaa mika ero on vanhoillislestaadiolaisella ja tavallisella lestaadiolaisella? Miten yleensakin lestaadiolaisten opit erovat esim. perusluterilaisuudesta?
Olen seurannut tata palstaa jonkin verran ja minua on alkanut kiinnostaa mika ero on vanhoillislestaadiolaisella ja tavallisella lestaadiolaisella? Miten yleensakin lestaadiolaisten opit erovat esim. perusluterilaisuudesta?
Vastaukset 26
Vanhimmat
... eikä kovin kattava, mutta aloitetaan tällä.
Lestadiolaisuus on Lars Levi Laestadiuksen hengellisestä heräämisestä alkunsa saanut liike, joka on aikojen saatossa muuntunut ja hajaantunut. Tavallista lestadiolaisuutta ei siis ole olemassa, on vain vähän isompia ja pienempiä toisiansa osoittelevia ryhmiä, jotka siteeraavat Laestadiusta omien mielipiteittensä perusteluiksi - Laestadiuksen teologia nimittäin ei ollut aivan samanlaista kaikkina aikoina hänen heräämisensäkään jälkeen.
Ns. perusluterilaisuudesta lestadiolaisuus ylipäänsä eronnee mm. suhtautumisellaan kirkkoon ja sakramentteihin.
Lue lisää sivustolta http://lestadiolaisuus.info/
LLL-ää emme siteeraa, vaan kyllä saarnat pidetään yksinomaan Raamatun pohjalta.
Kyllä saarnaaja voi joskus mainita Veljiemme LLL ja Martin sanomia asioita, ne he voisivat kyllä ottaa raamatustakin ja selittää. sillä niinhän LLL ja Marttikin tekivät.
Ei näitä kahta voi oikein verrata keskenään. Luterilaiset kun ovat tavallisia kastettuja pakanoita, kastettuja, mutta heille riittää se kaste, jonka laskevat autuudekseen.
Vanhoilliset ovat myöskin kastettuja, mutta he ahkeroivat itse autuuden perään omine eväineen. He karttavat karkeita syntejä. Ovat kyllä lähellä oikeata mutta yksisarka jää aina kyntämättä.
Ovat luterilaisia.
Luther ja VL- oppi on sama.'
Luterilaisuus on Lutherin Apinointia, ei sinänsä väärin, mutta perusasasiat jättää pois.
Siis Lain ja Armon.
Niintekee vl-kin es: avioerossa se on eräs Jeesuksen raskaimmista laeista, ja sen he mielellänsä tekevät Lihan mielen jälkeen.
Muuten oppi on Jeesuksen oppia vaikka vähän
horjuen .
Tässä sinulle vastaus: Laestadiolaisuus on oikeasti vain esikoislestadiolaisuus. Muut joukot, nimi mikä hyvänsä, ovat siitä harhautuneet. Syynä on ollut tekojen opin ja synnin luvallisuuden syvä hyväksyminen ja kannatus. Ensinnä on murennettu armon järjestys, eli uskoontulo Jumalan voimasta heräyksen kautta. Sitten onkin murentunut uskossa olo, josta on tullut tekojen oppi, pakkoripitys, seurakunnan jumalaksijulistaminen ja lavea tie.
Jumala on kuitenkin säilyttänyt Sanansa, oppinsa ja nimensä esikoislestadiolaisuudessa. Tervetuloa kuulemaan elävää, puhdasta ja autuaaksitekeväistä Jumalan Sanaa.
aikanaan el-seuroissa ihmettelin erityisesti kahta asiaa:
1. Lauluja ei säestetty lainkaan.
2. Seuroissa luettiin muistaakseni 2 L.L.L:n saarnaa. Ymmärtääkseni se on vakiokäytäntö el-seuroissa.
Kysymykset:
1. Mitä "syntistä" tai "saastaista" on laulujen säestyksessä, koska sitä ei ole el-seuroissa?
2. Miksi pitää JOKA SEUROISSA lukea L.L.L:n saarnoja? Mielestäni se on ihmispalvontaa. Jos luotetaan Jumalaan, niin luotetaan myöskin siihen, että Pyhä Henki, joka on ehtymätön virta ja lähde, antaa myöskin saarnan aiheita tämän päivän puhujille eikä tarvitse AINA ottaa jonkun ihmisen kauan kauan sitten puhumia saarnoja esille.
Vastaukseksi EI KELPAA, että "L.L.L. piti niin hyviä saarnoja". Ymmärtäisin sen, että silloin tällöin luetaan L.L.L:n saarnoja, mutta liika on liikaa.
Absolut!
Niin ja tietysti ihmettelin kirkon pihassa majaillutta kessutteluporukkaa.
Miksi lauluja pitäisi välttämättä säestää?
Miksi säestys sinusta on niin tärkeää, että sen puuttuminen häiritsee sinua?
Musiikkia, nimenomaan säestettyä, tulee joka tuutista ja torvesta pitkin päivää. Sitä ei pääse pakoon muualle kuin omaan kotiin. Aina ei sielläkään pysty olemaan kuuntelematta musiikkia, koska siellä asuu muitakin kuin minä. Minusta on ihanaa el:n seuroissa kuunnella ja itsekin veisata virsiä nimenomaan ilman säestystä, koska silloin kuulee miten kristittyjen sydämet veisaavat kiitosta Herralle. Ei tarvitse painottaa oikeita säveliä ja korkeuksia. Ne eivät ole pääasia, vaan virret ovat rukouksia. Niihin kristityt voivat osallistua omalla äänellään.
Jos alkaisi säestyslinjan niin mihin siinä sitten vetää rajaa, kun yhdet alkaisivat haluta kuoroja ja soittimia ja koko touhu menisi esiintymishaluisten näyttelemiseksi. On ihanaa ja rauhoittavaa kun tärkeimmäksi asiaksi jää Raamatun sana. Ei ole mukavaa nähdä kun joissakin seurakunnissa tunnelmoidaan virsilauluilla, säestetyillä, ja kuvitellaan, että kun on näin hyvä fiilis, niin kyllä tämä usko on ihanaa ja oikeata. Silloin ollaan väärillä jäljillä. Sana riittää, musiikki ei ole tärkeää.
"Synnistä ja saastaisuudesta" puhutaan musiikin yhteydessä silloin, jos se alkaa olla liian tärkeää ja maailmallista.
El:n seuroissa veisataan ensin virsi. Sitten pidetään alkurukous, ja virsi veisataan sen päätteeksi taas. Sitten luetaan Laestadiuksen tai Lutherin pitämä saarna, tai joskus luetaan seurakuntamme sisällä eri valtakuntiin lähetettyjä kirjeitä. Sen jälkeen on taas virren vuoro. Tässä vaiheessa joku saarnaajistamme pitää puheen jonkun Raamatusta valitsemansa luvun perusteella. Valittu luku luetaan aina ensin seurakunnalle ääneen ja sitten saarnaaja puhuu sen mitä Pyhä Henki sillä hetkellä hänen kauttaan kirkastaa. Virsi lauletaan saarnan loputtua. Loppurukous ja sen jälkeen viimeinen virsi lopettavat seuramenot. Näin kokous menee joka kerran.
Minusta on erittäin tärkeää, että kuulemme myös oppi-isiemme Raamattuunpohjautuvia saarnoja. Ne ovat Pyhän Hengen valaisemina kirjoitettuja ja niihin voi peilata omia koettelemuksia ja kokemuksia hengellisen elämän taipaleelta. Ja niiden Raamatunpaikat luetaan myös ensin ääneen, jotta kristityt voivat itsekin seurata ja verrata koko ajan tekstin selitystä. Raamattu on koko ajan se lähde mistä ammennetaan.
En ymmärrä miten joku ei halua tai jaksa kuunnella "vanhoja" saarnoja. Ne ovat aivan ajankohtaisia vielä nykyisinkin. Uskon elämähän on sillälailla samanlaista aina, että Raamatusta saavat kaikkien aikojen kristityt hyviä neuvoja aina kunakin aikakautena olevien kysymysten kanssa kamppaillessaan.
Ymmärrän kyllä, että jos uskon asiat eivät ole selvillä, niin eiväthän ne jaksa kiinnostaakaan. Minusta tuntuu välillä, että joko seurat nyt loppuivat, vaikka ovat oikeasti kestäneet jo melkein kaksi tuntia. Kun asia kiinnostaa sitä kuuntelisi vaikka koko päivän. Missään tapauksessa el:t eivät palvo ketään edesmenneitä ihmisiä. Kuten aiemminkin sanoin raamattu on se lähde, josta ammennamme uskon voimia ja sanan totuutta.
Kessutteluasia häiritsee minuakin. Ei haittaisi vaikka se asia saarnattaisiin synniksi. Loppuisiko se sittenkään. On niin tyhmää ja rumaa, kun ihmiset polttavat tupakkaa rukoushuoneen liepeillä. Siinä palaa hukkaan rahaa ja terveyttä! Nekin rahat voisi antaa tarvitseville tai vaikkapa rukoushuoneen ylläpitokuluihin. Ei rukoushuoneita ilmaiseksi ole rakennettu eikä ne pysy kunnossa ilman rahaa.
Raamatussakin usein soittimin ylistetään.
Oikeasta muusiikista Luther sanoi, että se on Pahinta kiusaa pirulle kun koriasti veisataan Jumalalle kiitosta.
Ps 81
. Veisatkaat iloisesti Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme: ihastukaat Jakobin Jumalalle.
3. Ottakaat psalmit ja tuokaat kanteleet, iloiset harput ja psaltari.
4. Soittakaat pasunilla uudessa kuussa, meidän lehtimajamme juhlapäivänä.
5. Sillä se on tapa Israelissa, ja Jakobin Jumalan oikeus.
Kyllä se varmaan kummalliselta tuntuu, jos on tottunut säestykseen. Minä olen tottunut tähän ja minusta on suorastaan juhlallista kun seurakunnan veisuu kuuluu eikä peity säestykseen.
Ehtoollisella käydessämme on outoa veisata kirkossa kun ei kuule omaa eikä muidenkaan ääntä urkujen ja kanttorin yhteisen pauhinan seasta. Ja virretkin kirkossa veisataan niin nopeasti, etten ehdi välillä henkeä vetämään kun virsi on jo lopussa. Miksi sellainen kiire ja touhu pitää olla päällä. Seurakunnan tilaisuuksiinhan menemme hiljentymään ja kuuntelemaan mitä Herralla on meille annettavaa.
Olemme siinäkin asiassa valinneet yksinkertaisen tavan, että pääasia pysyisi silmiemme edessä.
Säestävätkö vanhoilliset muka "kanteleilla, harpuilla ja pasunilla"?
Meillä soivat sydänten kanteleet, maalliset säestysvälineet olemme hylänneet turhina. Emme sano, että ne syntiä ovat, mutta veisata voi ilman niitäkin. Meillä on ihan hyvät ja harjaantuneet edelläveisaajat, joiden johdolla veisuu pysyy kasassa. Veisaamme myös kylissä ja kotona ilman säestystä. Joillakin on kodeissaan soittimia,joilla he säestävät laulamistaan. Se on ihan ok.
Martti Luther, Kirkkopostillassa:
Tämä on, katsohan, oikeaa jumalanpalvelusta: Siihen ei tarvita mitään kelloja, ei mitään kirkkoja, ei mitään astioita eikä koristuksia, ei mitään vahakynttilöitä, ei mitään urkuja, ei mitään kuvia eikä veistoksia, ei mitään maalauksia eikä alttareita, ei mitään paljaslakia eikä messupukuja, ei mitään suitsuttamisia eikä vihmomisia, ei mitään juhlakulkueita eikä ristintietä, ei mitään anteita eikä kirjoja, kaikki tämä on ihmisten keksintöä ja määräyksiä, jonka Jumala sivuuttaa ja joka kauniilla muodollaan sumentaa oikean jumalanpalveluksen. Vain yksi on tarpeen: evankeliumi; sitä tarkasti mieliin painettakoon, ja sen johdolla kansa opastettakoon jumalanpalvelukseen; se on oikea kello, se on oikeat urut tätä jumalanpalvelusta varten.
Kanteleilla yms. säestetään.
Säestyksen avulla oppii paremmin laulamaan.
Näinkin lahjaton oppi kohtuudella laulaa. En opi mitään soittamaan, eikä se edes kiinnosta, kun se on niin tuskaista.
Sehän kummaa olisi jos ei pystyis Jumalanpalvelusta vetää ilman soittimia yms tilpehöörejä.
Löysitpä ihanaa luettavaa. Mistä kirjasta? Sydämeni vastasi aamenta kirjoituksen sisältöön. Samaa on koettu Maran kanssa näissä asioissa näköjään.
kyntävät kaikkein syvintä harhaojaa.
Että esikoislestadiolaiselle KRAVATTI on syntiä. Nuin tietää sen, mutta ei uskalla sanoa, koska hän on niin kovasti omalakisuutta vastaan ja itse rypee syvällä omalakisuudessa ja omavanhurskaudessa.
Esikoislestadiolaisilla on myös tapana sanoa, että "vedä kirkkovene päähän"
:)
"Siru
Kirjoittanut: Analyysi, 21.12.2003 klo 22.43
pitää Lutheria Jumalana ja surraa Nuinin persekärpäsenä.
Siinä kaikki."
Mikähän Sirulle mahtaa olla syntiä? Painahan vähän sitä vanhaa aatua alemmas, kun se niin kovasti nostaa päätään. Rakastatko vihollisiasi vai lyötkö heitä? Mikäs uskovainen sellainen on? Hyi, hyi Siru. Nyt olisi anteeksipyynnön paikka.
Niin sanotaan vain sellaiselle, jolla on todella iso pää ja suuria ajatuksia.
Ai on meillä tapana noin sanoa...oikein kauniisti.. vai niin. Kas kun minulle ei ole noin sanottu esikoisten taholta. Koulussa kyllä olen kuullut muiden sanovan..taitaa olla yksittäisten veikkosten tapoja nuo, jos niidenkään, jotka yleistät.
Meillä ei tartte niin koreilla, kyllä Jumalalle varmasti kelpaa ilman koruja ja kravattiakin.
Meillä myös riidanhaluisuus on pahasta.
Lestadiolaisia on monia erilaisia.
Vahoillislestadiolaiset ovat vanhoillisia. He kunnioittavat vanhoja perinteitä ja elävät sen mukaisesti. Ennenvanhaan kaikki Lestadiolaiset olivat samanlaisia. Vanhoillislestadiolaisia. Ajan myötä siitä kuitenkin erkani monia muita uskontoryhmiä. Esimerkiksi uuslestadiolaiset, jotka hyväksyivät esim. television, meikit jne.
Vanhoillislestadiolaiset haluavat säilyttää kaiken ennallaan ja olla samanlaisia kuin vuosia sitten.
Ala-asteella nauratti, kun luokkakaverit sekoittivat kaikkia uskontoja keskenään. Vanhoillislestadiolaiset saivat kuulla olevansa erilaisia, koska heillä ei ollut mattoja lattioilla eikä heillä saanut olla sivusta täytettävää pesukonetta ym. hullua. nämä eivät tosiaankaan pidä paikkaansa:)
Ehkä suurin ero oli se, ettei Vanhoillislestadiolaisilla ollut televisiota eivätkä he ryypänneet kylillä yms., mitä he eivät tee vieläkään.
Vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy ehkäisyä, ja monet heistä eronneet uskonnot sallivat.
Vanhoillislestadiolaiset säilyttävät neitsyytensä naimisiin asti, kuten vanhaan aikaan, ja he ovat yksiaviollisia, eivätkä eroa.
Harmikseni olen huomannut että Vl parissa on alkanut rajat joillain sumentua, ja luultavasti taas piakkoin on erkanemassa uusi uskontoryhmä.
Olet saanut väärää tietoa.
Lestadiolaisuus oli aluksi vain lestadiolaisuutta. Sitten siitä erkani joukko, joka oli alkanut hyväksymään maailmallisuutta ja omaa vanhurskautta. He olivat vanhoillisia. Ja samoihin aikoihin erosi myös uudestiheränneet (viidesläiset), jotka vaativat katuvilta ihmisiltä aina vain syvempää katumusta ennenkuin antoivat synninpäästön.
Jäljelle jäivät alkuperäiset lestadiolaiset, joiden entinen nimi oli Vanha lestadiolaiskristillinen yhdistys. Mutta koska vanhoilliset (rauhanyhdistysläiset) sotkettiin aina tähän nimeen, muuttivat alkuperäiset lestadiolaiset nimensä esikoislestadiolaisiksi.
Esikoisia on haukuttu samoista asioista, joista sinäkin kerroit. Paljolti samoja asioita pidetään sopimattomina kristittyihin koteihin esikoisissa ja vanhoillisissa.
Suuri ero on ulkopuolisista se, että vanhoilliset erottavat seurakunnastaan syntisinä pitämiään ihmisiä. Esikoiset taas uskovat kaikki olevansa syntisiä ja tarvitsevat armoa jokainen ja he eivät erota ihmisiä Kristuksen seurakunnasta. Raamattuun he perustavat senkin asian ja sanovat, että Jeesus opetti, että kavahtakaat irtileikkaamista.
Kaikilla ryhmittymillä on toisistaan eroavia ulkonaisia tapoja.
Vanhoillisten ehtoolliskäsitys eroaa ev.lut. kirkon ja Lutherin käsityksistä. He eivät usko saavansa syntejä anteeksi ehtoollisessa. He käyvät vain muistoaterialla.
Esikoiset uskovat Raamatun sanan mukaisesti, että ehtoollinen on muistoateria ja uskova saa ehtoollisessa synnit anteeksi.
Vanhoilliset uskovat, että he voivat antaa syntejä anteeksi. Vanhoilliset myös pidättävät syntejä eli eivät todista anteeksi, jos heidän mielestään toinen ei ajattele samalla tavoin kuin he.
Esikoiset uskovat, että Jumala antaa Jeesuksen nimessä ja veressä katuvalle synnit anteeksi toisen Pyhän Hengen saaneen uskovan kätten päällepanemisen kautta, jolloin he käyttävät taivaan valtakunnan avaimia ja kehoittavat uskomaan.
Oikea tieto ei ole yksisuuntaista. Sinullakin on väärää tietoa. Johtopäätökset voi kukin tehdä kumpaakin puolta kuuntelemalla.
Älä kerro vanhoillisista noin tarkkaan ulkopuolisena.
Ensinnäkin viidesläiset ovat ihan eri kuin Uusheränneet. Tosin Körttiläis-Lestadiolainen Uusheräys on mielestäni lähempänä Viidesläisyyttä kuin Lestadiolaisuutta.
Viidesläisyys on oma herätysliike( Viides heräys= 1900-luvun epäyhtenäinen kirkonheräysliikke.)
Lestadiolaisuu on omansa. Uusheräys lasketaan Lestadiolaisuuteen.
Toiseksi Vanhoillisten puolelta Esikoisriidat johtuivat lakihengellisyydestä. mm. Vaadittiin yläluokkaisia pukeutuu kuin alaluokkaiset.
Huomio kiinnittyi liikaa ulkoisiin seikkoihin. Suomen kristityitä katsottiin halveksivasti kun ne ei ymmärtäneet noita vaatimuksia.
Niinkuin Viklundilaisuus hiipui lakihenkeen, niin oli vaara lestadiolaisilla. Erkki Antti tästä viisastuneeena erotti lain ja evankeliumin.
Suomen puolelle esikoisuus levisi Uuden heräyksen avustuksella. Etelästä kutsuttiin Purnun porukkaa kun uusheräys riehui etelässä.
Kävi niin etttä niilläkin apuunkutsutuilla oli eri henki.
Vanhoillisista ei eroiteta syntisiä vaan erihenkisiä. Ei meillä ole sota tämän maailman herroja,vaan henkivaltoja ja omaa lihaa ja verta vastaan. Kavahtakaa irtileikkaamista on kullekkin henkilökohtaisesti tarkoitetttu.
Esikoisilla on sekaseuraisempaa jengiä. Palstalla esiintyvä Nuin yhtenä esimerkkinä poikkeaa keskimääräisestä linjasta.
Esikoiset syyttävät Vanhoillisia lihan himojen eriseuraksi, vaikka ovat nykyään itse sitä.
Vanhoillisten ehkäisemättömyyttä syytetään lakihenkisenä, vaikka katsotaan olevan vanhan testamnetin mukaista, Paavalin mukaista, Lutherin mukaista. Varsinkin huomasin Lutherin mainitseman edeltäjän Gersonin tukevan vanhoillisten käsitystä.
Muuten Esikoiset noudattavat melkein kirjaintarkasti paavalin ohjeita. Vanhoillisilla
huomattu jossain poikkeavaa käytäntöä, mutta niitä ei ole katsottu välttämättömäksi.
Vanhoilliset väittestä huolimatta eivät käy vain muistoaterialla vaan myös yhteysateriaalla osallisena ehtoollista. Ehtoollisessa on syntienanteeksi antamus, mutta ehtoolliselle ei mennä saamaan syntejä anteeeksi. Tätä eivät ulkona olevat käsitä.
Tiedättekö tottavie itsekään mitä eroa on kussakin liikkeessa oikeasti. Näin ulkopuolisena tuntuu että ette. Vaan että se mitä teille on kerrottu on vain oikein muut valehtelevat
Totta joka sana, tänks.
On vaan erinäinen joukko eri ryhmittymiä. Vanhoilliset, esikoiset uusheränneet, pikkuesikoiset ym. ym.