toinen

kerta, kun kaikki alkaa alusta ja Sukurutsasta, olisi noan ja hänen vaimostaan siinneet pennut, joista ihmiskunta uudelleen alkoi.
14293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ja hupaisinta on, että kaikki ihmiset ovat muka Noan jälkeläisiä 4000 v. takaa, vaikka abot ovat todistettavasti asuneet Australiassa yli 30 000 vuotta. Ja olisi tosi kova vauhti evoluutiolla, jos hihhuleiden uskomalla nopeudella olisivat Noan jälkeläiset aboiksi muuttuneet.

Äänestä
  • miten se on mahdollista kun maailmakin on ollut olemassa vasta 5000 vuotta? :P

    Äänestä

  • Minua kummastuttaa se kirjoittajien määrä joista monikaan ei ole vaivautunut edes avaamaan Raamattua. Ihmettelen vain miksi nähdä vaiva että kirjoittaa jos ei tiedä edes mistä kirjoittaa.
    Kuulo puheistako. Saa sen toki tehdä, mutta eikö olisi viisampaa ensin tutkia ja siten vasta hutkia.
    Niin Nooalla oli vaimo kuin hänen perillisillään sanotaan olleen puolisot.
    Kuukaan ei meistä voi varmuudella sanoa ihmiskunnan ikää. Ei edes ne jotka väittävät sen tietävänsä. Raamatussa on säilynyt osia sukutauluista. Mutta ne on kuitenkin osia jostain kokonaisuudesta jotka eivät ole säilyneet.
    Roomalaiset tuhosivat ne joskus 70jKr.
    Toisaalta olen itsekkin laskenut aktiivisuutta. Se on mielenkiintoista, mutta en lähtisi kiven kovaan väittämään että sen perusteella voidaan laskea ihmisenkunnan ikä. Monet tekijät vaikuttavat mitä enemmän aikaa on mennyt. Eikä niitä voi todellakaan varmuudella mitata.
    Mutta toisaalta joku teoriahan se on pohjaksi otettava kun asiota tutkitaan. Ja ei kuulema parempaakaan ole keksitty. Jos joku keksii paremman niin kuulema se varmasti otetaan käyttöön. (hymy)
    Vaikka toisaalta tämä Nooan kertomus on yksi niistä harvoista paikoista Raamatusta jotka eivät oikein mitenkään istu tajuntaani. Mutta olen ratkaisut sen niin että nostan hattua ja odotan että johdattus tilanne joka selkeyttää tätä kertomusta.

    "7 Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon"

    Ja Suomen lakikin taitaa hyväksyä serkusten väliset avioliitot.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 7&rnd=1072518549098

    Sit tässä olis linkki toisenlaiseen Joulu tarinaan näin joulun päättyessä. Mut tää ei olekaan sit Raamattuun perustava vaan tuohon mahtavaan ihmisviisauteen. (virnuilua)

    http://www.reka.pp.fi/tarina.html

    Ps. itse en jaksanut lukea kokonaan silmäilin vain.

    Äänestä

  • Eija kirjoitti:

    Minua kummastuttaa se kirjoittajien määrä joista monikaan ei ole vaivautunut edes avaamaan Raamattua. Ihmettelen vain miksi nähdä vaiva että kirjoittaa jos ei tiedä edes mistä kirjoittaa.

    Indiahan on 6000 vuotta ajassa edellä. joten kai
    ne Nooan pojat haki vaimot Indiasta. Sillä todistetusti Indiassa on maailman vanhin asutus Sanscrit Manu on 6000 vuotta vanhempi kuin Juutalainen Raamattu. Ystävyydellä Aramis ::

    Äänestä

  • Eija kirjoitti:

    Minua kummastuttaa se kirjoittajien määrä joista monikaan ei ole vaivautunut edes avaamaan Raamattua. Ihmettelen vain miksi nähdä vaiva että kirjoittaa jos ei tiedä edes mistä kirjoittaa.
    Kuulo puheistako. Saa sen toki tehdä, mutta eikö olisi viisampaa ensin tutkia ja siten vasta hutkia.
    Niin Nooalla oli vaimo kuin hänen perillisillään sanotaan olleen puolisot.
    Kuukaan ei meistä voi varmuudella sanoa ihmiskunnan ikää. Ei edes ne jotka väittävät sen tietävänsä. Raamatussa on säilynyt osia sukutauluista. Mutta ne on kuitenkin osia jostain kokonaisuudesta jotka eivät ole säilyneet.
    Roomalaiset tuhosivat ne joskus 70jKr.
    Toisaalta olen itsekkin laskenut aktiivisuutta. Se on mielenkiintoista, mutta en lähtisi kiven kovaan väittämään että sen perusteella voidaan laskea ihmisenkunnan ikä. Monet tekijät vaikuttavat mitä enemmän aikaa on mennyt. Eikä niitä voi todellakaan varmuudella mitata.
    Mutta toisaalta joku teoriahan se on pohjaksi otettava kun asiota tutkitaan. Ja ei kuulema parempaakaan ole keksitty. Jos joku keksii paremman niin kuulema se varmasti otetaan käyttöön. (hymy)
    Vaikka toisaalta tämä Nooan kertomus on yksi niistä harvoista paikoista Raamatusta jotka eivät oikein mitenkään istu tajuntaani. Mutta olen ratkaisut sen niin että nostan hattua ja odotan että johdattus tilanne joka selkeyttää tätä kertomusta.

    "7 Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon"

    Ja Suomen lakikin taitaa hyväksyä serkusten väliset avioliitot.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 7&rnd=1072518549098

    Sit tässä olis linkki toisenlaiseen Joulu tarinaan näin joulun päättyessä. Mut tää ei olekaan sit Raamattuun perustava vaan tuohon mahtavaan ihmisviisauteen. (virnuilua)

    http://www.reka.pp.fi/tarina.html

    Ps. itse en jaksanut lukea kokonaan silmäilin vain.

    sinä serkusten väliset avioliitot?
    Onhan se nyt vielä rutsaa.

    Montakos poikaa sillä noalla nyt taas olikaan?

    Ja siitä seuraa kuitenkin se, että jossakin kohtaa sitä rutsaa esiintyy kuitenkin, matemaattinen fakta.
    Ja kuinka todennäköisenä pidät sitä, että syntyvyys menee tyttö/poika, tyttö/poika. Se on tutkittukin, että yksi pari on taipuvainen synnyttämään saman sukupuolen lapsia, poikkeuksiakin on, kuten kaikissa asioissa. Mistä taas seuraa se, että jossakin vaiheessa isi on tyttärensä kanssa, mikä on vielä pahempi.

    Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, että näin on päässyt käymään?
    Se on vaan kirja, tai novellikokoelma, siellä kyllä on hyviäkin, (varsinkin vanhassa), juttuja, myönnän sen, mutta ei sitä niin vakavasti tarvi ottaa.
    Jos joku arvostelee ramattua, niin miksi pitää reagoida ihan kuin olisi itse sen kirjoittanut?

    p.s. jos sinäkin rupeat niitä vertauskuvallisia juttuja heitteleen, niin olen todella pettynyt.
    p.p.s. kuka sen muuten päättä mitkä ovat vertauksi ja mitkä ei.

    Ensimmäisenä päivänä ensimmäistä kuuta sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataayksi vuotta, vedet eivät enää peittäneet maata.

    Nooa eli vedenpaisumuksen jälkeen vielä 350 vuotta. 29 Kaikkiaan hän eli 950 vuotta, ja sitten hän kuoli.

    Jafetin pojat olivat Gomer, Magog, Madai, Javan, Tubal, Mesek ja Tiras.

    Haamin pojat olivat Kus, Misraim, Put ja Kanaan.

    Seemin pojat olivat Elam, Assur, Arpaksad, Lud ja Aram

    Jos kaikille noakin pojille syntyi vain poikia, niin...

    Äänestä

  • ewe kirjoitti:

    Jos sä olisit seurannu näitä keskusteluja enemmän. Niin sä tietäsit että mä todella olen sitä mieltä että ihminen on saanut alkunsa sukurutsasta. Siis Eevan ja Aadamin perilliset.
    Toisaalta mä ajattelen että monella muullakin on omat teoriansa.
    Esim Aabraham ja Saara olivat sisarpuolia. Ja Lootin kohtalo tyttäriensä käsissä on aika karmea kertomus sukurutsasta. Siis isä kahden tyttärensä kanssa peräkkäisinä öinä.
    Näistä löytyy myöhemmässä vaiheessa tiukat kiellot. Mut itse asiass kun tarkaan mietin Niin Jaakob ja Leea ja Raakel olivat serkuksia.
    Sun täytyy tutkia itse noi vertaus asiat. Mutta toisaalta mulla on sama oikeus eiks vaan? Jotenkinhan tuota Raamattua täytyy tulkita.
    Olen muuten kuullut että Raamattua on sensuroitu lapsille viiskytluvulla.

    Oikeastaan mä tunnen serkukset jotka on naimisissa keskenään. Toisaalta se saatta olla tosi vakavaa pitemmällä tähtäimellä noin perinnöllisesti.
    Toi asia on Suomessa vaihdellut lain säädännössä ja siksi vuntsin että lakia taitaa hyväksyä serkusten avioliitot.

    Äänestä

  • tämä on kirjoitti:

    on, vaikka olis tyttäriä ja poikia. Laitoin tuohon Ewelle laiteettun viestiin muutaman jotka tulee Vanhasta Testamentista mieleen. On siellä niitä varmaan enemmänkin.

    lain kirjain hyväksyykyllä serkkujen liiton mutta, se, että onko se hengen mukaista, on jokaisen oma asia.

    Kyllä, sinulla on oikeus tulkita raamattua siin missä muillakin, tarkoitin vain, että jos sinä elät raamatun mukaan, etkä "hyväksy" serkusten välisiä liittoja, niin etkö sinä silloin elä kirjan mukaan joka on, sinun moraalisi vastainen?

    Enkä minä raamattua tuomise, hauku tai muutenkaan parjaa, mutta se, että suurin osa uskovista, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, eivät voi myöntää siellä olevia "kyseenalaisuuksia". Siihen aikaan kun kyseinen kirja tapahtuu, sukurutsa oli sallittu, jopa toivottavaa, ainakin arvostettujen sukujen sisällä.

    En ole seurannut palstaa joten en tiedä sinun tarkkaa kantaasi asioihin, ja siitäkin on jo noin kymmenen vuotta kun kirjan luin, joten en voi tarkkaan sitä muistaa.

    jos nooan pojille syntyi vain poikia, niin kenen kanssa nämä lisääntyivät?

    Toinen asia minkä huomasin on se, että jossakin kohtaa herra määrittelee ihmisen iäksi, muistaakseni, 105vuotta, niin miten nooa sai elää miltei tuhat vuotiaaksi?

    Ja muutenkin kun alkuaikojen sukuluetteloita lueskelee, niin ei siellä taida yhtään alle 500vuotiasta löytyä.

    Äänestä

  • ewe kirjoitti:

    lain kirjain hyväksyykyllä serkkujen liiton mutta, se, että onko se hengen mukaista, on jokaisen oma asia.

    Kyllä, sinulla on oikeus tulkita raamattua siin missä muillakin, tarkoitin vain, että jos sinä elät raamatun mukaan, etkä "hyväksy" serkusten välisiä liittoja, niin etkö sinä silloin elä kirjan mukaan joka on, sinun moraalisi vastainen?

    Enkä minä raamattua tuomise, hauku tai muutenkaan parjaa, mutta se, että suurin osa uskovista, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, eivät voi myöntää siellä olevia "kyseenalaisuuksia". Siihen aikaan kun kyseinen kirja tapahtuu, sukurutsa oli sallittu, jopa toivottavaa, ainakin arvostettujen sukujen sisällä.

    En ole seurannut palstaa joten en tiedä sinun tarkkaa kantaasi asioihin, ja siitäkin on jo noin kymmenen vuotta kun kirjan luin, joten en voi tarkkaan sitä muistaa.

    asioita jotka ovat minun moraalini vastaisia.
    En tarkoita tällä serkusten avioliitoa. Kun en tiedä tarvitaanko minun kantaani siihen.
    Mutta esim moni avioisuus on asia jota en hyväksy missään muodossa. Vanhan Testamentin kertomukset vahvistaa sen, että niistä ei hyvää seuraa.
    Varsinkin Vanha Testamentti on täynnä kertomuksia ihmistä jotka ovat tehneet väärin. Sieltä löytyy hyvin opettavaisia ihmikohtaloita. Mielestäni kannattaa nimen omaan lukea sitä siinä mielessä että mitä sieltä oppii. Ei siinä mielessä että alkaisi tekemään samoja asioita.
    Minusta se on melko opettavaista kerrontaa ihmisen pahuudesta. Itse olen huomannut että historiallinen tieto auttaa paremmin ymmärtämään joskus koviakin otteita. Siis ikäänkuin tutkin.
    Uudesta testamentista löydän paremmin sen mitä tarvitsen. Ne jotenkin selittää toisiaan.
    Itse en kerää kaikkea tietoa Raamatusta käytän apuna esim Raamatun Tieto Sana kirjaa, Novumia.
    Oikeastaan olen havainnut ihan tavallisen historian kurssin auttaneen minua ymmärtämään Vanhaa sekä Uutta Testamenttia.

    siinä, että historian tuntemus auttaa ymmärtämään nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

    Mutta eddeleenkään en ymmärrä, että kuka sen päättää, mitä [V.T.stä] otetaan ja mitä jätetään? En väitä että sinä, mutta (todella) monet uskovaiset [keskustellessa] yht äkkiä keksivätkin joko, se on vertaus, tai sitä ei noteerata.

    Tämä on kaiketi minun "ongelmani", mutta olen tottunut käsittelemään kaikkea informaatiota saman arvoisena (en tarkoita että nielisin kaiken purematta, vaan että kaikki pitäisi yrittää todentaa).

    Eli vielä kerran, kuka päättää mikä on tarpeeksi tärkeätä, että sitä voidaan soveltaa ja mikä ei??

    Vastaa, jos huvittaa (ei hahhaa huvittaa vaan..).

    En oikeastaan antaisi sellaista lupaa kenellekkään, että hän voisi toisten puolesta päättää mikä Raamatussa on tärkeää ja mikä ei.
    Pidän henkilökohtaisesti tiukasti kiinni siitä että tutkin itse ja ja päätän myös itse. Ja sama tila minun on annettava muille. Toki ´vastuu siitä että miten selitän muille Jumalan sanaa on henkilökohtainen. Ja koen olevani siitä vastuussa Jumalan edessä ja en ole muuta keksinyt kuin sen, että pyrin olemaan rehellinen selittäen asian niinkuin sen ymmärrän. Tiedän tasan tarkkaan etten ole mitenkään täydellinen.
    Uudessa Testamentissa useimiten, kun Jeesus puhuu kansalle, niin hän puhuu jotenkin vertausten avulla. Itse asiassa Jeesus ei oikeastaan opettanut kansaa muiden kuin vertausten avulla.
    Mutta useimmiten ne vertaukset oli otettu sen ajan arjesta. Siinä syy, että toiset niistä on aika rajuja, mutta ne ihmiset jotka kuuntelivat ymmärsivät ne helposti. Samaten Vanhassa Testamentissa on paljon kuvakieltä. En itse ole todellakaan varma aina mistä on kyse ja mihin raja vedetään. Toisaalta tutkin Raamattua levosta käsin ja Raamattu selittää itse itseään. Siis luotan että ymmärrän sen minkä tarvitsen ja minulla on aikaa oppia. Jos jossain olen väärässä niin se kirkastuu minulle jos on tarpeen. En koe Raamatun ymmärtämistämistä minkaanlaiseksi pelastus kysymykseksi.
    Siis minun mielestä kukaan toinen ihminen ei voi päättää toisen ihmisen puolesta mikä on tärkeää ja mikä ei. Mutta jokaisella on tietenkin henkilökohtainen oikeus sanoa oma mielipiteensä.
    Niin tarkoitan tällä sitä mitä normaalina pidetään. Jos joku sairastuu niin pahasti, että hänen tulkintansa on vaaraksi muille. Niin toki vastuu siirtyy läheisille ja yhteiskunnalle. Mutta se nyt on juttu erikseen.

    ja kumarrus. Sinä taidatkin olla (niitä harvoja) fiksumpia kristittyjä (en tiedä oletko kristitty, mutta oletin).

    Toisin sanoen turha sinun kanssasi on enempään "väittelyyn" ajautua, koska maailman katsomuksesi on kohdallaan (erillainen kuin minulla, mutta kuitenkin).

    P.S. En minä raamattua "arvostele", ainoastaan joitakin sitä tulkitsevia yksilöitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ewe kirjoitti:

kerta, kun kaikki alkaa alusta ja Sukurutsasta, olisi noan ja hänen vaimostaan siinneet pennut, joista ihmiskunta uudelleen alkoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu