Minäkin ihmetten miten ateistit voivat elää. He ajattelevat koko ajan miten voida pitää Raamatun Jumala poissa ajatuksistaan, vaikka Jumala sinne koko ajan pyrkii. Ateistin elämän täytyy olla hirvittävän kovaa kärsimystä moinen skitsofrenia kestettävänään ja hirvittävä synnynintunto tulossa alitajunnasta koko ajan tietoisuuteen. Ei ihme että monet heistä eivät kykene keskittymään jokapäiväiseen elämään ja työntekoon. Koska uskoa kuitenkin täytyy, he hakeutuvat kommunismiin, joka on pirullisin uskonto mitä on olemassa. Ateisteja vastaan meidän on taisteltava samalla tavoin kuin jokainen ateisti taistelee mielessänsä itseään vastaan.
Ateistien skitsofrenia
Uskovainen poika
16524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä taas ateistina ihmettelen miten te uskovaiset voitte uskoa niihin kaikkiin taruista peräisin oleviin legendoihin ja satuihin joita Raamattu on pullollaan. Lisäksi Raamattu on ristiriitainen itsensä kanssa ja sisältää valheellisia profetioita jne.
En minä taistele itseäni vastaan. Pikemminkin teidän hihhulien pitäisi taistella sokeaa uskoanne vastaan, mutta kun päässänne on vikaa niin ette siihen kykenekkään. Ymmärrän kyllä; suurin osa täälläkin paasaavista hihhuleista epäilee uskoansa, se on hyvä askel kohti uskonsa perusteiden kyseenalaistamista.
minkä jumalan mä pidän poissa ajatuksistani? jeesuksen, allahin, budhan? vai jonkun muun noin tuhannesta eri jumalasta. jos on päättänyt ottaa jumalan vastaan niin silloin on aivan sama mihin niistä uskoo!
ei ole mitään mitä tarvitsisi pitää erityisesti poissa ajatuksista.
ja kommunismi ei ole uskonto, tai sitten sä annoit just uskonnolle lisäarvoa :)
ateisti ei ole saatanan lähettiläs maanpäällä vaan itsenäiseen ajatteluun kykenevä ihminen.
kokeileppa sinäkin kyseenalaistaa raamatun oppeja. tai pidä uskostas kiinni.
hyvät joulut sulle ateistilta. muista pitää katto korkealle ja seinät kaukana niin kuin teidän uskonne opettaa
1) Jumala ei pyri kenenkään pään sisälle. Jumala on fiktionaalinen illuusio, joka luodaan ihmisen pään sisällä.
2) Kommunismi ei ole uskonto, se on aate ja idea, joka perustuu ihmisten täydelliseen tasa-arvoisuuteen. Sinällänsä ihan hyvä idea, jos se saataisiin jotenkin toimimaan.
kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä aiheuttanutta kulttia tai ideologiaa ovat kristinusko ja kommunismi.
Kristinusko ideologisena elämänohjeena ei ole vaikuttanut yhdellekään ihmiselle kärsimystä.
Kommunisti sanoisi, ettei kommunismi ole aihauttanut yhdenkään ihmisen kärsimystä.
Kukas nyt omiaan haukkuisi?
Se että joku kirjoittaa tänne palstalle siloin tällöin tarkoittaa siis sinun mielestä sitä,
että ajattelee kyseistä asiaa koko ajan. Hyvä! Pidä kiinni siitä!
Mitenkähän on noiden uskovien kanssa kun pitäisi elää raamatun mukaan, mutta
kun sen parituhatta vuotta vanhoja oppeja ei pystykkään enää soveltamaan nyky
yhteiskuntaa. Luulisi siitä menevän pää sekaisin "synnin tuskissa".
että uskovaisilla on skitsofreniaa yleisemmin kuin ihmisillä keskimäärin. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan mm. jehovilla skitsofrenian yleisyys on noin nelinkertainen.
Näkee selvästi, että kirjoittajan maailmankuva on harvinaisen suppea ja minäkeskeinen. Hän selvästi olettaa, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa, kristillinen usko ja ateismi. Parinkymmenen vuoden kuluttua kristinusko ei ole enää edes maailman yleisin uskonto. Kristittyjen Jumala ei siis käyttäydy kuten kirjoittaja väittää. Mm. muslimien Jumala pyrkii useamman ajatuksiin!
Tämä paavin valta on julistanut kaikki Paavit
jumaliksi. Nykyinen Jumala on hyvin sairas tutuseva ukko, Kuitenkin ihmiset uskovat hänen
Jumaluuteensa, Tahtovat tai ei, Mutta Vaticaanissa on kristittyjen maallinen Jumala.
Kalenterikin todistaa sen, Sillä Vaticaanista on
ajan muutokset tehty. Siis siellä asuu Jumala,
joka nykyään on hyvin sairas.
Ystävyydellä Aramis ::
Kommunismiin? Ei pidä paikkansa.. Ollaan tässä ja nyt.. Ei siihen tarvita jeesusta eikä mitään puoluetta tms. Onko pakko aina ajaa jotain asiaa? Olla möllötellään vaan kaikki omillamme ja antaa jokaisen olla mitä on...
Oikein jumalauta! Me maailmaa avoimin silmin katsovat emme ole oikeassa emmekä varsinkaan väärässä. RÖYH! Katselemme vain ja hymyilemme, nauramme suorastaan. Meillä menee kovaa mutta lujaa! Ei kiinnosta jumalat, ei sodat, ei rauhat, ei köyhyys, ei politiikka, ei sitten mikään paitsi meidän YLIVOIMAISEN RÄKÄINEN NAURUMME! Me pojat HOHOTAMME kaikelle ja kaikille, sillä me olemme VAPAITA IHMISIÄ ja me HYVÄKSYMME KAIKEN koska RÖHÖTÄMME kaikelle. Älkää pojat ajetelko turhaan! NAURETAAN kusipäille! On NAURETTAVAA jengiä nuo uskovaiset, kommunistit, demarit, porvarit, anarkistit, hiphopparit, jurbot, ateistit, räppärit, natsit, harrikkajäbät, punkkarit, skinit, lesbot, hintit, professorit, naiset, lapset, miehet, savolaiset, suomalaiset, ulkomaalaiset ja muut, paitsi ME VAPAAT! HO HO HO HO!!!
Jumala on totuus - saatana valhe. Jumalan kieltäjien raja ei välttämättä kulje uskovat - ateistit välillä, molemmissa niitä on. Vaikeaa Jumala on pitää pois ajatuksista jos Jumala on totuus. Me ihmiset olemme Jumalan edessä joka tapauksessa samalla viivalla, ateistit että uskovat.
Minä en ole millään viivalla. Minä olen totuus ja sillä siisti. Toistakaa!
kielltävät kaikki muut jumalat paitsi omansa. Ateistit menevät vain askelta pitemmälle. Miltä muuten tuntuu esittää muiden tekstejä omanaan?
Eivät nyt ateistit skitsofreenikoita ole.
Minulle ex-ateistina tuo kumma tunne Jumamalasta oli tuttua, silloin kun vielä kielsin Jumalan olemassa olon.
Ateistit ovat sairaita, koska ateistit ajattelevat, että he saavat omissa voimissaan alkion sydämen sykkimään. Ateistit ovat hyvin sairaita, kun eivät kykene kiittämään Jumalaa siitä, että heiltä ei olla koskaan varastettu ja ateisti ajattelee, että se on hänen itsensä käsissä joutuuko hän rikoksen uhriksi. Jos ateisti ei usko Jumalaan, niin sitten hän voi helposti kirjoittaa Haista Jumala Vittu