TOTUUS

Minkä ihmeen takia ihmiset ovat niin ahdasmielisiä? Minkä ihmeen takia ihmiset arvostelevat muita niin ahkerasti? Miksi ihmiset eivät voi hyväksyä muita sellaisina kuin he ovat? Antti Tuisku on 19 vuotias lappilaispoika Rovaniemeltä. Hän käy lukion neljättä luokkaa ja on silloin tällöin töissä Siwan kassalla. Hän on osallistunut Idolsiin ja päässyt pitkälle siinä hommassa. Hän omaa komean ulkokuoren ja ihan ok lauluäänen. Minun tietääkseni Antti ei ole sen enempää itsestään kertonut. Joten minkä hemmetin takia ihmiset alkavat kutsua häntä homoksi jne? Luulisi ihmisillä jotain muutakin tekemístä olevan näin joulun alla eritoten. Joten ihmiset hyvät. Älkää olko ennakkoluuloisia. Kohdelkaa ja arvostelkaa Anttia niillä tiedoilla, mitä hän on itse antanut julkisuuteen. Ja jos Antti olisikin homo (jota hän ei varmaan ole), niin mitä sitten? Tarkoittaako se, että jos on homo, niin on automaattisesti huonompi eikä pärjää missään. Hei ihmiset. Moni homo on päässyt julkisuuteen ja saavuttanut suurta menestystä. Esimerkiksi vaikka Sir Elton John tai edesmennyt Queenin solisti Freddie Mercury. Menkä itseenne ihmiset ja miettikää. Haluatteko todellakin olla tuollaisia oikeasti, mitä esitätte olevanne?
5534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä me halutaan!

Äänestä

kiitos kiitos!!sä oot oikeessa!!kerranki joku joka kirjottaa jotain asiaa..täällä on vaa yleensä paskan puhujia..!!

Äänestä

ehkä ei nyt sentään tätä rallattajaa voida verrata Elton Johniin tai Freddie Mercuryyn,haloo!Olkoon mikä tahansa mut hyvää laulajaa tästä ei saa,piste.

Äänestä
  • Kyllä näin on, Freddie Mercurysta ei pitäisi puhua sen lallattelijan kanssa samassa lauseessa. Nyt tein itse sen virheen, mutta toivottavasti saan sen anteeksi.

    Äläkä masennu, maailmassa on monia muitakin artisteja joita ei voi verrata Freddie Mercuryyn. Ja tiedän että mainitsit henkilön vain homo-keskustelun puitteissa, mutta silti...

    God save the Queen!!

    Äänestä

  • kääkää kirjoitti:

    Kyllä näin on, Freddie Mercurysta ei pitäisi puhua sen lallattelijan kanssa samassa lauseessa. Nyt tein itse sen virheen, mutta toivottavasti saan sen anteeksi.

    Äläkä masennu, maailmassa on monia muitakin artisteja joita ei voi verrata Freddie Mercuryyn. Ja tiedän että mainitsit henkilön vain homo-keskustelun puitteissa, mutta silti...

    God save the Queen!!

    Mä tiän paljon Freddie Mercurystä. Enkä tarkoittanut loukata hänen muistoansa tällä tavalla mitenkään, mutta tarkoitin häntä vain homotasolla. Hän on mielestäni laulajista parhain, siis Mercury. Paljon häntä ja Queenia aivan hurjasti. Joten en todellakaan tarkoittanut loukata häntä.

    Queen lives forever! God save the Queen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Smack kirjoitti:

Minkä ihmeen takia ihmiset ovat niin ahdasmielisiä? Minkä ihmeen takia ihmiset arvostelevat muita niin ahkerasti? Miksi ihmiset eivät voi hyväksyä muita sellaisina kuin he ovat? Antti Tuisku on 19 vuotias lappilaispoika Rovaniemeltä. Hän käy lukion neljättä luokkaa ja on silloin tällöin töissä Siwan kassalla. Hän on osallistunut Idolsiin ja päässyt pitkälle siinä hommassa. Hän omaa komean ulkokuoren ja ihan ok lauluäänen. Minun tietääkseni Antti ei ole sen enempää itsestään kertonut. Joten minkä hemmetin takia ihmiset alkavat kutsua häntä homoksi jne? Luulisi ihmisillä jotain muutakin tekemístä olevan näin joulun alla eritoten. Joten ihmiset hyvät. Älkää olko ennakkoluuloisia. Kohdelkaa ja arvostelkaa Anttia niillä tiedoilla, mitä hän on itse antanut julkisuuteen. Ja jos Antti olisikin homo (jota hän ei varmaan ole), niin mitä sitten? Tarkoittaako se, että jos on homo, niin on automaattisesti huonompi eikä pärjää missään. Hei ihmiset. Moni homo on päässyt julkisuuteen ja saavuttanut suurta menestystä. Esimerkiksi vaikka Sir Elton John tai edesmennyt Queenin solisti Freddie Mercury. Menkä itseenne ihmiset ja miettikää. Haluatteko todellakin olla tuollaisia oikeasti, mitä esitätte olevanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu