Palestiinalaiset

Taisivat töpätä pahemman kerran mailman silmissä. Maa joka on aina ollut palestiinalaisten tukena, eli Egypti. Tajuaakohan palestiinan kansalaiset missä mennään.
30848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

"Palestiinalaiset" ?

Keitä he ovat ?

Historian harrastajana en ole aikaisemmin törmännyt heihin.

Äänestä
  • raamattua silloin tällöin.

    Äänestä

  • pkr kirjoitti:

    raamattua silloin tällöin.

    ei palestiinalaisilla oo mitään tekemistä filistealaisten kanssa. Siellä on kuules väki ehtinyt sekottua moneen kertaan tuolla israelin alueella jo juutalaisten hajaannuksenkin jälkeen.

    nykypalestiinalaiset on suurimmaksi osaksi sekakansaa ja arabeja

    http://www.palestinefacts.org/pf_early_palestine_prezionist_people.php

    Äänestä

jotkut!
palestiinalaiset ovat asuttaneet yli.1000 vuotta palestiinalais alueita kuten Akko,Jerusalem,Yaffo,Ramla,Lod ym. valitettavasti palestiinalaisten ahkeruudella raivaamansa niin vehmaat viljelykset on rikollinen valloittaja kansa tuhonnut rakentamallaan betoniaidallaan jonka rakentamisen koko maailma on tuominnut mukaanlukien VIISAAT SUOMALAISET joille pienen palestiinan kansan taistelu omasta maastaan on itse-selvyys ja oikeutettu,kun tulee viimeinen tuomio niin silloin tuomitaan HERRAKANSA AVUSTAJINEEN AAMEN!
t:pilateus

Äänestä
  • juutalaisille ne alueet on alunperin kuulunut...ja palestiinalaiset ei kyllä ole ahkeruudella tehnyt muuta kuin itsemurhaiskuja israelia vastaan, joka lähinnä johtuu siitä että he ovat kateellisia siitä että juutalaiset ovat onnistuneet selvästi älykkäämpänä kansana luomaan toimivan yhteiskunnan omalle alueelleen...

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    juutalaisille ne alueet on alunperin kuulunut...ja palestiinalaiset ei kyllä ole ahkeruudella tehnyt muuta kuin itsemurhaiskuja israelia vastaan, joka lähinnä johtuu siitä että he ovat kateellisia siitä että juutalaiset ovat onnistuneet selvästi älykkäämpänä kansana luomaan toimivan yhteiskunnan omalle alueelleen...

    Niin huomaat olevasi liemessä. Tarkoitatko siitä lähtien kun muinaiset israelilaiset tarun mukaan tulivat alueelle ja tappoivat siellä asuneet ihmiset ryöstääkseen heidän maansa?

    Äänestä

  • Sanoit että palestiinalaiset ovat ahkeruudella jotain saaneet aikaseksi. Meehän katsoon mitä. Ainoat vihreet alueet tohon autiomaahan on Israelilaiset saaneet aikaseksi. Ei Arabit. Ja siihen vasytaus mitä palestiinalaiset on. Ne on terroristeja suurin osa. Arabit on asuttanut jo pitkään tota Jerusalemin vanhaa kaupunkia tuolla muurin sisällä. Kun meet sinne Juutalaisten puolelta, on kuin menisit kaatopaikalle.

    Äänestä

  • rotututkija kirjoitti:

    Tossa puhutaan palestiinan kysymyksestä yk:n ratkottavaksi 1947. Kukahan noi on kirjoittanut tohon historiaan. Ei YK:ta ollut vielä sillä nimellä ees olemassa. Se oli silloin Kansainliitto. Turha sanoa että kansainliitto on sama kuin yk. Eikö historiaa pidä kirjottaa oikeilla nimillä myös.

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    Sanoit että palestiinalaiset ovat ahkeruudella jotain saaneet aikaseksi. Meehän katsoon mitä. Ainoat vihreet alueet tohon autiomaahan on Israelilaiset saaneet aikaseksi. Ei Arabit. Ja siihen vasytaus mitä palestiinalaiset on. Ne on terroristeja suurin osa. Arabit on asuttanut jo pitkään tota Jerusalemin vanhaa kaupunkia tuolla muurin sisällä. Kun meet sinne Juutalaisten puolelta, on kuin menisit kaatopaikalle.

    "Ainoat vihreet alueet tohon autiomaahan on Israelilaiset saaneet aikaseksi."

    Jo vuonna 1891 Ahad Ha'Am (Asher Ginzberg) Venäjän juutalainen kirjoittaja ja sionistisen liikkeen ajattelija totesi:

    ""We abroad are used to believe the Eretz Yisrael is now almost totally desolate, a desert that is not sowed ..... But in truth that is not the case. Throughout the country it is difficult to find fields that are not sowed. Only sand dunes and stony mountains .... are not cultivated."

    Hän myös ennusti, että alkuasukkaat eivät luovu helpolla kodeistaan.

    Ja jos tutustut brittihallinnon kirjanpitoon ajalta ennen Israelin valtion perustamista voit huomata, että palestiinalaiset tuottivat suurimman osan alueen vilja ja hedelmäsadosta.

    Näin on.Olen käynyt paikanpäällä ja nähnyt.Haju oli kuin kaatopaikalla.

    Äänestä

  • jo monesti todistanut olevansa liukas kavaltaja ja rosvo esim,juudas ilmeisesti tavat periytyy vuosisatojakin. Hanna

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Tossa puhutaan palestiinan kysymyksestä yk:n ratkottavaksi 1947. Kukahan noi on kirjoittanut tohon historiaan. Ei YK:ta ollut vielä sillä nimellä ees olemassa. Se oli silloin Kansainliitto. Turha sanoa että kansainliitto on sama kuin yk. Eikö historiaa pidä kirjottaa oikeilla nimillä myös.

    Esimerkiksi NL erotettiin kansainliitosta hyökättyään Suomeen, mutta kovasti on taas toimeliaana häärännyt YK:ssa, tätänykyä eri naamarilla eli nimellä kuten entinen huutolaistyttö.

    Äänestä

  • niili kirjoitti:

    "Ainoat vihreet alueet tohon autiomaahan on Israelilaiset saaneet aikaseksi."

    Jo vuonna 1891 Ahad Ha'Am (Asher Ginzberg) Venäjän juutalainen kirjoittaja ja sionistisen liikkeen ajattelija totesi:

    ""We abroad are used to believe the Eretz Yisrael is now almost totally desolate, a desert that is not sowed ..... But in truth that is not the case. Throughout the country it is difficult to find fields that are not sowed. Only sand dunes and stony mountains .... are not cultivated."

    Hän myös ennusti, että alkuasukkaat eivät luovu helpolla kodeistaan.

    Ja jos tutustut brittihallinnon kirjanpitoon ajalta ennen Israelin valtion perustamista voit huomata, että palestiinalaiset tuottivat suurimman osan alueen vilja ja hedelmäsadosta.

    Hei nyt on vuosi 2003 vähä aikaa. Et oo tainnut nyt käydä tuolla Israelissa. Jos ne vihreeet on istutettu 1800 luvulla ei ne kastelematta enää elä.

    Äänestä

  • Asseri kirjoitti:

    Hei nyt on vuosi 2003 vähä aikaa. Et oo tainnut nyt käydä tuolla Israelissa. Jos ne vihreeet on istutettu 1800 luvulla ei ne kastelematta enää elä.

    Niin. Nythän ne maat kuuluvatkin muille. Mitäs sitä vanhoja muistelemaan :)

    Äänestä

  • Ensinnäkään koskaan historiassa ei ole ollut palestiinan maata, eikä koskaan myöskään palestiinan kansaa ja palestiinalaisia! Historia ei näitä nimityksiä edes tunne. Palestiina-pilkkanimen alueelle antoivat roomalaiset, kun yrittivät lannistaa alueella asuvan juutalaisen kansan.

    Nimen Palestiina ja palestiinalaiset kehitti omasta hatustaan Jasser Arafat 1967 -kesäsodan jälkeen saadakseen taakseen muutkin arabimaat taisteluun Israelin valtiota ja sen juutalaista kansaa vastaan. Hän kun halusi tuhota Israelin virallisen valtion ja työntää sen kansalaiset Välimereen, heidätkin mieluimmin jokaisen kuolleena.

    Kyseessä olevaa aluetta eivät arabikansat koskaan viljelleet, vaan se autioitui, sieltä hakattiin kaikki puutkin klapeiksi, kun ottomaanisulttaani keksi panna kansalaisille puuveron kaikista kasvavista puista. No, ratkaisu olikin oikein arabiluonteen mukainen: puut poikki, pois verot, mutta mikään ei alueilla sitten kasvanutkaan, vaan suola-aavikko valloitti alueen.

    Kun juutalaispioneerit tulivat maahan 1800-luvun lopussa, he alkoivat korjata arabien tekemiä tuhoja, pesivät suolaantuneen maan makealla vedellä, ostivat hyvää multaa, tuottivat sitä kaukaakin ja istuttivat siihen kasvillisuutta.

    Kun nyt maa viimein monien uhrausten jälkeen alkoi kasvaa ja tuottaa hyvknkin hedellmää, ympärillä asuvat arabit kiinnostuivat myös tästä maapläntistä, ja alkoivat väittää sitä omakseen. Heitä muuttikin alueella runsaasti, sillä tämä alue ruokki heitä moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä heidän arabialueensa tekivät.

    Mutta heidän ahneutensa kasvoi ja he alkoivat ajaa juutalaisia asein pois alueelta, jonka juutalaiset olivat omilla teoillaan ja raatamisellaan sekä lukuisilla uhreillaan saavuttaneet.

    Joten se siitä "palestiinalaisten" oikeudesta tähän Israelin maahan! Tuntuisi varmaan samalta, jos savolaiset alkaisivat kutsua Suomea Savoksi ja savolaisia alueen alkuperäiskansaksi ja ajaisivat kaikki muut suomalaiset Suomenlahteen.

    Hyvät keskustelijat, käyttäkää tervettä järkeä, kun viestitätte meille jotakin, ja ennen kaikkea tarkistakaa väitteenne juuret niiden jokaiselta puolelta, niin ei tarvitse mielipiteittensä vuoksi myöhemmin hävetä!

    Äänestä

  • niili kirjoitti:

    Niin huomaat olevasi liemessä. Tarkoitatko siitä lähtien kun muinaiset israelilaiset tarun mukaan tulivat alueelle ja tappoivat siellä asuneet ihmiset ryöstääkseen heidän maansa?

    No... Daavid hallitsi Jerusalemissa jo 3000 vuotta sitten, jolloin kenenkään mieleen ei edes putkahtanut termi "palestiina" tai "palestiinalaiset". Tämän kertovatkaikki historiankirjat, ja ei siinä Grimmin satuja lukea tarvitse. Suosittelen sinullekin asiallisia historiankirjoja Grimmin satujen sijasta.

    Äänestä

  • niili kirjoitti:

    "Ainoat vihreet alueet tohon autiomaahan on Israelilaiset saaneet aikaseksi."

    Jo vuonna 1891 Ahad Ha'Am (Asher Ginzberg) Venäjän juutalainen kirjoittaja ja sionistisen liikkeen ajattelija totesi:

    ""We abroad are used to believe the Eretz Yisrael is now almost totally desolate, a desert that is not sowed ..... But in truth that is not the case. Throughout the country it is difficult to find fields that are not sowed. Only sand dunes and stony mountains .... are not cultivated."

    Hän myös ennusti, että alkuasukkaat eivät luovu helpolla kodeistaan.

    Ja jos tutustut brittihallinnon kirjanpitoon ajalta ennen Israelin valtion perustamista voit huomata, että palestiinalaiset tuottivat suurimman osan alueen vilja ja hedelmäsadosta.

    Mutta hyvä ystävä, jo 1891 juutalaispioneerit olivat vuosikausia viljelleen maata ja saaneet sen omalta osaltaan kasvamaan, siinä asiassa olitkin oikeassa. Mutta sitä kasvua eivät saaneet aikaan arabit, vaan juutalaiset innokkaat pioneerit... mutta millä hinnalla. Malaria, kuumesairaudet, onnettomuudet ja myös suurelta osin ympäröivät ja juutalaisia terrorisoivat arabiheimot tappoivat monia, monia uudisasukkaita.

    Sanoisin sinulle, arvoisa nimimerkki, että historia täytyy lukea oikein, jolloin sitä ei ole enää mitään syytä vääristellä vain toisen osapuolen eduksi.

    Äänestä

  • Shalom kirjoitti:

    Ensinnäkään koskaan historiassa ei ole ollut palestiinan maata, eikä koskaan myöskään palestiinan kansaa ja palestiinalaisia! Historia ei näitä nimityksiä edes tunne. Palestiina-pilkkanimen alueelle antoivat roomalaiset, kun yrittivät lannistaa alueella asuvan juutalaisen kansan.

    Nimen Palestiina ja palestiinalaiset kehitti omasta hatustaan Jasser Arafat 1967 -kesäsodan jälkeen saadakseen taakseen muutkin arabimaat taisteluun Israelin valtiota ja sen juutalaista kansaa vastaan. Hän kun halusi tuhota Israelin virallisen valtion ja työntää sen kansalaiset Välimereen, heidätkin mieluimmin jokaisen kuolleena.

    Kyseessä olevaa aluetta eivät arabikansat koskaan viljelleet, vaan se autioitui, sieltä hakattiin kaikki puutkin klapeiksi, kun ottomaanisulttaani keksi panna kansalaisille puuveron kaikista kasvavista puista. No, ratkaisu olikin oikein arabiluonteen mukainen: puut poikki, pois verot, mutta mikään ei alueilla sitten kasvanutkaan, vaan suola-aavikko valloitti alueen.

    Kun juutalaispioneerit tulivat maahan 1800-luvun lopussa, he alkoivat korjata arabien tekemiä tuhoja, pesivät suolaantuneen maan makealla vedellä, ostivat hyvää multaa, tuottivat sitä kaukaakin ja istuttivat siihen kasvillisuutta.

    Kun nyt maa viimein monien uhrausten jälkeen alkoi kasvaa ja tuottaa hyvknkin hedellmää, ympärillä asuvat arabit kiinnostuivat myös tästä maapläntistä, ja alkoivat väittää sitä omakseen. Heitä muuttikin alueella runsaasti, sillä tämä alue ruokki heitä moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä heidän arabialueensa tekivät.

    Mutta heidän ahneutensa kasvoi ja he alkoivat ajaa juutalaisia asein pois alueelta, jonka juutalaiset olivat omilla teoillaan ja raatamisellaan sekä lukuisilla uhreillaan saavuttaneet.

    Joten se siitä "palestiinalaisten" oikeudesta tähän Israelin maahan! Tuntuisi varmaan samalta, jos savolaiset alkaisivat kutsua Suomea Savoksi ja savolaisia alueen alkuperäiskansaksi ja ajaisivat kaikki muut suomalaiset Suomenlahteen.

    Hyvät keskustelijat, käyttäkää tervettä järkeä, kun viestitätte meille jotakin, ja ennen kaikkea tarkistakaa väitteenne juuret niiden jokaiselta puolelta, niin ei tarvitse mielipiteittensä vuoksi myöhemmin hävetä!

    noissa ennen toista maailmansotaa valmistuneissa kartoissa siellä Israelin paikalla on pelkästään Palestiina?

    Äänestä

  • yrjö kirjoitti:

    lukee samalla paikalla Judea?

    Äänestä

  • Shalom kirjoitti:

    No... Daavid hallitsi Jerusalemissa jo 3000 vuotta sitten, jolloin kenenkään mieleen ei edes putkahtanut termi "palestiina" tai "palestiinalaiset". Tämän kertovatkaikki historiankirjat, ja ei siinä Grimmin satuja lukea tarvitse. Suosittelen sinullekin asiallisia historiankirjoja Grimmin satujen sijasta.

    vakavasti otettavista kirjoista, kuten Koraanista.

    Äänestä

  • Shalom kirjoitti:

    No... Daavid hallitsi Jerusalemissa jo 3000 vuotta sitten, jolloin kenenkään mieleen ei edes putkahtanut termi "palestiina" tai "palestiinalaiset". Tämän kertovatkaikki historiankirjat, ja ei siinä Grimmin satuja lukea tarvitse. Suosittelen sinullekin asiallisia historiankirjoja Grimmin satujen sijasta.

    Joo Daavid hallitsi vähän aikaa. Välillä hallitsi joku muu siellä joku toinen täällä jne. kuten asia aina on. Tarun mukaan juutalaiset olivat pois Pal.. eikun Israelista 2000 vuotta. Yleensä omistusoikeus menee silloin...on Grimmin satujakin hurjempaa perustella omistusoikeutta muinaishistorialla, johon ei ole mitään yhdyssidettä. Palestiinalaisiksi sanotuilla ihmisillä sensijaan on vuosisatainen jatkuva yhteys alueeseen. He ja heidän esivanhempansa ovat siellä asuneet.
    Ja jos puhutaan siitä kenelle mikäkin alue _alunperin_ kuuluu (siihenhän vastasin), silloin kai pitäisi ihan oikeasti etsiä se alkuperäinen omistaja. He vain ovat kadonneet...

    Mutta muuten olen itse asiassa sitä mieltä, että palestiinalaisiksi sanotut ihmiset ovat enemmän sukua Daavidille ja muinaisille israelilaisille, kuin nämä ympäri maailmaa hajaantuneet juutalaiset. Nimittäin kaikki juutalaiset eivät tietenkään lähteneet palestiinasta, vain pieni joukko lähti. Maailman juutalaiset ovat heidän jälkeläisiään vahvasti laimennetussa muodossa kansojen välisen yleisen ristiinnaimisen, käännynnäisten ym. vuoksi.
    Sen sijaan suurin osa palestiinan alueen köyhästä kansasta jäi kotiinsa 2000 vuotta sitten. Mihin viljelijät ja lampaankasvattajat ym. olisivat lähteneet? Roomaanko? Nykyajan palestiinalaiset ovat heidän ja muiden alueella asuvien kansojen jälkeläisiä.

    Äänestä

  • Shalom kirjoitti:

    Mutta hyvä ystävä, jo 1891 juutalaispioneerit olivat vuosikausia viljelleen maata ja saaneet sen omalta osaltaan kasvamaan, siinä asiassa olitkin oikeassa. Mutta sitä kasvua eivät saaneet aikaan arabit, vaan juutalaiset innokkaat pioneerit... mutta millä hinnalla. Malaria, kuumesairaudet, onnettomuudet ja myös suurelta osin ympäröivät ja juutalaisia terrorisoivat arabiheimot tappoivat monia, monia uudisasukkaita.

    Sanoisin sinulle, arvoisa nimimerkki, että historia täytyy lukea oikein, jolloin sitä ei ole enää mitään syytä vääristellä vain toisen osapuolen eduksi.

    "Sanoisin sinulle, arvoisa nimimerkki, että historia täytyy lukea oikein, jolloin sitä ei ole enää mitään syytä vääristellä vain toisen osapuolen eduksi. "

    ;-)))

    Rauhaa vaan sinullekin.

    Äänestä

  • Shalom kirjoitti:

    Ensinnäkään koskaan historiassa ei ole ollut palestiinan maata, eikä koskaan myöskään palestiinan kansaa ja palestiinalaisia! Historia ei näitä nimityksiä edes tunne. Palestiina-pilkkanimen alueelle antoivat roomalaiset, kun yrittivät lannistaa alueella asuvan juutalaisen kansan.

    Nimen Palestiina ja palestiinalaiset kehitti omasta hatustaan Jasser Arafat 1967 -kesäsodan jälkeen saadakseen taakseen muutkin arabimaat taisteluun Israelin valtiota ja sen juutalaista kansaa vastaan. Hän kun halusi tuhota Israelin virallisen valtion ja työntää sen kansalaiset Välimereen, heidätkin mieluimmin jokaisen kuolleena.

    Kyseessä olevaa aluetta eivät arabikansat koskaan viljelleet, vaan se autioitui, sieltä hakattiin kaikki puutkin klapeiksi, kun ottomaanisulttaani keksi panna kansalaisille puuveron kaikista kasvavista puista. No, ratkaisu olikin oikein arabiluonteen mukainen: puut poikki, pois verot, mutta mikään ei alueilla sitten kasvanutkaan, vaan suola-aavikko valloitti alueen.

    Kun juutalaispioneerit tulivat maahan 1800-luvun lopussa, he alkoivat korjata arabien tekemiä tuhoja, pesivät suolaantuneen maan makealla vedellä, ostivat hyvää multaa, tuottivat sitä kaukaakin ja istuttivat siihen kasvillisuutta.

    Kun nyt maa viimein monien uhrausten jälkeen alkoi kasvaa ja tuottaa hyvknkin hedellmää, ympärillä asuvat arabit kiinnostuivat myös tästä maapläntistä, ja alkoivat väittää sitä omakseen. Heitä muuttikin alueella runsaasti, sillä tämä alue ruokki heitä moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä heidän arabialueensa tekivät.

    Mutta heidän ahneutensa kasvoi ja he alkoivat ajaa juutalaisia asein pois alueelta, jonka juutalaiset olivat omilla teoillaan ja raatamisellaan sekä lukuisilla uhreillaan saavuttaneet.

    Joten se siitä "palestiinalaisten" oikeudesta tähän Israelin maahan! Tuntuisi varmaan samalta, jos savolaiset alkaisivat kutsua Suomea Savoksi ja savolaisia alueen alkuperäiskansaksi ja ajaisivat kaikki muut suomalaiset Suomenlahteen.

    Hyvät keskustelijat, käyttäkää tervettä järkeä, kun viestitätte meille jotakin, ja ennen kaikkea tarkistakaa väitteenne juuret niiden jokaiselta puolelta, niin ei tarvitse mielipiteittensä vuoksi myöhemmin hävetä!

    Miten selität Libanonin maataloustuotannon? Juutalaisetko sen laittoivat tuottamaan? Ilmeisesti! Ensin tyypilliseen tapaansa arabit hävittivät kaiken ja Israelilaiset laittoivat maan tuottamaan? Puhdetöinään sotapojat, taukopaikoissa.

    Miksi kysyt kun tiesit jo vastauksen?

    Äänestä

  • niili kirjoitti:

    Joo Daavid hallitsi vähän aikaa. Välillä hallitsi joku muu siellä joku toinen täällä jne. kuten asia aina on. Tarun mukaan juutalaiset olivat pois Pal.. eikun Israelista 2000 vuotta. Yleensä omistusoikeus menee silloin...on Grimmin satujakin hurjempaa perustella omistusoikeutta muinaishistorialla, johon ei ole mitään yhdyssidettä. Palestiinalaisiksi sanotuilla ihmisillä sensijaan on vuosisatainen jatkuva yhteys alueeseen. He ja heidän esivanhempansa ovat siellä asuneet.
    Ja jos puhutaan siitä kenelle mikäkin alue _alunperin_ kuuluu (siihenhän vastasin), silloin kai pitäisi ihan oikeasti etsiä se alkuperäinen omistaja. He vain ovat kadonneet...

    Mutta muuten olen itse asiassa sitä mieltä, että palestiinalaisiksi sanotut ihmiset ovat enemmän sukua Daavidille ja muinaisille israelilaisille, kuin nämä ympäri maailmaa hajaantuneet juutalaiset. Nimittäin kaikki juutalaiset eivät tietenkään lähteneet palestiinasta, vain pieni joukko lähti. Maailman juutalaiset ovat heidän jälkeläisiään vahvasti laimennetussa muodossa kansojen välisen yleisen ristiinnaimisen, käännynnäisten ym. vuoksi.
    Sen sijaan suurin osa palestiinan alueen köyhästä kansasta jäi kotiinsa 2000 vuotta sitten. Mihin viljelijät ja lampaankasvattajat ym. olisivat lähteneet? Roomaanko? Nykyajan palestiinalaiset ovat heidän ja muiden alueella asuvien kansojen jälkeläisiä.

    Heippa!
    No... taas meni ainakin tälle nimimerkille ohi korvien ja silmien se, mitä kirjoitin. Etpä tainnu lukea paljoakaaqn tekstistäni.

    Muuten Daavidilla ja "palestiinalaisilla" ei edes voi olla geneettistä yhteyttä keskenään, sillä palestiinalaisia itse asialla ei ole edes olemassakaan! Jos Arafat 1967 kesäsodan jälkeen poliittisessa mielessä hyötyäkseen alkoi kutsua alueella olevaa sekakansaa palestiinalaisiksi, ei tee heistä millään lailla palestiinan kansaa. He ovat ympäröivien arabimaiden asukkaiden jälkeläisiä, Arafatkin Egyptissä syntyneenä, piste.

    Ovatko tämänkaltaiset Grimmin kirjoittamat kommentit asiallisia vai eivät, päätelköön kukin tämän keskustelun lukijoista. Minusta Grimm ja aateveljensä piruilevat vain, mutta asiaa he eivät puhu!

    Äänestä

  • niili kirjoitti:

    "Sanoisin sinulle, arvoisa nimimerkki, että historia täytyy lukea oikein, jolloin sitä ei ole enää mitään syytä vääristellä vain toisen osapuolen eduksi. "

    ;-)))

    Rauhaa vaan sinullekin.

    Kiitos vain sinullekin, mutta viestisi ei sanonut mitään ainakaan minulle.

    Oikeassa olet siinä, että historiaa taytyy lukea, mutta puolueettomasti, silloin ei tule ylilyöntejä ja vain toisen osapuolen kannalle kääntynyttä mieltä.

    Kuitenkin arabiystäviemme ymmärtäjiä tälläkin palstalla tuntuu riittävän varsin runsaasti, joten suonet minullekin sananvuoron, vaikkakin kerron asioita myös Israelin kantaa ymmärtäen.

    Jumalan rauhaa, sinulle, ystäväni ja siunattua vuotta 2004

    Äänestä

  • yrjö kirjoitti:

    noissa ennen toista maailmansotaa valmistuneissa kartoissa siellä Israelin paikalla on pelkästään Palestiina?

    Kysypä sitä asiaa noilta kartantekijöiltä. Nykyisin muuten arabimaissa kouluissa maantiedon kirjoissa ei ole ollenkaan Israelin valtiota, mites tämä on mielestäsi, onko se sitten oikein?

    Ja muistahan, kuinka monen maailman valtion nimi on muutettu sen jälkeen, kun maa on itsenäistynyt.
    Väitteesi ei siis todista yhtään mitään, ystäväni.

    Jumalan Rauhaa sinullekin ja siunattua vuotta 2004

    Äänestä

  • niili kirjoitti:

    Miten selität Libanonin maataloustuotannon? Juutalaisetko sen laittoivat tuottamaan? Ilmeisesti! Ensin tyypilliseen tapaansa arabit hävittivät kaiken ja Israelilaiset laittoivat maan tuottamaan? Puhdetöinään sotapojat, taukopaikoissa.

    Kuule, kun minä en tiedä oikein noista Lipanonin maatallousasioista.

    Mutta Israelin maatallousasioista tietän paljon enemmän näköjään, kuin sinä.

    Et kai kiistä historiallisia faktoja. Johan tuollaisesta historian uudelleenkirjoituksesta luopuivat itänaapuritkin, kun mahdoton läsähti levälleen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Joonas kirjoitti:

Taisivat töpätä pahemman kerran mailman silmissä. Maa joka on aina ollut palestiinalaisten tukena, eli Egypti. Tajuaakohan palestiinan kansalaiset missä mennään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu