siis ihan aito jehovantodistaja ei siis mitään mutu tietoa. Miksi jehovantodistajat eivät vietä syntymäpäiviä TAI JEESUKSEN SYNTTÄRIÄ joulua. Mun työkaveri täytti 50 ja tietysti ostimme lahjan porukalla. Myöhemmin kuulimme että hän ei vietä syntymäpäivää kun on jehovantodistaja.
Samoin kuulin että kun tämä perhe oli kääntynyt jehov uskoon niin perheen kaksi koiraa oli lopetettu em. syystä.
Voisko joku valoittaa tyhmää..
Voisiko joku kertoa..
14
523
Vastaukset 14
- :-D
Raamatussa mainitaan syntymäpäivien vietto vain kahdesti. Molemmissa tapauksissa oli kyse ei-uskovasta ihmisestä (Egyptin farao ja Herodes). Molemmilla "juhlilla" oli surulliset seuraukset (toisessa murhattiin faraon ylileipuri, toisessa Johannes Kastaja). Voit itse lukea 1. Mooseksen kirja 40:20-22 ja Matteuksen evankeliumi 14:6-10.
Jeesus käski viettää kuolemansa muistoa (Luuk. 22:19). Eikö olisi loogista päätellä, että mikäli hän olisi halunnut seuraajiensa viettävän syntymäpäiväänsä, hän olisi antanut käskyn myös siitä?
Jeesuksen tai hänen opetuslapsiensa saati sitten yhdenkään Jumalan palvelijan viettäneen syntymäpäivää. Sen sijaan vain nuo kaksi tapausta mainitaan liittyen tuohon tapaan. Eikö voida siis todeta, että Raamattu esittää syntymäpäivät varsin kielteisessä valossa?
---
"Samoin kuulin että kun tämä perhe oli kääntynyt jehov uskoon niin perheen kaksi koiraa oli lopetettu em. syystä."
Kuulit siis valheen. Onnittelen!- Liski
>>
Huolellinen Raamatun tutkija huomaa helposti, että monet nykypäivän "kristillisistä" juhlapäivistä eivät olekaan kristillisiä vaan alkuperältään pakanallisia. Monet lähteet huomauttavat Joulun, Pääsiäisen, syntymäpäivien, uuden vuoden, äitien päivän, Halloweenin ym. pakanallisesta alkuperästä. Jehovan Todistajat eivät vietä tuollaisia juhlapäiviä, vaan noudattavat Raamatun kehotusta karttaa kaikkea epäpuhdasta.
Huolelliset Raamatun tutkijat ovat olleet tietoisia näiden juhlapäivien alkuperästä jo vuosisatoja. Ne eivät ole mitään uusia, JT:ien esiintuomia löytöjä. JT:t eivät vaan koskaan ole vaivautuneet kysymään Raamatun tutkijoilta syitä siihen, miksi he edelleenkin viettävät näitä juhlapäiviä. JT:t itse eivät ole millänsäkään siitä, että käyttävät gregoriaanista kalenteria, jossa viikonpäivät ja kuukaudet on nimetty muinaisten jumalien ja jumalattarien mukaan. Miksi? Koska tuollaiset pakanalliset tunnukset ovat jo aikaa sitten menettäneet merkityksensä. Onko kenellekään nykypäivänä elävälle mitään merkitystä sillä, että vuosisatoja sitten pakanat palvoivat puita, kevätpäiväntasaus oli hedelmällisyysrituaalien aikaa tai joitakin ihmisiä tapettiin syntymäpäivien aikaan? Ei kukaan Joulua viettävä oikeasti usko kuusipuun jumaluuteen, vaan pitää sitä ainoastaan kauniina koristeena ja piristeenä talviseen synkeyteen. Ei kukaan Pääsiäistä viettävä osallistu moraalittomiin hedelmällisyysrituaaleihin, vaan ostaa suklaamunan ehkä piristääkseen lapsensa mielen. Ei kukaan syntymäpäiviään viettävä ihminen tapa toista ihmistä päivänsä kunniaksi, vaan nauttii ystäviensä kanssa yhdessäolosta. Vaikuttaa siltä, että myös Jumalaa pelkäävän Jobin perheen jäsenet juhlistivat syntymäpäiviään (Job 1:4-5), ja enkelit juhlivat Kristuksen syntymää (Luuk. 2:8-14). Paavali sanoi, että ketään ei tulisi tuomita sen mukaan, viettääkö hän jotain päivää vai ei, vaan jokaisen yksilön valinnan vapautta ja vakaumusta tulisi kunnioittaa (Kol. 2:16; Room. 14:4-6). On mielenkiintoista huomata, että vaikka VT-seura kieltää yksittäisen ihmisen juhlinnan kohteena olemisen (syntymäpäivät), se ei tuomitse kahden ihmisen juhlinnan kohteena olemista (vuotuisen hääpäivän vietto).
Kristityn tulisi pidättäytyä epäjumalanpalveluksesta, ja Paavali kehottaakin karttamaan kaikkea epäpuhdasta, eli sellaisia asioita, jotka ovat edelleen tunnistettavissa epäjumalanpalvelukseksi. Mutta juhlapäivät ainakaan länsimaissa eivät ole enää minkään tietyn epäjumalan palvontaa, ja pelkät vihjailutkin tuollaisesta saattavat kuulostaa monista varsin huvittavilta. Monelle ihmiselle juhlapäivien vietto merkitseekin yksinkertaisesti vapaapäivää työstä, aikaa perheen parissa viettämiselle, aikaa omille mieliharrastuksille, jne.>> - Lol
"Jeesus käski viettää kuolemansa muistoa (Luuk. 22:19). Eikö olisi loogista päätellä, että mikäli hän olisi halunnut seuraajiensa viettävän syntymäpäiväänsä, hän olisi antanut käskyn myös siitä? "
eikö olisi ollut loogista, että jos Jeesus oli halunnut tulevien sukupolvien tietävän hänestä olisi Jeesus käskenyt kirjoittaa sanansa muistiin.
Kuka käski valita monista 50-400 -luvulla syntyneistä kristillisistä kirjoituksista ohjeellisen kaanonin, jos Jeesus olisi näin halunnut hän olisi varmaan käskenyt.
Ei hän antanut kuin kastekäskyn! - kaiffari
Liski kirjoitti:
>>
Huolellinen Raamatun tutkija huomaa helposti, että monet nykypäivän "kristillisistä" juhlapäivistä eivät olekaan kristillisiä vaan alkuperältään pakanallisia. Monet lähteet huomauttavat Joulun, Pääsiäisen, syntymäpäivien, uuden vuoden, äitien päivän, Halloweenin ym. pakanallisesta alkuperästä. Jehovan Todistajat eivät vietä tuollaisia juhlapäiviä, vaan noudattavat Raamatun kehotusta karttaa kaikkea epäpuhdasta.
Huolelliset Raamatun tutkijat ovat olleet tietoisia näiden juhlapäivien alkuperästä jo vuosisatoja. Ne eivät ole mitään uusia, JT:ien esiintuomia löytöjä. JT:t eivät vaan koskaan ole vaivautuneet kysymään Raamatun tutkijoilta syitä siihen, miksi he edelleenkin viettävät näitä juhlapäiviä. JT:t itse eivät ole millänsäkään siitä, että käyttävät gregoriaanista kalenteria, jossa viikonpäivät ja kuukaudet on nimetty muinaisten jumalien ja jumalattarien mukaan. Miksi? Koska tuollaiset pakanalliset tunnukset ovat jo aikaa sitten menettäneet merkityksensä. Onko kenellekään nykypäivänä elävälle mitään merkitystä sillä, että vuosisatoja sitten pakanat palvoivat puita, kevätpäiväntasaus oli hedelmällisyysrituaalien aikaa tai joitakin ihmisiä tapettiin syntymäpäivien aikaan? Ei kukaan Joulua viettävä oikeasti usko kuusipuun jumaluuteen, vaan pitää sitä ainoastaan kauniina koristeena ja piristeenä talviseen synkeyteen. Ei kukaan Pääsiäistä viettävä osallistu moraalittomiin hedelmällisyysrituaaleihin, vaan ostaa suklaamunan ehkä piristääkseen lapsensa mielen. Ei kukaan syntymäpäiviään viettävä ihminen tapa toista ihmistä päivänsä kunniaksi, vaan nauttii ystäviensä kanssa yhdessäolosta. Vaikuttaa siltä, että myös Jumalaa pelkäävän Jobin perheen jäsenet juhlistivat syntymäpäiviään (Job 1:4-5), ja enkelit juhlivat Kristuksen syntymää (Luuk. 2:8-14). Paavali sanoi, että ketään ei tulisi tuomita sen mukaan, viettääkö hän jotain päivää vai ei, vaan jokaisen yksilön valinnan vapautta ja vakaumusta tulisi kunnioittaa (Kol. 2:16; Room. 14:4-6). On mielenkiintoista huomata, että vaikka VT-seura kieltää yksittäisen ihmisen juhlinnan kohteena olemisen (syntymäpäivät), se ei tuomitse kahden ihmisen juhlinnan kohteena olemista (vuotuisen hääpäivän vietto).
Kristityn tulisi pidättäytyä epäjumalanpalveluksesta, ja Paavali kehottaakin karttamaan kaikkea epäpuhdasta, eli sellaisia asioita, jotka ovat edelleen tunnistettavissa epäjumalanpalvelukseksi. Mutta juhlapäivät ainakaan länsimaissa eivät ole enää minkään tietyn epäjumalan palvontaa, ja pelkät vihjailutkin tuollaisesta saattavat kuulostaa monista varsin huvittavilta. Monelle ihmiselle juhlapäivien vietto merkitseekin yksinkertaisesti vapaapäivää työstä, aikaa perheen parissa viettämiselle, aikaa omille mieliharrastuksille, jne.>>joku kertoo jonku raamattuun uskovan uskonnollisen ryhmän joka karttaa JT:jia enemmän pakanallista alkuperää olevia tapoja?
- Voi
Onks kaikki jehovat noin tyhmiä!
- :-D
Lol kirjoitti:
"Jeesus käski viettää kuolemansa muistoa (Luuk. 22:19). Eikö olisi loogista päätellä, että mikäli hän olisi halunnut seuraajiensa viettävän syntymäpäiväänsä, hän olisi antanut käskyn myös siitä? "
eikö olisi ollut loogista, että jos Jeesus oli halunnut tulevien sukupolvien tietävän hänestä olisi Jeesus käskenyt kirjoittaa sanansa muistiin.
Kuka käski valita monista 50-400 -luvulla syntyneistä kristillisistä kirjoituksista ohjeellisen kaanonin, jos Jeesus olisi näin halunnut hän olisi varmaan käskenyt.
Ei hän antanut kuin kastekäskyn!"eikö olisi ollut loogista, että jos Jeesus oli halunnut tulevien sukupolvien tietävän hänestä olisi Jeesus käskenyt kirjoittaa sanansa muistiin."
Eiköhän hän tiennyt Isänsä pitävän tästä huolen. Logiikkaa kun seurataan: Kristuksesta oli kirjoitettu aikaisemmin Jumalan henkeyttämässä Raamatussa. Miksi hänen elämästään ei siis kirjoitettaisi ilman hänen käskyäänkin?
"Kuka käski valita monista 50-400 -luvulla syntyneistä kristillisistä kirjoituksista ohjeellisen kaanonin, jos Jeesus olisi näin halunnut hän olisi varmaan käskenyt."
Eiköhän tähänkin käy edellinen vastaus. Raamattu, jota luemme nykyään, on Jumalan henkeyttämä. Siksi Hän on pitänyt huolen, että se on monista voimakkaista tuhoamisyrityksistä huolimatta säilynyt meidän ajallemme. Henkeytyksstä todistaa myös sen sisäinen sopusointu, vaikka kirjoittajia oli valtava kirjo.
"Ei hän antanut kuin kastekäskyn!"
Voisit kokeilla lukea nuo laittamani raamatunkohdat. Vaikka ihan "omasta" Raamatustasi. - Jt-info
Voi kirjoitti:
Onks kaikki jehovat noin tyhmiä!
kyllä he ovat.
- zissus saatana
:-D kirjoitti:
"eikö olisi ollut loogista, että jos Jeesus oli halunnut tulevien sukupolvien tietävän hänestä olisi Jeesus käskenyt kirjoittaa sanansa muistiin."
Eiköhän hän tiennyt Isänsä pitävän tästä huolen. Logiikkaa kun seurataan: Kristuksesta oli kirjoitettu aikaisemmin Jumalan henkeyttämässä Raamatussa. Miksi hänen elämästään ei siis kirjoitettaisi ilman hänen käskyäänkin?
"Kuka käski valita monista 50-400 -luvulla syntyneistä kristillisistä kirjoituksista ohjeellisen kaanonin, jos Jeesus olisi näin halunnut hän olisi varmaan käskenyt."
Eiköhän tähänkin käy edellinen vastaus. Raamattu, jota luemme nykyään, on Jumalan henkeyttämä. Siksi Hän on pitänyt huolen, että se on monista voimakkaista tuhoamisyrityksistä huolimatta säilynyt meidän ajallemme. Henkeytyksstä todistaa myös sen sisäinen sopusointu, vaikka kirjoittajia oli valtava kirjo.
"Ei hän antanut kuin kastekäskyn!"
Voisit kokeilla lukea nuo laittamani raamatunkohdat. Vaikka ihan "omasta" Raamatustasi.Oletko noin sokean ylpeä omassa totuudessasi:
>>Eiköhän tähänkin käy edellinen vastaus. Raamattu, jota luemme nykyään, on Jumalan henkeyttämä. Siksi Hän on pitänyt huolen, että se on monista voimakkaista tuhoamisyrityksistä huolimatta säilynyt meidän ajallemme. Henkeytyksstä todistaa myös sen sisäinen sopusointu, vaikka kirjoittajia oli valtava kirjo. >>
Ut:han on katolista alkuperää. Kaanon määriteltiin 400-luvulle tultaessa, silloista kristikuntaa varten. Saatanallisen kirkon miehet siis valitsivat mitkä kirjat ovat henkeytettyjä ja mitkä eivät. Kiitä niitä Saatanallisia kirkon miehiä siitä, ettet esim. siteeraa henkeytettyinä kirjoituksina Filippuksen tai Tuomaan evankeliumia taikka apostolisten isien kirjoituksia.
>>Voisit kokeilla lukea nuo laittamani raamatunkohdat. Vaikka ihan "omasta" Raamatustasi.>>
Sinun se olisi aika oppia lukemaan raamattua ilman vartiotornia! - Raimo L
Voi kirjoitti:
Onks kaikki jehovat noin tyhmiä!
Ei sitten muuta.
- :-D
zissus saatana kirjoitti:
Oletko noin sokean ylpeä omassa totuudessasi:
>>Eiköhän tähänkin käy edellinen vastaus. Raamattu, jota luemme nykyään, on Jumalan henkeyttämä. Siksi Hän on pitänyt huolen, että se on monista voimakkaista tuhoamisyrityksistä huolimatta säilynyt meidän ajallemme. Henkeytyksstä todistaa myös sen sisäinen sopusointu, vaikka kirjoittajia oli valtava kirjo. >>
Ut:han on katolista alkuperää. Kaanon määriteltiin 400-luvulle tultaessa, silloista kristikuntaa varten. Saatanallisen kirkon miehet siis valitsivat mitkä kirjat ovat henkeytettyjä ja mitkä eivät. Kiitä niitä Saatanallisia kirkon miehiä siitä, ettet esim. siteeraa henkeytettyinä kirjoituksina Filippuksen tai Tuomaan evankeliumia taikka apostolisten isien kirjoituksia.
>>Voisit kokeilla lukea nuo laittamani raamatunkohdat. Vaikka ihan "omasta" Raamatustasi.>>
Sinun se olisi aika oppia lukemaan raamattua ilman vartiotornia!sitä Raamattua suojeli, niin että se meidän ajallemme selvisi? Kirkkoisätkö :D Tuskin. Roviolle vain paistumaan Raamatun tukijat.
Miksi Raamatun kirjat ovat niin sopusointuisia keskenään? Miksi kirjoja, jotka olivat ristiriidassa muun Raamatun kanssa, ei sisällytetty siihen? Miksiköhän. Miksi ne eivät säilyneet meidän ajallemme kuin katkelmina tai siten, että joku toinen kirjoittaja lainaa niitä?
Siinä olet oikeassa, että olen ylpeä voimakkaasta Jumalastani, joka on pitänyt huolta Sanansa säilymisestä. - henkeytettyä
:-D kirjoitti:
sitä Raamattua suojeli, niin että se meidän ajallemme selvisi? Kirkkoisätkö :D Tuskin. Roviolle vain paistumaan Raamatun tukijat.
Miksi Raamatun kirjat ovat niin sopusointuisia keskenään? Miksi kirjoja, jotka olivat ristiriidassa muun Raamatun kanssa, ei sisällytetty siihen? Miksiköhän. Miksi ne eivät säilyneet meidän ajallemme kuin katkelmina tai siten, että joku toinen kirjoittaja lainaa niitä?
Siinä olet oikeassa, että olen ylpeä voimakkaasta Jumalastani, joka on pitänyt huolta Sanansa säilymisestä.kirkko isät eivät suojelleet raamattua.
Monet kirjat ovat säilyneet hyvin meidän aikaamme mm. Apostolisten isien kirjoitukset.
Sanan säilymisestä on kylläkin pitänyt huolta katolinen kirkko, samoin katolinen kirkko on ollut päättämässä mikä on henkeytettyä ja mikä ei. - Rintti
Kerran vuodessa pidettävä "muistonvietto", jossa leipä ja viini kiertävät usein kenenkään niihin koskematta, on pelkkä Vartiotorniseuran opetus. Sitä ei voida perustella Raamatulla.
Luukkan 22. luvussa puhutaan ehtoollisen asettamisesta. Sama sanotaan myös 1. Korinttolaiskirjeessä, vielä selventäen : "Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee."
Jeesus ei asettanut "muistonviettoa", vaan ehtoollisen. Sitä hän kehotti nauttimaan "usein". Näin alkuseurakunnassa myös toimittiin, kuten Raamattu kertoo.
Yhdessä mielessä Jehovan todistajien ehtoolliskäytäntö (kukaan ei ota ehtoollista) on raamatullisempi, kuin monissa kirkoissa. Ehtoollinenhan kuuluu vain uskoon tulleille ja kastetuille:
41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. (Apt.2)
Vuotuisten juhlien tärkeydestä Raamattu sanoo meille kaikille:
10. Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
11. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt. (Gal.4)
- Jehovia ihmettelevä
Hei. niinpä niin. Meitä on moneksi. Muutimme jokin aika sitten paikkaan, jossa naapurinamme oli lapsi perhe. Odotukset olivat kivat, koska meilläkin on lapsia.
Tosi suuri pettymys tuli lastemme mentyä hakemaan naapurista leikkiseuraa; Siellä lapset juoksivat sisään. Hetken kuluttua tuli isäntä ovelle ja sanoi lapsillemme, etteivät heidän lapset saa leikkiä muiden kanssa. Tämä ei ole ainoa kerta. Eikä erehdys. He systemaattisesti kieltävät lastensa leikkimisen muiden kanssa. Mitähän se huostaanotto tarkoittanee. Ja keille.? jt hallintoelin on ottamassa käytäntöön yhden ainoan juhlapäivän, joka kattaa kaikki aikaisemmat maailmallisten juhlapäivät. Se on Peräilmapäivä. Ja se on joka päivä, koska Peräilmaa pääsee joka päivä.
Mitä koirien lopettamiseen tulee, niin nehän kyllä laskevat myös Peräilmaa. Mutta raamatun mukaan se ei ole raaamatun mukaista Peräilmaa, joksi lasketaan vain ihmisten Peräilmasuoritukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013418Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721093- 471044
- 70845
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit80758- 94697
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi50680Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k31638- 48614
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.104581