Joululahjoja on annettu jo keskiajalta saakka. Vanhin maininta suomalaisesta joululahjasta on Turusta vuodelta 1705. Joululahjat yleistyivät 1800-luvulla ensin pappiloissa ja kartanoissa sekä varakkaissa kaupunkilaiskodeissa, sitten myös työläiskodeissa. Aluksi kaikki lahjat valmistettiin itse. Ne olivat omatekoisten esineiden lisäksi vaatteita tai ruokaa. Lahjaan liitettiin runo, jonka avulla arvuuteltiin paketin sisältöä.
Kaupungeissa kauppojen lahjatavaranäyttelyt ja postimyyntikatalogit tulivat muotiin 1900-luvun alussa. Muutamassa vuosikymmenessä syntyi joululahjateollisuus, esimerkiksi nukkeja, pelejä, helistimiä, joululehtiä ja höyrykoneita. Maaseudulla joulu pysyi pitkään ruokajuhlana. Yllätyksellisyys oli maalla kauan joululahjan tärkein ominaisuus, ei niinkään sen rahallinen arvo. Esimerkiksi vanha nukke saattoi saada uuden leningin tai vanha puulelu maalattiin.
Varsinainen tavarajoulu syntyi 1960-luvulla. Lahjoiksi alettiin ostaa mm. arkisia taloustavaroita ja kodinkoneita. Uusista tuoteryhmistä huolimatta pehmeät paketit ovat pitäneet pintansa joululahjoina. Kaupalle joulunalusaika on vuoden paras myyntisesonki. Vuonna 2002 kauppojen joulumyynti oli noin 700 miljoonaa euroa.
Kaupallista joulua vastustetaan aika ajoin. Jo 1920-luvulla ruvettiin puhumaan omatekoisten lahjojen puolesta. Pula- ja sotavuodet nostivat pakosta joulun arvoonsa. Myös 1960- ja 70-luvuilla arvosteltiin ankarasti kaupallista joulua. Suomen Gallupin vuonna 2001 tekemän tutkimuksen mukaan joulu on kuitenkin kaupallistumisesta huolimatta säilyttänyt asemansa perheen ja suvun yhteisenä juhlana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.