Oletko sodassa?

...ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu….. Rauhanruhtinas.” Jes. 9:4,5

Pyhän Hengen ilmoitus profeetta Jesajan suulla on monikerroksinen profetia Jeesuksesta ja osoitettu eri aikakausien ihmisille. Profeetallinen sana kutsuu seimen lasta Rauhanruhtinaaksi.

Jesajan aikoina noin v. 750-680 eKr, Assurin (Assyrian) maailmanvalta orjuutti kansoja rautaisella kädellä. Assyrialaiset olivat tunnettuja kukistettujen vihollisten julmasta kohtelusta. Synnissä elävä ja Jumalansa hyljännyt Israelin kansa vietiin Assyrian pakkosiirtolaisuuteen ks. 2Kun.17:1-23.

Rauhaan pakottaminen tuli tutuksi myös Juudan kansalle, jonka pääkaupunkia Jerusalemia Assurin suurvalta piiritti ja vaati ehdotonta antautumista. Tänään monet pienet kansat ,Suomi mukaan luettuna, tähyävät turvaa Naton siipien suojasta ja Amerikan täsmäaseiden mahdista.

Siihen maailmanaikaan Kaikkivaltias Jumala lupasi varjella Juudan tuholta. Herra puhui profeetta Jesajan kautta omasta kaikkivaltiudestaan ja Assyrian suurvaltakuninkaan kahlekuninkaan roolista kansojen kohtalojen säätäjänä: ”Etkö ole kuullut: kauan sitten minä olen tätä valmistanut, muinaisuudesta saakka tätä aivoitellut! Nyt minä olen sen toteuttanut, ja niin sinä (Assyria) sait hävittää varustetut kaupungit autioiksi kiviröykkiöiksi.” Sitten Herran valtuuttama tuhon enkeli lähti liikkeelle ja iski Assurin leirissä kuoliaaksi 185000 miestä,Jes.37:26-38. Näin kävi, sillä Herra antaa kuoleman ja antaa elämän.


Tulevaan aikaan liittyen Jesaja puhuu rauhan ajasta, jolloin ”kaikki tallatut sotakengät ja verivaipat tulessa kulutetaan.”
Kyseessä on tuhatvuotinen rauhan aika, jolloin Jeesus hallitsee maan päällä Rauhanruhtinaana. Silloin ei sodita vaan ”susi asuu karitsan kanssa2, Jes. 11:6 ja ”kansat takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi” Miika 4:1-4. Saatana on sidottu ja heitetty syvyyteen eikä voi enää villitä kansoja Ilm. 20:1-3. Siksi ihmiset ja kansat elävät rauhassa keskenään.


Olisipa tuo aika jo ovella!! Mitä sinä etsivä ihminen teet rauhan saavuttamiseksi perheenne erinäköisten taistelujen keskelle? Valitettavasti ennen Raamatun Rauhanruhtinaan hallitusvaltaa ihmisten on kohdattava suuren ahdistuksen ks. Matt. 24:21-29, Dan. 12:1 ja laittomuuden ihmisen päivät 2Tess.2:1-10, Perkeleen hallitsemassa maailmassa, Ilm. 13.


Meidän päivinämme myös profeetan julistama rauha näyttää saavuttamattomalta unikuvalta. Saatanalliset sanat , sota ja irstaan lihan liekit hiipivät huoneisiimme median välityksellä ja myrkyttävät turtunutta mieltämme .Olethan lukija, nähnyt myös miten omat miekanpistopuheesi lisäävät itsesi ja lähimmäisen rauhattomuutta?

Kuitenkin rauhaton sielu etsii rauhaa ja vapautusta kuoleman kahleista.Työttömyyden tai työelämän paineissa uupunut kysyy huutojen keskellä: ”Kuuleeko kukaan?” tai ”Missä olet hyvä elämä?”

Raamatun ilmoituksen mukaan sinulla ,synnissä elävällä ja rauhattomalla sielulla, sota on ensiksi vihollisuutta Jumalaa, sitten itseäsi ja lopuksi lähimmäistäsi kohtaan. Siksi sinun, pysyvää sielunrauhaa etsivän ihmisen on suostuttava sovintoon Jumalan kanssa. Heittäydy syntisen naisen tavoin Rauhanruhtinaan jalkojen juureen ja usko Jeesuksen sanat: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut. ”Silloin sinä, uudestisyntynyt Jumalan lapsi, tulet taivaallisen rauhan omistajaksi .

Ja synnin orjuudesta ja rauhattomuudesta vapautunut ihminen iloitsee kuin eräs onnellinen nainen joka kertoi: ”Elin ahdistuksen päiviä ja tunnustin Jumalalle syntini. Niin kuolema väistyi. Pääkallomies ei enää katsele minua unissani.”


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen myös "mielipide" sodassa Arja,moonman, Pete, Hertta, juudas, sivusta, ohikulkija, Petteri, tirlittan, Haans ynnämuut saddamin "hallitukselle" myötämieliset taistoliaiskommunmistien Länsimaisuuden vastustajien mielipide ilmaisuuksiin!!!!!!!!!

Äänestä

Hei juntit, eikö "kuokkavieraat" ole yhtään inhottavaa sakkia??, minun mielestä ovat yhteiskunnan pohjasakkaa!!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mikko kirjoitti:

...ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu….. Rauhanruhtinas.” Jes. 9:4,5

Pyhän Hengen ilmoitus profeetta Jesajan suulla on monikerroksinen profetia Jeesuksesta ja osoitettu eri aikakausien ihmisille. Profeetallinen sana kutsuu seimen lasta Rauhanruhtinaaksi.

Jesajan aikoina noin v. 750-680 eKr, Assurin (Assyrian) maailmanvalta orjuutti kansoja rautaisella kädellä. Assyrialaiset olivat tunnettuja kukistettujen vihollisten julmasta kohtelusta. Synnissä elävä ja Jumalansa hyljännyt Israelin kansa vietiin Assyrian pakkosiirtolaisuuteen ks. 2Kun.17:1-23.

Rauhaan pakottaminen tuli tutuksi myös Juudan kansalle, jonka pääkaupunkia Jerusalemia Assurin suurvalta piiritti ja vaati ehdotonta antautumista. Tänään monet pienet kansat ,Suomi mukaan luettuna, tähyävät turvaa Naton siipien suojasta ja Amerikan täsmäaseiden mahdista.

Siihen maailmanaikaan Kaikkivaltias Jumala lupasi varjella Juudan tuholta. Herra puhui profeetta Jesajan kautta omasta kaikkivaltiudestaan ja Assyrian suurvaltakuninkaan kahlekuninkaan roolista kansojen kohtalojen säätäjänä: ”Etkö ole kuullut: kauan sitten minä olen tätä valmistanut, muinaisuudesta saakka tätä aivoitellut! Nyt minä olen sen toteuttanut, ja niin sinä (Assyria) sait hävittää varustetut kaupungit autioiksi kiviröykkiöiksi.” Sitten Herran valtuuttama tuhon enkeli lähti liikkeelle ja iski Assurin leirissä kuoliaaksi 185000 miestä,Jes.37:26-38. Näin kävi, sillä Herra antaa kuoleman ja antaa elämän.


Tulevaan aikaan liittyen Jesaja puhuu rauhan ajasta, jolloin ”kaikki tallatut sotakengät ja verivaipat tulessa kulutetaan.”
Kyseessä on tuhatvuotinen rauhan aika, jolloin Jeesus hallitsee maan päällä Rauhanruhtinaana. Silloin ei sodita vaan ”susi asuu karitsan kanssa2, Jes. 11:6 ja ”kansat takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi” Miika 4:1-4. Saatana on sidottu ja heitetty syvyyteen eikä voi enää villitä kansoja Ilm. 20:1-3. Siksi ihmiset ja kansat elävät rauhassa keskenään.


Olisipa tuo aika jo ovella!! Mitä sinä etsivä ihminen teet rauhan saavuttamiseksi perheenne erinäköisten taistelujen keskelle? Valitettavasti ennen Raamatun Rauhanruhtinaan hallitusvaltaa ihmisten on kohdattava suuren ahdistuksen ks. Matt. 24:21-29, Dan. 12:1 ja laittomuuden ihmisen päivät 2Tess.2:1-10, Perkeleen hallitsemassa maailmassa, Ilm. 13.


Meidän päivinämme myös profeetan julistama rauha näyttää saavuttamattomalta unikuvalta. Saatanalliset sanat , sota ja irstaan lihan liekit hiipivät huoneisiimme median välityksellä ja myrkyttävät turtunutta mieltämme .Olethan lukija, nähnyt myös miten omat miekanpistopuheesi lisäävät itsesi ja lähimmäisen rauhattomuutta?

Kuitenkin rauhaton sielu etsii rauhaa ja vapautusta kuoleman kahleista.Työttömyyden tai työelämän paineissa uupunut kysyy huutojen keskellä: ”Kuuleeko kukaan?” tai ”Missä olet hyvä elämä?”

Raamatun ilmoituksen mukaan sinulla ,synnissä elävällä ja rauhattomalla sielulla, sota on ensiksi vihollisuutta Jumalaa, sitten itseäsi ja lopuksi lähimmäistäsi kohtaan. Siksi sinun, pysyvää sielunrauhaa etsivän ihmisen on suostuttava sovintoon Jumalan kanssa. Heittäydy syntisen naisen tavoin Rauhanruhtinaan jalkojen juureen ja usko Jeesuksen sanat: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut. ”Silloin sinä, uudestisyntynyt Jumalan lapsi, tulet taivaallisen rauhan omistajaksi .

Ja synnin orjuudesta ja rauhattomuudesta vapautunut ihminen iloitsee kuin eräs onnellinen nainen joka kertoi: ”Elin ahdistuksen päiviä ja tunnustin Jumalalle syntini. Niin kuolema väistyi. Pääkallomies ei enää katsele minua unissani.”


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu